sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Syksy jo mielessä...

Aikaisemmin ompelemani tilaustakki inspiroi tekemään omillekin mukeloille yksivärisiä syystakkeja. Eilen sain hankituksi kankaat, ja ensimmäinen takki valmistui illankähmeessä. Yhdeksän aikoihin kaivoin ompelukoneen esille, kun lastenkammari hiljeni, ja pari tuntia sain surruutella ihanasti ilman häiriöitä.


Tein hetken mielijohteesta tähän takkiin myös taskut, jotka leikkasin jämäpalasta ihan vapaalla kädellä. Kanttasin reunat vinonauhalla ja ompelin taskujen päät sivusauman sisään.


Sivusaumaan livautin vielä leveästä, valkoisesta vinonauhasta taitellun turhakelirpakkeen.


Sisäpuolelle laitoin ohutta vuoritikkiä, joten takilla tarkenee syysviileilläkin - nyt riittää vielä aikaisemmin ompelemani kukkatakkikin. Päällikangas tässä on ihan vain rehellistä lakanakangasta.


Hupun etureunassa on kuminauhalla vähän kiristystä - jätin sen tavallisesti käyttämäni resoritehosteen tästä pois, kun hihatkin tein ilman resoreita.


Takki on kokoa 80/86, ja on edelleen reilu tuolle kirpulle. Kuvittelen kuitenkin sitkeästi, että tuokin lapsi joskus vielä kasvaa (nyt 1v9kk ja pituutta vajaa 80cm), ja tein siksi vähän reilun. Jos menisi vielä seuraavana keväänäkin. Kaava tässä on sama kuin ruskeakukkaisessa kesätakissa.


Takana ei sen kummempia kommervenkkejä olekaan:


Liikkuvainen tapaus, jonka kuvaamiseen pitäisi olla aidattu alue, viisimetrinen zuumi ja rutkasti aikaa sekä kärsivällisyyttä. Tämän kuvan piti olla edestä:


Ja tämän takaa:


Viinimarjoista alkaa mennä ilmeisesti jo maku, kun aletaan kurkottelemaan puoliraakoja pihlajanmarjoja puusta:


Ja maistiaisiakin saatiin:




Eiköhän tämä jo riitä!


23 kommenttia:

  1. Aivan ihana takki! Voi kun saisi itsekin aikaseksi :-)

    VastaaPoista
  2. Hieno takki ja ihanan pirteä väri. Kyllä tuossa kelpaa kulkea. :)

    VastaaPoista
  3. Todella pirtsakka takki, siisti!

    VastaaPoista
  4. Kaunis takki, pirteä väri ja veikeät taskutkin! Kaunis oli tuo aiemmin tekemäsi kukkatakkikin-sopivan "retro" ois jopa meille!Sinä se osaat! Tulee aina näistä useiden bloggareiden takeista mieleen meidän yhet retrot ruskeat kukkaverhot joista vois ehkä saada takin tehtyä tai pienelle kaksikin. On vaan vähän liian retro meiän muksuille niin jääny kaappiin oottamaan :).

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis takki eikä noiden taskujen lisäksi tarvitsekan muuta tehostetta. :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis. Pitäisköhän itsekin innostua?:)

    VastaaPoista
  7. Toiset ne vaan haaveilee, kun toinen mennä toteuttaa. Aivan IHANA takki! <3

    VastaaPoista
  8. Voi, jospas tuosta aivan ihanasta takista saisin nyt sen kadoksissa olevan inspiksen heräämään ja aikaiseksi takit tytöille. Ihanan ihana takki ja herkullinen väri!

    VastaaPoista
  9. Upea takki ja inspiksen herättäjä näköjään muuallakin kuin täällä!!!

    VastaaPoista
  10. Nättiä saa lakanakankaastakin!

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana takki ja suloinen muksu! :)

    VastaaPoista
  12. On kyllä tosi kaunis!!! Nopeahan Sinä olet, minä ei saa oikeasti mitään iltaisin aikaiseksi, muutama kuusikulmio ehkä... Kiva tyttö, toivottavasti ne joskus rauhoittu (tai siis toivossa on hyvää elää)

    VastaaPoista
  13. Takki on hieno ja MALLI VARSINKIN SÖPÖ! <3

    VastaaPoista
  14. Hieno ja takki ja aikaisemmatkin bloggaukset mielenkiintoisia. Muuttuipa Jyskin normilipasto upeaksi!

    VastaaPoista
  15. Onpa tosiaan ihana takki! Nuo taskut on piste i:n päälle :) Ja niin suloinen tyttö :)

    VastaaPoista
  16. Upea takki! Kunpa saisi itekkin aikaiseksi tehtyä nuita takkeja syksyn viimoihin!

    VastaaPoista
  17. Aivan ihana takki :)

    Ite oon vasta ommellu paitoja usiamman ja muutamat housut,joten kerroppa saisko näillä taidoilla ommeltua takin??
    Vai millä hintaa ompelisit meillekkin ;)

    -tiia-

    VastaaPoista
  18. Kivan pirtsakka takki syyskeleille! Sä se oot ajoissa tekemässä lapsille vaatetta! Vaikken mä muuta ku hanki, niin hankin aina niin viime tipassa, että just ku niitä tarvis nii tajuan, että hei, meidän lapsilta puuttuu sitä sun tätä.

    VastaaPoista
  19. Kiitos kaikille vastauksista, jokainen ilahduttaa! <3

    Saila: ei muuta kuin verho takeiksi, retroonkin tottuu silmä kun sitä alkaa käyttämään! :D Musta tuntuu nykyään ettei liian retroa ookaan.. ;)

    Nunu: innostu pois! Kyllä se kannattaa. =)

    kewa: riippuu mullakin illasta, joskus saa aikaiseksi vaikka mitä, joskus hampaidenpesukin tuntuu olevan liikaa.. ;D

    Rillirousku: sanos muuta.. ;)

    tiia: kyllä varmasti saat tehtyä, kun vain uskaltaudut kokeilemaan! Noilla laatimillani takinompeluohjeilla on moni saanut takin aikaiseksi vaikkei aikaisemmin sellaista olisi koskaan tehnytkään. =) Suosittelen rohkaistumaan! Minun tilanteeni on tällä hetkellä sen verran ylikuormitettu, että olen kieltäytynyt kerta toisensa jälkeen tilaustöistä.. jospa joskus taas ehtisin "ylimääräisiäkin"! =)

    Laura: oon ajoissa vain silloin kun iskee inspiraatio, ne pakolliset varustehankinnat on usein mullakin ihan yhtä myöhässä jos ei satu huvittamaan juuri sellaisten tekeminen/etsiminen. :)

    VastaaPoista
  20. Ihanan pirteä takki, tykkään noista taskuista. =)

    Käytkö kurkkaamassa:
    http://kaikkiyhdestkoost.blogspot.com/2011/08/makeeta.html

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.