Uusvanha farkkuhame

Edellisen postauksen farkkuhametuunauksesta havahtuneena huomasin, että minullahan on parin euron metrihinnalla hankittua mustaa farkkukangasta kaapissa, ja koska konekin on niin hirmuisen hyvä surisemaan, ei siinä auttanut kuin ryhtyä tuumasta toimintaan.

Edes eteiseen yllättäen tupsahtanut taloustutkimuksen haastattelija ei saanut syttynyttä farkunompeluinnostustani laantumaan, vaan minä ommella huristelin vain, ja haastattelija lateli kysymyksiään jostain sieltä selkäni takaa. 

Kuva on kyllä pelkkää huijausta, sillä tässä korjaan vähemmän inspiroituneena miehen työhousuja!

Suuri Käsityö -lehdessä oli pari vuotta sitten sellainen hamemalli, että merkitsin lehden kannen Post-it-lapulla, jotta muistaisin myöhemminkin, mistä löytyisi se hyvän näköinen farkkuhameen kaava. Samaa muistilapputaktiikkaa käytän muuten enemmänkin - lappuun vain merkintä, mitä jännää joku kaavalehti sisältää, ja lappu kiinni kanteen. Lehtiä plaratessa löytää helposti hakemansa, kun se lukee heti kannessa, eikä tarvitse selailla läpi jokaista lehteä. Tämän näköinen hamonen lehdessä kiinnitti huomioni, ja näin siinä hyvää ainesta minunkin hameekseni.

Toki omia vapauksia piti käyttää, ja taskujen, helman pituuden ja monen muunkin yksityiskohdan osalta hame muuttui aika paljon siinä valmistumisen aikana. Valmis hame oli malliltaan oikein hyvä, sentilleen minulle sopiva ja muutenkin onnistunut - olinhan tehnyt jopa sovityskappaleen lakanakankaasta ja muokannut kaavat sen mukaan juuri itselleni sopiviksi. Mutta jotenkin se oli pliisu. Kokeilin kangasliidulla pieniä testikulutuksia taskujen reunoihin ja muihin luonnollisestikin kuluviin kohtiin, ja heti näytti paremmalta. Siitä intoutuneena kokeilin käyttää hiomapaperia kulutuksien tekoon, mutta se rikkoo helposti myös tikkaukset, joten lopetin sen kokeilun lyhyeen. Sitten hoksasin.

Maali! Huonekalumaali! Tietysti! Miten en heti tajunnut!

 

Sehän en lähde vaatteista pesussa ainakaan silloin, jos sitä sutii tamineisiinsa vahingossa, joten kai se pysyisi siinä tahallaankin sudittuna. Ajan kanssahan se saa kuluakin pois, kun tilalle tulee luonnollista kulumaa.

Minua harmittaa nyt ihan suunnattomasti, etten malttanut sen vertaa, että olisin ottanut kuvan hameesta ennen maalausta. Muutos on uskomattoman suuri. Mutta tässä on kuva samasta farkusta kankaana, ja alareunassa oikealla on maalikokeiluitani, joita tein ennen kuin ryhdyin sotkemaan hametta.

Ohensin Helmi-kalustemaalia reilusti vedellä ja kostutin siihen 50mm:n pensseliä vain ihan vähän kärjestä. Ensiksi sudin hametta kauttaaltaan saumoista, taskuista ja lopulta vähän joka puolelta. Sen jälkeen puin hameen päälleni, lisäsin pensseliin vähän väriä ja sudin reippaammin värilitkua niihin kohtiin, joihin myöhemmin luonnollisestikin tulee kulumaa. Kankaaseen muodostuviin poimuihin, etukappaleen rypytyksiin, taskunsuihin...

Voi että olen tyytyväinen tähän! Eikä muuten ole maalattunakaan yhtään kova tai jäykkä tuo kangas, koska maalia oli keitoksessani niin vähän - laimennussuhde veteen voisi olla jotain sen suuntaista kuin 1:20 tai jopa vähemmän.

Nappi on kankaan läpi pikkunaulalla painettava miehen työhousujen mukana tullut varanappi, jota pahoinpitelin myös maalilla. Sepalus on mallia farmari, tietysti.

Napinläpi olisi pitänyt ommella jo ennen tikkauksia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä Berninan iso napinläpijalka jäi jumittamaan keulastaan tuohon vyötärökaitaleen reunatikkaukseen, ja lopulta jouduin tekemään napinläven valmiiksi käsivaraisella siksakilla.

 

Mutta pikku ongelmista huolimatta olen lopputulokseen kerrankin erittäin tyytyväinen. Näitä kulutettuja on kyllä tehtävä lisää, sillä varauksella, että hame on pesun jälkeekin vielä hyvän näköinen! Palaan raportoimaan asiasta, kunhan olen pessyt tuon. 

Ps. kurkatkaapa mielenkiintoinen farkkuinfo täältä!

Tuunailua tosimummojen tapaan

Sain kuin sainkin tehdyksi viime viikon aikana sen uhoamani vaatehuoneen raivauksen. Kaikki joutava lähti, ja kaikesta, josta ei sellaisenaan ollut enää mihinkään, otettiin vähintään napit talteen, tai mikäli mahdollista, muokattiin kokonaan uuteen käyttötarkoitukseen. Säkillinen vaatetta lähti myös Konttiin. Ja kuten toivoinkin, korit mahtuvat nyt liukumaan vapaasti!

Ai miten niin mummon vaatteissa muka yksipuolinen värivalikoima?!

Muutama paita koki totaalisen muodonmuutoksen yläosista alaosiksi. Mustassa ja valkoisessa paidassa oli tahroja ja reikiä hihoissa. Etu- ja takakappaleet käytin hyödyksi kuopuksen pitkiksiin. Ginatricotin paitatrikoo on ihanan sileää ja nukkaantumatonta, ja sopii mitä mainioimmin lasten alusvaatteiksi!

Elloksen pitkään neulepaitaan on tullut kainaloihin reiät, ja malli on muutenkin vähän väljähtänyt kovassa käytössä. 104-senttinen leggarikaava siihen mahtui juuri sopivasti.

Iänikuiset Brandtexin nipsuhenkarit eivät ole piilomainontaa, vaan materialistisia muistoja Vaatehuoneen myyjäntöistä.

Kaikissa on tietysti käytetty käänne tai helman joustinneule hyväksi lahkeissa.

Itsellekin piti osasta jotain pientä tuunailla. Liian leveälahkeisista farkuista tein hameen. 

Lahkeista jääneet palat leikkasin auki ja ompelin etu- ja takakappaleelle "lahkeiden" väliin jääneisiin aukkoihin. Edestä tikkasin haarakoukun litteäksi, mutta takaa leikkasin sen pois kokonaan. 

Joskus aikaisemmin täällä blogissa oli puhetta farkkujen ompelusta ja tikkauksista, ja siitä, ettei kotikonstein farkkuihin saa oikean näköisiä tikkauksia. Mielestäni kyllä saa, kun vain hankkii paksua tikkauslankaa ja käyttää riittävän suurta pistonpituutta - minulla oli tässä pituutena 4,5. Keskellä oleva tikkaus on farkkujen alkuperäinen lahjetikkaus, reunoja kiertävät tikkaukset on itse ommeltuja. 

Ja taas kehun ja ylistän armasta Bernina Auroraa - neulaksi 90-vahvuinen farkkuneula ja kaasua - paksuimmassakaan kohdassa ei tahti hiipunut yhtään. On suorastaan rikos olla ompelematta tuolla koneella enemmän farkkua, koska se selviytyy siitä niin upeasti!

Helmaan lisäsin vielä resorista pikkuisen reunaa, jotta kukaan ei erehtyisi luulemaan hametta kaupan tätin tekemäksi.

Ja vielä yksi värkkäys - joskus vuosi-pari sitten leikkasin eräästä valmis-neuletakista irti vaaleanpunaisen sifonkiliehukkeen, mutta en raaskinut heittää sitä roskikseen. Tietenkään. Nyt käytin sen toppiin, kun kaappiin oli jäänyt sopivasti topin kokoinen pala sifongin väristä viskoositrikoota. Yhdistäkööt voimansa nämä kaksi!

Tämä on nyt vähän hankala kuvattava, mutta ainahan voin yrittää. Ai niin, kanttauksiin on käytetty vielä yhtä valmistoppia - käytettyä ja tässä mylläyksessä käytöstä poistettua.

Alla oleva trikoo-osio on ihan perusmallia, ommeltu jollain vuosia sitten piirtämälläni perustopin kaavalla. Sifonkipäällisessä ei sitten suoraa ja selvää kohtaa olekaan. Toisesta sivusaumasta se on ommeltu kiinni trikooseen, toisessa sivussa se liehuu vapaana. Helma ei ole suora mistään, vaan se on muotoiltu trikootopin päälle sen mukaan, minkä muotoinen pala sitä oli käytettävissä ja missä kohti oli valmiiksi rullapäärmätty kaunis helma.

Tämän tekeleen nimi voisi olla Hetale. Hetaleessa on selvästi jo kevätfiilistä, joka ihan vaivihkaa on alkanut hiipiä tännekin matalalta paistavan, häikäisevän mutta vielä kylmän auringon myötä. Tiedä häntä, vaikka puolen vuoden päästä Hetale tekisi seuraa farkushortseille ja sandaaleille!

Ihanaa kevätfiilistä teillekin! 

Erkat

Niin siinä nyt kävi, että kaksi Hong Kongin 'Erkkaa' roikkuu keittiön katossa! 

älkää huomatko vatia jääkaapin päällä...

Ei tullut tuon tummempaa, mutta ei sentään ihan vaaleaakaan!

Onni on olla vaimo sellaiselle miehelle, joka ymmärtää näitä rouvan hirmuisen tärkeitä juttuja, kuten sitä, että ison pöydän päällä pitää olla isot valot, vaikka se sitten vaatisikin uusien rasioiden asentamista kattoon. Oikeanpuoleisen valaisimen juuressa on se entinen valaisimen paikka. 

Jos toinen Erkka olisi laitettu tuohon vanhan valaisimen paikkaan, kuupat olisivat olleet liian lähellä toisiaan, joten ei auttanut kuin rei'ittää suhteellisen uutta kattoa heti urakalla.

Kun sinne katon sisään piti tunkea ties mitä telinettä niitä uusia rasioita varten, näytti koko asennustyö vähän siltä kuin herra Sähköasentaja olisi rakentanut laivaa pienisuiseen pulloon. Koolausten päälle laitettava lauta, johon rasia ruuvataan kiinni, piti katkaista ja työntää höyrynsulkumuovin ja paneloinnin väliin kahdessa osassa ja kasata se metallilätkillä yhdeksi laudaksi vasta katon sisällä. 

Kuten aikaisemmissa kommenteissa keskusteltiinkin, tällaiset valaisimet valaisevat vain ja ainoastaan pöytää, kun polttimo on syvällä ja varjostimen reunat matalalla. Tällaisten valojen käyttäminen olisi mahdotonta ilman muuta valaistusta. Kaapistojen päällä oleva epäsuora valaistus auttaa asiaa kummasti - suorastaan yllätyin siitä, miten hyvin tuollainen epäsuoruus valaisee koko keittiön. Valkoisesta katosta on tietysti apua. Tämän epäsuoran kaappivalaistuksen lisäksi keittiön yhdellä seinällä on spotit, jotka nekin valaisevat yksinään keittiön ja melkoisen hyvin. Emme me pimeässä joudu kykkimään ainakaan!

Yhtään liian suuret kooltaan eivät nämä Erkat olleet, pikemminkin tämä on tuon pöydän päälle minimikoko. Jos joskus tuntuu, että nämäkin ovat pienet, voi näiden tilalle helposti vaihtaa leveämmät varjostimet, koska rasiat asennettiin nyt sen verran väljän mitan päähän toisistaan.

Keittiö alkaa olla nyt aika hyvin kuosissaan. Verratkaapa huviksenne tätä nykytilannetta kahden vuoden takaiseen. Alla oleva kuva on otettu muuttoa seuraavana päivänä. Melko tyhjää. Taisi kaikuakin.

Hyvin on tyhjä tila täyttynyt, ja kaikumiseenkin tarvittaisiin suursiivous, jossa poistettaisiin kaikki matot ja verhot koko talosta. Keittiön nykyilmeeseen alan olla aika tyytyväinen (jos ei oteta lukuun sitä, että seuraava unelmien keittiö oli suunniteltuna jo tähän muuttaessamme, koska kahden vuoden rakennusaika on naiselle ihan liian pitkä, ja siinä ehtii sisustaa mielessään jo pari seuraavaakin taloa).

Parin vuoden takaisen muuton jälkeen keittiöön on saatu verhotanko ja verhot, välitilan valot, kaapin päällä olevat valot, jääkaapin päälle lisäkaappi, kaikkien yläkaappien päälle koristelistat, seinälle avohyllyt, kaappeihin ja laatikoihin nupit ja vetimet - nekin jo kahteen kertaan, ja nyt toiset valot. On siinä riittänyt iltapuhdetta puolisolle. Ja nämä oli vasta keittiön duunit!

Kiitokset Honkkarin valaisimista vinkanneille kommentaattoreille! Nämä Erkat olivat juuri niin hienot kuin kuvailittekin. Tasapuolisuuden vuoksi molemmat anoyymit saavat vinkeistään kiitokseksi jotain pientä, joten laittakaapa sähköpostia tulemaan!

Ja ennen kaikkea kiitokset elämäni tärkeimmälle sähköasentajalle, joka kärsivällisesti värkkäsi kaksi iltaa valojen laiton kanssa ihan mukisematta, ja sai vielä aikaan niin priimaa jälkeä! 

Ompeluita sekä muita

Taas on tilkkuja surruutettu pitkiksi jonoiksi.

Keltaisia ja mustia kankaita oli kertynyt peitoksi asti, ja tämä on seurausta siitä.

Jotta ei olisi ihan niin harmonisesti vain kelta-mustaa, sujautin mukaan pari kukkapalaa, joissa pilkahtelee punaista mausteena.

Tässä peitossa, joka muuten löytyy täältä, ei aikaisemmista poiketen olekaan taustapuoli fleeceä, vaan trikoota. Reunat on kantattu resorilla. Mustalla, tottakai.

Yhdestä napakasta, omituisen värisestä puuvillaneuloksesta ompelin puseron. Vilkaistuani vaatehuoneeseen totesin, etten tarvitsekaan tätä. Ja nyt minä lupaan, ihan tosissani, että käyn tämän viikon aikana läpi koko vaatevarastoni, ja laitan kiertoon ne, jotka ovat siellä vain viedäkseen tilaa. Inhoan, inhoan, inhoan ylitäysiä koreja!

Puseron väri on vaikea kuvattava. Se näyttää aina vähän väärältä. Mutta jotain marjapuuron punaisen, nuden, persikan ja ties minkä kukertavan väliltä se on. Näin ammattimaisesti ilmaistuna.

Huiveja sentään vielä vaatehuoneeseen mahtuu, varsinkin sellaisia näppäriä ja nättejä. Aikaisemmin ompelin ihanan ohuesta, mutta kaksinkertaisesta raitapellavasta (onkohan se pellavaa, en tiedä) tunikan ja nyt tein kankaanlopusta tuubihuivin. Tällaiseen huivikäyttöön tuo kangas on mitä mainioin, koska tuo kankaan kaksinkertaisuus tekee siitä ihanan muhkean. Korkeutta huivipalalla oli n.60cm ja leveyttä yksi kankaanleveys, noin 150cm.

Jouluverhotkin sain viimein pois ikkunoista, kun Ellos lähetti kauniit perusharmaat verhot niiden tilalle. Ihan tavallisia harmaita meillä ei ole vielä ollutkaan, ja kun nuo sain ikkunaan, ihmettelin kyllä, miksi ei. 

Samalla reissulla, kun hain verhot, sain mukaani myös Jotexilta lähetetyn ihanan tähtimaton. Minä niiin tykkään siitä!

Eteisessä on taas puulaatikko vähän vaihtanut paikkaansa, ja toimittaa nyt pikkupöydän virkaa peilin edessä. 

Kiilakorkoiset odottavat lämpöisempiä ilmoja - oikeasti, vihaan näitä pakkasia ja alati kylmiä sormia ja varpaita niin, että rompostelen kaupassakin toppapuvussa Kuomat jalassa. Huippukeksintö nuo Kuomat, kun ei vain liiaksi peiliin katsele!

Keittiön pöydällä nököttää kaksi Matrolightin lamppulaatikkoa. Ne tulivat meille eilen testiin Honkkarista, ja jahka tässä päästään niitä koeroikottamaan pöydän päällä, niin nähdään, miltä ne alkaisivat siinä näyttää. Eivät ne ainakaan yhtään liian suuria ole, mutta luonnossa silti paljon isompia kuin olisin mittojen perusteella olettanut!

Mikäli päädymme kiinnittämään kattoomme juuri nämä kuupat, saavat Honkkaria ehdotelleet Anonyymit lähestyä sähköpostitse ja kertoa osoitteitaan, jotta saan lahjukset liikkeelle. No mutta ensiksi kokeillaan, onko nämä ne meidän valot. Ulkomuoto ainakin on aivan ihana! Joka tapauksessa kiitän jo nyt kaikkia vinkanneita - niin paljon kauniita valaisimia, niin vähän paikkoja niille! 

Ps. Joudun ehkä poistamaan anonyymi-kommentointimahdollisuuden kokonaan, koska blogiin on alkanut tulvia jatkuvasti enemmän englanninkielisiä roskapostikommentteja.