Kesäkotkotit

Tämä ihana kesäinen lämpöaalto sai meidät hakemaan kotkotit kesäkotiinsa paljon aikaisemmin kuin vuosi sitten. Kun silloin tähän aikaan kyyristeltiin vielä räntäsadetta paossa, juostaan nyt shortseissa pihamaalla ja ihmetellään parissa päivässä kevyeen vihreään huntuun pukeutuneita koivuja. Suomen säät eivät lakkaa puhuttamasta, niin hyvässä kuin pahassakaan!

Mutta nyt puhuttaa kotkotus. Ja tosiaan vasta se, sillä kukko ei ole vielä kiekumaiässä, ja taas se ressukka on ensimmäisen kesän tapaan kanojen naurunaiheena ja pilkan kohteena. Siinä meillä on urakkaa kerrakseen kasvattaa tästä päättömästä reppanasta kukko ja isäntä kanalaan. Nimekseen se sai miehekkäästi Matin, joten yritystä on.

No on sillä pääkin, ja noin komea vielä. Hiukan tosin uskottavuus kärsi eilen, kun se hyökkäsi ensimmäisenä tuomieni ruuantähteiden kimppuun kanoista välittämättä, ja piti puolensa valtava harja mannapuurosta valkoisena.

 

Mutta siitä huolimatta, että irokeesi on välillä edessä, uskon, että tästä vielä hyvä kukko saadaan. Ja mikä tärkeintä, toivon sen käyttäytyvän iisisti sittenkin, kun hormonit alkavat hyrräämään, jotta meidän ihmisten nilkat säästyisivät nokkaisuilta. Aina mukavampi kaikille, jos ei tarvitse alkaa puhumaan kovaan ääneen kukkopaistista.

Kanoissa on tänä kesänä kolme vanhaa tuttua, ja neljäskin on ollut meillä viime syksynä, tosin vasta nyrkinkokoisena pallerona. Hiukan epäilin sitä kuuluisaa kananmuistia pelkäksi urbaanilegendaksi, kun vanhat tutut Ulla, Hilja ja Helmi kipittivät lankkua pitkin koppiin ihan kuin välissä ei olisi talvea ollutkaan. Epäilen melkein, että ne muistavat tämän paikan.

 Helmin pikkuisesta on tullut näin kaunis harmaa kananen talven aikana.

 

Ihan ne ovat kuin ainakin äiti ja tytär. Perimästä ei voi erehtyä!

Muuten maa makaa ihan entisellään meillä päin. Kesäpuuhaa riittäisi, kun vain pääsisin tekemään. Työt hiukan hidastavat niin minun kuin siipankin hyviä aikeita, mutta kovasti on tavoite saada talliprojektia etenemään, pihaa valmiimmaksi ja mitä liekään kaikkea. Viimekeväinen pihasaunaprojektikin odottaa siirtoa hirret näkyville purettuna, mutta eikös se niin mene, että odottaminen kasvattaa kärsivällisyyttä. Joskus se kasvattaa kyllä myös sarvea otsassa, mutta ei puhuta siitä! Nyt nautitaan kesäilmoista ja kanoista, ja odotellaan kesäkuuta, jolloin saadaan päästää siivekkäät vapaasti ulkoilemaan.