perjantai 15. huhtikuuta 2011

Lasagnen lumoissa

Minulla on hirveä ongelma - kankaat on lopussa. Tai jos on kangasta, ei ole suunnitelmiin sopivaa resoria, vetoketjua tai muuta tarpeellista. No, joutaapa laittamaan ruokaa. Saa lapsetkin joskus jotain muuta kuin pottuja ja makkarakastiketta... ;)


Lasagne on ollut yksi lempiruuistani niin kauan kuin muistan. Kun muutin omilleni, oli opeteltava tekemään sitä itse. Joko makumuisti on huono tai sitten olen todella onnistunut, mutta nykyään minusta tuntuu, että tämä omatekoinen maistuu ihan samalle kuin aikanaan maistui se äidin tekemä.

Tähän tarvitaan:
150g eli yksi pussi pakastesipulisilppua
400g jauhelihaa
500g:n pahvipurkki Rainbowin tomaattimurskaa
2dl vettä
1 lihaliemikuutio
2tl pizzamaustetta tai basilikaa (käytän pizzamaustetta kun en koskaan muista ostaa pelkkää basilikaa)
1/2tl mustapippuria
1,5tl paprikajauhetta

Lisäksi valkokastike:
8dl maitoa
Suurus:
2dl kylmää maitoa
3/4dl venhäjauhoja
200g Olympia-sulatejuustoa
1/2tl suolaa

vajaa paketillinen täysjyvälasagnelevyjä
päälle tomaattia

Ensiksi ruskistan jauhelihan, siihen lisään sipulisilpun jo ruskistamisen alkuvaiheessa. Kun jauheliha on kevyesti ruskistunut, kaadan sekaan tomaattimurskan. Perään lihaliemikuutio ja vesi sekä mausteet. Lihakastikesörsselssön saa roplotella kannen alla hiljalleen, kunnes valkokastikekin on valmista.

Valkokastike: kuumennan maidon, ja sitä odotellessa laitan tiiviiseen pakastepurkkiin vehnäjauhon ja kylmän maidon ja ravistan ne tasaiseksi liemeksi. Kaadan liemen kuumaan maitoon ja odotan kunnes seos vähän sakenee. Sitten lohkon sulatejuuston paloina maitokastikkeeseen ja hämmennän, kunnes palat ovat sulaneet kokonaan. Lopuksi lisään suolan.

Levitän lasagnevuoan pohjalle lihakastiketta ja päälle ladon lasagnelevyjä. Omaan vuokaani menee 3-4 levyä rinnakkain per kerros. Sitten joka väliin valko- ja lihakastiketta, ja päälle uusi kerros levyjä. Päällimmäiseksi jää molempia kastikkeita, joiden päälle ladon tomattisiivuja (tällä kertaa kaapissa oli miniluumutomaatteja, joita halkaisin tuohon pinnalle koristeeksi). Lasagnelevykerroksia taitaa tulla minulla 4. Määrä rippuu tietysti vuoan koosta.

Uunissa pidän vuokaa tunteroisen, alatasolla 175 asteessa. Loppuajasta sammutan uunin ja annan muhia ilmatteeksi vartin verran. 

Täydellistä tästä tekee rapea, raikas salaatti lisukkeena. Jäävuorisalaattia, kurkkua, ananasta jne...

Mutta arvatkaas mitä. Sen kerran, kun kehtaan käyttää ruuanlaittoon enemmän kuin kymmenen pakollista minuuttia, lapset eivät ruokaa kelpuutakaan. Eilen vielä jotenkuten söivät, mutta tänään kaksi nuorimmaista teki syömälakon, kun puoliltapäivin tarjosin tuota uudestaan. Eli makkarakastikelinja on hyvinkin toivottava, jos lapsilta kysytään. Mutta äiti lihoo ja voi hyvin, kun saa silloin tällöin tuhtia lasagnea! ;)

Ei tästä kokkausblogi ole tulossa jatkossakaan, mutta siinäpä kerrankin ruokavinkkiä, jos perusmallin makaronit tulee jo korvista (kuten minulla taitaa tulla).

ps. kummakos tuo jos ei ruoka oikein maistunut - molemmille nirsoilijoille nousi tässä iltapäivän aikana korkea kuume... nyt voin sentään syyttää sitä enkä ruokaani. ;)

8 kommenttia:

  1. Voi apua mikä ongelma! Tulepas käymään täällä meillä, mulla kun olisi ihan hirveät läjät kankaita odottamassa tekovuoroaan ja suunnitelmatkin jo selvillä, mutta aika ei meinaa millään riittää (kun on tällainen hidas aloittelija). Ohjelmassa olisi tilkkutäkin jälkeen toinen tilkkutäkki, pari trikoomekkoa, pojalle kauluspaita, kahdet legginsit, niihin sopivat tunikat/ paidat jne. Saat ihan itse valita mistä aloitat. ;)

    VastaaPoista
  2. Ah olispa ihana loma! Maksatko lennot? Ompelen ruokapalkalla.. ;D

    VastaaPoista
  3. LOL, taitaa kuitenkin käydä edullisemmaksi jos jatkan ompeluja itse - ei sillä että epäilisin sun syövän niin paljon, mutta ne lennot... Hikihatussa tässä koitetaan säästää omia lentolippujamme kun kesällä olisi tarkoitus tulla kuukaudeksi Suomeen. :)

    VastaaPoista
  4. Niin tuttua tuo ettei lasagne kelpaa lapsille, vaikka itselle maistuis! Ylipäänsä mikään uusi tai isotöinen ruoka on useimmiten nounou.

    VastaaPoista
  5. Sarita: No kyllä minä kokooni nähden syönkin paljon! =D Mutta tosissaan: voin kuvitella mitä maksaa eestaas-lentoliput koko perheelle, kun se vaivaisen kangasnyssäkän lennättäminen maksoi jo sen 70 euroa! *kauhistus*

    Altocumulus: niin se näyttää menevän että jos kaupasta tuo pottuja, makkaraa, makaronia ja jauhelihaa joiden lisäksi maitoa ja ketsuppia, niin sillä reseptillä lapset syö parhaiten.. ;) Ja vaikken minä muistuta missään määrin minkäänlaista kulinaristia, vaan enemmän olen itsekin makkaransyöjä perisuomalaiseen tapaan, niin joskus sentään kaipaisi vähän vaihtelua..

    VastaaPoista
  6. ai että mitä herkkua, kiitos ohjeesta :P
    tuota täytyy kokeilla, laiskuuksissani en oo (koskaa) tehny kokonaan ite lasagnea, mut nyt on pakko kokeilla joku päivä!!

    VastaaPoista
  7. Täytyis varmaan pikku hiljaa opetella tääkin tekemään, joten kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä, meillä syödään tänään pitkästä aikaa lihalasagnea. Tulee kouluajat mieleen :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.