perjantai 23. syyskuuta 2011

Mahamaihari

Villatakissa alkaa olla viileää, sanoi mummo lumessa. Ei vaan alkaahan tuolla oikeasti takkia tarvitsemaan, näin tuumasin tuossa jokin aika sitten, ja niinpä piti katsella vanhoista käsityölehdistä sopivaa pohjaa, mistä lähtisi takin kaavaa piirtämään. Jostain 2006 vuoden lehdestä löytyi ihan tavallinen pystykauluksinen fleecetakin kaava, josta jäljensin koon 38 ja piirsin sen pohjalta muodot tälle takille. Vai muodottomuuksiako ne nyt oli... melkoinen möhömahamalli.


Halusin hieman pidempää takkia, sellaista, jonka alta ei tunikatkaan tursota, mutta muuten ei ollut kamalasti suuntaviivoja. Laiskuuttani päätin toteuttaa takin samalla systeemillä kuin ompeluohjeessani on tehty, ja siksipä siihen ilmestyi huppu, vetskari ja kädentieresorit. Jostain syystä lopputulos tuo mieleeni maihinnousutakin, vaikka tästä kaikki sen tekevät yksityiskohdat puuttuvatkin. Olkoot joka tapauksessa hänen nimensä nyt mahamaihari.

Taakse en voinut kasvavan vatsan takia kovin napakoita muotolaskoksia ommella, vaikka mieli olisi tehnyt, joten ompelin niiden sijaan taakse vain kuminauhalla pienen - ...   öö.. onko se tamppi? Tuollaisen kuitenkin. Se antaa paremmin myöten, jos eteen tarvitaan lisätilaa.



Koska etukappale tuli kaavoitettua ilman poikittaista leikkaussaumaa rinnan alla, oli sivuprofiili alkuun kuin hyppyrimäki. Vähän mutkaa kiitos, päätin, ja ompelin eteenkin ryppyjä. Senttistä kuminauhaa nurjalle ja ympäriinsä kiinni. Nyt etupuolen kohoumia erottaa sentään joku mutka, eikä olo ole ihan niin valasmainen.


Takkitarpeet hankin paikallisesta pikkuliikkeestä, ja samasta paikasta ostin myös pisimmän ruskean avoketjun mitä löysin. Kun kysyin, eikö löytyisi pitempää, vastaus oli: "pitkähän tämäkin on..." No juu, onhan se 75cm pitkä, mutta kun olisin halunnut 85cm pitkän. On niissä kymmenen sentin ero. No kaikkea ei voi saada. Ketjun pituuden mukaan lyheni vähän takin helmakin alkuperäisistä suunnitelmista. Mitä luultavimmin olisin saanut takkikankaat ja ketjun edullisemmin, jos olisin ajanut naapurikaupungin Eurokankaaseen, mutta onpahan nyt kannatettu paikallista. Sitä paitsi paikalliseen pääsee parkkeeraamaan oven eteen, Eurokankaaseen saattaa joutua kävelemään. Auts!


Hihoissa on stoppareina leveät resorit, jotka tällainenkin apinakäsi voi kääntää kaksinkerroin. Mikäli päädyn joskus myymään tämän takin, ei jonkun möhömahan ostopäätös jää ainakaan hihanpituudesta kiinni.


Ja jalustalle on taas täten pokkuroitu. Ei sille hymyillä osaa, mutta näettepä edes, miten takki istuu kantajalleen. 





Ja tässä vielä ilman kaupahuivipiilotusta - vähän on vielä kasvunvaraa mutta suotavaa olisi, ettei ympärysmitta enää kymmensenttitolkulla kasvaisi. Varmaan ainakin seihtemän viikkoa se vielä ehtii kasvaa, ja ehtiihän siinä ajassa vaikka mihin.


Mutta kylläpä mun tekiskin jo mieli pukea päälle jotain kapeaa ja siroa, ja olla taas kaksinumeroista lukua kevyempi. Täällä kun on ulotuttu jo ihan uusille kymmenille. Arvatkaa kuka hankkii kevättalveksi takin, jossa on vyö (ja se tiukalle, tietysti)!! ;)

Ps. Jofotex-tilaajat!! Kankaat on haettu tänä aamuna Matkahuollosta, alan niitä pilkkomaan kunhan ehdin! Sähköpostitse sitten tarkemmin...

22 kommenttia:

  1. Vau miten kaunis takki!!! Ja eihän se maha mitenkään iso ole! Nauti vielä jos osaat, kohta olet taas siro kun pajunvarsi!!!

    VastaaPoista
  2. Ja istuuhan se:) Lämmittää vähän takapuoltakin siitä huolimatta, että jouduit lyhentämään olosuhteiden pakosta. Kivoja syyskuvia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuolla kelpaa ulkoilla! Villatakkiaukimeiningillä täällä. Jospa ei enää kauan:) Tsemppiä loppumetreille!

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan näköinen takki :)

    Tää blogi on hauska, uusi löytö muutaman viikon takaa. Joka päivä pitää käydä kurkkimassa, onko tullu mitään uutta. Nyt tulin katsomaan, mitä takin ompeluohjeissa olikaan...

    VastaaPoista
  5. Oikein kivan näköinen takki =)

    VastaaPoista
  6. Ihana ja niin tarpeellinen, josko vielä yhden lapsen saan ja sopivaan vuodenaikaan, niin varmana teen vastaavaa kanssa.

    Ihanaa olit liittynyt lukijaksemme. Samalla sitten tajusin, että luen blogiasi vain blogimme listan kautta, sisko kun tämän sinne on lisännyt. Vahinko korjattu, täällä uusin virallinen lukijasi.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania syksyisiä poseerauskuvia! :D Hieno takki ja vatsa! :) Itse eilen leikkelin käsityökurssilla!! :) elämäni toisen takin poikaani varten (ensimmäinen tehty itselle 9-luokalla eli vuonna 1992..) saapa nähdä syntyykö siitä mitään valmista..! ;)

    VastaaPoista
  8. eikä..siis mä en käsitä että miten sä osaat tehä mitä vaan ja kaikki valmistuu niin nopsaa!!!:) *kade*
    Tosi nätti takki ja sopii sulle mahtavasti! Ihana massu <3

    VastaaPoista
  9. Minäki kiinnitin huomiota noihin syksyisiin kuviin.. Tosi nättejä. Ja takki passaa niin hyvin just tähän vuodenaikaan. :) Oot sinä näppärä tytsy, ei siitä mihinkään pääse! :)
    Ps. Ei sulla sattuis oleen sitä keltasta velouria vielä? Julia sotki sen haalarin kotimehulla mummilassa, tiiät kyllä mitä siitä seuraa... Grrr!!

    VastaaPoista
  10. KOMEA MASU!!!! ja yeah, lisää kankaita tulossa :-)) tee ihan rauhassa, ei ole kiire

    VastaaPoista
  11. Takki on ihan superhieno, vau! Täytyy katsoa tästä postauksesta vinkkejä mikäli joskus vielä tarvii vauvamasutakkia!

    VastaaPoista
  12. Oijjoi, nätti takki! Ja istuu niin hyvin kuin se voi mahan kanssa istua, ainakin ruudun tälle puolelle näyttää siltä. :) Ja oih voih, ihanaa että kankaat ovat tulleet, mutta nyt on kiire laihduttaa kangasvarastoa pienemmäksi jotta mahtuu uutta sisään.. ;)

    VastaaPoista
  13. Ihana on! Mullakin ois omaan takkiin kankaat hommattuna,ihan perusmalliseen mutta tarvetta ois kyllä tuollaiselle mahamallisellekin. Meinaan voi talvipakkasilla palella jos joutuu napit auki kulkemaan ;) Mielellään kyllä delegoisin sen homman sulle,kun näyttää sulta sujuvan noin näppärästi!Käviskö? :D

    VastaaPoista
  14. Kiitokset kaikille!! <3 Koereissu takilla on jo tehty, eikä kukaan ainakaan nauranut että "kattokaa mikä tossa menee!!" ;)


    kewa: kuvissa mahasta puolet katoaa johonkin, kai se on tuo takki joka sen tekee. Nauttimista hankaloittaa kaikenlaiset vaivat, mutta eipä tarvitse vetää mahaa sisään! ;D

    Anna: Juu onneksi se jäi vielä vähän pitemmäksi, vaikka viitisen senttiä helmasta leikkelinkin.

    aajuska: tsemppiä sinne myös!!! Viimeiset viikot on niitä kaikkein koettelevimpia, ainakin henkisesti. =)

    Anonyymi: tervetulotoivotukset sinulle! Mukava että vielä löytyy toisinaan uusiakin kasvoja (vai pitäisikö sanoa "näppäimistöjä") mukaan menoon. =)

    Hatatuu: Tervetuloa lukijaksi! =) Olenkin tehnyt lukijaksiliittymiskierrosta eri blogeissa lähiaikoina, kun tajusin että sillä tavalla saan blogit suoraan tuohon omalle blogilistalle. Rouva on bloggaillut ainakin puolitoista vuotta ja tajuaa sen vasta nyt! =D

    Hanna: no syntyyhän siitä varmasti, ja kun saat vielä ohjauksessa ja sille varatulla ajalla tehdä niin a vot!! =)

    Anskuli: kelaa vähän taaksepäin ja lue se ydinfysiikka, ei osaa tämä mummo mitä tahansa! ;D Mutta tahtois oppia kyllä. Ammattikoulun olen käynyt juuri siksi että osaisin edes ommella. =)

    Sanna: ei keltasta oo, mutta tummaa ruskeaa olis jonkin verran. Omille pitäis housuja siitä työstää, mutta siitä saattais jäädä vielä haalareihin. Tosin pitäis tarkistaa kokoa vähän. Faksailepa jos kiinnostaa! =)

    Jana: kankaat on jo omissa kasseissaan! Osasitte tilata hienosti eri kankaita melkein kaikki, jouduin tosi vähän leikkaamaan niin sujui nopsaan se erottelu. Postipaketit teen niistä kunhan ehdin. =)

    PikkuHoo: kiitos! Levennystä etukappaleen molemmin puolin mahan kohdalle, rypytykset etusivulle ja kavennusta taas helmaa kohti eteen. Ja kyllä mahtuu. =)

    Nannukka: vielä ehdit vähän aikaa huristelemaan entisiä!! =) Ihania kankaita on kyllä jokaiselle taas tulossa. <3

    -pm-: ahaaa, onnea siis!! =) Olen aika nahkeasti lähtenyt tekemään aikuistenvaatetta etätyönä, sen verran haastavampaa saada istuvaa ja oikean kokoista. Mutta onnistuu se sinultakin!! =)

    VastaaPoista
  15. Voi valtava, että olet taitava! Hieno takki, ihanat kuvat ja Ihana tuo masu!

    VastaaPoista
  16. Wau! Tosi upea takki! Olen vapaaehtoinen ostamaan sen kunhan pääset hoikempiin mittoihin :D

    VastaaPoista
  17. Ihana takki!Olet kaunis odottava äiti:)

    VastaaPoista
  18. Tosi nätti takki, korostaa juuri sopivasti mahaa! Mä olen kyllä vähän kade, kun etsinnän alla just sopiva takki ja kaikki on sit vaan kauheita telttoja päällä.

    VastaaPoista
  19. NorppaStiina: kiittäen! =)

    Pirkko: palataanpa siis asiaan marraskuun lopulla mikäli tulen siihen lopputulokseen etten jää säilyttelemään takkia.. ;)

    Virpi: kiitos ja *punastus* <3

    Inkeliina: totta on, kaupoista on tosi hankala löytää nätisti istuvaa takkia masun kanssa pidettäväksi.. H&M:llä näytti olevan nyt joku villakangastakki MAMA-mallia, liekö millainen päällä?! =)

    VastaaPoista
  20. Nähnyt livenä ja jälkeenpäin ajattelin, että noinko nopsaa sait sen sitten valmiiksi asti, kun ma katselit vasta niitä kaavoja! :) Oli kaunis takki ja hyvin passasi sulle, en vain muistanut mainita sillon kun ohimennen nähtiin! :)

    VastaaPoista
  21. Juuri löysin tieni blogiisi.

    Kiva takki, istuu hienosti masun kanssa. Olisi ajankohtaista itsellekin, viimeistään talvipakkasille.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.