Hevosvoimia kankaalla ja koneissa

Kun tilasin Riikalta tätä runoratsua, oletin jotenkin automaatisesti, että siitä tehdään tytöille jotain. Miten ihmeessä minä sorruin niin kaavamaiseen ajatteluun, vaikken kuuna kullan valkeana ole ollut päivääkään heppahöperö? Kaikkea sitä sattuukin!

 

Tein siis kiusallanikin siitä paidan pojan kaappiin, kun vaatetettava itse oli ensiksi hyväksynyt kuosin. Siinä mielessä aika helppo puettava tämä kyseinen miehenalku, ettei ole tainnut kertaakaan ilmoittaa mistään kankaasta tai vaatteesta, että "tuo ei kelpaa". Jatkakoon samalla linjalla, siitä äitikin tykkää.

Paidan jälkeen syntyivät uudet pökät uuden yläosan pariksi. OB:n kesänumerossa oli niin kertakaikkiaan hyvän näköisin taskuin varustetut ja hyvin istuvat pikkupoikien farkut, että retkahdin pitkästä aikaa moisia tikkaamaan. Kaavaan otin pohjan kyseisistä Funky Boy -farkuista, mutta muokkasin niitäkin taas omanlaisikseni. Nappi- ja vetskarisepaluksen korvasin kuminauhavyötäröllä, kun poika on sellaisia itse toivonut. Helpompiahan nämä on pienille käyttäjille, eikä tarvita vyötä.

Kun tikkauksissa kerran käytettiin erivärisiä lankoja, tein taskunsuutkin eripareiksi. Muutenkin nykyään nämä eriparit ovat olleet pinnalla - minulla on tainnut useampaankin paitaan tulla erivärisiä hiharesoreita sun muita. Ihanaa, kun kaikkea ei tarvitse tässä elämässä ottaa aina niin vakavasti!

Nelivuotias tosimies taitaa ihailla enemmän moottorihevosia kuin niitä heinää pureksivia, mutta hyvin upposi silti hepat paidassakin. Housut tuntuvat olevan aika rentoa mallia hitusen kavennettunakin, mikä ei kyllä ollut yllätys, kun kyse on tuosta luikkuliinista. Rasvaprosentti on varmaan miinuksella (olispa vaan itselläkin).

Kuvat käytiin napsimassa pihamaalla, tuon maalaustelineenämme toimivan Majorin päällä. Taisi olla paras kuvauspaikka ikinä, jos pojalta kysytään!

Vaan sehän se pientä miestä mietityttää, että mitenkähän saisi jalat kasvamaan nopeasti niin pitkiksi, että yltäisi kunnolla polkimille. Sillä eihän traktoria voi ajaa, jos ei ole riittävästi ulottuvuuksia.

Esikoisen eskarin aloitus lähestyy hurjaa vauhtia, ja äitiä jo vähän jännittää. Miten sitä osaa oman pikkuisensa laittaa maailmalle, viisivuotiaana, ja ihan yksin? Vaikka taksikuljetus on kotipihasta eskarin pihaan ja takaisin, tuntuu siitä huolimatta, että johonkin tuollainen pieni tyttö häviää siinä välillä, enkä minä voi tehdä mitään. Nakotan tyytyväisenä kotona ja kurkin ikkunasta, että milloinkahan se tytär palaa. Kunpa pitäisivät hyvää huolta siellä. Kunpa saisi kavereita. Ja rohkaistuisi ja reipastuisi, kasvaisi ihan oikeaksi koululaiseksi.

Uudessa eskaripaidassa on ainakin reippautta yli äidin sietokyvyn, mutta tyttö itse tykkää, ja se on pääasia.

Kaava tähän sekametelisoppaan on myös tuosta uusimmasta OB:n inspiraatiopläjäyksestä. Kylläpä se olikin taas täynnä käyttökelpoisia kaavoja - siinä on lehti, jonka yksikään numero ei ole tullut minulle turhaan. Jokaisesta lehdestä on irrotettu kaavat, ja monesta on piirretty useampia malleja. Puhumattakaan muokkauksista, jotka on tehty OB:n kaavojen pohjalta.

Mutta kello lähentelee yhtä yöllä, ja kaikki kunnon mummot on varmasti jo nukkumassa. Tämä kunnoton keitteli talkoomaalareille melkoisen myöhäiset kahvit, ja joi tietysti itsekin, ja valvoo nyt täällä ilman unen häivettäkään. Jos käväisisi vielä pikaisen kollegakierroksen teidän ihanissa blogeissanne, ja kokeilisi sitten laittaa ne silmät kiinni. Kun vain pysyisivät sitten, mokomat. Hyvää yötä!