tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kanapainajainen ja viheruudistus

Viime yönä etupihan kukkapenkki, se jossa kaikki lempikukkani kasvavat, oli kynnetty mustalle mullalle, eikä siinä kasvanut kuin muutama huonovointinen korte. Uni lienee saanut alkunsa siitä, että nämä motkottajat tulevat sinne aina perässäni ja pitävät huolen niin rikkaruohojen kuin toivottujenkin kasvien kitkemisestä juurineen. 


Kuka eka puskassa?


Muutaman kerran olen jo ajanut nämä tuholaiset pois penkistä, kun ovat alkaneet viihtyä turhan hyvin pionin juuristoalueella tai nyppineet kituliaasti kasvuun lähteneet pioniunikot ja sinisievikit irti maasta. Mutta mitäs siitä. Nämä tiput eivät turhia murehdi, vaan suuntaavat kohti uusia pettymyksiä.

Mihinkäs me nyt mennään?

Porukka seuraa perässäni seuraavaan kukkapenkkiin, ja taas riittää apajia.



Vapaudesta ja vihreydestä huumaantuneet siivekkäät pitävät päivittäistä jaloittelua (no, on se venynyt melkein kellon ympäri tapahtuvaksi vapaudeksi) niin itsestäänselvyytenä, että kun eilen suljin porukan häkkiin jo parin tunnin jaloittelun jälkeen keskellä kauneinta iltapäivää, porukka nosti sellaisen äläkän, että se kuului ompelukoneen surinan yli sisällekin. Sen moittivampaa ja mielenosoituksellisempaa ääntä en ole koskaan missään kuullut.



Kukko, josta on tullut ihan oikea kukko jo, yritti sen valituksen keskellä välillä saada ääntään kuuluviin ja kurnutti matalalla äänellä, ettei tässä nyt hätää ole, hyvähän meidän on häkissäkin, mutta siitä kanat vain kiihdyttivät entisestään. Kun höyhenpeitekin on jo näin komea, on kanalla sen verran omanarvontuntoa, että vapaana pitää päästä olemaan.



Ero huonohöyhenisimpään kanaan on melkoinen:



Ilokseni eroa on kuitenkin pelkässä höyhenpeitteessä. Käytös, ruokahalu ja kunnioitus kukon silmissä on molemmilla ihan samanlaista. Kovin räikeää ja aggressiivista nokkimisjärjestystä näillä ei ole.

No, palataanpa aiheeseen. Eilen nimittäin poikkesin maaliostoksilla Onnekkaan luona, ja hänen kanoillaan oli ulkoaitauksessa vihreääkin, mikä sai minutkin taas haaveilemaan siitä, että kanat jättäisivät jonkin puskan rauhaan häkin sisäpuolellakin. Häkki kun on nokittu viimeistä ruohonkortta myöten putipuhtaaksi kaikesta kasvavasta. Päätin apinoida kollegaa ja hain metsästä pari saniaispuskaa häkkiin, ja siitä inspiroituneena nappasin vielä pihan perällä sijoitusta odottaneet elokuunasterit ja viiruhelpipöheikön lapioon ja istutin nekin häkin nurkkaan.




Kanat kaikessa arvokkuudessaan tulivat päiväulkoilultaan ihan katsomaan, mitä se palvelija puuhaa heidän valtakunnassaan, ja hyvän vastaanoton sai tämä uudistettu sisustus. 






Kunhan istutustyön vuoksi kasteltu maa tuosta kuivuu, uskon näkeväni kanat kyljellään kellottamassa puskien juurella. Niinhän ne tekevät vapaana ollessaankin. Juuristoalueen päällä olevat kivet estävät kanoja kaivamasta koko puskaa kerralla ylös. Maa kun on lapioinnin jäljiltä herkullisen helppoa kuoputettavaa!








Menee siinä ainakin viikko, ennen kuin ne saavat nämä kokonaan syödyksi. 



Ainakaan häkkiin ei jäänyt ihan niin kovaääninen motkottajalauma kuin eilen, kun tämän uudistuksen jälkeen suljin häkin oven takanani ja jätin rouvat herransa kanssa tutustumaan uudistettuun sisustukseen.


Ai niin, jos olette miettineet, miten kanojen ja kissan tontinjako on sujunut, niin ihan hyvin! Kanat katsovat kissaa epäillen, mutta eivät mene karkuun. Kissa katsoo kanoja halveksuen, mutta ei hyökkää. Tasapeli.



Kieltämättä kissan ja kanojen väleissä on paljon samaa kuin lastenkirjoissa, joissa Viiru inhoaa Pesosen kanoja. Mutta ehkä kissaa kuitenkin lohduttaa se tieto, että se sentään saa olla myös sisällä talossa ja uudessa leikkimökissäkin, kun taas kanoja ei lasketa edes portaille. Ähäskutti!

13 kommenttia:

  1. Hauskasti kirjoitit:) On teillä kyllä hauskaa seurattavaa!

    VastaaPoista
  2. Heippa! Jos kanat eivät jää teille talveksi, voin suositella lämpimästi (sinulle ja muille lukijoille myös) free range eli ulkokanojen munia, jos niitä suinkin jostain kaupasta löytyy. Täällä eteläisemmässä Suomessa ajelee somerolainen kanatarhuri munataksiaan, josta olen jo jonkin aikaa ostanut elämäni parhaat munat. Nuo ulkokanat ulkoilevat nimensä mukaisesti ympäri vuoden (esim. luomukanat vain kesällä), ja sen kyllä maistaa munissakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät jää talveksi, löysivät talvikodin ja keväällä ostamme ne taas meille takaisin. :) Mun täytyy kyllä sanoa että en huomaa makueroa kaupan munissa ja noissa omien kanojen kokopäiväulkoilleissa munissa, mutta voihan olla että kun näitä nyt kesän syö ja vaihtaa takaisin kaupan muniin, siinä vaiheessa erottaa. Saapa nähdä...

      Poista
  3. Voi toivon niin että meidänkin pihalla joku päivä kuopsuttelee tuollaisia ihanuuksia!
    Nyt kukkapenkkiä möyhentää vain myyräperhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, ennemmin kanat kuin myyrät... :/ Ja kissa pitää sopivasti myyräkannatkin kurissa. En enää suostu olemaan ilman kissaakaan.. ;)

      Poista
  4. :D näitä tarinoita on niin hauskaa lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit vain kuvitella kuinka hauskaa ne on kokea! :D

      Poista
  5. Minulla on jäänyt muistiin tuo teidän kanojen juoma-allas. On se sen verran hienon näköinen. Mistä olet löytänyt sen? Matkin oitis jos vaan kerrot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä löytyi ainakin vielä keväällä verkkokaupasta hautomakone.fi, käyhän kurkkaamassa.. :)

      Poista
    2. Kiitos :) Näkyhän nuita olevan tuolla osoitteessa..

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.