Leijonankeltaisen lumoissa

"Virkkaus on ydinfysiikkaa" -asenne on kukistettu. On se osin sitä edelleen, varsinkin ne ohjeet, mutta jotain sentään voi oppia, olipa kuinka kovapäinen mummo tahansa! Ainakin kiinteitä silmukoita. Ja onhan siitäkin paljon apua, jos osaa laskea vaikka kolmeenkymmeneen. Viiteenkymmeneen jos kykenee, niin aina vain parempi.

Tuon takintekeleen virkkaaminen aloitettiin viidelläkymmenellä ketjusilmukalla, joista muodostui takin helma. Kiinteillä jatkettiin kohti olkapäitä, ja kavennukset ja levennykset onkin huomattavasti ihmisystävällisempää sorttia virkatessa kuin neuloessa. Sen kuin virkkaa kaksi kiinteää samasta reiästä tai hyppää jonkun turhan tuntuisen silmukan ylitse. Hirmuisen kätevää, sanon minä!

Kun näin Annikan laatiman virkatun villatakin ohjeen joskus sen ilmestyessä, en juuri korvaani lotkauttanut. Suloinen ilmestys tuo kyseinen takki, ajattelin mielessäni, mutta se on suunniteltu niille virkkausvirtuooseille. Parempi pysyä ompelukoneen äärellä vain, eikä sekaantua mihinkään noin epämääräiseen.

Mutta kuinkas kävikään. Maton virkkauksen aloitettuani eksyin uudelleen katselemaan kyseistä takkiohjetta, ja koska kielletty hedelmä houkuttaa aina eniten, päätin uhallakin yrittää. Sama vanha seiskaveikkamytty esiin, ja eikun ohjetta tavaamaan. Eräs puolialaston nukkeparka sai kutittavan villatakin, jonka virkkasin yhden illan aikana silmät ristissä kiiluen, innostuksesta tutisten. Siitä tosiaan tuli villatakki, eikä esimerkiksi housut! Ja koska nukkekin on epämääräisen muotoinen (hyvähän se on mykkää syyttää), on sitä myöskin takki. Hyvä pari.

Laiskuuttani jätin hupun virkkauksen puolitiehen ja tein pelkän pystykauluksen, samoin helma jäi melkoisen lyhyeksi, koska sen tekemisessä ei varsinaisesti olisi oppinut mitään uutta, vaikka siihen olisi virkannut kymmenen senttiä lisäpituutta. Nuket ei onneksi valita.

Oikeaan takkiin tein kuitenkin hupun, ja riittävän pitkän helman tietysti myös.

Lankana kulutin kolme kerää Novitan leijonankeltaista Keloa. Koukku oli sama, jonka ostin matonvirkkaukseen, eli se kasi-kokoinen. Napit on häthätää kaiveltu laatikoista, mitä sattui löytymään. Neljättä numiskaa kaivataan, ja kenties napit menevätkin joskus vielä vaihtoon.

Totesin myös, ettei virkkaaminen ole mikään köyhisten harrastus - yksi kerä Keloa maksoi Citymarketissa melkein 7 euroa, joten pikaisesti laskettuna tuollaisen takin langat maksavat n. 20 nykyrahaa. Saa ommella kalliista kankaasta hupparin, että kankaiden hinnaksi tulee 20e, niin ettei yhtään kangastakaan jää yli.

Tai jäihän siitä, tämän verran...

Mutta olipa tämän tekeminen lystiä! Ihan varmasti teen vielä lisää tällaisia. Tai jotain muuta, mutta koukulla kuitenkin. Jos Keloa olisi ruskeana, olisin jo tekemässä toista.

Anttilassa on muuten nuo Kelo-langat parhaillaan tarjouksessa: plussakortilla saa kerän vitosella. Ja niin höperö minäkin olen, ettei edes harmittanut, vaikka olin ehtinyt ostaa kaksi kerää kitumarketista kalliimmalla. Mutta entäpä jos ostaisin varastoon vaikka niitä violetteja, olihan nekin aika ihania?!

Kaikesta päätellen olen virkannut tätä takkia suu aika tiukkana viivana, sillä minun käsialallani tuosta ohjeesta muotoutui hyvin kapoinen 80/86-senttinen takki, kun taas samoilla silmukkamäärillä ja samalla koukkukoolla ohjeen laatija oli tekaissut 92/98-senttisen. No ei se ole ihme, jos käsialakin kiristää, kun intopinkeänä tekee ensimmäistä virkkuutyötään ikinä. Ala-asteen kartion muotoista pannulappuahan ei lasketa.

Ihanaa, että takille on seuraava käyttäjä jo masussa kasvamassa - tämähän ei kauan tuolle tytsylle mahdu. Jos olen oikein reipas, vuoritan takin joskus, minkä jälkeen sitä voisi käyttää vaikka lämpimien ilmojen ulkoilutakkina.

Juu tiedetään, tiedetään, kamalasti kuvia! Mutta annetaan toisen vouhkata, kyllä se sitten aikanaan rauhoittuu! Se on nyt vaan niin tärkeenä kun on oppinut jotain uutta, sellaista mitä ei koskaan uskonut osaavansa. Meidän tehtävänä on katsos nyt vain nyökytellä ja kehua kovasti - kyllä se siitä asettuu!

Minusta on muuten hirrmuisen mukavaa, että Tosimummossa käydään vilkasta kommenttikeskustelua, ja että täällä viihdytään. Mahtavaa! Lukijoitakin on ilmestynyt lisää, joten eiköhän kolmensadan lukijan rajalla ole sitten arvonnan aika! Kiitos teille kaikille!

Ps. lupaan, etten virkkaa arvonnan palkintoa! ;D