perjantai 24. tammikuuta 2014

Erkat


Niin siinä nyt kävi, että kaksi Hong Kongin 'Erkkaa' roikkuu keittiön katossa! 
älkää huomatko vatia jääkaapin päällä...


Ei tullut tuon tummempaa, mutta ei sentään ihan vaaleaakaan!


Onni on olla vaimo sellaiselle miehelle, joka ymmärtää näitä rouvan hirmuisen tärkeitä juttuja, kuten sitä, että ison pöydän päällä pitää olla isot valot, vaikka se sitten vaatisikin uusien rasioiden asentamista kattoon. Oikeanpuoleisen valaisimen juuressa on se entinen valaisimen paikka. 


Jos toinen Erkka olisi laitettu tuohon vanhan valaisimen paikkaan, kuupat olisivat olleet liian lähellä toisiaan, joten ei auttanut kuin rei'ittää suhteellisen uutta kattoa heti urakalla.


Kun sinne katon sisään piti tunkea ties mitä telinettä niitä uusia rasioita varten, näytti koko asennustyö vähän siltä kuin herra Sähköasentaja olisi rakentanut laivaa pienisuiseen pulloon. Koolausten päälle laitettava lauta, johon rasia ruuvataan kiinni, piti katkaista ja työntää höyrynsulkumuovin ja paneloinnin väliin kahdessa osassa ja kasata se metallilätkillä yhdeksi laudaksi vasta katon sisällä. 


Kuten aikaisemmissa kommenteissa keskusteltiinkin, tällaiset valaisimet valaisevat vain ja ainoastaan pöytää, kun polttimo on syvällä ja varjostimen reunat matalalla. Tällaisten valojen käyttäminen olisi mahdotonta ilman muuta valaistusta. Kaapistojen päällä oleva epäsuora valaistus auttaa asiaa kummasti - suorastaan yllätyin siitä, miten hyvin tuollainen epäsuoruus valaisee koko keittiön. Valkoisesta katosta on tietysti apua. Tämän epäsuoran kaappivalaistuksen lisäksi keittiön yhdellä seinällä on spotit, jotka nekin valaisevat yksinään keittiön ja melkoisen hyvin. Emme me pimeässä joudu kykkimään ainakaan!



Yhtään liian suuret kooltaan eivät nämä Erkat olleet, pikemminkin tämä on tuon pöydän päälle minimikoko. Jos joskus tuntuu, että nämäkin ovat pienet, voi näiden tilalle helposti vaihtaa leveämmät varjostimet, koska rasiat asennettiin nyt sen verran väljän mitan päähän toisistaan.

Keittiö alkaa olla nyt aika hyvin kuosissaan. Verratkaapa huviksenne tätä nykytilannetta kahden vuoden takaiseen. Alla oleva kuva on otettu muuttoa seuraavana päivänä. Melko tyhjää. Taisi kaikuakin.


Hyvin on tyhjä tila täyttynyt, ja kaikumiseenkin tarvittaisiin suursiivous, jossa poistettaisiin kaikki matot ja verhot koko talosta. Keittiön nykyilmeeseen alan olla aika tyytyväinen (jos ei oteta lukuun sitä, että seuraava unelmien keittiö oli suunniteltuna jo tähän muuttaessamme, koska kahden vuoden rakennusaika on naiselle ihan liian pitkä, ja siinä ehtii sisustaa mielessään jo pari seuraavaakin taloa).





Parin vuoden takaisen muuton jälkeen keittiöön on saatu verhotanko ja verhot, välitilan valot, kaapin päällä olevat valot, jääkaapin päälle lisäkaappi, kaikkien yläkaappien päälle koristelistat, seinälle avohyllyt, kaappeihin ja laatikoihin nupit ja vetimet - nekin jo kahteen kertaan, ja nyt toiset valot. On siinä riittänyt iltapuhdetta puolisolle. Ja nämä oli vasta keittiön duunit!





Kiitokset Honkkarin valaisimista vinkanneille kommentaattoreille! Nämä Erkat olivat juuri niin hienot kuin kuvailittekin. Tasapuolisuuden vuoksi molemmat anoyymit saavat vinkeistään kiitokseksi jotain pientä, joten laittakaapa sähköpostia tulemaan!



Ja ennen kaikkea kiitokset elämäni tärkeimmälle sähköasentajalle, joka kärsivällisesti värkkäsi kaksi iltaa valojen laiton kanssa ihan mukisematta, ja sai vielä aikaan niin priimaa jälkeä! 

28 kommenttia:

  1. Kyllä ossaa olla upea keittiö teillä! Meillä sama väritys ;) ja nyt täytyis vaihtaa uuden pöydän myötä valaisimen paikkaa :O. Kuulostaa työläältä (varsinkin kun 'yhteistyökumppani' ei innostu näistä maanmainioista valaisin-ideoistani). Jouduitteko purkamaan panelointia vai rei'itittekö vain ja sieltä johtoa etsiskeleen jne.?? Kiitti jos vastaat :D
    Tää on niin älyttömän inspiroiva ja mielenkiintoinen blogi!
    - vakilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei purettu panelointia ollenkaan, ihan niistä rasioiden rei'istä tehtiin kaikki tarvittava. Tai no, mies teki. :)

      Poista
  2. On kyllä hienot pömpelit kauniissa keittiössä!! =)

    VastaaPoista
  3. Ihanat on nuo Erkat, kyllä niitä kelpaa ihailla! ja täytyy kyllä sanoa, että minäkin nostan hattua sähkömiehellesi, meillä ei kyllä tulisi kysymykseenkään lisärasioiden tekeminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin musta tuntuu että täällä aiheutti pienempää ahdistusta tuo katon rei'itys kuin seinien! :D

      Poista
  4. Hmm, nuohan on hyvät, ei liian teollisuushenkiset vaan noissa on ripaus jotain maalaisromanttista, jota sulla on kotona enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo noissa on sekä maalaisromanttista että teollista, hyvä sekoitus!

      Poista
  5. Hei, eksyin tänne toisesta blogista; Erkka sana oli minulle tuntematon :) Kaunis ja viihtyisä keittiö, kanelia vaiko muskottia ja selvästi vaniljaa ! Lamput ovat upea piste i:n eli pöydän päälle. Jos joudat haepa blogistani "Kahvikupposen äärellä"- haaste :) Taidanpa tulla takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa tänne! En minäkään Erkkaa vielä viikko sitten tuntenut, mutta onneksi joku vinkkasi, että kannattaa tutustua! :) Haasteen kopioin jo luonnokseksi blogiini, täyttelen kunhan ehdin! Tule ihmeessä takaisin. ;)

      Poista
  6. Hienot! Tosi hyvin sopivat teidän keittiöön. Ihana sähköasentaja sulla tosiaan.. En ehkä uskaltaisi omalle (joka oikeasti ei ole edes sähköasentaja) asentajalleni edes hienovaraisesti ehdottaa uusien rasioiden asentamista, kun rakennusurakasta on vain pari vuotta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo puhunkin tällaisissa yhteyksissä siitä "arkirakkaudesta", sitähän tuollaisilla teoilla juuri osoitetaan. <3

      Poista
  7. ihanat ihanat lamput, hyvin soppii teille :) Ja sopis meillekki, mut veikkaan et mun mies ei alakais rasioita vaihtelee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä tiedä, jos tarpeeksi hienot valot löytyy.. ;)

      Poista
  8. Mahtavat lamput! Liekö sitä sähköasentajaa motivoi urakoimaan tällainen positiivinen blogijulkisuus ;) :D Meillä on pakettitalon tyyliin lähestulkoon kaikki valaisinten rasiat varsin epäloogisissa paikoissa. Sitä kun ei tajunnut mitään siitä sähkösuunnitelmasta, joka rakennusvaiheessa lätkäistiin käteen. Mutta en oo kyllä edes haaveillu, että tämän talouden "asentaja" lähtis rasioita muuttelemaan... Koitetaan selvitä epätäydellisen valaistuksen kanssa, kun talo muuten on täyttänyt kaikki toiveet. Alkuvuoden terkkuja täältä ja kiitos joulukortista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, jos asentaja olisi julkisuuden perään, olisi seiniäkin rei'itetty paljon hanakammin.. :D

      Mukava että talo on tuntunut hyvälle asua, on se oma tupa aina sentään eri ihana asia!

      Poista
  9. Aivan ihana koti teillä.. välillä seurasin aktiivisestikkin blogiasi mutta töihin mentyä viime syksynä lukeminen jäi.. mutta blogistasi jäi nyt ihana fiilis luettuani sitä että nyt yritän tsempata itseäni ja jatkaa blogisi seuraamista.. ihania ompeluksia olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jakaa ihanaa fiilistä, teen parhaani että sellainen välittyisi täältä jatkossakin! <3

      Poista
  10. Teillä on todella kaunis keittiö. Uudet lamput on hienot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Tuo kesäinen tiskausvati pitäis vaan hävittää tuolta kaapin päältä.. ;D

      Poista
  11. Onpa vainenki ihanat lamput :)! Ja on sulla myös kertakaikkiaan uskomaton mies, kun tekee noinki mittavat muutostyöt, että vaimo saa haluamansa lamput haluamalleen paikalle, hattua hänelle nostan :)! Meillä ei nimittäin noin vain moinen tapahtuisi. Teillä on kyllä tosi kaunis tuo keittiö muutenkin :)! Sulla on silmää sisustaa niin kauniista ja taitoa myös :)!

    VastaaPoista
  12. Niin hienot on tossa pöydän päällä! Mä vinkkasin Honkkarista löytyvän nää Erkat ja ne pienemmät betonikuvulliset. Yks Erkka meillä roikkuu, mut toisesta tilasta uupuu ehottomasti pari niitä betonikuvullisia (en löytäny niitä netistä, enkä merkkiäkään muista tietenkään...) Mutta ehottomasti en oo mitään vailla, mukava kun oli vinkistä apua!

    -I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle vinkistäsi! Ja edelleekin tarjous on voimassa, ota vaan sähköpostilla yhteyttä jos siltä tuntuu, niin laitetaan jotain tulemaan! :)

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.