maanantai 21. kesäkuuta 2010

Varaslähtö unikeonpäivään

Nanson ihanasta unikekotrikoosta syntyi kaksin kappalein yöpukuja - toinen kesä- ja toinen talvimallia. Molemmat setit on meidän pojanviikarin käyttöön tarkoitettuja:


Tämä kesäinen kokonaisuus on varmaan aluksi enemmän käytössä, ainakin jos helteet joskus alkavat. Tästä talosta tulee aurinkoisina päivinä uskomattoman kuuma, ja koska vanhoissa ikkunoissa ei ole itikkaverkkoja, on hankala saada jäähdyteltyä niin, että raikas, iltaviileä ilma kiertäisi läpi talon. Niinpä yöllä tarvitaan taas (toivottavasti) piakkoin lyhyitä lahkeita ja hihoja.


Pitipä pojan saada kokeilla "nukkuakin" jo uudessa pyjamassa, kun ulkona ollessaan hoksasi että niitä kuvailen. Sopiva tuntui olevan.


Resori on limenvihreää, Myllymuksuilta. Oli muuten melkoinen kohdistaminen noissa teksteissä, kun eivät menneet ihan samaan suuntaan kuin kankaan langansuunta. Oma hommansa siinä, kun pähkäili, leikkaisiko langansuunnan vai painokuvion mukaan. Pyrin kuitenkin tekemään kompromissin, ja leikkasin mahdollisimman suoraan, mutta siten, ettei kirjainten vinous osuisi katsojan silmään. Kohdistin myös kappaleet niin, että rivit osuivat sivusaumoissa kohdakkain, mutta tottakai sekin piti viimeisen kappaleen kohdalla unohtaa, ja sen unohduksen näette nyt pitkien pyjamahousujen sivusaumassa. ;)

Myöhemmin lisättyjä...

5 kommenttia:

  1. Tosi hauskat! Onpa todellakin kivannäköistä kangasta. Ja poitsu tykkää.

    VastaaPoista
  2. ihanat yöppärit poitsu saanu, ei ihme jos noin hymyilyttää :)

    -Anskuli

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömät ompelukset taas :)
    Sä oot kyllä niin mun idoli ..sen verran oon jo sun innoittamana teheny että kannoin ompelukoneen kellarista yläkertaan ..joskos uskaltautuisin jostain helposta ompeluksesta jossain kohtaa aloittamaan :)

    VastaaPoista
  4. aNNa - ihanaa, jess!! =D Eikun vaan ompelemaan. Aina kovasti toivon, että joku paikallisista kavereistanikin innostuisi ompelemaan, jotta saataisiin jauhaa näitä ihania ompelujuttuja ja jakaa kangastilausten postikuluja, mutta kun ei.. ;) Kiva jos saan jonkun innostumaan ompelusta edes siellä jossain kauempana. Sen hauskempaa harrastusta ei olekaan. ;)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.