maanantai 7. kesäkuuta 2010

Helteistä haaveillessa

Viime kesän mielettömien helteiden aikaan harmittelin sitä, etten omistanut yhtään hellemekkoa. Täksi kesäksi päätin korjata epäkohdan, mutta niin vaan tuli tästäkin yrityksestä kaksiosainen asu mekon sijaan.

Kaava on omaa kädenjälkeä - viime kesänä piirsin niskalenkkitopin, kun kaupan topeissa oli aina liian suuri kaula-aukko meikäläiselle, ja siitä kaavasta jatkoin nyt puoli metriä alaspäin ja sain mekon kaavan.

Mekoksi ommeltuna tämä Nanson trikoo näytti kuitenkin liian "nuolevalta", ja siksi pätkäisin mekon vyötäröltä poikki. Yläosasta tuli toppi ja alaosasta sain hameen, kun lisäsin vyötärölle leveän, kaksinkertaisen kaitaleen, jonka sisällä on leveä kuminauha.


Topissa on solmittavat nauhat, mutta käytäntö osoitti viime kesän topeissa, että solmu on ikuinen ja on kiinni myös pesujen ajan. Silti teen mieluummin nauhat kuin umpirenkaan, koska nauhoilla saa säädettyä millilleen mieleisensä koon pääntielle, eikä liian kireä lenkki jää painamaan niskaa.


Itseähän on niin helppo kuvata.. mutta laitetaan tämä kuva kuitenkin, kun hyvin kai tästä tuon kokonaisuuden hahmottaa... (pitäisi näköjään hankkia silikoniolkaimia tai niskalenkkiliivit)


Voinpahan hyödyntää tuota yläosaa nyt myös farkkujen tai shortsien kanssa pidettäväksi, kun ei siitä tullutkaan mekkoa! Ja jos aurinko menee pilveen tai pelkää polttavansa paljaaksi jäävän yläselän, voi topin päälle lisätä tämän Onlyn boleron:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.