sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Vihertäviä fiiliksiä

Ilmat on meitä kovin hellineet viime aikoina. Kyllä siinä saven pölinää riitti, kun kauan odotettu kivipekka käväisi pihallamme kolistelemassa eräänä kesäisenä iltana.



Kyllä sitä kolinaa kelpasi eväiden kera portailla ihastella! Ilman pekkaa siellä olisi oltu itse pyrstöt pystyssä niitä mukuloita keräämässä, joten helppo arvata, oliko rouvallakin suu messingillä.


Tuleva nurmialue näyttää jo huomattavasti paremmalle. Tarvitaan enää vain kalkkia ja siemeniä sekä työtä ja raadantaa. Kaiken sen jälkeen toivokaamme helliä, syvältä kastelevia sateita, sillä moisen alueen kasteleminen riittävän märäksi luonnottomin konstein olisi lähes ylivoimainen urakka.


Viime päivät on nautiskeltu tuomen kukinnasta. Olen vähän höperö tuomen suhteen, mutta tekisin varmaan talokaupatkin pelkästään sen perusteella, että pihassa olisi kymmenen vanhaa, valkoisena kukkapilvenä komeilevaa tuomea.




Tuomen alustana toimivasta perennapenkistä nousee joka puolelta jotakin, enkä ole huomannut muuta puuttuvan kuin yhden valkoisen pikkusydämen. Niitäkin onneksi nousi kaksi kolmesta, joten aivan ilman ei jääty. Vaaleanpunainen pikkusydän on varsinainen hätähousu, kun tekaisi kukan heti, kun sai lehtensä ylös mullasta.


Ja se mitä odotan ehkä eniten - kukkiiko pioni tänä kesänä. Entisestä pihasta siirretty, huonoon maahan väliaikaisistutettu pioniparka on ollut kovin vaisua kaveria viime vuodet, mutta muuton jälkeen nousee aivan eri kohinalla kuin ennen. Tämä on se vanha kunnon iso ja vaaleanpunainen Sarah Bernhardt.


Kovin kummoisia yleiskuvia ei tästä pihasta vielä tänä(kään) kesänä saa, mutta sitäkin enemmän nautiskelen pienistä yksityiskohdista. Niiden avulla jaksan keskeneräisyyttä ja sitä, ettei mikään tunnu etenevän niin nopeasti kuin toivoisin.

Kaivurin tieltä pelastettu luonnonvarainen kielo

Rönsytiarella

Tien risteykseen kasattu kiviröykkiökin alkaa vihdoin vihertää. Reunalla riehuu maahumala, keskeltä nousee ainakin keiju- ja rinneangervoa, tuiviota ja seppelvarpua. Vasenta reunaa verhoaa mm. omalta tontilta kerätyt poimulehdet ja helpot kurjenpolvet. Rantavehnääkin siellä on, ja sen juuristo pitäisi kiireesti rajata omaan lokeroonsa ennen kuin se riehaantuu täysin. Syksyllä istutin rantavehnän lepotilaisena, ja rajaaminen jäi tekemättä.
 

Talon edessä paahteessa sammalleimu aloittaa kukintaansa. Väristä en suuremmin pidä, mutta paikallaan tuo kasvi kyllä on tuossa karussa hiekkamaassa.


Ilokseni tämän punertavan lahjoitussammalleimun mukana tuli myös valkeaa, ja sekin aloittelee varovasti kasvuaan - suoraan kukinnalla. Mitäpä sitä esittämään vaatimatonta.


Pääsin yllätyksenä mökkeilemäänkin viime viikonloppuna! Rentouttavaa oli. Lisäbonuksena sain samaisella reissulla siipankin raahatuksi kirpparille, ja matkalla mökiltä kotiin äkkäsin vielä tien vieressä rautaromukasan, josta mukaan lähti mm. ylimmän kuvan kukkakattila. Kaikenkaikkiaan erinomaisen hyvä reissu siis!


3 kommenttia:

  1. tykkään sammal-leimun väristä ja se sopii tosi kivasti kivikon kasviksi...tuomi on upea puu kukkiessaan samoin syreeni ja se huumaava tuoksu ;)

    VastaaPoista
  2. Kovasti täälläkin odotellaan, milloin saan pionin kukkimaan. Viherpeukaloilta juurakosta istutettu, joten voi mennä vielä aikaa. Kärsivällisyyttä vaatii tämä puutarhanhoito :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.