maanantai 2. toukokuuta 2011

Jotexin mattimyöhäset

Tilasin joskus aikoja sitten sydäntalvella Jotexilta  päiväpeiton ja rullattavan kappaverhon (joka tulee käyttöön vasta uudessa talossa) mutta toimitus kesti tuhottoman kauan. Nyt meillä kuitenkin on kakkospäiväpeitoksi (kun valkoista joutuu sattuneesta syystä pesemään suht usein) harmaa Kursiv-peitto, koko ruhtinaalliset 260x260, joten peittää koko sängyn ihan kunnolla ja pysyy ehkä paremmin paikallaankin kuin Ikean minikokoinen valkoinen puuvillapeite. Ja koska tuo peitto on tuollainen haaleanharmaa, sen seuraksi joutuu/saa ommella valkoisia koristetyynyjä kun pellavaiset on tuon kanssa aika tunkkaisia.

Se viimein saapunut verho oli puolestaan tällainen 140cm leveä - tulee todennäköisesti kodinhoitohuoneen ikkunaan:


Nyt huomasin sivuja selaillessani, että sieltä löytyisi tällainenkin ihana, mutta ehkä en samantien tilaa tuotakin (vaikka oikeastaan tuo on nätimpi kuin tuo nyt saapunut versio). Leveyttäkin taisi olla tuossa vain 80cm, joten tämän sijoittaminen olisi heti hankalampaa. Kuistin ikkunaan se taitaisi juuri ja juuri riittää. Kuvaustekstissä sanotaan että leveyksiä olisi tuonne 140cm:iin saakka, mutta valittavana on kuitenkin vain se 80cm.

Sellaisenkin havainnon tein, että meillä loppuu kohta pussilakanat ja tyynyliinat! Kaikki herkälle hipiälle ihanan pehmoiset, sopivasti kuluneet lakanat alkavat olla liiankin kuluneita (lahoja siis) ja olisi pakko ostaa uusia. Puuvillasatiini olisi kaikkein ihanin materiaali, mutta pihiys ei tahdo antaa periksi hankkia sellaisia. Nämä "kuulemma_laadukkaat" puuvillaiset Kursiv-lakanasetit olisivat aika ihania - harmi ettei päiväpeittoakin saanut tällaisena luunvalkoisena!


Kamerasta ei ole kuulunut mitään. Ärh. Kyllä kärsivällisyyttäni nyt koetellaan!! Kuvattavaakin olisi, jotain olen ehtinyt kaiken juoksemisen keskellä ompelemaankin. Jofotexin uusin kangaslähetys pääsi laatikostaan eilen illalla, ja sieltäpä löytyikin toinen toistaan ihanampia kankaita taas.. kunpa ehtisi tekemään niistä pian!! Takkitilauksiakin on roikkumassa, ja kaavanpiirtoon olisi ryhdyttävä niiden osalta. Ja kun mistään ei voi ottaa kuvia! Niin turhauttavaa!! Lohdullista kuitenkin huomata, että näinkin melankoliseen blogiin on ilmestynyt yksi uusi lukija tämän kameralakon aikana! Tervetuloa! ;)

Tästä seinäkynttelikkölöydöstä sentään voin laittaa kuvan, kun nappasin sen netistä ennen myynti-ilmoituksen poistumista...


Tuollaisia oli siis myynnissä paikallisella nettikirppiksellä kaksi samanlaista, ja kävin hakemassa ne kotiin. Nekin on hankittuna jo vähän niin kuin uuteen kotiin, täällä niille ei ole sen ihmeempää paikkaa osoittaa. Kunhan nyt roikkuvat tuolla muista jutuista seinään jääneissä vanhoissa nauloissa, miten sattuvat. Miehelle tässä on taas lisää päänvaivaa, kun taas tuli syy kahteen uuteen reikään seinässä. ;)

8 kommenttia:

  1. Moikka!! kivan näköiset verhot :-))

    miten meidän kangastilaus kuuluu?? onko taas puuttuuvia centiä?

    VastaaPoista
  2. Moi Jana! Kankaat on paketeissa odottamassa punnitusta ja postiin viemistä, laskutan niistä varmaan tässä tämän illan aikana.. =) Pian siis saat lisää ommeltavaa!!

    VastaaPoista
  3. Mä yhteen aikaan tilailin paljonkin jotexilta, silloin oli nopeat toimitukset.
    Nyt on hetki ollut etten ole tilannut, mut varmasti sit uuteen kotiin :D
    mm. mattoja saa välil alennuksest tosi edullisesti.

    VastaaPoista
  4. Noita samoja verhoja on muuten elloksellaki ja sieltä ainaki tulee yleensä paketti 1-2 viikossa :) Mä nimittäin kattoin just tuota samaa verhoa keittiöön, minkä olit tilannu, mut tietenkää ei ollu tarpeeks leveää olemassa!!:(

    VastaaPoista
  5. Sani: pitäiskin jaksaa kurkkia aina säännöllisesti alennuskoria, niin jotexin kuin muidenkin nettifirmojen.. saattais joskus hyötyäkin jotain sellaisesta "alennusmyynneissä kiertelystä"!

    Anskuli: Kyllä Jotexiltakin tavallisesti tulee samassa ajassa paketit, mutta nuo verhot oli niillä loppunu sillon kun tilasin ja siksi kesti näin pitkään. Jollain lailla nuo on ilmeisesti samaa puljua, ja Josefssons myös, koska maksut tilauksista tulee samalle firmalle aina.

    VastaaPoista
  6. Vastavierailulla :) Vastasinkin tapetti asiaan blogissani. Voi miten ihanat tekstiilit!

    VastaaPoista
  7. Minusta tuo on harmaanakin kiva päiväpeitto! Ja ylemmästä verhosta pidän enemmän:)

    Kipsilevyseinään onkin vähän eri laittaa noita ruuveja... Pitäis itekin opetella se homma. Vanhassa talossa kyllä ruuvailin, mutta kun nyt pitää ensin porata oikean kokoinen reikä ja sitten vielä laittaa sopiva roppu. Ja keittiössä ne ekat roput ei pitäny ja sitten reikä jäi liian isoksi seuraaville, eikä se pysy nyt siellä... ääh... oottanut jo aikansa, että mies sais tehtyä sille jotain. Pitäis täyttää kolo varmaan pakkelilla ja ruuvata uusiksi. Paripuoli nyt se keittiö kun toisessa ikkunassa vain verho:(

    VastaaPoista
  8. Minäki kerkesin ihailla noita kynttiläjuttuja :D mutta ajattelin että P saa hepulin jos laitan sen hakemaan jälleen jotain ..
    Tuo pelakuu verho ois kyllä ihana..

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.