keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Lomia lusimaan!

Se jokakesäinen lomapätkä (lue: puolison kesäloma, eihän mulla lomaa ole) on lusittavana parhaillaan, ja lähipäivinä mummon terävä nokka nuuskii muutakin kuin kotiseudun ilmastoa. Blogi pysyy siis hiljaa jonkin aikaa. Tekeekin hyvää kipeytyneelle keskisormen nivelelle tämä odotettavissa oleva näpyttelemättömyys! Syksyn tavoitteeksi voisinkin sitten ottaa kymmensormijärjestelmän opiskelemisen...


Kesäistä vaatetusta on jonkin verran ommeltu, ja itsellekin yhden pellavamekon tekaisin. Omalla vanhalla kaavalla, sen isommin sovittelematta. Helmaan kiinnitin pellavasuikaleista vähän koristusta.


Pään- ja kädentiet kanttasin niin, että tuo pellavan risainen reuna jäi näkyviin oikealle puolelle. Saas nähdä, miten se kestää.


Kaupastakin on täydennetty omia kesävaatevarastoja. Vaaleat värit ja pitsit iskee mummoon ainakin sadalla voltilla.



Vuosisadan kenkälöytökin tuli tehtyä, kun viime viikolla kävin kauppoihin kurkkimassa. Ensiksi löysin unelmieni sandaalista koon 38, joka oli vastoin odotuksia ihan liian iso, ja murheissani hyvästelin jo sen mallin. Sattumalta törmäsin toisessa kaupassa samaiseen kenkään, mutta siellä oli jäljellä enää koko 36. Koska minulla ei ole ollut 36-kokoista jalkaa sitten lapsuusvuosien, en uskonut, että sekään voisi olla jalkaani sopiva, vaikka se tuntui kantapään alle mahtuvankin. Itsepäisesti oletin, että kengännumeron on oltava kohdallani 37 tai 38, koska niin on ollut jo yli kymmenen vuotta. Mutta olipa siinä liikkeessä viisas myyjä, kun tälläsi päähäni sen muotoisen ajatuksen, että tämän valmistajan 36-koko sattuu nyt olemaankin juuri kuin minun jalkaani varten kehitelty. Ja niinpä kaupat tehtiin.


Parin kilometrin koekävelyn perusteella joudun toteamaan, että tulipa ostettua täydelliset kengät.

Siskon kanssa on avattu myös kesän kirpparilöytöjen kausi, ja toivon sille kovasti jatkoa tulevalta karavaanarireissulta. Tulkaa vastaani rohkeasti, kaikki te ihanat nuhjuiset aarteet! Mummelsson tuo teidät kotiin.


Aurinkoista kesää kaikille!

22 kommenttia:

  1. Ihana pellavamekko. Kyllä tuo päällä kelpaa kulkea kesäisiä katuja :)
    Onnea kirppislöytöjen metsästykseen ja mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  2. Kivat nuo pellavasuikalekoristeet!

    VastaaPoista
  3. nuo kengät...juuri sellaiset mitä itse etsin, ihanat! :) ja ihania olet taas tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuurilla saattaisit löytää tuollaisetkin jostain vielä, merkki oli remonte dorndorf. kookengät myyvät ja omani löysin carslonilta, tosin malli oli tullut myyntiin jo tammikuussa joten alkavat olla katoava luonnonvara.

      Poista
  4. No lähti tuo edellinen kommentti liian aikaisin. PIti toivottaa vielä kivaa reissua! :)

    VastaaPoista
  5. ihania vaatteita ja nuo kengät on kyl tosi kauniit :)
    Hyvää reissua, tiiä vaikka törmättäs ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no törmättiinkö? minä en ainakaan huomannut tuttuja shortseja liikenteesä.. :)

      Poista
  6. Tuo kotiäidin loma onkin aika vaikea toteuttaa - välillä sitä koki olevansa lomalla, kun vaihdettiin rutiinit päittäin, mamma asenteli paikat iltakuntoon ja isukki luki sadut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, joskus kauppareissukin voi olla jo pieni lomanen arjessa!

      Poista
  7. Hyvää lomaa ja onnea kirppistelyyn!:) Pellavamekko on todella kaunis ja kenkälöydöstä voin vain ola kateellinen itsellä kun on vielä uudet sandaalit hakusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä kelpaakin kadehtia! kuljin monta kesää kympin ale-narusandaaleissa, mutta viime kesänä ne lopulta hajosivat korjauskelvottomiksi. onneksi nyt löysin korvaavat kengät tilalle.

      Poista
  8. Aivan ihanat mekot! Ja voi miten hyvälle tuulelle hyvistä kenkäostoksista tuleekaan :) Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  9. Katsotaanpa mitä aarretta tällä kertaa tuot kotiin.=) me kotona, ei reissussa. Jospa kesällä jossain, nii rikkois näitä arkiruutineja tosiaa ees vähän.

    VastaaPoista
  10. Kengät näyttivät hyvältä myös livenä, oli hauskaa bongailla teitä täällä kotinurkilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mitämitä, mikset tullut ilmoittautumaan!? =) vielä ehtii joku tulla nykimään hihasta (tosin tällä helteellä ei ole hihoja) jos meidät eteläsuomessa bongaa, rohkeesti vaan! ;D

      Poista
  11. Tidätkö mitä on tuo alimman kuvan panainen kangas jossa valkoisia kukkia ja pilkkuja, ostin tänään samanlaista valkoista jossa ruskeana nuo kukat,kiinnostais tietää mitä tää kangas on ku mä toope en tiedä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiedä mitä tuo on, enkä ole vielä tavannut ketään joka tuon kankaan tunnistaisi. mulla on ollut tuota myös valko-ruskeana ja ruskea-valkoisena, ja se on kyllä ihanaa, oli mitä oli! :)

      Poista
    2. Tampellan piparikukkakangas 70 -luvulta,joku myy fb:ssa sillä nimellä, samaa väriä kuin sinun kangas, mutta värit toisin päin...niin jotain sellasta tää sit vissiin on :) aattelin vaan ilmoittaa ;) jotenki vaan niin tykkään ite tuosta kuosista! samapa sille mitä on, nättiä kuitenni ;)-kaiku-

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.