maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kotits kaaden à la tosimummo


Lapset saivat halpiskameran leikkiin. Äsken huvittelimme laittamalla kamerasta muistikortin koneeseen ja katsomalla parisataa kuvaa lasten kuvaamista kohteista. Ylläolevasta kuvasta huomasin, että meillähän alkaa olla ihan cottage garden täällä! Harmi vain, että lajit eivät ole ihan sitä, mitä haluaisin. =D


No joo, myönnetään. Huonoa pilaa. Mutta jollainhan minun on itseäni lohdutettava, sitä oikeaa kaadenia odotellessa.

Ja vaikka jotkut kohdat pihasta ovat kovasti reheviä ja vihreitä, löytyy sitä hiekkaakin talon ympäriltä aika reippaasti. Ja pahaa siivoa, kuten kuvasta näkyy.. hävettää ihan. Mutta huomatkaa maalattu talo kaiken roinan keskellä!


Ja nyt kun talossa on maali, alkavat nämä sateettomat kesäsäät. No, seuraavaksi täytynee käydä nurkkalautojen kimppuun, joten eiköhän me sitä sadettakin taas pikapuoliin saada.

Pihan parempia aikoja odotellessa teippailin puutarhasuunnitelmia ja talteen laittamiani lappusia pihanlaittoon liittyen omaan kirjaansa. Joku taitaa sanoa tällaista skräppäykseksi, mutta minä vain laittelen näitä liimalla ja teipillä kansien väliin. Kirjoittelen kirjaan myös tapahtumia ja tunnelmia pihaan liittyen. Olisiko tämä sitten jonkinlainen pihapäiväkirja? Onko muilla vastaavia?


Mutta kuulkaas! Meidän pihasta piti leikata jo ruoho! Tai heinikko, oikeasti.



Siinä on lapsityövoima polleana kuskipukilla.

Äidin "puutarha" jätettiin visusti rauhaan. Kun korkea heinikko katosi maisemasta, saavat tomaatit ja kaikki muukin paremmin valoa. Huomatkaa etualalla kasvava kukkapöheemi, jonka yli mies ei uskaltanut leikkurilla ajella, kun ei tiennyt, onko se siinä tarkoituksella. ;)


Eilen illalla kävin pyöräilemässä. Jotkut pyöräilevät kunnon vuoksi, mikä on kyllä kunnioitettavaa, mutta minusta aika tylsää. Minusta on mukavampi pyöräillä jämäkällä mummomallillani pitkin sivuteitä ja katsella, löytyisikö hienoja autiotaloja. Tai vakoilla toisten puutarhoja ja napsia niistä ideoita. Kai se kunnollekin hyvää tekee siinä sivussa.

Uusia autiotaloja en tällä kertaa bongannut (kun olen jo ilmeisesti löytänyt kaikki lähellä sijaitsevat), mutta kiinnitin huomiota vaaleanpunaisena hehkuvaan ojanpientareeseen, ja päättelin sen olevan joku puutarhakarkulainen. Lajista minulla eri ollut harmainta aavistustakaan. Uteliaisuudesta napsin sieltä mukaani muutamia varsia juurineen (mistä johtuu tuo likainen vesi maljakossa), ja heti tänä aamuna sainkin näille lajimäärityksen.


Hui! Se on jättipalsami. Kukka, joka valtaa alaa kaikilta alkuperäisiltä suomalaiskasveilta, kuten nyt vaikka voikukilta. No ei kun oikeasti tämä näytti levinneen aika pelottavasti kaikkialle, joten ulos en minäkään tätä päästä. Maljakossa se on kuitenkin aika kaunis. Voisin hakea sieltä vähän lisääkin, niin olisi vielä kauniimpi. Olisivatpahan nekin varret pois leviämästä ympäristöön.


Älkää toivoanne menettäkö, te jotka käytte täällä lukemassa vaatepostausten toivossa. Joskus sitäkin vielä, mutta ensin olisi saatava koneet kuntoon. Siihen saakka ajatellaan tietoisesti kaikkea muuta, etteivät vierotusoireet käy aivan sietämättömiksi.

12 kommenttia:

  1. Loistava idea tuommoinen pihapäiväkirja :) Täytyykin tehdä samanmoinen. Ollaan muutettu okt:on viime jouluna ja tämä kesä on mennyt pihaan tutustuessa ja sitä muokatessa. Edelliset asukkaat eivät ole juuri pihasta piitanneet ja minussa ei ole hitustakaan hortonomia, mutta kyllä se tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjaa kehiin vain, se on hyödyllinen siksikin, että siihen voi tallettaa siemenpussien ohjetekstit sun muut, jotka muuten katoaisivat johonkin ja kun tarvii, ei niitä löytyis mistään.. =)

      Poista
  2. Onnea talonmaalaussinnistä! Uusi suomen kielen sana:) Täällä saatiin tänään vettä kuin saavista. Ukkonen kiersi joka puolelta, mutta päälle ei tullut.

    VastaaPoista
  3. moi!mikä tuo teidän talon sävy on?meillä maalausprojekti edessä ja tuo sävy näyttää tosi hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Teknoksen värikartasta, sävyn nimi oli suomeksi "peto" mutta muistaakseni se on niiden kartassa englanninkielisenä versiona. Tosin minusta se ei näytä noissa kuvissa samalta kuin luonnossa.. liekö ne koskaan näyttää.. =) Mutta se on sellainen harmaanbeige. Enempi silti harmaa kuin beige.

      Poista
  4. Hieno pihapäiväkirja! Mulla ei ole sellaista, mutta koti/sisustus/"tyyli"kansio on johon on hyvä palata aina kun pitää vaikka tehdä päätöksiä esim. huonekaluista, tapeteista, maalisävyistä, tekstiilien väreistä, kodin fiiliksistä jne. Näin raksa-aikana aika kätevä, kun pitää tehdä sadoittain valintoja ja meinaa itseltäkin jo usko loppua omaan käsitykseensä siitä, mikä on oikeasti hyvä valinta. Että onko se seinän harmaa siniharmaa, vihertävän harmaa vai rusehtavan harmaa, ja onko peitelista parempi simppelinä vai koukeroisena ehkä. Ja miten se kaikki sointuu kokonaisuuteen, ja onko lopputulos ehkä sillisalaattia vai kuitenkin juuri sitä "ominta". Huh. Kun saa tuon torpan valmiiksi, pitää varmaan perehtyä sitten puutarhaan... ja ehkä perustaa pihakirjakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja ajatuksia! =) Kauan sitä haaveilee rakennusajasta ja siitä kun vihdoin saa valita pinnat, mutta on niiden kanssa vähän hukassakin joskus. Juuri se yhteensopivuus mietityttää monessa tilanteessa. Muuten kyllä tykkään omista valinnoistani, mutta olohuoneen kinos-sävy on liian vihertävä valkoinen. Saisi olla lämpimämpi, tai olisi voinut sutaista vaikka jollain vaaaalealla greigellä.

      Poista
  5. En nyt muista missä kyselit CG-kirjallisuudesta, niin laitan tähän että muutama sivu löytyy aiheesta myös sellaisesta kirjasta kuin Rakkaudesta perennoihin (Ella räty, Irmeli Anttiroiko) Heti muistin sinut kun selailin tuota nimpparilahjaksi saamaani kirjaa ;)

    Toisilla on hiekkaa yltäkyllin, jotkut toiset joutuvat tilaamaan sitä rekallisen saadakseen pihaan vähän ilmavampaa multaa..

    Kyllä täälläkin on harrastettu tuollaista leikkaa-liimaa-kirjoita -päiväkirjaa, ihan skäppäyksen ulkopuolellakin. Tein samaan vihkoon sellaisia mind map -tyylisiä istuttusaluesuunnitelmia, värittelin keskelle suunnitelman ja ympärille leikkelin kasvikuvia jotka yhdistin viivoilla värityksessä oleviin lämpäreisiin oikeille paikoileen..Tosin aikaa tuosta on jo kohta kymmenkunta vuotta joten ihan kiva katsella näin perästäpäin millaisia ajatuksia tuolloin on ollut..

    Teillä on muuten aikas samannäköinen ruohonleikkuri kuin meillä, ymmärrän hyvin tuon lasten innon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on kans tuo kirja, Agrimarketista sai sen puutarhapäivänä kaupanpäällisiksi! =) Siitä on paljon iloa kyllä, hyvät taulukot perennoista. Ja tosiaan siinä on myös tuosta CG:stä jonkin verran, ja oi sitä ko. aihepiirin otsikkokuvaa.. <3 Fyllissä kyselin sitä kirjallisuutta, täytyykin mennä lisäämään tuo kirja sinne itse. =)

      Ostohiekkaa on meilläkin, ties kuinka monta rekkakuormallista.. talohan tehdään ties minkä soran ja hiekan päälle.. 8) Ilman ostoksia tällä tontilla olisi ainoastaan savea ja puolilahoja kantoja.. joten multaakin joudutaan hankkimaan aika reippaasti vielä..

      Poista
  6. Muah. Tää oli piristävä postaus eikä vähiten siksi, että omassa pihassa tuntuu niin moni asia menneen reisille tänä kesänä.

    Mää tallentelen (lukijoiden harmistukseksi) piha-ajatuksia aina toisinaan blogiin, koska siihen tulee niin hyvin talteen vuodenajat ja kuvat. On mulla myös muistikirja hienoille "suunnitelmille", mutta melko vähäisiä sen merkinnät ovat. Jotenkin tuntuu niin viralliselta napata se kouraansa. Tää blogisysteemi on ollut kyllä hyvä, vaikka varmasti karkoittaa mun valmiiksi vähäisiä lukijoitani ;) (Mitäs ovat alun perinkään paikalle eksyneet...Vaikka joskus kyllä mietin, miksi vähäiselläkin ompelusrutaleen esittelijällä on rutkasti lukijoita ja mun Korkealentoisilla Puutarha-ajatuksillani ei niinkään...eivät vaan ymmärrä tätä suurta lahjakkuutta, joka mussa virtaa....*mutinaa*).

    Ja on mulla myös leikekansio, mutta se ei toimi hirveen hyvin, kun yleensä bongaan leikkeitä kirjaston lehdistä ja ne ei tykkää hirveesti, jos revin niitä...Tiedä sitten miksi on niin nuukaa...

    VastaaPoista
  7. Vai tällanen blogi täältä löytyi :) ei me taideta tuntea toisiamme, en ainakaan minä tunnista sua. En ole täältä paikkakunnalta lähtöisin, joten tosi vähän tunnen täältä "alkuperäisväkeä". Isäntä saattaapi tietää...pitää kysästä siltä. ;)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.