tiistai 24. helmikuuta 2015

Unikkounelmia useammalle!



Viimeviikkoinen unikkoarvonta keräsi vajaat kuusikymmentä osallistujaa, ja koska siemeniä on siitä yhdestä alkuperäisestä siemenpussillisesta tullut useita kymmeniä siemenkotia, raaskin näitä nyt arpaista vähän usemmankin palkinnon verran.

 

Jaettu ilo on moninkertainen ilo!


Kysehän oli näistä tummanpuhuvista yllättäjistä, joita siemeninä ostaessani luulin saavani vaaleita 'lilac pompom' -unikoita, mutta toisin kävi. Tosin eihän rumaa kukkaa kai olekaan, ja nämäkin jäivät vakioasujiksi pihaamme, vaikka alkuun tämä väriyllätys ei kovin iloista laatua ollutkaan.




Random.org auttoi arpomisessa, ja ensimmäiseksi voittoarpa osui Riitta Savolaiselle.



Ensi kesänä Riitan pihassa nuokkuu dramaattisia, tummia kaunottaria. Osassa on enemmän terälehtiä, osa on vähän yksinkertaisempia. Mitä lienevätkin, mutta kivoja ainakin.


Toinen voittaja on hippohiiri, joka kommentoi anonyymina. Sielläkin saattaa olla tällainen salaattipenkiä muistuttava kasvusto, kunhan päästään kesään.


Kolmas voittaja on Niinu, joka saa tästä kuvasta vähän esimakua siitä, miltä nämä mollukat näyttävät perennapenkissä. Niin, aika hallitsevia. Ensi kesänä siirrän ne omaan isompaan paikkaansa kasvamaan, niin saavat röyhytä rauhassa.


Ja koska noita siemenkotia tosiaan on, ja näiden isojen lisäksi vielä jotain silkkiunikkoakin, niin otetaan muutama lisävoittaja vielä mukaan! Joku saattaa saada näitäkin.


Lisäarpa oli Marina Forssin, onneksi olkoon! Saas nyt nähdä mitä siemeniä täältä kenellekin lähtee, mutta jokaiselle ainakin niitä lupaamiani tummia suuria.

Ja vielä viides voittaja, joka on... Birgit. Mahtavaa! Kylvetään koko kotimaa täyteen unikoita!


Laittakaapa te voittajiksi tituleeratut yhteystietonne oikealla sivulla näkyvään mummosähköpostiini, niin lähettelen teille kevätkylvöaineksia.

Pelargoni 'apple blossom' kolmen viikon iässä
Sirkkalehdet ovat saamassa seuraa!

Viime kerralla arvuuttelin myös saviruukkuun muuttaneen tyypin lajia, ja salviaahan tämä kieltämättä kovasti muistuttaa. Hauska sikäli, että tämä meni täydestä, sillä kyseessä on Ikean muovikasvi. Kehtaan siis jatkossakin pitää tätä ruukussa ja kuvitella sen oilevan oikea salvia. Täytyy vain välillä muistaa suihkutella pölyt pois sen lehdiltä.

6 kommenttia:

  1. No, johan on aidon näköinen viherkasvi. Tuollainen sopis mulle, kun ei meinaa pysyä aidot kasvikset hengissä puolta vuotta pidempään :O

    VastaaPoista
  2. Olipas kiva palkinto! Onnea voittajille. Tosi aidonnäköinen salvia.

    VastaaPoista
  3. Kivaa, kiitos! <3 Laitan viestiä sinulle. :)

    VastaaPoista
  4. Jipii!!!!!! Tulis jo kesä!! Ja kukkaloistot!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.