tiistai 23. elokuuta 2011

Bernina Aurora 450

Lupasin joskus esitellä tarkemmin tuota konettani, ja tässä aamun tunteina oli sellaiseen asiaan keskittymistä ajatellen sopivaa luppoaikaa (hehheh, uskoo ken tahtoo). 

Puolentoistavuoden ajan olen siis ommellut tällaisella Bernina Aurora 450:llä melkein päivittäin ja tykännyt kovasti. Tätä voisi sanoa kotikoneen ja teollisuuskoneen risteytymäksi - ominaisuuksia kuin kotikoneessa, mutta voimaa, nopeutta ja tehoa kuin teollisuuskoneissa. Fiksummat puhuvat puoliammattimaisista koneista (miten olisi kotiteollisuuskone?).


Ihan sikaa säkissä minun ei tarvinnut hankkia kun tämän ostin, koska olin kesällä 2009 töissä ompelimossa, jossa oli teollisuuskoneiden apuna juuri tällainen masiina. Siellä ehdin sitä aika hyvin testailemaan ja opettelemaan käyttöä. Kun koneen vaihto seuraavana talvena tuli ajakohtaiseksi vanhan koneen ominaisuuksien loppuessa kesken, merkkivalinta oli selvä. Mallia pähkäilin aikani, ja olin alunperin hankkimassa kattavimman Activa-mallin, mutta oma mies ja ompelukonemyyjämies ylipuhuivat minut ostamaan Auroran - ja hyvä niin. Myöhemmin saan hankituksi samaan koneeseen myös kirjontalaitteen, jollaista Activaan ei olisi saanut. Epäilemättä kirjontalaitteen ostaminen on edessä ennemmin tai myöhemmin, kun siihen kerran on mahdollisuus. Ja onhan tuo Aurora muutenkin ominaisuuksiltaan kattavampi kuin Activa, vaikka silläkin olisi varmaan yhtä hyvin perusjutuista selviytynyt.


Mitä enemmän tuota konetta käytän, sitä enemmän siitä pidän. Puolentoista vuoden yhdessäolon ja harjoittelun jälkeen sitä käyttää jo sen enempiä ajattelematta, ihan kuin se olisi oikea käteni. Kaikki säädöt ovat käden ulottuvilla, ja niitä on helppo käyttää kesken ompelun niihin silmäystäkään luomatta.

Langoitus on helppoa vasta-alkajallekin, koska kaikki mutkat langan kulkureitillä on osoitettu selkein nuolin.


Puolaaminen onnistuu vaikka kesken sauman ompelun, työn jäädessä paininjalan alle, sillä puolaussysteemiä pyörittää oma moottorinsa. Sama vipstaaki, joka lopettaa puolauksen puolan ollessa täysi, toimii kätevästi myös langan katkaisimena. Itse tosin lopetan puolauksen yleensä ennen kuin kone sen tekisi, eikä sekään päätös kovin suurta voimainponnistusta vaadi.


Alalanka tökätään puolakotelon sisällä koloonsa ja vedetään puolalta tulevaa lankaa kuvassa olevaan katkaisimeen. Siitä kone nappaa langan itse mukaansa, kun aloittaa ompelun. Nappaa se sen tosin yhtä hyvin muualtakin, olen huomannut. ;) Tarvittaessa alalangan kireyttä voi säätää puolakotelossa olevasta pikkkuruisesta ruuvista, johon sopiva meisseli toimitettiin tietysti koneen mukana.


Ylälangan pujottaminenkaan ei kestä montaa sekuntia, koska hitain vaihe, langan pujottaminen neulansilmään, hoituu kätevästi langanpujottimella. Vasemman käden etusormella vedetään tuollainen vipu alas ja painaistaan, jolloin pikkuruinen metallilirpake tökkää langan neulansilmän läpi. Onnistuu vaikka sokealtakin, kun tekniikan hoksaa. 


Somasti silmien tasalla on kaikki ompeluun vaikuttavat säätötekijät katseltavissa. Tähän nimesin noita eniten käytössä olevia numiskoita - niitähän on toki lukuinen määrä muitakin, mutta tässä ne oleellisimmat. Näiden lisäksi tärkeimpiin kuuluu koneen vasemmassa kyljessä oleva portaaton paininjalan puristuksen säätökiekko, jota pyörittäessä puristuksen lujuuden näkee näytöltä.


Neulan pysähtymisasennon saa valita ylös tai alas, ja ommellessa se on minulla yleensä aina alas-asennossa, kuten teollisuuskoneissakin. Ompeleen lopussa kevyt polkaisu kantapäällä paininjalalle saa neulan nousemaan ylös, pieni heilautus polvella - ja paininjalka nousee. Melkein kuin teollisuuskoneissa - ainoastaan langan katkaisu kuuluu minun hommiini, muun hoitaa kone.

Tässä kumipinnoitteella ei jalka luistele turhia:


Ja ken koneeseensa polvinostimen saa, hankkikoon ihmeessä. Sen kätevyyttä ei varmaan kunnolla hoksaa ennen kuin sitä pääsee käyttämään. Kädet ovat koko ajan vapaina työn käsittelyyn, ja aikaa, sitä kallista aikaa tämä yksinkertaisen näköinen kepakko säästää uskomattoman paljon.


Käsikäyttöinen paininjalannostin-vipukin koneessa toki on, mutta siitä tuskin löytyisi kovinkaan monia sormenjälkiä. Missä mummo ompelee, siellä on myös polvinostin.


Vielä sen verran tuosta vipusesta, että alkujaan ajattelin ommella siihen jonkinlaisen pehmikkeen, kun näytti niin karulta ja kovalta kepiltä teollisuuskoneiden pehmustettuihin pyörylänostimiin tottuneena, mutta käytäntö on osoittanut, ettei tuo tunnu kovalta lainkaan, ja on jopa miellyttäväpi käyttää kuin useissa teollisuuskoneissa, joilla olen ommellut.

Pakkinappula on heti ompelualueen yläpuolella, ja siihenkin sormi osuu jo somasti ilman silmäapua.


Tummienkin materiaalien käsittelyssä on paljon iloa kirkkaasta ompeluvalosta, joka ympäröi U:n muotoisena koko ompelualuetta.


Napinläpiä saa ommeltua ties minkälaisia, myös niitä "hienompia", pyöreäpäisiä ammattiversioita. Napinläpipaininjalka on melkoisen pelottavan näköinen kapistus, mutta se osaa asiansa erinomaisesti, vaikka onkin vähän ruma.


Kun yhden napinläven tekee, se tekee niitä sen jälkeen ulkomuistista vaikka miljoona samanlaista: napin mittaamisen jälkeen paininjalassa näkyvä pieni punainen nuoli asetetaan oikeaan kohtaansa, ommellaan napinläven alkua kunnes punaiset merkit kohtaavat toisensa, painetaan pakkinappia ja annetaan koneen ommella napinläpikulkutie valmiiksi. Ja sen jälkeen riittää kun asettaa kankaan paininjalan alle ja käskee liikkeelle. Seuraavan kerran koneeseen täytyy koskea vasta kun uusi napinläpi on valmis. Ja jälki kestää kyllä tarkastelun:


Myös nurjalta:

Nappiakaan eivät laiskat nykymummelit ompele paikalleen enää käsin. Parsintajalka koneeseen, syöttäjä alas, ommelvalitsin napin kuvan kohdalle ja tiku-tiku-tiku... seonsiinä. Varsinainen napinompelujalkakin taitaisi olla saatavilla, mutta tuollakin työ sujuu helposti - ja kymmeniä kertoja nopeammin kuin silmäneulalla.

Enkä minä käsin saisi siitä yhtä siistiäkään, tunnustetaan! =D


Lupasin silloin joskus keksiä myös moitteita tästä masiinasta. Siihen saakin olla jo huomattavasti luovempi tapaus, mutta pari juttua sentään keksin, kun oikein pinnistin. Koneen komistimena oleva hopeanharmaa pinnoite ei kestä metallisia teräviä esineitä (kas kas). Minulla on tapana pitää ompelusaksia, niitä Fiskarsin teräväkärkisiä, koneen oikealla puolella, josta ne nappaan aina kun tarvitsen. Lukuisia kertoja sakset ovat kulkiessaan huitaisseet koneen kulmaa, ja se näkyy. Jos saisi pakkomielteen rapsutella kynnellä tuota pinnoitetta, se lähtisi kyllä irtoamaan aika kivasti, kun se on jostakin alkupisteen ensiksi löytänyt.


Toinen keksintö liittyy virtajohtoon:


Seurausta puolentoista vuoden ompelusta ja päivittäisestä koneen kasaamisesta kaappiin: virtajohdon koneeseen tulevasta päästä on alkanut muovi murenemaan. Tämä tuskin onnistuu ihan hetkessä siltä, jolla kone saa oleilla aina pöydällä, mutta näin tämäkin on näköjään mahdollista. Tarvittaessa uskon silti virtajohtoja löytyvän myös varaosina, joten tähän tuon koneen käyttöikä tuskin tulee kaatumaan. Pientä miinusta antaisin myös siitä puolakotelossa olevasta ohuenohuesta (ei sisällä natriumglutamaattia) metallilätkästä, joka kotelon tippuessa lattialle irtoaa helposti. Toisaalta se samainen lirpake tekee alalangan kireyden säädöstä tarkkaa, joten sekään ei siellä turhaan lymyile.

Kaiken kaikkiaan koneelle antamani arvosana olisi lähes täydellinen kymppi, jos sellaista joku joskus kysyisi. Ja se, mikä jäisi puuttumaan täydellisestä, johtuisi juuri tuosta virtajohdosta, eli kyllä se melkolailla pyöreään kymmeneen yltää! Kaikenkaikkiaan erittäin hyvin suunniteltu kone, käytettävyys ja käyttömukavuus (onko niillä jotain eroa?) huippuluokkaa, ompelukoneiden ergonominen ihme. Voimaa on kuin teollisuuskoneissa, eli tätä masiinaa ei mikään nenäkarvatrimmerin moottori pyöritä. Ennemmin katkeaa neula kuin loppuu vääntö. Ja tässä asiassa meitsimummokin osaa arvostaa voimaa ja koneita!

Tässä koneen tarkastelun ja kehumisen lomassa valmistui nämä kolme mekkoa, joten eipä mennyt sekään tarkastelu hukkaan.



Toivottavasti tästä arvostelusta on myös iloa jollekulle, joka on hankkimassa itselleen konetta eikä ole päättänyt, millaiseen lopulta suuntautuu. Ilmatteeksihan tämä ei yhdenkään myyjän luota lähde, mutta tonnin ja kahden väliin jos on valmis sijoittamaan, niin se vastine on sitten tässä.

Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi ajattelemattomuuttani, jos nyt sain jollekin nostetuksi hillittömän ompelukonekuumeen. Auroraa voin kuitenkin suositella täydestä sydämestäni; siinä saa jokainen siihen sijoitettu pennonen vastinetta itselleen! Ps. tämä ei ole maksettua mainontaa. ;)

Virallista tietoa ja esittelyä tämän koneen ominaisuuksista löydät täältä. Omani ostin Kone-Minnasta, ja sinne suuntaan takuulla myös jatkossa, mikäli tarvitsen alan tuotteita tai muuta asiaan liittyvää. Osaavaa ja ystävällistä palvelua, ja monta sellaistakin asiaa, jotka kuuluisivat asiakkaan maksettavaksi, on hoitunut veloituksetta (kuten uusi paininjalan nostimen vipu saumuriin). Suosittelen tutustumaan!

33 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä:) Ehkä pientä kuumetta saitkin aikaseksi, se on vaan tuo hinta jarruna, ettei uutta konetta taida saada vähään aikaan. Aikoinani ostin oman koneeni ompelijalta, jossa olin harjoittelijana. Käytettynä siis, maksoi muistaakseni 120 euroa. Asiansa on ajanut, mutta oishan se ihana kun sais noin siistin napinläven esimerkiksi! Langanpujoitin tuossakin on ja se kuuluu ehdottomasti olla koneessa, ettei tarvi tihrustaa sitä neulansilmään.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa unelmakoneelta, pitää pistää muistiin...Mulla on käytössä Husqvarna Viking Emerald 183. Ihan ok kone, tosin kaipailen kirjonta-ominaisuutta.

    VastaaPoista
  3. Huh, ammattilaisen puhetta! Ammattilaisella ammatilaisen kone! :) Mulla sama kuin Lissulla, mutta numero taitaa olla 118.. Maallikko pärjää hyvin, vaikkei langoitin toimikaan..

    VastaaPoista
  4. Mulla on täysin sama kone ja mulla ei noitakaan vikoja mitä sinä sanoit. Kannattaa muuten varmaan heti takuuseen ottaa uusi johto, vaikka vanha toimiikin. Minä tein niin puolakotelon kohdalla, kun se oli vähän "soikea" tiputtuaan lattilla useaan kertaan =/. Sanoin suoraan asian ja silti sain takuusta uuden, muuten olis maksanut jotain 50€. Samoin takuuseen on mennyt alasyöttäjän korjaus. Muuten on pelittänyt aina hyvin. Kaipaisin langankatkaisua ja peruuttamista polkimell....mut ei kaikkea voi saada....

    VastaaPoista
  5. Kiitokset vastauksista! =)

    Riikka: meillekin haettiin jo uusi puolakotelo takuuseen, tiputin sen lattialle ja myös meillä se toimi sen jälkeen huonosti.. taisi tulla rotaatiosukkulan lisäksi myös rotaatiopuolakotelo! ;D Liekö muissa yhtä herkästi soikeutuvia koteloita, tuostahan voisi siis keksiä yhden miinuksen lisää kokonaisarvosanaan. =) Ja jos yhden ominaisuuden voisi toivoa tuohon lisää, se olisi ehdottomasti se päättely/langankatkaisu tuolla kantapääpolkaisulla.

    VastaaPoista
  6. Hyvä kone näyttä olevaan ja todella hyvää palvelu! Minä olen pettynyt mun Activaan ja ennemmän kun koneseen, olen pettynyt myyjän palveluun;( Mutta omahan on moka...

    VastaaPoista
  7. Ompelukonekuume nostaa päätä tällaisen jälkeen. Uudesta Berninan saumurista olen haaveillut jo likemmäs vuoden ja kaksi Berninaa olisi tietenkin paljon kivempi kuin yksi Bernina. Onneksi ovat ihan liian kalliita ja vanhat koneet toimivat.

    VastaaPoista
  8. Minulta löytyy myös tämä sama kone. Tykkään oikein kovasti, tuota langankatkaisua kaipailen minäkin ajoittain, kun edellisen Singerin koneen kanssa siihen totuin. Mutta asiasta toiseen... Olisiko jollakulla 450:n omistajalla tarvetta käyttämättömälle Berninan teflonpaininjalalle (tälle 9mm:n tikille nimenomaan tarkoitettu)

    VastaaPoista
  9. Upea kone!
    Minä olen ommellut työväenopistossa niillä Berninan peruskoneilla, oiskohan nekin Activoita. Olin todella tyytyväinen niihinkin. Ja edelleen kaduttaa, etten ostanut Berninaa vaan sorruin halvempaan hintaluokkaan. Silloin en vielä tiennyt, että tulenko ompelemaan koneellani juuri lainkaan ja satsaus Berniinaan tuntui liian suurelt. Jonain päivänä vaihdan vielä...

    VastaaPoista
  10. Kiitos esittelystä! Täytyypä ruveta säästämään sukanvarteen... :) Joku postaus sitten kyselit lukijoittesi blogien perään. Tämän nimimerkin takana yksi. :)

    VastaaPoista
  11. Oooh.. upea kone! Ja voih, mikä kuume nousi! Itselläni on joku aivan perushuqsvarna, ja nyt kun enemmän tulee ommeltua olen kaipaillut jämäkämpää konetta. Toisaalta sormet syyhyävät myös saumurin suuntaan ja luulen että se on se ensisijainen sijoitus kuitenkin. Ehkä. :)

    VastaaPoista
  12. Vakuuttava postaus! Ei voi muuta sanoa! Kiitos! :D

    Kyllä tekis mieli uutta konetta, mutta ei kukkaro anna myöten, joten 30 vuotta vanha huksi saa luvan vielä pelittää ja kelvata, sen verran vähän tulee ommeltua.. :) mutta polvinostinta on kyllä ikävä, 11 vuotta sitten viimeksi teollisuuskoneella ompelin :)

    VastaaPoista
  13. Täällä kirjottelee Berninalla ompeleva mummo, joka toisinaan kaipailee polvinostinta. En raskinu sitä ostaa samalla ku koneen investoin.
    Kiitos hyvästä selostuksesta.

    VastaaPoista
  14. maksettua mainontaa?;)
    kiitos vinkistä, jos "sattuisi" koneenvaihdos joskus tulemaan ajankohtaiseksi.
    nostan hattua,jos jaksat päivittäin koneen korjata pois! täällä yksi laiska ompelija, joka vaatii saada kodin pienistä neliöistä itselleen tilat, jossa säilyttää kone ympärivuorokautisesti paikoillaan.. :P

    VastaaPoista
  15. Millaistahan olisi vaihtaa Cittarin mammuttimarkkinoilta ostettu perus-Singerini tuollaiseen ihanuuteen? Sivumennen sanoen, ihmeesti on Singeri pelittänyt, vaikka ompelen myös päivittäin.

    VastaaPoista
  16. Oletko Tiina koskaan ommellut Pfaffin koneilla?? Että pystytkö vertaamaan niitä tähän sun koneeseen? Eräs muistaakseni juuri esittelemälläsi koneella ja Pfaffin koneilla paljon ommellut ammattilainen suositteli Pfaffia sen kaksoissyötön vuoksi, kuulemma vähänkään paksummat ja hankalammat materiaalit menee Pfaffin koneilla paljon paremmin.

    VastaaPoista
  17. Esittely oli mainio, sulla on luonnonlahjat kirjottamiseen! Vieläki naurattaa tuo nenäkarvatrimmerin moottori, kiitos siitä! :D

    Oon seurannu sun blogia jo aika kauan, ihanat ompelutyöt kiinnostaa, vaikka omaa taitoa ei oo vielä kertyny.

    Lisäksi sun blogista saa mainioita ideoita (tietokonehärveleitten piilotuskaappi on jo hakusessa). :)

    Kiitos siis sulle!

    K

    VastaaPoista
  18. kewa: tosi ikävää että sulle sattu noin huono säkä, sekä koneen että palvelun suhteen! Toivottavasti jatkossa rullaa paremmin!

    hmmm: samaa mieltä, kaksin aina kaunihimpi, jonain päivänä minäkin uusin perussaumurini vähän kattavampaan, ja ensimmäiseksi taidan katsella läpi Berninan mallit. Niiden peitetikkikonekin houkuttelisi aina ajoittain...

    Anonyymi: toivottavasti löydät ostajan paininjalallesi! Mulla ei taitaisi olla juuri käyttöä sille, en ole vielä koskaan teflonia kaipaillut. Kestovaippojen ompelijatko niitä enempi käyttää vai olenko ihan väärillä jäljillä?

    RvaKepponen: täälläkin päin kansalaisopistossa ommellaan activoilla, ja ne kyllä toimivat hyvin ja kansa tykkäsi.. olin itse siellä ohjaajaharjoittelussa joskus ja tykkäsinpä niistä minäkin. =)

    Ruohonvihreä: kävinkin jo, ja jäin. =)

    Nannukka: 80-luvun lopun puoliammattilais-huskista minäkin tähän siirryin, hyvä kone oli sekin mutta tämän hankittuani en ole kaivannut vaikka haikeutta oli ilmassa sitä myydessä. ;)

    Tuulispää: siitä on kyllä osannut tosissaan nauttia tässä koneessa. =)

    mummo: hei kaima! ;D tuossa Aurorassa tuli polvinostin mukana, minkä hintainen lie erikseen ostettuna.. ei mitään tietoa. =)

    Hansu: minäkin olen nyt muutaman vorokauden ajan saanut pitää koneen paikallaan yötäpäivää, on se helppoa nyt!! Myöhemmin kun muuton yhteydessä tilaa tulee lisää, saan samalle pöydälle myös saumurin. =)

    Ikuinen vauvakuume: hyvä kun toimii! =) Siskolla joskus kokeilin jotain satasen konetta ja meinasi itku tulla, kolminkertaisesta lakanakankaasta ei meinannut enää mennä neula läpi; neula jäi junnaamaan paikalleen voiman puutteessa. Muistaakseni ei kyllä ollut Singer. Itse ostin joskus NetAnttilasta satasen brotherin, ompelin ehkä metrin ja totesin, ettei ole ompelukoneeksi luokiteltava. Mutta sinä saat rahallesi enemmän vastinetta, kun et ole joutunut sijoittamaan koneeseen niin paljon rahaa!! =)

    K: kiitos ;) Onnera piilotuskaapin etsintöihin!!

    VastaaPoista
  19. Anonyymi, joka kyselit Pfaffin koneista, en näe täällä enää kommenttiasi, mutta vastaanpa silti. Eli en ole koskaan kokeillut Pfaffin kotimalleja, teollisuuskoneilla olen ommellut. Enpä siis osaa verrata syöttäjiä Berninan ja Pfaffin kesken, mutta ainakaan vielä ei ole ollut ongelmia sen enempää ohuiden kuin paksujenkaan kankaiden kanssa. =)

    VastaaPoista
  20. Onko tuo keltainen mekko myynnissä (ja paljonko se maksaa)? Mä voisin haluta sen! :) Tiina Y.

    VastaaPoista
  21. Ompelen ihan Ladalla omaasi verrattuna..! :D

    Hiukan kyllä houkuttaisi vaihtaa kone astetta parempaan, mutta ehkäpä ei kuitenkaan vielä kun nykyinen on ihan ok.
    Oon niin tottunut omiin rutiineihini jotka tulee ommellessa jo ihan automaattisesti, etten osaa kaivata esim. polvinostinta.

    Mutta varmasti noihin kivoihin apujuttuihin tottuu myös, eikä enää sen jälkeen vaihtaisi mihinkään muuhun.
    Todella kiva esittely. :)

    VastaaPoista
  22. TiinaY: en sitä voi myydä, on menossa myyjäisiin enkä tiedä paljonko sille laitetaan hintaa. Jos se kiinnostaa edelleen, laita spostia niin selvitellään. =)

    Suvi: Mielettömän ihanaa jälkeä saat kyllä aikaiseksi ladallakin!! <3

    VastaaPoista
  23. Ok, se menee siellä varmasti kaupaksi! Annan ostamisen ilon jollekulle toiselle! :) -Tiina Y.

    VastaaPoista
  24. AAaargh! Olis pitäny jättää tämäkin hehkutus lukematta. :P Mä olen melkein jo päättäny että kun valmistun niin ostan jonkun Activa-sarjalaisen, mutta nyt ku oon Saritan kuullu jo hehkuttavan Auroraansa ja sullakin on näin kattava hehkutus täällä, niin enemmän vaan arveluttaa että jos pitäs vaan kuitenkin ostaa samantien kalliimpi kone... (ja toisaalta taas mietin että jos pitäs ostaa elämän eka saumuri ja ommella pari vuotta pidempään kierrätyskoneella)

    No mut siis ihanalta vehkeeltä kuullosti! :D

    VastaaPoista
  25. Taidan olla päätymässä Auroran ostoon minäkin :) Joku muukin oli kysynyt syöttäjän toiminnasta, ja muakin se mietityttää, kun oon Pfaffin yläsyöttäjään tottunut. Onko sulla käytössä se lisävarusteena saatava yläsyöttäjä ja toimiiko se hyvin?

    VastaaPoista
  26. Saara: suosittelen lämpöisesti tuollaista tms, ja tosiaan Saritakin on tainnut tykätä omastaan. =) Toisaalta saumurikin on tärkeä, nopeuttaa tosi paljon trikoovaatteiden tekoa.

    Tupuna: en ole kaivannut sitä yläsyöttäjää enkä siis ole hankkinut sitä lisävarusteenakaan (ilmeisesti saisi, en ole perehtynyt), sitä on paha sanoa tulisiko siitä tärkeä kapistus jos kokeilisi, mutta ilman olen pärjännyt aivan mainiosti. =)

    VastaaPoista
  27. Kiitos vastauksesta! Vielä tässä mietin, että minkä mallin Auroran ostan, niin voisitko vielä kertoa, että miksi päädyit juurin 450:an? Mulla on mietinnässä se ja 440QE.

    VastaaPoista
  28. Tupuna: tuossa 450:ssä oli kaikki mitä ajattelin tarvitsevani, ja aikalailla samoja mallejahan nuo kaksi ovatkin ominaisuuksiltaan, toinen on tilkkuilijalle kattavampi kun sisältää mm. sen BSR-paininjalan vai mikä se oli.. itse en niin mainittavasti tilkkuilua harrasta, että se olisi tuntunut tärkeälle. Ja jos haluaa, senkin saa lisätarvikkeena ostettua tuohon 450-malliin. =) Ompeleita on 450:ssä 163, 440QE:ssa 180, eli ei isoja eroja siinäkään (ja näistäkin 163:sta olen käyttänyt ehkä kymmentä.. ;))

    440QE:n hintaa en tiedä, mutta uskoisin sen olevan hiukan hintavampi kuin tuo 450, joten jos tuolla tikkausjalalla ei ole merkitystä, halvemmalla pääsee 450:n ostossa.

    VastaaPoista
  29. Hyvä tuotearvostelu. Näin ammattilaisena komppaan täysin ja totean samaan hengenvetoon käyttäväni aivan samaa mallia itsekin työkoneena. Berninaan saa vielä aivan loistavia paininjalkoja, sekä kone kestää todella tujujakin materiaaleja (korsettiin esimerkiksi menee parhaillaan pahvinvahvuista coutilia useita päällekkäisiä kerroksia.) Ilo lukea tekstiäsi muutenkin!

    VastaaPoista
  30. Hyvä kerronta asioista -kiitos! Ko. koneen hankinta vakavassa harkinnassa. Onko kokemusta miten kone surruuttaa nahkaa, huonekalukangasta, villakangasta (takki) tai ohutta silkkiä? Entä kirjonta, kuinka työläs on modifioida valmista kuviota PC:llä, tai onko kokemusta suunnitteluohjelmasta? Paljon kysymyksiä...vaikka edellisestä postauksesta onkin lähes vuosi, toivottavasti joku vielä lukee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tänne aina palataan vastailemaan jos joku koneesta kyselee. :) Neljä vuotta olen pian tällä 450:llä ommellut hyvin aktiivisesti, enkä voi edelleenkään muuta kuin kehua ja ylistää. Voimaa kyllä on, menee hyvin nahkojen, villojen ja kaiken mahdollisen kanssa. Väittäisin että menee läpi sormestakin, mutten uskalla kokeilla. :D Metallinapista ainakin sujahti ihan kevyesti neula läpi kun kerran mokasin. ;)

      Mulla ei sitä kirjontalaitetta ole, mutta 10 vuotta sitten olen kansalaisopistolla ompelunohjaajahommissa moista käyttänyt, ja kyllä siihen äkkiä pääsi sisälle tällainenkin normaalijärjellä varustettu ihminen. Kun kuviota suurensi, pienensi tai muutti muuten, ohjelma laski tikkimäärät autommaattisesti uudestaan sopiviksi ja niin kuvio pysyi edelleen tarkkana ja siistinä. Siellä ompelin kymmeniä poistikortteja siten, että kanteen tuli aina kitjontakuvio ja muu kortti askarreltiin kartongista. Lankojenvaihdot sun muut oli helppo toteuttaa, ja tarvittaessa sai peruuttaa pistoja niin paljon kuin oli tarvis, että pääsi jatkamaan siitä mihin tuli esim. lankasuttura tms. Yhtään kirjontakuviota en muista laittaneeni epäonnistuneena roskiin, vaikka olinkin ensi kertaa sellaisia silloin tekemässä.

      Jos olet täältä päin, niin käy Savolaisten suurmarkkinoilla tämän viikonlopun aikana Kuopio-hallissa, mun kone on siellä esittelylainassa viikonlopun ajan. :)

      Poista
    2. Vielä tuosta ohuen kankaan ompelusta, että kun napsauttaa paikalleen suoraommepistolevyn, jossa on vain pieni neulanreikä kuten teollisuuskoneissa, onnistuu ihan ohkaistenkin kankaiden ompelu tosi hyvin. Peruspistolevyllä, jossa on se 9mm neula-aukko, kangas livahtaa helposti pistolevyn alle, mutta tuo suoraommelpistolevy on ihan huippu. Kunhan vain muistaa vaihtaa sen taas normaaliin ennen kuin ompelee esim. siksakkia... ;)

      Poista
    3. Kiitos vastauksista :) Hyvältähän tämä kuulostaa. Harmi, en ole siellä suunnalla nyt viikonloppuna.

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.