keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Pientä sievää

Sain kirjastosta lainaksi Emma Hardyn lastenvaatekaavakirjan "Ompele kaunista lapselle". Lainasin kirjan ihan vain kansikuvan pinkkien pikkutossujen vuoksi, kun ne oli niin söötit!


Tein kokeeksi ihan pikkuiset vauvatossut vihoviimeisistä ruskeista retroverhotilkuista. Olipa melkoista nypläämistä!! Sisäpuolelle laitoin fleecen, että toimivat oikeasti lämpötossuina eikä pelkästään koristeina. Sisäkäyttöön tällaiset kyllä on, eli ei nämä mitään kenkiä korvaa.



Kaavaa ja työtapaa muokkaamalla tuosta voisi saada ihan kivan lahjaviemisen, mutta tuollaisenaan en ole ihan tyytyväinen malliin. Kaava oli aika puutteellinen, ei yhtä ainoaa hakkia merkittynä, ei kerrottu mihin tulee taite jne, eli kaikki piti itse ajatella (ai kauhistus mikä vaiva). ;) Samoin esim. tuo remmien kohdistaminen oli kyllä aika tuuripeliä tuon kirjan ohjeilla, eli itse tekisin sen eri tavalla. Kiinnittäisin remmit tossujen päälliseen apuompeleella jo ennen vuorin ja päällisen asettelua sisäkkäin. Mutta toimiva raakile kyllä, ja söpö lopputulos! Käyttökelpoisuudesta en niin tiedä.

Kirjan kuvat on kyllä aika suloisia ja valoisia, silkkaa iloa tuottaa jo pelkkä katseleminen.



Muuten en kamalasti ihastunut noihin vaatteisiin mitä tuossa kirjassa on. Suurin osa malleista on puuvillaisia, siis lakanakankaan tyyppisistä kankaista ommeltuja, ja karu totuus on, että ainakin meillä ne lakanakankaiset vaatteet jää kyllä ehdottomasti vähimmälle käytölle. Lisäksi vaatteet oli tosi leveitä, joten parempi pitäytyä jatkossakin omissa vanhoissa hyviksi havaituissa kaavoissa ja kaavalehdissä. Kiva välipala joka tapauksessa, ja vaikka tuohon tossuntekoon ei ainakaan kerrasta retkahtanut, niin saattaapa tällaisia näkyä täällä jatkossakin, jalostettuina versioina vain.

Nyt vain täytyy miettiä, mitä teen noilla yksillä pikkutossuilla, joiden työnjälkeen en ole täysin tyytyväinen. Lahjaksi ei sellaisia viitsi viedä, ja meillä ei ole noin pikkuista käyttäjää.

Järkytänpä teitä vielä kauniiden kuvien vastapainoksi yhdellä rumalla - on nimittäin hiukkasen hermot menossa tähän pakkaseen, kun sormenpäät näyttävät tältä:


Syön B-vitamiinia sisäisesti, rasvaan käsiä päivisin varmaan puolen tunnin välein, upotan sormenpäät yöksi Bepantheniin... ja tässä kiitos kaikesta yrittämisestä. Voitte kuvitella, että tuollainen hiukkasen haittaa ompeluakin. Kesälämpöisiä odotellessa!!!! (ja anteeksi nyt jos vein teiltä viikoksi ruokahalut...)

24 kommenttia:

  1. Minäkin aina plärään kirjastossa innolla käsitöihin liittyviä kirjoja ja ihastelen kuvia, mutta harvoin niistä tulee vastaan sellaisia ohjeita, jotka olis sekä kauniita että käytännöllisiä. Tai ainakin pitää itse soveltaa aikaslailla. :)

    Auts, otan osaa sormenpäidesi suhteen. :/ Tuollaiset haavaumat osaa olla tosi kipeitä, nimimerkki kokemusta on..!

    VastaaPoista
  2. mullon samanlaiset peukunsivut. mä pesen käsiä niin paljon päivänaikana niin ne kuivuu ja unohdan rasvata..

    VastaaPoista
  3. Mulla on tuo kirja myös, paljon vielä siitä tekemättä mihin olen ihastunut. Monet on kesäisiä malleja, joten ehtiihän sitä =).
    Käytätkö nestesaippuaa? Jos niin vaihda palasaippuaan, halkeilu vähenee. Itse sain tälläisen vinkin ja auttoi! Nestesaippualla kun tuli pestyä kädet niin monia kertoja päivässä pienten lasten äippänä ;).

    VastaaPoista
  4. Täälä halkeilee rystyset ..samat on lääkkeet täälläkin. Söpöt tossut <3

    VastaaPoista
  5. Minulla on ollut sama kirja lainassa, ja kauniista kuvista huolimatta tuli sellainen olo, että ei oikein toimi "in practise". Jo pelkän kangasympyräisen ohje oli hankalasti selitetty.

    Karitevoi on hyvä kuivalle iholle. Saa esimerkiksi Ruohonjuuresta ja Sokoksesta.

    VastaaPoista
  6. Jos noin vähästä menee viikoksi ruokahalut, ni huh.. :D:D Töissä näkee päivittäin ehkä hieman enemmän ruokahaluun vaikuttavia näkyjä.. :D Mutta ei tuokaan varmasti kiva ole.. kipeitä ne on, mullaki joskus ollu. Kumma ettei nyt! Pakkasiin alkaa olla kyllästyny varmasti jokainen, raivostuttaa lähteä aamukuudelta töihin ku mittari näyttää -33 astetta..
    Tossut on aivan ihastuttavat!!

    VastaaPoista
  7. Aivan suloiset tossut. Ja ihan samannäköinen peukalonpää kuin mulla--ja on muuten kipeä.

    VastaaPoista
  8. Sama ongelma sormien kanssa, mulla halkeilee kaikki sormet... :( Ainoa apu toistaiseksi on ollut nämä: http://www.compeed.fi/bgdisplay.jhtml?itemname=finger_cracks&s=4 jotka auttaa edes hetkeksi. Tosirasvainen käsivoide apteekista ja kumihanskojen käyttö kaikissa vesijutuissa saattaa auttaa myös aavistuksen.

    Tsemppiä ja ihanat tossut olit myös tehnyt. :)

    VastaaPoista
  9. Söötin näköiset tossut, mutta niissä on kyllä varmasti näprääminen! Ei käy kateeksi sormenpäät. Itellä onneksi pysyny ehjänä. Muuten vain kuivat kädet.

    VastaaPoista
  10. Voi miten sievät vauvan tossut!

    Kurjaa tuo sormenpäiden halkeilu!! Mie sain ihotautilääkäriltä neuvon ommella kaikkiin ulkokäsineisiin vanhoista puuvillaisista t-paidoista oman kämmenen mallilla sisäkäsineet. Käsien iho ei siis saisi olla suorassa kosketuksessa rukkaseen, villaan, fleeceen tms. Pakkasessa ei myöskään saisi olla hetkeäkään ilman käsineitä.

    Desinfiointiainetta ei saa ikinä käyttää käsienpesun jälkeen, vaan joko pesu tai desinfiointi, ei molempia. Ja jos ei ole pöpökammoinen voi käsienpesunesteen korvata välillä suojakalvon jättävällä perusvoiteella.

    (ja näistä ohjeista huolimatta sormenpäät halki ja kämmenselät pienillä haavoilla...)

    VastaaPoista
  11. Söpöt tossut ja tutunnäköiset kädet.

    Tällä hetkellä omat kädet on vaan julmetun kuivat, mutta moneen kertaan tänä talvena on paranneltu halkeilleita sormenpäitä. Auts!

    VastaaPoista
  12. Mäkin muuten vältin aikaisemmin parhaani mukaan silitettävästä puuvillasta tehtyjä vaatteita kun niin inhoan silittämistä... Nyt ompeluharrastuksen myötä olen jotenkin oppinut sietämään silitystä ja muutenkin varsinkin kesävaatteissa tykästynyt tavalliseen puuvillaan kun se on niin ihanan ilmavaa ja kepeää lämpimällä ilmalla.

    Tosi ikävä tuo sormenpään vaiva, ihan mahdottoman hankala saada paranemaan tuollaisessa paikassa mitä ei voi yhtään varoa.. :/

    VastaaPoista
  13. Monta hyvää vinkkiä annoitte, kiitos kovasti niistä!! =) Ei muuta kuin neuvot jonoon ja kokeiluun. Pakkasilmoja tuntuu riittävän niin, että kaikki keinot ehditään kyllä kokeilemaan ennen kuin kesä tänne saakka saapuu. Kyllähän sitä tulee pestyä käsiä nestesaippualla, oltua ulkona hetkiä ilman hanskoja, ja ties mitä muuta hankalaa.. ja nuo sormenpäähaavoille tarkoitetut laastaritkin oli ihan uusi tuttavuus, niitä täytyy kyllä saada!!

    VastaaPoista
  14. Ihanat tossut! Olispa kyllä oiva vauva tuliainen! Alapa kehitteleen siitä kunnollista kaavaa.. ;)
    Mulla on vain vähän toisen peukolon pää halki. Mutta siinäkin tykyttää kivasti. Ja näpräys ei varmasti paranna vaivaa. Mutta kaikki vapaat silti täytyy näprätä.
    Mä pesen paljon käsiä töissä-hoitoalalla. Mutta käytän myös paljon hanskoja.
    Oon parina yönä laittanut paksua rasvaa käsiin..ja tähän erit.kuivaan käteen laittanut muovi hanskan joksikin aikaa. Ai, että on ollut pehmyt iho kun oon aamuyöstä käsineen kuorinut pois. Ja parin yön jälkeen on jo peukunpää paljon parempana.
    En tiiä saisko näin tehä, mutta ihanasti on kuiva iho ja halkeamat pehmenneet!

    Pellavia: Onko kädet liian "suojaamattomat", jos käsienpesun jälkeen laittaa vielä desinfiointiainetta..? Töissä on pakko näkyvä lika pestä pois..ja sitten desinfioidakin paljon.
    Väliin desiä väliin rasvaa.. Kivoja yhdistelmiä.. :)

    Anteeksi Tiina, kun pikkasen juttu muuttu sivusuun!

    VastaaPoista
  15. Aivan herttaisen söpöt nuo tossut!! olis tosiaan kiva vauvavieminen, vaikkei niitä välttis kauheesti käytetä!

    Täälläkin välistä sormenpäät näyttää tuolta, veden kans ku saa lotrata ihan yhtenään. EIkä kiinnosta joka välissä rasvata, ku sitte ne on ihan limaset ko joutuu sen veden kans yhtenää läträän. Toivottavasti löydät avun ylläolevien kommenttien neuvoista! Ettei ompelu tuota tuskaa rikkinäisillä käsillä.=)

    VastaaPoista
  16. Tyylikkäitä kuvia, upeita ompeluksia, hieno blogi. Olen virittelemässä omia pukuompelutaitojani (ja vastaavaa koulutustani) uuteen elämään ja tulin Mikunlokin kautta vilkaisemaan tännekin.

    Minulla myös aiemmin peukalonpää aukesi pakkasilla mutta nykyään haavaumat ja rasvaukset ovat historiaa. Aurinko- eli D-vitamiini auttoi, suosittelen vähintään 20 µg. Huoneilman kostutus voi olla myös lisäavuksi.

    -Merja

    VastaaPoista
  17. (istun mummolassa niin pääsen kommentoimaankin)
    Koita joskus lanoliiniä sormenpäihin. Mulla on välillä auttanu, paremmin kylläkin verillä oleviin kyynärpäihin. Johtuen kai osin tuosta kynsisienestä, jonka takia sormenpäät on aina auki, oli kesä tai talvi.
    Mullakin oli tuo kirja lainassa ja totesin saman kuin sinä ja muut. Kaunis ja taiteellinen kirja mutta ei käytännöllinen.

    VastaaPoista
  18. Hei! Kauniita ompeluksia täällä. Löysin tänne jostain mutkien kautta, ekaa kertaa käymässä, tykkään. Mulla oli sama ongelma sormien kanssa, aina tikuilla tai pykineet. Aloin syömään Omegat kapseleita ja ihan selvästi on nyt parempi iho. Kantsii kokeilla.

    VastaaPoista
  19. Hei! Uusi lukija blogissasi olen, ja monena hetkenä olen ompeleitasi ihaillut. Voi että kun omatkin taiodt riittäisi. Haluaisin kysyä, että mitä tämä "timppana" tarkoittaa. Mitä sinä sillä tarkoitat?
    Voi hyvin!

    VastaaPoista
  20. Anonyymi: Tervetuloa lukemaan! Toivottavasti löydät täältä iloa tekemiseesi tai ihan muuten vain. =) Minua sanottiin lapsena "timpaksi" ja "timppanaksi", joten niinkin tylsä tausta on tuolla nimellä. =)

    VastaaPoista
  21. "Tylsä", ja pyh! Ihana tausta nimellä on :)
    Blogisi on monen harmaan päiväni pelastus, Kiitos! :)
    T: se sama anonyymi :)

    VastaaPoista
  22. ^ Kiva kuulla!! <3 Silloin tuntuu että bloggailulla on tarkoitusta, jos sitä jäisi yksikin kaipaamaan jos lopettaisin. Mutta en kyllä ole koskaan aikonutkaan lopettaa.. ;)

    VastaaPoista
  23. Ootko saanut sormenpään kuntoon? Mä sain sen Apteekin BevitaR -rasvalla. Alussa laitoin muutamana päivänä useamman kerran päivässä sitä rasvaa ja nyt en joka päivä edes muista laittaa. Nyt pystyy harrastamaan paremmin.. Ei lohkeile eikä veri vetäydy kynnen alle.
    Oli muuten oikein hyvä rohtuneille/huonosti voiville huulille. Suosittelen. :)

    VastaaPoista
  24. Hei, paras hoito noihin pykimiin on suihkelaastari!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.