tiistai 25. tammikuuta 2011

Surautuksia

Viimeinen Jofotexin tilauksen kangas kulkeutui saumurin ja ompelukoneen kautta tänään, ja nyt voisinkin alkaa miettiä sitä seuraavaa kimppatilausta (ei kuitenkaan toteudu ihan vielä). Ennakkoon paikan varanneille ilmoittelen sähköpostiin, kun siitä tulee ajankohtaista, ja vapaista tilaajapaikoista tiedotan sitten yleisesti täällä blogissa.

Keltainen junatrikoo oli tämä viimeinen kangas, miten lie jäänytkin niin pitkäksi aikaa makaamaan. Kai siksi, että yritin aluksi etsiä siihen sopivaa keltaista tai vihreää resoria, mutta kuten arvaatte, löytämättä se jäi. Nyt siitä tuli lopulta kaksi pitkähihaista valkoisin resorein, ja lopuista riekaleista vielä hihaton hellepaita.


Tämä leveäresorinen versio jää oman tytön kaappiin, ja uusi vaate tuntui olevan tosi mieleinenkin tällä kertaa! ;)


Tuon helmaresorin innostuin laittamaan tähän ihan siksi, kun pojalla on tuollainen Lindexin paita, jossa on helmassa samanlainen:


Tosi paljon tuo ilmettä paitaan tuollainen pieni yksityiskohta! Hihoissa tuossa on myös tavallista leveämmät resorit, kuten myös Lindexin paidassa. Periaatteessa ne ovat vain hihan jatkeet, eivät niinkään esim. pidä liian pitkiä hihoja pois käsiltä. 


Toinen saman kokoinen paita on menossa huutikseen. Ja koko siis 104cm:


Tätäkin mallattiin päälle ja annoin vielä tytön valita, kumman paidan hän itselleen haluaa ja kumpi myydään. Halusi tuon ensimmäisen.




Loppujämät leikkasin hellepaidaksi, ja koska valkoinen resorikin loppui, laitoin tähän ruskeaa. Heh, ja koska ruskeakin loppui, laitoin helmaan raidallista ruskeaa. ;)

Niin tiukille meni tuon kankaan kanssa ettei saanut enää oikein päin leikatuksi tämän topin kappaleita...

Käyttelen toisinaan aika mielivaltaisesti noita kaavoja, koska en läheskään joka vaatteeseen jaksa erikseen alkaa kaavoja piirtelemään. Tämänkin hellepaidan pohjana on 68-senttisen pitkähihaisen paidan kaava, jonka pääntietä hiukan avarsin, olkaa kavensin ja helmaan lisäsin pituutta tuolla resorilla. Ylläolevat pitkähihaiset puolestaan on leikattu 92-kokoisen paitakaavan pohjalta, leikatessa hiukan kokoa suurentaen. Käytänköhän oikeastaan koskaan kaavaa ihan sellaisenaan? Aika harvoin ainakin. On se hyvä, ettei sitä koulussakaan kielletty, niin kehtaan sen vielä tunnustaakin! ;)

16 kommenttia:

  1. Täytyykin kurkata mitä jofotexillä on tarjota. En ole pitkään aikaan katsonut. Itsensä kiusaamistahan se vaan on, kun ei ole taitoa tuolta tilata :(

    VastaaPoista
  2. ^ No ei muutaku kimppaan sitte mukaan vaan!! =)

    VastaaPoista
  3. Jäin viimeksi rannalle, joten oiskohan nyt tilaisuutta päästä mukaan... Kainosti tiedustelee minna-liisa.makiranta@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  4. Oi miten kivat paidat! Olet taitava jos noin vain leikkelet, mutta se koulutus kai ollut avuksi.

    VastaaPoista
  5. Minna-Liisa: varasin alustavasti paikan sulle, otan yhteyttä spostilla kun on ajankohtaista =)

    kewa: epäilemättä kaavanpiirto-oppi auttaa hahmottamaan kaavat paremmin myös leikatessa vapaalla kädellä!

    VastaaPoista
  6. Harvoin sitä tulee just kaavan mukaan leikattua :D mut kaikkeia ei passaa muutella näillä taidoilla ;)

    Kivoja puseroita!

    Ja pistä minut siihen tilauskimppaan mukaan, enköhän mä täl kertaa osallistukkin :D
    (kangaslakkoki loppuu tammikuun jälkeen)

    VastaaPoista
  7. muakin kiinnostaa katsotaan vaan ajankohta..

    VastaaPoista
  8. Mulla vielä edellisetkin odottaa ompeluksia ja paljon muita joten taidan jättää nyt väliin:)

    Paksut resorit passaa oikeinki nätisti!

    VastaaPoista
  9. Kiitos, ihanaa! Minna-Liisa

    VastaaPoista
  10. Kivoja paitoja!
    Mäkin voisin lähteä mukaan tilauskimppaan: caorann.net@gmail.com :)

    VastaaPoista
  11. Oi joi, minäkin haluaisin tilaukseen vielä mukaan, olisiko mitenkään mahdollista?
    T: paulaj_81@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Unikuu, eeva ja paulaj: lisäsin spostiosoitteenne listaan, eli tiedotan teille kunhan tilaus on ajankohtaista. Alustavat paikat teille varattu. =)

    Vielä mukaan mahtuu jokunen - tilaamme todennäköisesti helmikuussa.

    VastaaPoista
  13. Blogiasi hetken selailleena voi todeta, että oletpa taitava ompelija! Kuvissa vilahtelee tutun näköinen mm. sohva, lipasto, koristetyyny... :) Klikkauduin lukijaksi, että osaan tänne uudestaankin lukemaan juttujasi...

    VastaaPoista
  14. Mari: tervetuloa! Tosi mukava että ilmestyy uusia lukijoitakin vielä! Sisustusta taitaa olla täällä luvassa seuraavan vuoden sisällä huimasti enemmän kuin tähän saakka, kun päästään laittamaan omaa uutta kotia asumiskuntoon. ;)

    VastaaPoista
  15. Ihanat paidat ja takki. Minä voisin tällä kertaa tulla mukaan, jos vielä mahtuu. Jos mahtuu, niin ilmoittele osoitteeseen lumiida@dnainternet.net.

    VastaaPoista
  16. Meeri: varasin paikan sinulle. Nyt alkaakin olla täyttä! =)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.