maanantai 29. elokuuta 2011

Trikookorin tyhjennystä ja JOFOTEX-huhuilua

Jämätrikoista irtosi muutama perustoppi esikoiselle. Kaavana Ottobren ilmais-nettikaava, koko 110. Tosi hyvä ja toimiva kaava ihan sellaisenaan!


Kaikkiin toppeihin kanttaukset ja helmakäänteet ommeltu valkoisilla langoilla - se on sitä sarjatyön helppoutta. Apila- ja pilvikankaat Ikasyrin tilauksista peräisin, pallotrikoo löytyi joskus kirppikseltä, ja aikaisemmin ompelin siitä jo HelloKitty-paidan kummiviemisiksi.


Pelkkä topinompelupäivä olisi kuulostanut niin ankealle, että nappasin trikookorista leikkuupöydälle vielä Sanilta aikoja sitten kangasvaihtarina saamani viskoositrikoon. Aikaisemmin se ei jostain syystä ole muotoutunut mielessäni oikein miksikään, mutta näin syksyn saapuessa se alkoi viimein näyttää ajankohtaiselta kuosilta.


Siitä tuli pitkähihainen tunika samaiselle toppitytölle! Vyötärökaitaleena oleva resori on tosiasiassa jonkinlaista napakkaa neulosta, materiaalista ei mitään tietoa. Kontista ostin joskus tuollaisia suikaleita, ja yhden suikaleen käytin joskus ompelemaani arpavoittotunikaan. Nyt vain toivon, ettei se ala ryppyilemään pesussa, ettei koko mekko mene sen vuoksi pilalle!

Itselleni laitan vielä tähän muistiin, että mekko on tehty tämän tunikan kaavalla, joka on leikattu kainaloiden alta poikki ja lisätty väliin tuo kaitale. Kuitenkin joskus ihmettelen kaavakansiota selatessani, että mihin kummaan olen hukannut tuon kaitaletunikan kaavan... =)


Vaikka ei siltä näytä, vyötärökaitale on samanväristä violettia kuin kankaan taustaväri.


Kädentiet (ja pääntien) kanttasin oikealla resorineuloksella, ja kädenteihin leikkasin melko napakat palat, jotta hiukan ylipitkät hihat asettuisivat lievästi pussille.

Olisinpa itsekin yhtä sirpakassa kunnossa ja soma kuin tuo tyttönen, en muuta pitäisikään kuin tuollaisia mekkosia, ryppyvarsisaappaiden kanssa! Kylmällä vain neuletakkia lisälämmikkeeksi, ja syksyluukkini olisi siinä. *haikeushuokaus*


Tytär tarvitsee ilmiselvästi uusia sukkahousuja - ruskeita, oransseja ja violetteja ainakin. Vihreetkin olis ihanat, ja keltaiset.. eiku ai niin vihreät jo olikin.


Tyttären ryppyvarsisaappaat äkkäsin viime syksynä DinSkossa, enkä voinut jättää niitä sinne. 



Kuvissa näkyy myös tyttären uusi hiustyyli - toppeja ommellessani aloin katsomaan vieressä viattomasti nököttävään ompeluroskikseen tarkemmin, jotta mitäääh siellä on.. isot tukut vaaleita suortuvia, jotka neiti neljävee omatoimisesti oli päättänyt leikata pois korvaa kutittelemasta. Aika terävät askartelusakset Fiskarsilla!!


Täällä alkaa olla trikoovarastot pikapuoliin tyhjillään, samoin velouria kaipailisin jo lisää. Löytyisikö näin syksyksi Jofotex-kimppatilaukseen osallistujia? Mitään uutta ja ihmeellistä ei ole valikoimiin tainnut sitten viime tilauksen ilmaantua, mutta pehmoiset (ja monia muita kauppoja edullisemmat) velourit ja raitavelourit, huippuhyvät luomutrikoot ja monet muut kivat kankaat saavat minut tilaamaan tuolta kerta toisensa jälkeen. Ihanaa retrotyylistä sydänpuuvillaa bongasin äsken myös, tätä on saatava! Ja monet velourit näyttävät olevan alennuksessa parhaillaan.

Mikäli tilaukseen haluaa mukaan, voi varata itselleen alustavan paikan kommentoimalla JA lähettämällä varauksen myös sähköpostilla osoitteeseen tosimummo@wippies.fi. Kerron tilauksesta tarkemmin sähköpostitse siihen mukaan haluaville, mutta ne tavanomaiset kimppatilausperiaatteet pätevät näissäkin tilaamisissa. Tilaus tulisi lähettää ja maksaa minulle syyskuun alkupuolella, myöhemmin tarkennettavan aikataulun mukaisesti. Osallistujien olisi myös varauduttava siihen, että muuton ja nettikatkoksen vuoksi kankaiden lähettäminen eteenpäin saattaa viipyä, riippuen siitä kuinka pian tilaus saapuisi Jofotexilta.

Otan tilaukseen mukaan taas itseni lisäksi yhdeksän muuta, jolloin postikulut ovat vajaa 2e/tilaaja, plus mahdolliset kotimaan lähetyskulut tietysti lisäksi. Yli 2000 kruunun (n. 200€) ostoksista saamme 10% alennuksen loppusummasta.

Paikat on täynnä, kiitokset mielenkiinnosta kaikille kyselijöille! Mukaan mahtuneille olen lähettänyt tilausehdot ja -ohjeet sähköpostitse (jos et ole niitä saanut ja tiedät ehtineesi mukaan, ilmoitathan spostitse siitä minulle). Pidän muidenkin osoitteet vielä tallessa - mikäli joku osallistuja vielä peruu, kyselen teitä uudestaan mukaan siinä järjestyksessä kun olette postia laittaneet.

28 kommenttia:

  1. ai että miten ihanan retromainen mekko, niin ihana!!! Ja syksyinen tosissaankin :) Pirtsakoita toppeja myös!

    VastaaPoista
  2. Ihania toppeja! Itsekin niitä ompelin sarjana tässä yksi päivä ja hyväksi totesin tuon kaavan =)

    Minä olisin kiinnostunut kimppatilauksesta. Laitan meiliä sinulle.

    yst.terv.
    Kirsi Vinni

    VastaaPoista
  3. Moikka!! Minäkin haluan mukaan :-)) viimeiset velourit vielä koskematon kaapissa.... hih. Löydän varmasti jotain kivaa :-))

    VastaaPoista
  4. Niin, ja kiitos kuminauhalanka-kysymykseeni vastaamisesta!!

    VastaaPoista
  5. Minäkin haluan mukaan kimppaan=) Laitan sähköpostia myöhemmin illalla.

    VastaaPoista
  6. Minäkin voisin osallistua! Laittelen sulle postia, kunhan kerkeän.

    VastaaPoista
  7. Minäkin heitän sua sähköpostilla, kimppatilaus kiinnostaa!

    VastaaPoista
  8. täälläkin olisi kiinnostusta, nyt kun alkaa olla taas aikaa jopa ommellakin. Laitan sähköpostia, tai yritän laittaa vielä illan aikana :)

    VastaaPoista
  9. Ihania toppeja ja tunika! Kimppatilaus kiinnostaa, laitan spostia!

    VastaaPoista
  10. Jokohan kaikki paikat meni kimppaan? Kivoja toppeja ja ihana tunika.

    VastaaPoista
  11. Minäkin voisin osallistua, ehdinkö? :)

    Viimeksi olin mukana, sinulla on varmaan sähköposti muistissa.

    VastaaPoista
  12. Mua kans kiinnostaa kimppatilaus,jos mukaan mahtuu.:) Ihana mekko neidillä!:)

    VastaaPoista
  13. Seitsemän on varannut paikkansa spostitse, kaksi mahtuu vielä joten te jotka aioitte laittaa illan aikana postia, pitäkee kiirettä jotta ehditte toistenne edelle! ;) Pakko pitää ehdoton raja kymmenessä tilaajassa, kun joudun leikkaamaan kankaat lattialla, tämän valtavan mahani kanssa... :D

    VastaaPoista
  14. Tiina, ehdinkö? :) T. Kaisa

    VastaaPoista
  15. Kaisa T: ehdit kun laitat kiiruusti spostia niin viet vikan paikan ;)

    VastaaPoista
  16. Jos minä ehdin vielä, niin olen onnellinen! :)

    VastaaPoista
  17. Lähetin nyt paikan varanneille tilaustietoa ja -ohjeita sähköpostitse, etusijalla paikkavarauksissa on tietysti ne jotka ovat laittaneet spostitse osoitteensa tulemaan samalla kun jättävät kommentin.

    Virpi: sun kankaat varmaan kulkeutuisivat ilman postitustakin Suvin kautta? Laita spostia mikäli haluaisit vielä mukaan. =)

    VastaaPoista
  18. Aloin ihan tässä itsekseni hihittelemään kun luin teidän neidin kampausleikeistä, vaikka eipä siinä varmaan äidillä juuri nauru tullut ;) Meidän esikko kanssa leikki päikyssä saksileikkejä joskus 5-veenä ja tuli kotiin ottista köyhempänä...

    Mutta aivan mielettömän ihana tuo tunikamekko!! Täytyypä pistää idea korvan taakse. Ja ihania nuo topit myös :)

    VastaaPoista
  19. No jo on makean näköiset topit! Tosi ihanat, kaikessa yksinkertaisuudessaankin! Ruskea mekko on kans nätti!

    Mukavaa viikkoa,
    terkuin Liisa

    VastaaPoista
  20. Jokos ne paikat kimppaan meni?

    VastaaPoista
  21. tais paikat mennä? Jos tulee peruutuksia nii tääl yks kiinnostunu. Laitoin illalla jo spostiaki.

    VastaaPoista
  22. Tosi ihana retromekko ja kivoja paitoja!

    VastaaPoista
  23. Ihana! Luulin jo aluksi että olit itselle tehnyt tuon mekkosen/tunikan. Olipa hyvä että nuo tilaajapaikat oli jo täynnä. Ois ollu kiusaus itselläkin tilata taas ja ne edellisetkin kun vielä oottelee tuola ompelijaa ;) Täytyis saada kaappeja hiukan tyhjemmäksi ennenkuin lisää kankaita hommaa!

    VastaaPoista
  24. Paikat on täynnä, kiitokset mielenkiinnosta kaikille kyselijöille! Mukaan mahtuneille olen lähettänyt tilausehdot ja -ohjeet sähköpostitse (jos et ole niitä saanut ja tiedät ehtineesi mukaan, ilmoitathan spostitse siitä minulle). Pidän muidenkin osoitteet vielä tallessa - mikäli joku osallistuja vielä peruu, kyselen teitä uudestaan mukaan siinä järjestyksessä kun olette postia laittaneet.

    VastaaPoista
  25. Minäkin olisin halunnut tilaajaporukkaan,mutta täytyy odottaa uusinta :) Aivan ihania ompeluksia taas :)

    VastaaPoista
  26. Ääääk, mäkään en koskaan ehdi mukaan porukkaan. Sen siitä saa kun ei koko viikolla oo kerinny koneelle muissa kun työasioissa.:(

    Ihana mekko. Ajattelin ensin että se on aikuisten kokoa, ois nimittäin kelvannut mullekin.^_^

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.