Pikkunäppäilyjä

Tulipa taas hyvä mahdollisuus käyttää ylijäämätrikoopaloja johonkin hyödylliseen. Tuo nelikuinen on nimittäin niin kova kuolaamaan rinnuksensa märäksi, että muutaman viikon ajan olen joutunut vaihtamaan pojalta paidan moneen kertaan päivän aikana. Tuntuu aina, että se saa kohta jonkun kamalan keuhkokuumeen, kun jatkuvasti ährää paita napaan saakka läpimärkänä.

Kaapista löytyi elämäni ainoa pul-ostos, vaaleanruskea parikymmensenttinen kaitale, josta sain muutaman lappusen alapuolen leikatuksi. Ilman tätä kosteudenpitävää kerrostahan olisi sama laittaa kaulaan ruokalappu, josta muuten otin tähän lappuun mallia. Niitä Ikean froteisia, juu nou.

Reunat on mallilapuissa kantattu trikoolla, mutta litteämmät niistä tulee, kun ommellaan kappaleet oikeat puolet vastakkain yhteen, ja oikeinpäin kääntämisen jälkeen tikataan ympäriinsä, jolloin sulkeutuu samalla myös kääntöaukko. Joku voisi kuvitella, että tämä viimeistelytapa johtuu laiskuudesta, sillä onhan se kanttaus paljon työläämpi tehdä. Mutta elekää te semmosia kuvitelko! ;)

Kiinnittimiksi ajattelin neppejä, kas kummaa. Mutta yhden laitettuani mietin, että se on melko paksu mötikkä niskassa. Siksipä laitoin kahteen muuhun tarranauhat. Silti tykkään jotenkin enemmän tuosta neppiversiosta.

Ja ensimmäinen pisara superkuolaa on saapumassa! Ollos valmiina, arvon kuolalappunen!

Jos saan joskus tarmonpuuskan tehdä näitä lisää, niistä tulee vähän kapeampia. Kuolalapun ei tarvitse ulottua yhtä laajalle kuin ruokalapun, ja pulin kanssa se on sen verran jäykkäkin, että tuntuu varmaan tyhmältä kun se sojottaa suorana kauas sivuille.

Kangaskaapin tyhjennysvimma saa jatkoa aina, kun siihen perheen puolesta annetaan pienikin mahdollisuus. Loppu Kultakutri-trikoo haaskaantui toppiin, ja samalla vauhdilla palloisesta viskoositrikoosta syntyi yhdet leggarit lisää kaksivuotiaan varastoihin. 

Harmi, ettei Kultakutria ollut lisää - tuosta olisi saanut pienellä muokkauksella vaikka ihan katu-uskottavan kesäasunkin. Vähän lisää pituutta ja leveyttä helmaan ja se olis ollut siinä. Mutta minkäs teet, kun yhtään leveämpään versioon ei kangasta enää ollut.

Tämä on muuten jo kolmas kevät, kun teen tuolla samalla 74-senttisen tunikan kaavalla vaatteita tälle tytölle. Eihän neiti enää ihan 74-senttinen ole, mutta se mikä kaksi vuotta sitten oli tunika, on nyt toppi. Tehdäänköhän tällä kaavalla vielä teini-ikäiselle napapaitoja?!

Ostin joskus äitienpäivälahjaksi omalle äidilleni samanlaisen 145cm pitkän pitkulatyynyn kuin itselläni on. Ompelin silloin siihen yhden päällisen, ja lupailin, että joulupukki sattaisi tuoda siihen vaihtopäällisen. No eipä tuonut. Sellaista se on kun laittaa miehet asialle! Minä nyt sitten ompelin sen vaihtopäällisen, kun ei se joulupukki viitsinyt tai mukamas ehtinyt.

Ihan vain valkoinen, valkoisilla napeilla. Materiaalinpuutteessa kai tämä on jäänyt tähän saakka tekemättä, mutta viime sunnuntaina osui kirppiksellä käsiin eurolla vanha peruslakana, jonka sileys ja tiiviys oli ihan toista luokkaa kuin nykylakanoissa, ja siksipä ostin sen tätä varten.

Ullakoltakin on kuulunut kolinoita, vihdoinkin! Enkä nyt tarkoita omaa päätäni (siellä ei kolise vieläkään), vaan tuota talon ullakkoa. Puoliso  rymysi siellä eilisillan isänsä kanssa varastonrakennuksen aloittajaisissa, ja ensi viikolla jatketaan. Vielä me saadaan nämä säilytysasiatkin kuntoon täällä, ja kamareihin tilaa oleelliselle. Sitä odotellessa!