perjantai 10. lokakuuta 2014

Pehmoisia palapeittoja

Tässä syksyn mittaan sain sähköpostiini viestin Signorinan Hannelelta, joka kyseli kiinnostustani jonkinlaiseen blogiyhteistyöhön. Selailin Signorinan sivuja hetken ja vastasin viestiin, että kiinnostusta löytyy - tietysti, koska kyse oli kankaista. En ollut missään aikaisemmin kuullutkaan valmiiksi leikatuista tilkkupakkauksista, ja mielenkiintoni heräsi välittömästi. Tällaista pitäisi päästä kokeilemaan! 

Isomman tyttären punkka kaipasikin uutta päiväpeittoa, joten päätin keskittyä hempeisiin väreihin niiden tavanomaisten valkeiden sun muiden harmaiden sijaan. Sovimme diilistä, ja hyvin pian pakettiautomaatissa odottelikin vaaleanpunasävyinen Surrounded By Love -nippu nauhalla kauniiksi paketiksi solmittuna.




Paketissa olevien kangaspalojen kooksi oli ilmoitettu 22x55cm, ja kangaspaloja oli paketissa 33 kappaletta. Siinä saa käyttää matikkapäätään, kun laskee, mihin paketista riittäisi. Tästä paketista kuitenkin riitti kahteen lastensängyn peitteeseen, kun käytin näitä vain päällipuoliin.




Sävyt ovat ihanan raikkaita, ja meidän pikkutytöille kovasti mieleen. Tokaluokkalainen huokaili ompelun aikana, että "mulle tulee kyllä maailman kaunein päiväpeitto!" 




Yksi pieni probleema minulla oli, kun totesin, että palat ovat kaikki saman kokoisia, mutta osassa paloista on hulpioreunassa tuo tekstiosa, jonka leveys on enemmän kuin saumanvara, eli ne on leikattava pois. Ja koska palaset silloin hiukkasen lyhenevät, on leikattava siivu pois muistakin paloista, jotta sama koko säilyy kaikissa.




Leikkurilla tuo siivutus kävi kuitenkin melko nopeasti, eikä voi kuin todeta, että kyllä jää se tilkkutöiden tympein osa, leikkaaminen, melkoisen vähälle, kun tekee tällaisesta valmiista paketista! En siis leikannut muuta kuin nuo reunat pois ja sen jälkeen jokaisen palan keskeltä kahtia. Näin sain suunnilleen neliön muotoisia paloja, joita neljä vierekkäin ompelemalla saisin juuri sopivan levyiset päiväpeitot.




Lajittelin palat suunnilleen väreittäin neljään pinoon, joista sitten aloin liukuhihnatyönä yhdistelemään paloja. Tyttö itse suunnitteli värijärjestystä ja ojenteli paloja minulle sitä mukaa, kun sain ommelluksi niitä yhteen.




Kun tajusin, että peiton päälliosa olikin yhtäkkiä valmis, jouduin toteamaan, että muut tarvikkeet ovat vielä kaupassa! Sitten muistin heräteostoksena Ikealta ostetut superedulliset vieraspeitot, jotka olivat kuitenkin sen verran kevyitä ja höttöisiä, ettei niitä ole varsinaiseen tarkoitukseensa tullut käytettyä kertaakaan. Varmasti onkin edullisempaa ostaa tällainen hötöpeitto kuin oikeaa levyvanua.






Alapuolen tein yksinkertaisesti valkoisesta lakanasta - niidenkään hinta ei sinikeltaisessa kaupassa päätä huimaa.




Ensiksi olin aikonut ommella vain yhden peiton, mutta kun paloja jäi reilusti, ahneus iski, ja järkeilin, että jos me tässä talossa pitkäänkin vielä asumme, joudumme pian hankkimaan tytöille kerrossängyn, kun nuorempikin neiti tarvitsee tilaa koulupöydälle. Tarvitsemme siis kaksi samanlaista päiväpeittoa. Ja niin tehtiin. Kahden peiton jälkeen paloja oli jäljellä vain kaksi, joten todella tarkkaan saimme koko paketin hyödynnetyksi!




Molemmat peitot ovat saman kokoisia ja omiin silmiini ihan samanlaisia, mutta tytöt itse tunnistavat omansa tietyistä paloista. Nykyiseen sänkyyn nuoremman peitto on liian suuri, mutta oikeastaan se onkin tehty tulevaisuutta - ja isompaa sänkyä ajatellen.




Tyttöjen huoneprojekti ei muuten ole pahemmin edennyt, kun nuo työt vievät sitä harrastusaikaa niin paljon. Mutta valaisimen sain vihdoin tilatuksi tuohon huoneeseen, ja kunhan sokeripalan tilalle saadaan vaihdetuksi pistoke, tytöt saavat kattoonsa oikean prinsessavalon. On sitä jo odotettukin!



Isomman tytön peitolla lepäilee koululaista odottelemassa vanha vaalea Martta-koira, joka on seuranut tyttären kasvua pulleasta vauvasta reippaaksi, varsajalkaiseksi pikkukoululaiseksi. Tummempi tyyppi puolestaan on kyseisen koululaisen omaa kädenjälkeä, ekaluokalla ommeltu pikkupiski.






Uudet päiväpeitot tuovat niin paljon valoa ja pirteää fiilistä tuohon tyttöjen kammariin, että suorastaan alkaa tekemään mieli pirteämpää mattoakin. Suurkiitokset Hannelelle näistä pehmoisista peitoista!






Viimeistelin reunat ihan vain valkoisella vinonauhalla - nopea ja hyväksi havaittu tapa, jota olen aikaisemmissakin tilkkupeitoissani käyttänyt. Vinonauhaahan voi valmistaa näppärästi itsekin - vaikka niistä valkoisista lakanoista! Aika vinkeä tulisi myös niin, että käyttäisi reunojen kanttaamiseen jotain kuviollista ja voimakkaan väristä kangasta.




Kankaat itsessään olivat laadukkaan oloisia ja tiiviitä, ja niitä on helppo ommella. Täydellistä tilkkutyöpuuvillaa!




Kun miettii noita kankaiden hintoja, täytyy kyllä sanoa, että tällainen tilkkupakkaus on paitsi ihanan helppo, myös taloudellinen tapa valmistaa itse tilkkupeittoja! Halutessaan paloja voi leikata pienemmiksikin miten tahansa, ja tehdä todella monimutkaisiakin töitä. Omaa silmääni miellyttävät kuitenkin lopulta aina eniten nämä suuriruutuiset, jotenkin niin kodikkaat peitteet.


Ja koska näistä ihanista blogiyhteistyöjutuista pääsevät usein nauttimaan myös lukijat, on niin asian laita nytkin. Pääsette tekin ompelemaan tilkkutunnelmaa, sillä Signorinasta voi tilata viikonlopun ajan ilman toimituskuluja! Käykää ihmeessä kurkkaamassa, millaisia sävysekoituksia siellä on tarjolla. 

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

27 kommenttia:

  1. Todella hienot peitot olet ommellut!! Ja tilkkupaketti oli myös kiva!!
    Minulla on yksi keskeneräinen jossain ullakolla jemmassa. varmasti jo semmoiset 17v kesken... viimeistely vain puuttuu.

    VastaaPoista
  2. onpas kivan näköiset peitot,piristävät taatusti tyttöjen huonetta...

    VastaaPoista
  3. Tulipa peitoista pirtsakat...ja ihana, että saa tilata noita valmiiksileikattuja tilkkuja...itsekin tilkkupeittoja tehneenä tiedän mikä homma on tilkkuja leikatessa.
    Pitääpä kurkkia tuonne sivuille, jos vaikka peittokuume iskisi♡

    VastaaPoista
  4. Pitäisköhän munkin tilata, vaikken tilkkupeittoa varsinaisesti tarvitsiskaan... Aivan ihanat peitot tuli! Kodikkaat ja miellyttää minunkin silmää, asettelun kuin värinkin puolesta! :)

    VastaaPoista
  5. Todella söötit peitot! Ihan iski tilkkuilukuume.

    VastaaPoista
  6. Mulla on sellainen asennevamma ;) että jos tekee tilkkupeiton, se pitää olla Oikeasti Tilkuista Tehty eli käytettyjä vaatteita, ylijäämäpaloja yms. Mutta koska kaikki eivät samasta vammasta kärsi, niin kiva että löytyy tuollaisia valmiita kangassettejä. Nätit peitot teit! Meillä niitä nättejä peittoja ei liiemmin näykään; keskeneräisiä kyllä on komerossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sellainenkin voi olla! ;D Ei ole tullut mieleenikään. Aikaisempiinkin peittoihini olen ostanut asioikseni kankaat.

      Poista
  7. Minusta on tosi kiva, että tuollaisia tilkkukangaspaketteja saa valmiiksi leikattuina! Mun hermoilleni se tilkkujen leikkaus ei sovi yhtään. :) Kauniit peitot teit!

    VastaaPoista
  8. Onpa herttaiset ja kauniit päiväpeitteet! Minäkin tykkään noista suurista ruuduista.

    VastaaPoista
  9. Voi vitsit, miten HERKULLINEN paketti ja niin nätisti laitettu pinoon!
    Kauniit ovat peitotkin :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Kauniit peitot :) itsellä edessä myös peittojen teko tulevan kerrossängyn myötä mutta taidan pitäytyä trikoisissa tilkuissa.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanat peitot, todella suloiset <3

    VastaaPoista
  12. Oih! IHana paketti ja ihana peitto! Mikä tässä syksyssä on, että himottaa tilkkutyöt? Ehkä tuo pimeys ja näpertelyn tarve. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on sama juttu kuin monella neulomisen kanssa..

      Poista
  13. Tosi kauniit! Itse pitäytynyt vielä tosi paljon pienemmissä tilkkupeitoissa ja poikien väreissä, mutta kyllä kovasti tekisi mieli tällä tavalla hempeillä sitten, kun on taas aikaa ommella.

    VastaaPoista
  14. Nätit peitot tuli! Minulla tästä ei ole pitkä matka hakemaankaan sieltä kankaita, jos tilkkukuume iskee. Nyt vaan on ollu niin vähän aikaa ommella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika on vähissä täälläkin... ennen vanhaan tuollaisen peiton olisi hyvin tehnyt päivässä, kyllä nuo työt venyttää sen valmistumisajan viikkoon-kahteen.

      Poista
  15. Aivan ihanan sävyiset peitot. Kuulostaa todella näppärältä kun saa käyttää valmiita paloja :)

    VastaaPoista
  16. Tosi kauniita! mikä sulla on tuo palakoko? jos joku päivä reipastuis vaikka ja tekis nuista oman kaapin retrokankaista yhen peittoihanuuden.

    VastaaPoista
  17. Nätit peitot olit tehnyt!
    Toivottavasti sponsorisi ei pahastu, vaikka kerronkin hakeneeni sinikeltaisesta kaupasta valmiita tilkkuja. Vot on nopeaa, kun palat ovat oikeasti neliöitä ja saumurilla laskettaa. Ja lapset tykkää, kun on saaneet olla mukana itse tekemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minäkin olen joskus pannut merkille että siellä myydään niitä tilkkupaketteja.. onkohan niissä miten katsottu sitä sävyjen sopivuutta vai onko ne iloisenkirjavia sekoituksia?

      Poista
  18. Aivan ihanat peitot!! Mistä noin ihana valaisin on löytyny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valaisin on tilattu Sisustus Satiinin verkkokaupasta.<3

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.