maanantai 11. toukokuuta 2015

Melkein nappilöytöjä

Äkkäsin lauantaina nettikirpparilta tutun näköisiä kahvikuppeja, kaunista 40-luvun Arabiaa. 


Joskus aikaisemmin olin kirpputorilta ottanut mukaani saman näköisen tarjoiluvadin todeten, että mikäli samanlaisia astioita sattuu kohdalle enemmänkin, voisin niitä huvikseni keräillä - ilman totisia tavoitteita. 


Kuppien myynti-ilmoituksen nähtyäni totesin, etten voi niitä sinnekään jättää, kun tuli silloin joskus ajateltua, että jos vaikka keräilisi.


No kauniitahan ne on. Kupeissa on herkkää nostalgiafiilistä, ja posliini on niin ohutta, että valo paistaa siitä läpi.


Mutta kuten huomaatte, kaikki ei nyt olekaan samaa sarjaa. Raidoissa on eroja. Sen verran tiedän, että joku näistä on nimeltään Platinaa - se on ehkä tuo tarjoiluvati, josta koko höpsötys alkoi. Pullalautasissa, joita olen löytänyt kaksi, raita vivahtaa enemmän kullanväriseen ja mustia raitoja on yksi enemmän kuin tarjoiluvadissa. Niin tahi näin, olipa tässä kuinka montaa sarjaa tahansa, niin yhdessä aion näitä käyttää, ja näistä olisikin aika ihana nauttia kahvit leivosten kera suunnitteilla olevassa vihermajassamme.

Toinen tuore nettikirppisostos oli tämä laukkujen alla oleva pikkuinen pöytä.


Ajattelin sitä kuvan perusteella joko sohvapöydäksi olohuoneeseen tai ruokapöydäksi lasten leikkimökkiin, mutta molemmissa tehtävissään se näytti jotenkin liian pieneltä. Nyt se nököttää nolona keittiön nurkassa ja miettii, miten saisi vähän lisää kokoa.


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! 

10 kommenttia:

  1. Yöpöydäksi jollekin..? Kivoja löytöjä kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihenkin on vähän matalahko.. mut oikeastaan se on aika kiva tuossa nurkassa salkkujen alla! :)

      Poista
  2. ihania kuppeja :) mie hurmaannun ihan ja meen sekasin niistä ihanista,mitä kaikkea kirpparilta löytyykään.Pöydälläkin vielä paikkansa,ihan varmasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi se jo löytää, hyvin viihtyy tuossa nurkassaan.. tosin meillä kyllä vaihtaa mööpelit paikkaansa niin usein, että edes sohvalla ei ole vain yhtä paikkaa. ;)

      Poista
  3. Erinomaisia löytöjä kaikki! Näistä lukiessa herää mielenkiinto tietää myös maksamasi hinta. Ihan vaan uteliaisuuttani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tietysti.. ;D Kupit ja lautaset 6 paria 35e, pöytä 30e. Ei mitään superhalpoja löytöjä kuitenkaan!

      Poista
  4. Tosi sieviä kyllä!! Eikä yhtään haittaa pienet raitaerot! <3

    VastaaPoista
  5. ♥oi mitä kaunokkeja! juu..oikeassa olit, sain lisälähetyksen :)

    VastaaPoista
  6. Kauniit kyllä kupit ja voi että nuo vanhat matkalaukut pisti silmään, ihanat! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.