keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ompeluita sekä muita


Taas on tilkkuja surruutettu pitkiksi jonoiksi.


Keltaisia ja mustia kankaita oli kertynyt peitoksi asti, ja tämä on seurausta siitä.


Jotta ei olisi ihan niin harmonisesti vain kelta-mustaa, sujautin mukaan pari kukkapalaa, joissa pilkahtelee punaista mausteena.


Tässä peitossa, joka muuten löytyy täältä, ei aikaisemmista poiketen olekaan taustapuoli fleeceä, vaan trikoota. Reunat on kantattu resorilla. Mustalla, tottakai.



Yhdestä napakasta, omituisen värisestä puuvillaneuloksesta ompelin puseron. Vilkaistuani vaatehuoneeseen totesin, etten tarvitsekaan tätä. Ja nyt minä lupaan, ihan tosissani, että käyn tämän viikon aikana läpi koko vaatevarastoni, ja laitan kiertoon ne, jotka ovat siellä vain viedäkseen tilaa. Inhoan, inhoan, inhoan ylitäysiä koreja!



Puseron väri on vaikea kuvattava. Se näyttää aina vähän väärältä. Mutta jotain marjapuuron punaisen, nuden, persikan ja ties minkä kukertavan väliltä se on. Näin ammattimaisesti ilmaistuna.


Huiveja sentään vielä vaatehuoneeseen mahtuu, varsinkin sellaisia näppäriä ja nättejä. Aikaisemmin ompelin ihanan ohuesta, mutta kaksinkertaisesta raitapellavasta (onkohan se pellavaa, en tiedä) tunikan ja nyt tein kankaanlopusta tuubihuivin. Tällaiseen huivikäyttöön tuo kangas on mitä mainioin, koska tuo kankaan kaksinkertaisuus tekee siitä ihanan muhkean. Korkeutta huivipalalla oli n.60cm ja leveyttä yksi kankaanleveys, noin 150cm.


Jouluverhotkin sain viimein pois ikkunoista, kun Ellos lähetti kauniit perusharmaat verhot niiden tilalle. Ihan tavallisia harmaita meillä ei ole vielä ollutkaan, ja kun nuo sain ikkunaan, ihmettelin kyllä, miksi ei. 


Samalla reissulla, kun hain verhot, sain mukaani myös Jotexilta lähetetyn ihanan tähtimaton. Minä niiin tykkään siitä!


Eteisessä on taas puulaatikko vähän vaihtanut paikkaansa, ja toimittaa nyt pikkupöydän virkaa peilin edessä. 


Kiilakorkoiset odottavat lämpöisempiä ilmoja - oikeasti, vihaan näitä pakkasia ja alati kylmiä sormia ja varpaita niin, että rompostelen kaupassakin toppapuvussa Kuomat jalassa. Huippukeksintö nuo Kuomat, kun ei vain liiaksi peiliin katsele!

Keittiön pöydällä nököttää kaksi Matrolightin lamppulaatikkoa. Ne tulivat meille eilen testiin Honkkarista, ja jahka tässä päästään niitä koeroikottamaan pöydän päällä, niin nähdään, miltä ne alkaisivat siinä näyttää. Eivät ne ainakaan yhtään liian suuria ole, mutta luonnossa silti paljon isompia kuin olisin mittojen perusteella olettanut!




Mikäli päädymme kiinnittämään kattoomme juuri nämä kuupat, saavat Honkkaria ehdotelleet Anonyymit lähestyä sähköpostitse ja kertoa osoitteitaan, jotta saan lahjukset liikkeelle. No mutta ensiksi kokeillaan, onko nämä ne meidän valot. Ulkomuoto ainakin on aivan ihana! Joka tapauksessa kiitän jo nyt kaikkia vinkanneita - niin paljon kauniita valaisimia, niin vähän paikkoja niille! 

Ps. Joudun ehkä poistamaan anonyymi-kommentointimahdollisuuden kokonaan, koska blogiin on alkanut tulvia jatkuvasti enemmän englanninkielisiä roskapostikommentteja.

18 kommenttia:

  1. miten olisi tuohon olkkariin toinenkin tähtimatto...olisi yhteläisempi.. :) lamppu näyttää kivalta ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja oon aina kattonut sun edellisiä verhoja että passais paremmin yksväriset ja harmaat...huvitti kun nyt sit sulla onkin niin . todella hyvältä näyttää :)

      Poista
    2. Jaa niitä raidallisia joissa oli tekstiä? Minua haittasi niissä lähinnä se paksuus, niistä ei tullut valo läpi niin kuin näistä uusista. Ne myin pois viime syksynä.

      Toista tähtimattoa tuskin hankin, tuo kun ei kuitenkaan tuossa tule aina olemaan, meillä matot vaihtaa paikkojaan ainakin yhtä usein kuin huonekalut. ;)

      Poista
  2. Tuo kelta-musta peitto. Aaaw. Olen hurahtanut keltaiseen ja tuntuu, että sitä alkaa olla itsellä jo joka paikassa. Vielä mahtuisi peitto ainakin. Pitäisiköhän kaivella tilkkuja esille... tai mennä kauppaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan tilkkuajatusta! Saa pikkupalat hyötykäyttöön.

      Poista
  3. Ihania tilkkupeittoja! Jos sattuu jäämään joku myymättä, tuo mulle vauvaviemisiksi jemmaan.. =) pari-kolme voisin ostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän mielessä! Tällä hetkellä ei ole yhtään myymättä, mutta vielähän tuolla on iso laatikollinen tilkkuja.. :)

      Poista
  4. Hieno tähtimatto ja lamppukin näyttää kivalta! Mulle on myös alkanut virrata noita englanninkielisiä roskapostikommentteja, arrrg...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankala kun niitä ei muuten voi estää kuin poistamalla anonyymien kommentointimahdollisuuden. Muutenhan noista ei ole haittaa, kun menevät suoraan roskapostikansioon, mutta sähköpostiin ne tulee, ja sieltä niitä tympii poistaa monta kertaa päivässä. :/

      Poista
    2. Minä laitoin asetuksista sähköposti-ilmoituksen pois päältä. Käyn sitten erikseen hallintapaneelin kautta katsomassa blogiin tulleet kommentit.

      Poista
  5. Kiva postaus jälleen :) paidan kaavana tieten shelly? Miten sait sen kaavan tilattua? Sinne pitää tieten kirjautua? Koitin itse tilata kaavan, kirjauduin, sit ilmoitti et Pitäis tulla spostia et voi tilata mut ei sieltä mitää tullu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaava on Shellyn pohjalta muokattu. Taisin tejdä sinne tunnukset ja sen jälkeen se tilaaminen onnistuikin tuosta vaan, sai tulostettua samantien kaavat käyttöön. Huomasin tuossa juuri joku päivä, että mulla näköjään on koneellakin ne kaavat, jääneet siitä tulostuksesta.

      Poista
  6. hienosti passaa nuo harmaat verhot :) Ja teillä on niin kodikasta muutenkin! Ja ompelukset, tarviiko ees mainita..aina yhtä ihania :D Tuo lamppuki näyttää kuvassa ainaki tosi kivalta!

    VastaaPoista
  7. Mäkin vihdoin eilen otin jouluverhot (ja -koristeet) pois. Huoh ..miten sitä ihminen on niin saamaton =P
    Ihanan näköiset noi uudet verhot!! Ja toi valaisin!! Toivottavasti on sopivat :)

    VastaaPoista
  8. Oot sää taitava käsitoiden tekijä! Wau, mitä luomuksia! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.