maanantai 18. kesäkuuta 2012

Lisää peitetikkikokeiluja

Kun sen oman peitetikin saa vasta joskus syksyllä, kun niitä saadaan tilattua, täytyy jokainen hetki tällä testikoneella käyttää hyödyksi. Tai jos nyt ei ihan jokaista hetkeä, niin illat ainakin ovat venähtäneeet öiksi tämän kanssa pelatessa.

Sampsukan raitajoustiksesta sain tehdyksi kuopukselle potkarit, sillä näitä perushousuja ei ole koskaan liikaa. Koko on 74, ja kaava oma. Kumma muuten, ettei tämän mallisiin potkareihin tunnu juuri löytyvän kaavoja. Miksiköhän? Vai enkö minä vain löydä?

 

Ja kuten saatoitte huomatakin, sivusaumoihin on alkanut tupsahdella noita uusia merkkejä! On ne kyllä ihania, ja toimituskin oli peloteltua nopeampi. Tosin ensiksi sain pyhäsalmisen Nätti designin lappuja, ja olikin aika helppo päätellä siitä lähetysten menneen sekaisin. Lopulta tehtiin niin, että minä lähetin ne nätit eteenpäin oikealle omistajalleen, ja lappujen valmistaja teki minulle uuden satsin, koska ei pystynyt jäljittämään aikaisempia lappujani, tai sitä, onko niitä vielä tehtykään. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, jokainen sai omat lappunsa, ja sain toki myös korvauksen väärien lappujen edelleenlähettämisestä. Virheitä sattuu joskus kaikille, ja tästä kömmähdyksestä huolimatta olisin kyllä valmis tilaamaan lappuja tätä kautta jatkossakin, jos joskus saan nämä  600 kpl käytetyksi. ;) Niin, ja jos toinen satsi samanlaisia timppanoita löytyy joskus jonkun postilaatikosta, niin ilmoitelkaa toki! Maksan kyllä postituksen tänne, mikäli ne jostain ilmaantuvat.


Mutta takaisin peitetikkiin. Näissä potkareissa käytin peitetikkiä perusmallillaan noihin kanttauksiin, ja sain kuin sainkin ne tehdyksi ilman yhtään ainoaa hyppytikkiä! Olkainsysteemit värkkäsin nyt tuolla tyylillä, liekö muillakin tämä konsti käytössä, mutta vieläkään en ole täysin tyytyväinen tuohon tekotapaan. Tuotekehittely jatkukoon.


Aika tiuhaan tuossa koneessa saa langankireyksiä säätää, mutta suurimmaksi osaksi se säätäminen kyllä vaikuttaa toivotulla tavalla, kun koneen ajatusmaailmaan pääsee jyvälle. Ysikymppisillä neuloilla saa siistiä jälkeä aikaiseksi melko paksuunkin kangaspinoon, mutta kasikymppisillä Schmetzin neuloilla kun kokeilin, niin nelilankaista peitetikkiä sain sillä kokoonpanolla siististi ainoastaan joustofroteeseen tai sitä ohuempiin kankaisiin.
(Edit: sainpas siistin nelilankaisen peitetikin velouriin, ja nelinkertaisella resorilla!!)

Tilaussetit, joista esittelin T-paidat jo viime postauksessa, saivat nyt pareikseen shortsit. Aika vapaat kädet sain näiden suhteen, ja niin onkin aina mukavin tehdä. Saa itse säveltää ja olla luova.


Kuten kuvasta näkyy, vielä on tuo polvihousuvaihe täällä päin menossa. Kahdelle vanhimmalle muksulle tein siis polvihousumallit, kahdelle nuoremmalle lyhyemmät.


Sivusaumattomiin shortseihin piti kikkailla vähän tehosteita, ja samalla sain ommelluksi niihin tuon uuden merkinkin. Keltaiset nauhat ovat hitusen enemmän takakappaleen puolella, joten edestä päin niitä ei välttämättä niin huomaa - ainoastaan lappu näkyy eteenpäin. Ainakin minä itse tykkään tästä lisäyksestä, ja voisinpa tehdä omillekin muksuille samanlaisia.


Kääntäjääkin kokeilin, kun vihdoin sain siihen kaikki tarvittavat osat. Ensiksi tilasin Ebaysta Janomeen sopivan kääntäjän, jonka saa pikkufiksauksella tulevaisuudessa sopimaan myös Berninaan. Kun kääntäjä saapui, tajusin, että siitä puuttuu alusta, "base plate", jolla se kiinnitetään koneeseen. Toisella paikallisella blogistilla sattui olemaan tuo kyseinen levy joutilaana, ja sen sain häneltä vielä samana iltana lainaksi. Seuraavaksi totesin, että paininjalka on liian pitkä käytettäväksi kääntäjän kanssa. Lyhyemmän paininjalan sain seuraavana päivänä lainaksi kauppiaalta, jolta myös tuo kone on lainassa. Siihen vielä kasa ruuveja ja neljä rikkaa, jotta kääntäjän sai kiinnitetyksi riittävän napakasti koneeseen.


Tämä malli on kolminkerroin kääntävä, ja vaikka alunperin kuvittelin tämän edulliseksi, niin tosiasiassa tämä ei tule sen halvemmaksi kuin paikallisesta liikkeestä ostettuna, sillä jos noita lisäosia ei ole itsellä entuudestaan, niin joutuu hankkimaan tuon kääntäjän lisäksi alustan (n. 100$) ja lyhyemmän paininjalan (n. 40$). Tai sitten tekemään omia viritelmiä, kuten Berninaan on aikomus tulevaisuudessa tehdä. Onnekkaalta pitikin vielä kysyä, pitääkö Berninaan hankkia erillinen kääntäjäpaininjalka vai käykö se originaali versio tuon kääntäjän kanssa yksiin?

Mutta kuten huomaatte, kääntäjää on kokeiltu.


Aika monella resorinauhametrillä.

Ihan toivomaani tulosta en vielä saanut tällä aikaiseksi, sillä tuo tikkaus tuntuu luiruavan paininjalan alla kantin reunalta toiselle, vaikka säätöihin ei koskisikaan. Paljon tuntuu olevan merkitystä myös resorin laadulla. Jos on yhtään luirumpaa resoria, karkaa se oikealle puolelle tuleva käänne pois kääntäjän mutkasta, ja resori kiinnittyy kankaaseen ainoastaan kaksinkerroin. Vinkkejä saa heittää tässäkin asiassa, sillä tiedän tällä olevan monta kokenutta kääntäjän käyttäjää! Itselläni ei ole kokemuksia kuin teollisuusmalleista, ja niidenkin käytöstä alkaa olla aikaa melkoisen monta vuotta.

Kääntäjää en saanut mielestäni riittävän napakasti kiinni tuohon Janomeen vieläkään, varsinkaan kun en uskalla lainakoneeseen kovin tiukalle noita ruuveja vääntää, ettei mene kierteet. Mutta koska olen nähnyt saman kääntäjän käytössä toisaalla, ja todennut omin silmin sen toimineen hyvin, en usko, että siinä itsessään suurta vikaa on. Enemmän se vika taitaa olla käyttäjässä - tai tylsissä saksissa, joilla on vaikea saada leikatuksi millintarkkaan tasalevyistä resoria kanttaukseen.

Lopulta jätin kääntäjätestaukset sikseen ja lepuutin hermojani toisenlaisilla harjoituksilla. Peitetikkikoneessa on aina kiehtonut myös mahdollisuus siihen peitetikin nurjaan puoleen, ja sitä pääsin testaamaan tähän joustofroteepaitaan.


Kummasti saa peruspaitakin erilaista ilmettä, kun siihen lisää tehosteväriset tikkaukset raglansaumoihin, pääntielle ja käänteisiin. Näitä tulee meille varmasti joskus lisää!

Tuohon paitaan kokeilin nelilankaista peitetikkiä, ja sen nurja puoli on siis päälläpäin. Nurjalla on kolme suoraa ommelta vierekkäin. Tämän paidan kanssa hyppytikkiä tuli ainoastaan yhteen kohtaan pääntietikkaukseen, ja sen kohdan täydensin ompelukoneella, ettei lähde purkautumaan.

Ilmiselvästi tämänkin koneen kanssa saa aikaiseksi monenlaista kivaa, jos vain jaksaa olla kärsivällinen ja opiskella säätöjä ja kokeilla koetilkulle ennen kuin käyttää ommelta varsinaiseen työhön. Ja jos jaksaa paikkailla silloin tällöin hyppytikkejä ompelukoneella. Mutta kaikesta huolimatta minä olen nyt varma siitä, että ostan Berninan. Olen ollut niin tyytyväinen ompelukoneeseeni, samoin työn puolesta käyttämääni Berninan saumuriin, että luotan merkkiin täysin. Ja varsinkin siksi, etten ole kuullut kenenkään moittivan tuota Bernette 009:ää. Niin että moittikaa nyt kiireesti sitä, kun vielä ehditte! ;)

37 kommenttia:

  1. i-h-a-n-i-a!! <3 Nyt vaan oottelee postia ja lämpimiä kesäilmoja jotta päästään testaamaan uusia kesäsettejä <3

    VastaaPoista
  2. Niin ja tuo keltainen peruspaita noilla tehostetikkauksilla on kyl tosi kivannäköinen!!

    VastaaPoista
  3. Pikavastaus: et tartte muuta kuin sen kääntäjän :) Ei lisäläpyköitä, erilaisia paininjalkoja tms. Alkaa tuntua että tuo minun viritelmä on itseasiassa nopeampi kuin janome ja kääntäjänsä, jos pitää aina vaihtaa paininjalan, kinnitellä läpykän ja siihen kääntäjän, sekä säädellä asetuksia=tarvitaan järjenjuoksua jota ei yleensä enää minun normiompeluaikaan=klo23 eteenpäin enää ole. Ja taas meni puolueelliseksi... Nyt kutsuu pikaisesti asuntoesittely joten mentävä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina vain paranee!! =) Ja kyllä se tosiaan on paremmin kiinni sulla siinä omassa viritelmässä kuin tuossa, sillä siinä se heiluu eteen-taakse-suunnassa edelleen, koska se reikä mistä tuo kääntäjä kiinnitetään siihen alustaansa, on melko iso, eikä ne ruuvit peitä siitä kuin murto-osan. Mahtuu siis ikävästi liikkumaan siinä, ja heilahtaa helposti juuri kun on saanut tikin säädetyksi oikeaan kohtaan. En tiedä onko alkuperäisessä Janomen osassa samaa vikaa, mutta ainakin tuossa Ebayn versiossa on.

      Mutta jos käyttää ainoastaan yhtä kääntäjää, tai yleensäkin yhtä lisälaitetta, eikä tuota kiinnitysalustaa tarvitse muuhun, voi sen kääntäjän antaa olla koko ajan kiinni alustassaan ja irrottaa ne kaikki samalla kertaa, jolloin tarvitsee avata vain yksi ruuvi. Samoin paininjalan kanssa; en tiedä onko ihan hullua, mutta minä pidin sen lyhyemmän paininjalan paikallaan koko ajan ja ompelin sillä silloinkin, kun en käyttänyt kääntäjää.

      Joo kyllä minäkin taidan vähän puolueellinen olla.. no onneksi en ole sitoutunut mihinkään, saa olla sitä mieltä kuin oikeasti on. :)

      Poista
  4. Juu ei niitä tuon mallisten potkuhousujen / haalareiden ohjetta tunnu millään löytyvän, mäkin pitkään etsiskelin sellaista parisen kuukautta sitten ja päädyin lopulta tekemään jonkinlaisen oman räpellyksen aiheesta. :p

    Tosi kivan näköiset nuo vihreät shortsit keltaisilla raidoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä sitten ihan puusilimä ole..! Epäilin jo sitäkin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Juu-u, täällä ollaan edelleen ihan höpsönä retroihin, vaikka se monella onkin jo ohimennyt juttu.. ;)

      Poista
  6. Ihania vaatteita olet ommellut ja koko juttu oli todella mielenkiintoinen! Ehkä jo olet kertonutkin, mutta mistä tilasitkaan sen uuden peitetikkikoneen ja paljonko tulee maksamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä oli jollekin hyötyä! =) Peitetikkikone tulee minulle paikallisen ompelukonemyyjän kautta, täältä:

      http://www.kone-minna.fi/
      http://verkkokauppa.kone-minna.fi/

      Mutta hintaa en kerro, lojaaliudesta myyjää kohtaan, koska lupasin olla kertomatta. Kysy tarjous nettisivujen kautta samasta koneesta, sieltä toimitetaan koneita mihin päin Suomea tahansa ilman postikuluja. =)

      Poista
  7. Mukavia ompeluksia on mummon tehtaalta taas tupsahdellut! Antaako teillä kaikki lapset ihan surutta ommella yömyöhään? Meillä vanhimmaisella joku "mää en saa unta" -kompleksi. Välillä on liian valosaa, välillä liian pimeää ja välillä pakasti ääntää liian isosti, ompelukoneesta puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai ne tiedä mitään mun yötöistä, ainakaan eivät oo koskaan maininneet kuulleensa. Voihan olla, että jos tulisivat valittamaan, niin saattais aika äkänen mummo passittaa ne takaisin sänkyihinsä.. ;)

      Poista
    2. Hih, kyllä me äidit ollaan ihmeellisiä: illalla laitetaan lapset nukkumaan ja aamulla odottaa kasa uusia vaatteita, kuin taikaiskusta ;D

      Tästä pääseekin kysymykseen että onko tuo Janome sitten kovempiäänisempi kuin Bernina, jos muistat ja osaat vertailla?

      Poista
    3. En osaa varmaksi vertailla, mutta en ainakaan muista että olisin pitäny siellä sulla käydessäni yhtä kovaäänisenä sitä Berninaa. Tosin ompelen pienemmässä huoneessa kuin sinä, joten sekin voi vaikuttaa.

      Poista
  8. Tiiätkö,että nää sun jutut ei yhtään helpota halua omistaa myös peitetikkikona ;)
    Mun lompakolla ei vaan oo varaa tällä hetkellä minkäänlaisiin koneisiin,
    joskus ehkä tuohon janomeen vois ollakin mutta kun tuon säätämisen ja vääntämisen kans en jaksas ruveta pelaamaan niin parempi vissiin olla ilman. Paitsi ettei mun ompelupöydällekään mahtus kolmea konetta eli eiköhän se mee vielä ilman.
    Mutta nättejä vaatteita oot kyllä saanu aikaan koneella! Mullakin ollu tuollasten potkarien kaava hakusessa,mutta ei oo löytyny. Pitäis vissiin itekin kokeilla piirtää oma versio joku päivä kunhan ehtis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aim veri sori, jos onnistuin yllyttämään! =) Minäkin luulin, ettei mun ompelupöydällä ole tilaa peitetikkikoneelle, mutta nyt on testattu että mahtuu se! ;) Tosin voisin vaihtaa pöydän sellaiseen, missä on neljä jalkaa noiden nykyisten päätyjalkojen sijaan, niin mahtuisi vielä paremmin.

      Piirsin oman potkarikaavani jonkun kokohaalarin kaavasta, siinä oli hyvin jo se haarakiila mukana, pääsi helpommalla kuin että olisi piirtänyt alusta saakka.

      Poista
    2. On mulla ollut ajatuksissakin että yhtiä puolipotkareiden kaavaa muunnellen tekisin tuollaiset potkarit. Mutta kun noita ajatuksia tuppaa olemaan vähintäänkin triplasti enemmän entä aikaa niin sepä on sitten jäänyt vieläkin tekemättä ;)
      No (onneksi?) mun ompelupöytä on tällä hetkellä niin pieni ettei siihen saa peitetikkikonetta millään.Ehkä sitten kun(jos)yläkerta joskus saadaan tehtyä niin saan sen oman ompeluhuoneen ja voin jatkaa haaveilua peitetikkikoneesta.Tällä hetkellä ompelupiste on siinä,mihin joskus tulee ne yläkerran portaat. ;)

      Poista
  9. Ompas paljon kivoja perusvaatteita syntynyt! :)

    Tuo peitetikki on kyllä ihana! Ja nauhankääntäjä (itsellä 4-kertainen, josta saa kyllä 3-kertaistakin) on ihana apuri! Ja siistiäkin sillä tulee! Aika äkkiä (lue: monen kirosanan ja pitkien iltojen jälkeen) siihen oppii, ja ei ees tarvii enää miettiä kun sillä hurruuttaa! tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tuo kääntäjän kanssa ompelu ei alkuun vaikuta kovinkaan helpolta ja nopealta, mutta epäilemättä muuttuu sellaiseksi kun sen oppii!

      Poista
  10. Tiina, onko sulla skanneria? haluaisin ja tarvitsisin heti pikimmiten tuon potkarin kaavan. kangas on levitetty lattialle ja kaavaa, mieleistä, ei löydykkään mistään. sitä vaan tässä haaveilen että voisit lähettää kaavasi sähköpostilla mulle. sais serkkupoikaki yhtä hienot pöksyt ku mallilla on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin skannata sulle nuo kaavat, toivottavasti on jotain apua noista! =) Ilmottele jos ei oo tullu perille, gmailiin lähetin.

      Poista
    2. Kiitos ihan valtavasti tuosta kaavasta ja vaivannäöstä!!! tuli perille ja avautuki, ei muuta ku tulostelemaan kaavoja. saa nähä mitä tästä vielä tulee....

      Poista
  11. Nyt piti kerrankin jättää blogiisi kommentti, niin kertakaikkisen ihanat nuo raitapotkarit ovat! Käyn vähän väliä blogiasi lukemassa ja ihastelemassa - ompelua ei ole juurikaan tullut harrastettua ja sen vuoksi taitoni siinä ovat lähes olemattomat, mutta voi mitä innoitusta tästä blogista siihen saakaan...! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit, potkarit on olleet tositosi ahkerassa käytössä meilläkin. Eli tykätty on täälläkin. ;)

      Poista
  12. Joko sulla on tuo bernette? Minä olen nyt tapellut Janomen kanssa, ja en vain tule toimeen, en millään. Myyntivaatteita en todellakaan sillä pysty tekemään, sen verran helposti saattaa esim. yhden hyppytikin saumojen kohdalle tehdä. Ja tässä nyt mietin että vieläkö koetan tapella ja säätää, vai vaihdanko konetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään vasta saan sen vihdoin, on tässä ollu monen kuukauden odottelu!! =/ Mutta onnekkaalla on, käypä kurkkaamassa ja lukemassa kehuja: piiloaitta.blogspot.fi

      Bernetellä vaihtui just maahantuoja ja koneen hintaan tuli yli 100e lisää. Että kiva juttu, en ehtinyt minäkään vanhalla hinnalla enää konetta saamaan! Jos nyt pitäis ostaa, olis kova houkutus tilata Ebayn kautta.

      Poista
  13. Hei minkälainen tuo kone on? Olen ajatellu tilata vastaavan koneen karnaluksista, mutta sielä myyjä haukkui kyseisen koneen lyttyy. Suositteli janomea. Onko tuo kääntäjän viritys helppo tehä/asentaa? Tiiätkö myykö kuopiossa muut liikkeet tuota. Sain kone-minnasta tarpeeksi, joten sieltä en ole tilaamassa. Sitten on melkee sama tilata karnaluksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo konehan oli Janome, jos tarkoitat tätä, mitä tässä postauksessa olen kokeillut? Se kone oli minulla vain kokeilussa tuolta kone-minnasta, ilman ostoaikomustakaan, ja omana minulla on Bernette. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta kyllä kokonaisuudessaan olen ehdottomasti 009:n kannalla, eli siis sen Berninan koneen. Janomessa parempaa oli vain isompi ompelutila siinä neulan oikealla puolella ja vapaavarsi. Muuta en siitä koneesta kaipaa, sen verran oikukas se oli toimimaan vähänkään paksummilla kankailla tai kohdissa, joissa oli useampi kangaskerros päällekkäin, esimerkiksi sivusauman kohdalla, kun helmakäännettä ompeli.

      Omat kommervenkkinsä taitaa olla joka koneessa, ja aika paljon saa ommella, kokeilla ja testailla erilaisia juttuja ennen kuin tuolla Bernetelläkään oikeasti voi sanoa osaavansa ommella. Mutta kun siihen on tutustunut ja homma toimii, se todella toimii. Langankireyksiä sun muita ei juurikaan tarvitse säätää vaikka materiaalit vaihtuu aika paljonkin eri töiden välillä, ja jos vaihtaa langat, ei tarvitse tehdä koetikkauksia vaan voi luottaa siihen, että kone toimii niin kuin ennen langanvaihtoakin. Kaikenkaikkiaan luotettava kone, ja erilainen kuva jä janomen luotettavuudesta sen viikon perusteella, mitä ehdin testaamaan. Janome oli parhaimmillaan ohuissa kankaissa, ilmeisesti siinä koneessa on vähemmän tehoa/voimaa moottorissa kuin bernetessä. Bernette taas toimii sitä paremmin, mitä jykevämmät kankaat on paininjalan alla.

      Onhan kuopiossa se joku pekan konevalinta puijonkadulla, en tiedä heidän valikoimiaan tai merkkejä, mitä edustaa, mutta suosittelisin kyllä hankkimaan koneen kotimaan kamaralta ihan huolto- ja takuujuttujen vuoksi. Ulkomailta tilattuun koneeseen ei ole maahantuojalla mitään vastuuta tehdä takuukorjauksia, sillä kone ei ole heidän maahantuontiaan. Käytännössä korjaukset saat maksaa itse tai lähetellä ulkomaille, suoraan tehtaalle konetta, tai taistella huoltoasioista netin kautta sinne karnaluksiin. Helpommalla sitä pääsee näin, kun parhaimmillaan minulla on käynyt Kyösti korjaamassa täällä kotona koneet. :)

      Poista
    2. Ja kääntäjää en ole käyttöön vielä(kään) ottanut, saa nähdä tuleeko otettuakaan kun olen oppinut niin näppärästi tekemään hommat ilman sitäkin. Mutta piiloaitta.blogspot.fi -blogissa on moinen kääntäjäviritys tehty eikä ole ollut vaikea juttu, ja sieltä saat varmaan lisätietoa kun kyselet. Kun kokeilin kääntäjää aikanaan janomeen, minulla meni hermot siihen, että kun sen saa värkätyksi vihdoin paikalleen, mikä on millintarkkaa puuhaa, se heilahtaa todella helposti senkin jälkeen, ja sitten säädetään taas uudestaan. :( Bernetteen kun laittaa tuon Janome-mallin kääntäjän, se säädetään kerran oikeaan asentoonsa ja siinä se sen jälkeen pysyy, sillä se kiinnitys koneeseen ei ole säädettävä, vaan on kiinni yhdestä kohdasta ruuvilla, eikä se siitä pääse heilumaan kuten janomessa. Lisäksi yksi turha lisäosa, "base plate", jää välistä Bernetessä kokonaan pois, ja se korvataan sillä kääntäjään liimattavalla metallilätkällä. Todella paljon toimivampi ratkaisu, mitä olen tuolta Piiloaitta-blogin pitäjän koneesta saanut sitä tutkailla, ihan paikan päälläkin.

      Poista
    3. Niin ja vielä tuli mieleen.. Janomeen tarvitaan kääntäjän kanssa paitsi se lisälevy, josta aikaisemmin mainitsin, myös erilainen paininjalka, muutaman millin sitä peruspaininjalkaa lyhyempi, ja sekin tietysti maksaa. Aika äkkiä tulee koneista lisävarusteineen saman hintaisia kun Janome vaatii kalliit kääntäjät lisäosineen, ja Berninaan saa tehdyksi kääntäjän paljon edullisemmin. Eikä siihen tarvita erillistä paininjalkaa, vaan normaali paininjalka käy kääntäjänkin kanssa.

      Poista
  14. Hei kiitos vastauksesta! Oli vähän epäselvä tuo mun viesti, mutta bernetteä olen katsomassa. Kone-minna on vissiin ainut Kuopiossa joka myy bernetteä, mutta sieltä en enään osta yhtäkään konetta. Oon saanu niin huonoa palvelua. Jos virosta tilaa, niin siinä on aina omat riskit. Paljonka muuten maksoit sun koneesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, mulla ei ole pahaa sanottavaa palvelusta, päinvastoin. :) Hintaa en voi paljastaa kun lupasin olla kertomatta, mutta ei ollut kallis jos muualta saatuihin hintoihin vertailee. ;)

      Poista
  15. Joo tuo kone on aika tyyris yleensäkki! Eiköhän se ole kuitenkin sen arvonen! Minä jään harkitsemaan tuota berniinaa. Sitä ihminen ei vaan osaa päättää :D

    VastaaPoista
  16. Vinkkinä tasalevyisen resorin tuottamiseen kääntäjälle suosittelen tilkkuilijan apuvälineitä eli leikkuria ja alustaa:
    http://www.ompelijanmaailma.fi/verkkokauppa/index.tmpl?pager_current=2;ryhma_id=65

    Huomattavasti nopeampi leikata sopivaa resorikaistaletta kuin saksilla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyyhän ne kätevät apuvälineet multakin nykyään, vaikken kääntäjää käytäkään. :)

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.