Hattuja, mekkoja, kelloja, kukkia...

Sain eilen aika hauskaa väylää pitkin yhteydenoton. Huutiksen kautta eräs henkilö lähetti yksityisviestiä ja kyseli viime kesänä myymäni sinisen pallohatun perään...sattumoisin olin juuri edellisenä päivänä löytänyt samaisen hatun vintiltä siivoillessani. Oli ilmeisesti jäänyt jossain vaiheessa myynti-ilmoitus uusimatta ja koko hattu unohtunut niihin lukemattomiin vaatepinoihin.

Sen hatun kautta tuli tilaus uudelle, tällä kertaa vaaleanpunaiselle hatulle, jonka ompelin tänään, ja nämä molemmat ovat nyt siis lähdössä uuteen kotiin.

 Tuo sininen hattu on siis jo viime kesältä.

Uudempi versio on 52-senttisellä kaavalla toteutettu, ja koska hattua on helppo testata, läntättiin tuo oman tyttären päähän kuvauksen ajaksi.

Neiti kuulemma tahtoisi "ruusulippiksen" - kieltämättä se vaaleanpunainen kesähattu puuttuu omalta tyttäreltä ihan tyystin! Pakko kai sellainen on olla, edes se yksi. Tiedossa on siis reissu kangaskauppaan!

Kehunpa vielä pientä apuvälinettäni, josta on arvaamattoman iso apu hatunteossa:

Puoliso minulle tuollaisen joskus vuosia sitten isäni verstaalla sorvaili, toiveideni mukaisesti. Tuota vasten on todella kätevä silitellä auki kaarevien saumojen saumanvaroja, saa kerralla siistiä ja suoraa jälkeä.

Löysin joskus kevättalvella kirppikseltä ihanan keltaisen hellemekon, ja kerrankin omaa kokoani. Kiinnityssysteemi ei vain ollut oikein mieleinen, kun keskeltä edestä kiinnitetyt narut olisi pitänyt solmia niskaan. Tuollainen mekko vaatisi olkaimettomia liivejä, jollaiset ei tällä tätillä taitaisi päällä juuri pysyä (tai ainakaan lasten kanssa remutessa en uskaltaisi pitää).

 Napsaisin narut irti ja kiinnitin uudelleen, tavallisten naruolkaimien tapaan. 

Tästä saa vähän selkoa, minkä mallinen mekko on kyseessä. Kokeilen pitää mekkona, ja jos ei tunnu omalle, napsaisen koko hoidon keskeltä poikki ja teen tästä topin. Tosin herkkäihoisena tuntuu aika ikävälle nuo kuminauhalankarypytykset tuossa miehustassa, ovat tosi karheita ihoa vasten. Että niinköhän lopulta pystyn pitämään tätä laisinkaan?! Tähän kuvaan jätinkin narutopin alle. Ja oli muuten pakko rajailla aika rankasti tätä kuvaa, kun mekon alla on mustat collegehousut!! ;D

Ulkonakin on jotain pientä touhuiltu. Mies sai aikoja sitten työkohteestaan eräältä vanhalta tädiltä vanhan kellon, jonka täti oli käskenyt viemään vaimolle. Kello on lojunut leivinuunin päällä odottamassa oman paikkansa löytymistä, kunnes joku aika sitten hain hetken mielijohteesta mattavalkoisen spraymaalin kaapista ja suhautin kelloon uuden pinnan. No sittenpä se jo näyttikin aivan uudelta, ja aivan meiltä!

Ei ihan eilen valettu kilkutin! Olisi mahtava tietää, mistä tämä on lähtöisin.

Ruuvasin sille koukeroisen kannattimen ulko-oven viereen seinälle, ja siellä se nyt kiikkuu. Tuo kannatinkin on joskus samalla tavalla hetken mielijohteesta spraylla maalattu - alla on paksu, tasainen ruostepinta. ;) Alunperin tuo kannatin on "pöllitty" iskäpapan luvalla kotitilan naapurissa olevasta vanhasta autiotalosta, tai siis sen autiotilan lahonneesta, katottomasta ladosta. Ei sitä aina arvaisi, missä aarteisiinsa voi törmätä. Ja nyt nämä kaksi ovat löytäneet toisensa.

Nyt kun ulos saakka selvittiin, esiteltäköön vielä tämänkertainen istutusyritykseni. Jo kolmatta kesää yritän saada punakarhunköynnöksen kasvamaan pihamaallamme, toivottavasti nyt onnistun. Köynnöstä kasvaa navettarakennuksen takana heinikossa, mutta aina kun olen yrittänyt tuoda sitä etupihalle, se on kuollut muutamassa päivässä. Nyt olin liikkeellä heti, kun ensimmäiset versot työntyivät maasta, ja ainakin vielä näyttää siltä, että minulla on kaikki mahdollisuudet onnistua. Pienet taimet ovat venyneet hienosti pituutta, ja ensimmäinen varsi on jo löytänyt pajukepin, johon kietoutua. Kyhäsin siis heti taimet istutettuani niiden tueksi pajun varsista tuollaisen kehikon, jota pitkin köynnös toivottavasti vielä komeana kiipeilee.

Laitan sitten loppukesästä kuvia, jos tuo kukkii komeasti ja rehottaa koko kehikon korkuisena. Tai siis KUN se kukkii, jooko!? Joohan!

Monen mielestähän tuo punakarhunköynnös on vihoviimeinen vitsaus, jonka pihalleen voi saada, mutta minusta se on hirvittävän kaunis ja romanttinen, kun se kiipeää omenapuun vartta pitkin, tai kietoo varsiaan ruusupensaaseen! Ja kauniit kukatkin se tekee, ja kukkii läpi kesän:

Netistä pöllitty kuva

Voi kun saisinkin tuon joskus kiipeämään neljän metrin korkeuteen oksatonta puunrunkoa pitkin!! Meidän uuden talon pihassa kun niitä korkealle oksattomia puita riittää (muunlaisia ei sitten olekaan)!

Ps. Arvonta voimassa vielä monen päivän ajan! =)