keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Susien uusi tuleminen

Vanha kunnon luottokaavani palasi uudistuneena takaisin.


Samalla Ottobre Womanin Susiella olen tehnyt varmaan ainakin kymmenen erilaista tunikaa ja mekkoa, joista linkitän tässä muutamia malliksiMoneen siis pystyy yhden ainoan kaavan avulla, kun viitsii vähän muokata alkuperäistä.




Tämänkertainen inspiraatio tuli yllättäen vastaan Instagramissa, kun huomasin siellä Unelmallisen ompeleman kivan taskumekon. Minäkin halusin samantyyppiset taskut! Heti! 


Pikainen päänsisäinen kelaus kaavoista, joita minulla on, ja toteamus, että vanha kunnon Susie, joka on ollut telakalla jo ainakin vuoden tai kaksi, kenties enemmänkin, käy oikein mainiosti tämän paidan pohjaksi. Kaavat pöytään, kaavapaperia päälle ja muoks muoks. Taskut eteen ja pientä säätöä sinne tänne, ja kaava oli valmis. 
 
 
Ongelmaksi koitui kankaidenostamattomuuteni. Kaapissa ei ollut yhtäkään sellaista kangaspalaa, joka olisi ollut omiin vaatteisiini sopivaa. Ainoastaan yksi vaaleanpunainen yksivärinen trikoo oli riittävän suuri palanen tällaiseen, mutta en todellakaan ollut ajatellut ommella siitä itselleni. Possunpinkkiä.



Mutta niin oli sekin päätös tehty peruttavaksi, ja itsellehän siitä possusta tuli ommeltua. Tyttärelle totesin, että saa nähdä osaanko käyttää tätä ollenkaan, mutta tytär sanoi, kun olin paidan päälleni pukenut, että osaathan sinä, kun päällähän tuo jo on. Niin, mitä tuota enempää tunnustelemaan, että osaako. Puettu, mikä puettu.



Alkuidea on jalostettava ainakin yhdeksi kesämekoksi, ja kangaskin siihen on jo tilattuna. Pitkästä aikaa tekisi mieli ommella ommella ommella, mutta siinä loppuu hyvin pian lomaviikko kesken, kun vauhtiin pääsee. Mutta ehdinpähän ainakin tämän!
 
Ps. Muutamasta ompeluohjepostauksesta puuttuu taannoisen kuvakatastrofin seurauksena kuvat, enkä uskalla yhtään luvata, milloin ehtisin ompelemaan uudet ohjeenmukaiset jutut, jotta saisin samalla otetuksi uudet ohjekuvat, mutta pidän asian mielessä.

8 kommenttia:

  1. Otsikon perusteella ajattelin että tarjolla olisi ulvovia susia, mutta varsin hyvän näköinen Susie täältä löytyikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mietinkin otsikoidessani että pitääkö kirjoittaa sulkuihin erikseen lisähuomautuksena (Susie) ;D

      Poista
  2. Hieno susie kyllä! Minäkin olen joskus jonkun tietyn värisestä vaatteesta ajatellut että osaankohan pitää päällä, mutta eipä nuo tähän mennessä ole päältä mihinkääm karanneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei karannut tuokaan, pidetty jo ja pesty, huomenna varmaan taas päällä. :D

      Poista
  3. Tosi kivan näköinen! Itse tykkään ihan hirmuisesti suurista taskuista, ne on niin kätevät :) Kiitos linkityksestä, mukavaa kuulla, että inspiroidut tunikasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ne on kivat, en tiedä onko mulla niille muuta käyttöä kuin käsiä lämmitellä, mutta siinähän sitä jo onkin! ;)

      Poista
  4. Siis mistä numerosta tää Susie on? En millään onnistunut löytämään nimellä hakemalla.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.