maanantai 23. joulukuuta 2013

231213



Nyt on aika sanoa hyvästit loppuvuodeksi. Mummon siviilielämä vaatii nyt kaiken huomion, kuten varmaan kaikilla muillakin. Ja kenellepä blogia kirjoittaisikaan, kun kaikki ovat joulun vietossa, poissa tietokoneilta.


Täällä on laiteltu joulua lyhyemmän kaavan ja omien voimien mukaan, ja hyvin se tuntuu tulevan niinkin. Kuusi koristellaan tänään illansuussa, ja tietysti valmistellaan kinkku uuniin yöksi. 


Päätimme myös siirtää joulusaunassa käymisen aatonaattoiltaan, ainakin nyt kun lapset ovat pieniä. Näin saamme aattopäivään lisää rauhallista joutoaikaa, eikä päivä mene suorittamiseksi haudoilla käymisineen ja syömisineen. Kunnia tästä oivalluksesta kuuluu siipalleni, joka kuten minäkin, toivoo ennen kaikkea rauhallista joulunaikaa.

Tunnelma on odottava. Kuusen alla on seitsemänvuotiaan väsäämä lahjapaketti itselleen Joulupukille, ja kylkeen on kiinnitetty viesti eräälle turhan topakalle tarkastajatontulle....


Joulukortitkin ovat toivottavasti löytäneet tiensä perille. 
 

Otin korttikuvat perinteisesti omista muksuista. Ja kuten joku terävistä lukijoistani hoksasikin, kelkkahan oli itseoikeutetusti joulukorttikuvissa mukana. Onpa se ollut mukana jo lasten ulkoleikeissäkin.


Oikein iloista, rauhallista ja onnellista joulun aikaa kaikille,
ja edellistäkin parempaa tulevaa vuotta! 


Tavataan taas ensi vuonna!


6 kommenttia:

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.