torstai 19. toukokuuta 2011

Punahilkkaa meillekin!

Kaikilla muilla tätä taitaa jo ollakin? ;) Minä pääsin mukaan vasta toiselle kierrokselle, sillä kun tämän kankaan ensimmäisen kerran blogeissa äkkäsin, se oli jo aikaa sitten loppunut Ikasyriltä. Toisella kerralla olin ajoissa liikkeellä.

Esikoiselle surautin tästä kesäksi iloisenvärisen mekon, koko 110cm. Kaava on oma, taskukappaleet leikattu vapaalla kädellä. Limenvihreät resorit Jofotexilta.


Tuomio "asiakkaalta" oli kyllä vähän tyly: ei kuulemma kelpaa, kun ei tässä ole bambia. Huoh. Taisi saada vähän vaikutteita siitä yhdestä tilausbambimekosta jonka ompelin, ja odottaa nyt kuumeisesti omaa bambimekkoaan eikä huoli mitään muuta sitä ennen.
Taskunsuihin ompelin Berninan lukuisista koristeompeleista yhdenlaista sydänkukkaa, joka ei kyllä juuri erotu kuvassa. Kyllä sillä muutamalla kympillä kameran saa, mutta ei hyvää kameraa. Onneksi oikea Canonimmekin odottaa jo noutajaansa liikkeen hyllyllä, viimeinkin (ja vikakin meni jopa takuuseen)! Eipä kyllä yllättänyt, että kameraparka saapui huollosta heti seuraavana päivänä siitä, kun olin saanut tuon varakameran käsiini. Taisi tulla syrjäytetyksi tulemisen hätä. ;)


Kanttasin mekon limenvihreällä, jotta ei tulisi liikaa tuota punaista. Kokeilin pääntielle kahta isoa punaista nappia, mutta olivat sen verran raskaita, että jäivät ikävästi roikottamaan. Ainakin niiden taakse olisi tarvinnut jämäkän tukikankaan. Purin joka tapauksessa ne kokonaan pois.


Ja käytettyjä, esikoiselle pieneksi jääviä mekkoja löytyy nyt huutiksesta!


Vielä en ehtinyt sinne montaakaan laittamaan, mutta tarkoitus olisi etsiä vintiltä kaikki pieneksi jääneet vaatteet myyntiin ennen muuttoa. Kaikkea en ala laatikoihin pakkaamaan vain siksi, jotta saataisiin vintin täytettä uuteenkin taloon!! ;)

13 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Mullakin odottaa pala punahilkkaa tuolla kaapissa, mutta en tiedä milloin raskin siitä jotain ommella.

    VastaaPoista
  2. Nätti mekko. Minunkin piti tilata tuota pari metriä ja sienikangasta kanssa. Vielä ei ole tullut niistä mitään tehtyä, mutta paidoiksi päätynevät.

    VastaaPoista
  3. Passaa punahilkka mekossa lähtä sitten kukkia poimimaan metsästä:)

    VastaaPoista
  4. No meilt ei punahilkkaa löydy :D
    Todella ihana kuosihan tuo kieltämättä on :)
    Tykkään tosi paljon valitsemistasi vihreistä kanttauksista!

    VastaaPoista
  5. On kyllä aivan ihastuttava tuo punahilkka-kangas! Siihen sopiikin kivasti limet kanttaukset, melkein kaikilla muilla on tainnut näkyä punaisia kanttauksia niin tuo näytti hauskasti erilaiselle. Jännä kyllä huomata aina vain miten paljon käytetty resorin väri vaikuttaa kankaan värimaailmaan / tunnelmaan.

    VastaaPoista
  6. Meiltäkään ei tuota punahilkkaa löydy. On tuo kyllä niin ihanan näköinen mekkona että vieläköhän tuota saisi jostain?
    Minä tuppaan aina olemaan näitä mattimyöhäisiä, jotka pähkäilevät ja kun päätän viimein halutakin jotain, se onkin jo loppu. :P

    VastaaPoista
  7. Ihana ku lasten vaatteissa on väriä, onpa pirtee mekko!

    VastaaPoista
  8. Kiva mekko, vaikka ei olekaan bambia:)Punainen hattu kyllä kruunaisi mekon.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.