perjantai 21. elokuuta 2015

Kiekuva hormonihirviö

Monelle kukolle tyypillinen aggressiivinen käytös ei ole minulle mikään uusi juttu, ja siksi olenkin tarkkaillut kukkomme käytöstä alusta saakka. Keväällä, kun kukko oli vielä pahainen, haparoiva teinipoika, se oli hyvinkin nöyrä kaveri. Nyt siitä on kuitenkin tullut aikuinen, ja sen huomaa!


Kanojen kokoisesta ruipelosta on kasvanut muhkea mörisijä, jonka äänikin on madaltunut hurjasti. Kannuksen tyngät ovat alkaneet kasvaa koipiin. Kiekumisessakaan ei ole enää mitään, mille voisi nauraa, vaan se on ihan oikeaa kiekumista, joka muuten kuuluu myös! Kiekuessaan kukko kasvaa entisestään, kun se ylväänä venyttää kaulaansa kohti korkeuksia.


Kanoista tämä kukko on oppinut huolehtimaan hienosti, ja jos kanat alkuun nauroivatkin sen ulos yhteisestä kopista ja ahdistivat sen nurkkaan, on valta vaihtunut nyt täysin. 


Se on nyt kukko, joka komentaa, kutsuu syömään ja ilmoittaa lähestyvästä vaarasta. Kovaa hommaa tuo kukkona olo, kun on kaikesta vastuussa yksin.


Mutta jos on rankka työ, niin on rankat huvitkin. Alkuun tämä rankka huvi oli kanojen kosiskelua, siipi maassa kanan kiertämistä ja uhittelua. Samoihin aikoihin lapset alkoivat valitaa, etteivät uskalla mennä ulos, koska kukko juoksee perässä. En sitä aluksi ottanut tosissani, koska lapset itse olivat opettaneet koko lauman juoksemaan herkkujen toivossa perässään, ja sitä paljon tapahtuikin. Kerran kuitenkin onnistuin näkemään ikkunasta, miten kukko tosiaan lähti viisivuotiaamme perään juoksemaan ja nokkaisi nilkkaan.



Sen jälkeen piti vakavissaan alkaa pitämään tätä isottelijaa silmällä. Ja kyllä, se tosiaan oli aloittanut perässä juoksemisen ja lasten uhkailun. Suurimman osan ajasta se touhuaa kanojen kanssa ihan omiaan eikä välitä ihmisistä tuon taivaallista, mutta yksikin nokkaisu on silti liikaa. 



Tulipa sitten sekin päivä hyvin pian, että kukko erehtyi minunkin perääni juoksemaan ja nokkaisemaan pohkeesta. Isottelija sai hyvin spontaanin huitaisun nokialaisesta ja perääntyi ilmateitse samantien, mutta eihän tuollainen hormonihirviö kerrasta opi. Puolisokin, joka on varmasti meistä se vaikuttavin, sai sen jo kertaalleen päällensä, mutta nappasikin syliin ja piti aikansa tiukassa otteessa. Kukko oli kyllä ihmeissään, enkä muista että olisi sen jälkeen kenenkään päälle tullut, mutta arvaamaton ja uhkaava käytös on ennallaan, enkä sitä kauan ala katselemaan.Ylemmäs hyppiessään kukko voi saada pahaa jälkeä aikaan lasten kasvoille ja pahimmassa tapauksessa silmille, vaikkei sillä vielä kannuksia olekaan.


Aggressiivinen käytös on kukolta aika ymmärrettävää. Se vain puolustaa laumaansa - ihan kaikelta. Tuossa iässä, kun hormonit ovat vasta alkaneet hyrrätä, ne kuohuvat yli kuin tunteet teinillä, ja käytöskin on sen mukaisesti yliampuvaa. Jotkut uskovat, että iän myötä kukko rauhoittuu, jos sille näyttää napakasti kaapin paikan, mutta toiset toteavat siinä vaiheessa kukolle parhaaksi paikaksi perheen päivällispöydän. Koska lasten turvallisuuden kanssa en halua ottaa riskejä, kanat ovat joutuneet olemaan nyt enemmän häkissä, ja itsekin kuljen kanalassa joko vesikannu tai jotain kättä pitempää mukanani.



Ikävä tilanne sinänsä, mutta lähiaikoina on jonkinlainen ratkaisu kukon suhteen tehtävä. Ihan pian yöt kylmenevät, ja viemme lauman talvipaikkaansa, ja sitä ennen täytyy selvittää, haluavatko he yrittää kesyttää tätä hurjapäätä vai pääseekö se ennen sitä autuaammille orsille. Kannuksia kasvattanutta, edelleen aggressiivista kukkoa en meillä ensi kesänä katselisi joka tapauksessa, silloin riskit vahinkoon olisivat jo liian suuret.

Ps. Tosimummo laajensi reviiriään Instagramin puolelle, tervetuloa myös sinne! Instagramiin päivittelen pikaisia näpsyjä samoista teemoista kuin blogiinkin - kirpparilöytöjä, keskeneräisiä projekteja ja kaikkea sellaista, mitä ei tule koskaan esitelleeksi blogissa.

10 kommenttia:

  1. No voihan kukko,mikä poika! Toivotaan että rauhoittuisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa saa, mutta ainakaan vielä ei ole näköpiirissä muutosta..

      Poista
  2. Voihan kukkeli! Meillä ei ole viisivuotisen kanalauran aikana ollut vielä yhtään ihmisaggressiivista kukkoa (5-7 iittiläistä aikuista kukkoa ja lukuisa määrä alle vuotiaita on ollut) ja olenkin tosi tiukkapipo asian suhteen, jos tarvetta ilmenee. Meilläkin on 2- ja 4-vuotiaat kananhoitoapulaiset, joten turhia riskejä emme ota. Tuttavalla aggressiiviseksi heittäytynyt kukko taisi kyllä oppia, kun he kouluttivat sitä kävelemällä uhkaavasti aina sitä kohti (joku kättä pidempi matkassa), kunnes se perääntyi. Itseltäni menisi kyllä varmaan luottamus kerran hyökänneeseen kukkoon, että hermoilisin kuitenkin sitten lasten suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tavalla täälläkin olen nyt uhitellut takaisin kukolle. Menen aina kanalaan jotain kättä pitempää kourassa ja jos kukko tulee yhtään uhittelemaan, niin karjaisen sen nurkkaan. Jos ei se riitä, alkaa homma olla selvä. :(

      Poista
  3. Coq au vin?

    On kyllä melko komistus. Harmi että sen henki on vaakalaudalla, mutta toisaalta kyseessähän ei ole silkka lemmikkieläin.

    Pitääs koittaa muistaa katella sut Instasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlainen kukko-pekonipata vois olla aika jees... ;P

      Poista
  4. Meidän edesmennyt kukko oli aggressiivinen. Kiinnyn aina kovasti kaikkiin eläimiimme ja oli kova paikka myöntää, että nyt ei enää tämä yhteiselo toimi. Kestin vielä sen, että se kävi minun jalkoihini kiinni, mutta seuraavaksi oli vuorossa vanha koira ja jopa meidän vieraat. Viimeinen tikki oli se, kun se kävi omien, pienten tipujensakin kimppuun. Silloin totesin, että nyt on pakko luopua.

    Nykyinen kukkomme tuli meille aikuisena, se oli jostain huonommista oloista haettu ja menetin sille sydämeni. Hanski on arviolta noin 4-vuotias ja oikea herrasmies :) ♥

    Itse olen sitä mieltä, että aggressiiviselle kukolle olisi parasta päästä pois. Kukollakin on stressitaso kokoajan taivaissa, kun se näkee uhkaa kaikkialla ja käyttäytyy sitten niiden siivittämänä. Kilttejä, ihania kukkoja on paljon vailla kotia, joten sellaiselle olisi elämänarvoinen tilaisuus saada koti kanahaaremin luota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja ajatuksia - ei se kukollekaan hääviä ole olla jatkuvasti noin varpaillaan. :(

      Poista
  5. Minullakaan ei ole ihmisille agressiivista kukkoa koskaan ollut ja olen kyllä kunnioittavasti käyttäytynyt kiltinkin kukon edessä. Todellakin pataan kun pieniä talossa! Leppoisia kukkoja kyllä löytyy ensi kesäksi. Kanaperheen elämää on kyllä kiva seurata. Löytyy niin paljon yhteisiä piirteitä ihmisperheen elämään! ;) Nokkimisjärjestyksestä lähtien. Ja kanaan voi perheenäitikin samaistua helposti. :-D

    VastaaPoista
  6. Kiva blogi. ! Pidempään jo seurannut. Ensi kertaa kommentoin. Meillä ensimmäinen kukko joka tuli kanaparven mukana tuli vihaiseksi. Hyökkäsi lasten kimppuun ja juoksi ympäri trampoliinia kun lapset hyppivät siellä. Ei katseltu kauaa, päätyi pataan. Nykyinen kukko on ollut meillä kolmisen vuotta. Hyvä ja rauhallinen. Huolehtii kanoista mutta ei välitä ihmisistä. Kaikki saavat olla pihalla vapaana, kissa, koira, lapset ja kanaset.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.