Rättisulkeiset

Jos ei suutarin lapsilla ole kenkiä, niin eipä ole pukuompelijallakaan pukuja. Tai on niitä muutamia, mutta kun pitäisi löytää ristiäisiin sopiva kokonaisuus, niin hankalaksi menee. Liian juhlavia, liian isoja tai pieniä, tai jotain muuta liian. Siinä komeroita kaivellessa kuitenkin päätin esitellä teille näitä aikaa sitten ommeltuja kolttuja, joita komeron kätköissä piilottelee. 

Tämä puku taitaa olla ihan ensimmäinen juhlakostyymi, jonka olen itselleni ommellut. Koulu oli silloin alkuvaiheessaan, tai no olihan sitä vuosi jo käytynä. Mutta nyt katsottuna tämän puvun työjälki on aika kauheaa.. ;) Puku ei istu päälle enää ollenkaan, joten sama tuosta olisi luopuakin, mutta työnjälki on kyllä sisäpuolelta sellaista, etten tätä kehtaa myydä. =D Jos vähän parantelisi, ja veisi vaikka Konttiin.. en tiedä. Kaikkea ei kehtaisi säilyttääkään, kun tilaa tarvitaan tarpeellisemmallekin tavaralle.

Tuo on turkoosia satiinia, ja alla tietysti vuori. Toppiin en jostain syystä ole piilovetskaria ommellut, vaan takana on ihan tavallinen leninkiketju. Samoin hameen sivusaumassa. Hameen helmassa on samanlaista satiinia, mutta kirjailtuna.

Joskus myöhemmin ompelin tämän vihreän puvun ystäviemme häihin. Siis itselleni, kun olin vieraana! ;) Vuosi on tainnut olla 2006. Tämän puvun materiaali on taftia, ihanan jäykkää ja juhlavaa. Hameosa istuu kivasti päälle edelleen, mutta tuo toppi on jo menneen talven lumia.. se mahtuu vielä päälle, muttei enää  istu kauniisti tuosta leikkaussaumojen kohdalta.

Tässä on piilovetskari takana, ja vähän se irvistää kun on sen verran tiukka tuo yläosa nykyään... =P

Helmaan kirjailin vaaleanvihreitä kukkakuvioita, kun pääsin käyttämään kansalaisopiston kirjovia koneita ollessani siellä ompelunohjaajaharjoittelussa (siinäpä muuten olisi mun unelmatyö, kertakaikkiaan että viihdyin!).

Yläosan istuvuusongelman ratkaisin ompelemalla myöhempiin juhliin uuden yläosan. Taisipa olla ystävien häät silloinkin kyseessä, syksyllä 2008. Samaa taftia ei tietenkään enää löytynyt, mutta valitsin topin materiaaliksi hameessa olevan helmakirjailun väristä dupionsilkkiä. Kuvassa värit eivät oikein toistu todellisina, eikä helman kirjailukaan erotu, vaikka sen pitäisi olla tässä se yhdistävä tekijä.. ja kappas vain, taas on hieman mallissa muutteluntarvetta, eipä istu enää tämäkään toppi niin kuin pitäisi. No, täytyy ymmärtää - onhan nuo lapset hyvä tekosyy uusille-ja-taas-uusille juhlavaatteille. ;)

Pikaparannuksena tästäkin yläosasta saisi vielä käyttökelpoisen, kun päälle lisäisi yläosan. Jotain, joka peittää etukappaleen leikkaussaumat.

Ja kun vauhtiin pääsin, keksinpä masentaa itseäni sovittamalla hääpukua. Viimeksi kokeillessa vetskaria ei saanut ylös asti kiinni, enkä uskonut sen menevän nytkään. Mutta ohhoh! Se menikin!

Tämä morsiuspukukin on tällainen suora ja selkeä, kun en koskaan oikein ole oppinut tykkäämään mistään hörhelöistä tai pitseistä - paitsi koristetyynyissä. ;) Materiaali on paksua, paperinvalkoista mattasatiinia. Monen monta kertaa olen tätä lähivuosina käsissäni hypistellyt ja miettinyt, mitä tälle teen. Kerran olin jo tekemässä tästä kastemekkoa, mutten kuitenkaan raaskinut. Myymistäkin olen harkinnut, mutta en kuitenkaan pysty. Se on sentään hääpuku. Saisikohan siitä vaikka joskus vuosikymmenien päästä omalle tyttärelle hääpuvun... saipa siitä jotain tai ei, niin tämä on varmaan se puku, josta en koskaan kokonaan luovu.

Tälle pitäisi kuitenkin tehdä jotain. Täytynee pesettää säilytyksessä tulleet tahrat pois ja ommella tälle kunnollinen säilytyspussi.

Ai niin, ja eihän hääpuku ole mitään ilman alushametta. Puvun alle ompelin silloin joskus tyllialushameen, joka koostuu kolmesta kerroksesta. Alin tyllikerros on rypytetty, ommeltuna kerroksittain parinkymmenen sentin suikaleina. Siihen meni metrikaupalla tylliä. Sen päälle ompelin kaksi kerrosta kellotettuna leikattua tylliä, hiukan hääpukua leveämpänä. Ja jotteivät tyllit raapisi jalkoja, alimmaisena on tietysti vuorikankaasta yksi suora hamekerros. Yläosa on valkoista trikoota, mahdollisimman napakan kokoisena, ettei se erottuisi päällepäin. Tähän minulla ei ollut mitään varsinaista kaavaa, mutta tuntuipa tuo toimivan ilmankin.

Pojan ollessa muutaman kuukauden ikäinen tarvittiin taas juhlapukua, tällä kertaa oman velipojan häihin kesäkuussa 2008. Aikaisemmin ommellut eivät mahtuneet vielä päälle, joten ei muuta kuin taas kaavoja värkkäämään. Samaan pukumalliin jumittuneena piirsin sellaiset pikakaavat vanhojen mallien pohjalta, ja ompelin lilasta mistä-lie-kankaasta (en tiedä mitä tuo virallisesti on) aikaisempia isomman version. Nyt tuota sovittaessa oli ilo huomata sen olevan väljä joka suuntaan. 

En yhtään tykkää juhlista, juhlavaatteissa olemisesta enkä oikein mistään muustakaan vastaavasta, vaan olen ehdottomasti enemmän arkivaateihmisiä. Juhliin on kuitenkin mukavampi mennä, jos päällä on jotain, missä tuntee olonsa mukavaksi. Ja onhan se kohteliastakin pukeutua tilanteen osoittamalla tavalla. Nyt noiden ristiäisten suhteen lisäsin to do -listaani yhden ehdottoman ompeluksen: vähän vähempi juhlava, polvimittainen mekko, joka sopii paremmin sellaisiin pieniin kotijuhliin. Ja jos vielä kehtaisi nähdä sen verran vaivaa, että suunnittelisi sellaisen yläosan, joka ei heti ole väärän mallinen. Nythän taitaa muodissa ollakin väljemmät puvut, joissa on vain vyötärön kohdalla napakampi osio, ja muuten laskoksia tai muuta mielenkiintoista tuomassa väljyyttä.