tiistai 20. toukokuuta 2014

Kertauskurssi avolouhokselta

Viime kesän pihaprojektit voisi kiteyttää yhteen sanaan, jonka arvaatte kertomattakin, mutta ehkä kuvat kuitenkin kertovat enemmän. Ja koska pidän kovasti ennen ja jälkeen -kuvista sekä kuvista ylipäätään, käyttäkäämme niitä.

Etupihaa toukokuussa 2013:


Ja samat puut keväällä 2014 samassa paikassa - kuva tosin on hiukan kauempaa:



Talon edustaa samoin toukokuulta vuoden takaa.



Ja tältä päivältä: 




Pengerryksen suunnittelua:



... ja toteutus.


Yleiskuva pihasta, jossa kiviä löytyy koko ajan lisää ja pikkutraktori tekee kaikkensa siirtääkseen niitä.


Yleiskuva samasta pihasta vuotta myöhemmin. 


Tänään illalla siinä myllää vielä kivenkeruukone, sillä tuota pikkukiven määrää ei kukaan usko, ellei ole käynyt meillä talkoissa. Sen jälkeen päästään haaveilemaan nurmen kylvöstä. VIHDOIN.


 Risteysalueen epätoivoinen risukkohabitus vaihtui hallituksi kivikaaokseksi viime kesän aikana.


Viime syksynä kivikko sai myös kaikki sinne kuuluvat kasvinsa, mutta eiväthän ne tähän aikaan keväästä vielä yleiskuvassa näy. Katsotaan syksyllä, miltä sitten näyttää!


Taaksepäin katsellessa ei voi kuin päätään puistella. Jos olisin tiennyt tämän kiviurakan mittakaavan, mitä olisin tehnyt? Niinpä - ryhtynyt siihen hitusen epätoivoisempana kuin siihen oikeasti ryhdyin, sillä voiko siinä muutakaan? Jos tontille on jo rakennettu talo, onhan siihen rakennettava myös piha, vaikka se vaatisikin verta, hikeä ja vääntyneitä lapioita. Onneksi nyt on tämä kesä eikä viime. Isoimmat ja raskaimmat työt on tehty!


6 kommenttia:

  1. Aikas paljon ootte saanu aikaan ;) Tuossa on kyllä ollut jäätävä homma! Mutta eikö tuukkin voittajafiilis kun kattelee noita ennen ja jälkeen kuvia? Itellä kun on meinannut epätoivo iskeä kodin/pihan suhteen oon kaivellut vanhat ostohetkellä otetut kuvat esille ja ammentanut niistä jaksamista :)

    VastaaPoista
  2. valtava urakka,pakko myöntää! mutta mikä ihana tunne,kun se nurmikko alkaa vihertämään ja piha kukoistamaan :)

    VastaaPoista
  3. Mä luen näitä sun talopostauksia ihan eri silmällä nyt, kun meillä on juuri alkanut rakennusurakka. Kovastihan tuossa on hommaa ollut, mutta lopputulosta onkin sitten ihana odotella. :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä se raataminen vielä palkitaan oman gardenin loistolla!! =)

    VastaaPoista
  5. Mutta onpas vain upean näköisiä jälkeen-kuvia! :) Tuosta tulee niin hieno! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.