torstai 29. heinäkuuta 2010

Kesäpilkkuja

Katselin viime kesänä SK:n kesänumeroa ja ajattelin, että jos ei olis vauvamasua, ompelisin tuollaisen pellavatopin. Nyt ei ole (paitsi jäänteet) joten toteutin ajatuksen. Samalla tein kaksi, kun kerran töihin aloin - jotain on jäänyt mieleen sarjatyön tunneilta amiskasta, kun kahden tekeminen tuntuu jo mielekkäämmältä kuin yhden.

Jonkin verran taas muokkasin kaavaa (no olipa yllätys) mutta aika kiltisti silti pysyin alkuperäisessä. Helmakappaleen mittaa lyhensin 115cm:stä metriin ja yläosan istuvuutta vähän parantelin, ettei löysän miehustan vuoksi tarvitse varoa kumartelua.

Keltainen versio pienemmillä palleroilla:


Ja vihreä isopalloisena.


Molempia toppeja en viitsinyt kuvata päällä kun ovat samanlaisia. Lehti josta kaava oli, on siis Suuri Käsityö 6-7/2009.


Kuinkahan laiha pitäisi olla ettei olisi noita kainalopusseja?!! *mrrr*


Tai sitten pitäisi kulkea aina kädet niskan takana... ;)


Takaa toppi on ihan vaan tällainen, muuten samanlainen kuin edestä, mutta ei ole niitä muotoa antavia etusivukappaleita erikseen.


Sivussa on vetoketju helpottamassa pukemista, aukeaa helmaan päin niin että koko sivusauma on auki lähes kainaloon saakka.

Mietin tuota keltaista vielä, laitanko huutonettiin vai pidänkö kaapissa... ei ehkä enää mielettömästi ole näitä lämpimiä jäljellä ja kaikkea ei ehdi itse pitämään. Katsellaan ja tuumaillaan. =)

Seuraavaksi olisi haaveissa siirtyä taas lastenvaatepuolelle, kun löysin kauniin vaaleanvihreää velouria Eurokankaasta, ja Kontista mukaan lähti suloinen vanha tyynyliina, josta voisi tehdä jonkun ylläolevan tyylisen topin pikkuneidille. Ennen sitä kuitenkin taidamme ehtiä starttaamaan kesälomareissulle, kun viimein koittaa kauan odotettu ja kaivattu lomaviikkomme. Muu loma on siis käytetty rakentamiseen, mutta ensi viikolla ei rakenneta. Eikä olla kotona, ainakaan koko viikkoa.

4 kommenttia:

  1. tosi sievä toppi. ja istuu hyvin sun päälle. Minkähän näköinen se olisi tällaisen lyllerön päällä? kannattaskohan nähdä vaivaa etes kokeilla. ;=)mutta näillä helteillä on kyllä tullut etsittyä sellaisia riepuja päälle, missä olis mahdollisimman vähän kangasta...

    VastaaPoista
  2. Miten mä en oo ikinä tajunnu et noinhan sitä pitäs kävellä, kädet niskan takana, ettei kainalopussit näkyisi :D

    Upeita tekeleitä taas molemmat <3

    VastaaPoista
  3. eiku pitäisi olla totaalisen tissitön ettei niitä olisi sekä kävellä kädet tolleen..

    ihania toppeja..

    VastaaPoista
  4. Jos sulla on vaan murhetta kainalopusseista (hassu nimitys!) niin tasapainon vuoksi mä voin antaa sulle vielä selkäläskit, sikaniskan, kaksoileuan, pienet roikkuvat tissit, mahamakkarat ja järkyttävän kokoiset ja löysät allit. :)) Ole hyvä!!

    ps. Ihana toi vihreä-pilkullinen toppi! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.