tiistai 20. lokakuuta 2015

Länsirannikon tuliaisia


Mainio omaloma on takanapäin, ja sen voimalla puurretaan taas hyvän aikaa. Kiitokset samanhenkiselle ystävälleni, jonka kanssa näitä reissuja on niin lysti tehdä!


Koska reissun päätavoite oli, kuten joka kerta, kierrellä kaikki saatavilla olevat kirppikset ja sisustusliikkeet, on varmaan aiheellista esitellä ainakin osa löydöistä. Sisustus Säteestä lähti mukaan yläkuvan tiskiharjan ja muutaman pikkujutun lisäksi rouhea kaitaliina keittiötä koristamaan. Alla olevat tummanharmaat pyyhkeet on edullisia löytöjä Citymarketista.




Kynttilänjalkojen kanssa kävi sikäli hauskasti, että ostin toisen Quriosa Interiorista ja totesin, etten pihiyttäni raaski ostaa toista. Kuinka ollakaan, seuraavana päivänä Combo-kirppistä kiertäessämme ystävä hoksasi samanlaisen jalan siellä myynnissä, hintaakin vain neljä euroa.





Oma Tori oli jotenkin viime käynnin jälkeen väsähtänyt. Joka puolella oli romua niin kuin pöydissä oleva tavara ei vaihtuisi enää lainkaan,ja suurin osa vaatteista ja esineistä oli sitä luokkaa, joka ei nykyään kelpaa oikein kenellekään. Olimme ainoat asiakkaat, ja siellä suurta hallia kiertäessä tuli sellainen tunne kuin koko paikka olisi suljettu - niin hiljaista siellä oli.


Jostain kukkakaupan poistomyyntipöydästä löysin kivan ruukun, joka muistuttaa kovasti kangaspintaa. Nuo köysikahvat on ihanat! Ystävä puolestaan löysi samaisesta paikasta hienon vanhan lasipullon korissaan, joten turha käynti ei ollut tämäkään, vaikka paikan nykyinen fiilis oli kyllä pettymys.


Samasta hiljaisesta paikasta löytyi myös eurolla adventtikynttelikön alusta, joka täytettiinkin äsken nuorimmaisen kanssa sammalella ja muulla asiaankuuluvalla.




Hintaa tuolla kynttiläpurkilla ei ollut kuin euro, mutta vähän ikävästi se hinta oli kirjoitettu mustalla vedenpitävällä tussilla astian kylkeen, eikä se oikein irtoa siitä. Toistaiseksi kippo on siis vain yksipuolinen, eikä sitä voi laittaa vaikka keskelle pöytää. Ai niin, ekan kuvan vaalea metallikorikin on tältä kirppikseltä!


Nämä puutähdet ovat Combo-kirppikseltä, jossa oli itsepalvelukirppispöytien lisäksi valtava määrä kaikkea uutta kivaa sisustustavaraa myynnissä. Niiden hailakan mintunvihreä väri oikein huusi päästä jouluksi poikienhuoneeseen. Liekö viihtyvät ympäri vuodenkin siellä, vähän luulen niin.


Liekö lähestyvä joulu vai mikä, mutta tähdet puhuttelivat tuolla reissulla enemmänkin. Tämä betoninen versio oli pakko ostaa eteiseen.



Huonekaluja emme tällä kertaa kumpikaan kotiin raahanneet, ihan sillä järkiajatuksella varustettuina, että tilaa ei ole. Liikkeelläkin oltiin vaihteeksi tavallisella farmarilla, johon ei kovin suuria mööpeleitä olisi mennytkään. 

5 kommenttia:

  1. Että jollekin voi käydä tuommonen mäihä kuten sulle kynttilänjalan kanssa ;)
    Nuo tähdet on ihania, läpi vuoden menee aivan täydestä!

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä Kaisan kanssa, tähdet on ihanat ympäri vuoden.

    VastaaPoista
  3. Hienoja löytöjä! Tuollaiset viikonloput ystävän kanssa antavat paljon, ennen kaikkea mukavaa seuraa, vaikka ei löytäisikään mitään ostettavaa.

    VastaaPoista
  4. Kivoja löytäjäpä olet tehnyt! Ootko kokeillu käsidesiä siihen kynttelikön kylkeen? Käsidesillä olen usein saanut tussijäljet hankalistakin paikoista irti 😊.

    VastaaPoista
  5. Kynsilakanpoistoaine saattaisi auttaa tussinjälkien kanssa.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.