lauantai 16. marraskuuta 2013

Tuoreimmat tuotokset





Verson puodin Karkkikauppa-joustocollegea odotettiin piiitkään ja hartaudella. Kun se vihdoin tuli, oli kangasta laitettu tulemaan reilusti yli tilausmäärän, joten sain muutettua hupparisuunnitelmat haalarihousuiksi. 


Seuraava ongelma vain oli se, että kankaan väri oli niin erilainen kuin olin yllä olevasta myyntikuvasta olettanut, etten löytänyt siihen hätään mistään sopivaa vetoketjua ja resoria. Pikaisesti tein tilauksen Kangastukkuun, ja jo seuraavana päivänä postilaatikossa oli täsmälleen karkkikauppakankaan yksityiskohtien värinen vetoketju. Kuvassa se näytää tosin paljon tummemmalta, mutta älkää sitä uskoko.


Kaavoitin näitä haalareita varten niin pitkän ja kapean mallin, että se näytti paperilla ihan hassulta. Uskoin kuitenkin sentteihin enkä kaavan hullunkuriseen puikulamuotoon, ja niin kannatti tehdäkin. Lopputulos on juuri niin ihanan istuva ja rento kuin oletinkin.


Koska sitä oikean väristä resoria en mistään siihen kiireeseen ehtinyt etsimään, käytin resorin sijasta kanttauksissa miehustakangasta. Hyvin toimii näinkin. Täytyypä vielä kehaista joustocollegea yleensäkin - aivan ihana materiaali ommella ja leikata, ja lapsen päälläkin näyttää olevan mukavan rento ja joustava, mutta kuitenkin lämmin.


Pehemiältä puolestaan löytyy söpöä keppihevostrikoota, ja reilusta metristä tulikin pipon lisäksi vanhimmalle ihana talviyömi. Kyllä siihen kelpaa sonnustautua saunan jälkeen. Uudet villasukat vielä jalkaan, niin eipä palele! Sukkalanka on 7 veljeksen valmiiksi kirjavaa Polkka-mallia.




Housut leikkasin tavallisia pitkiksiä väljempinä, paita on ihan peruspaitakaavalla ommeltu.




Niin ikään keltainen raitatrikoo on Pehemiältä, ja sen ollessa lasioven takana kaapissa se alkoi näyttämään ihan siltä kuin se tahtoisi tutustua paremmin vihreä-keltaiseen kukkatrikooseen, jonka se oli huomannut majailevan alemmalla hyllyllä.




Tutustutin nämä kaksi toisiinsa, ja hyvin tuntuu synkkaavan. Niin ollaan sujuvasti samaa vaatetta, että! Jotta värimaailma toistuisi muuallakin kuin hupussa, jatkoin vihreyttä kanttauksissa ja helman tikkauksessa.




Mekon koko on semmoinen 92-98, ja edessä on kolme avattavaa nepparia. Helmaan käytin taas kerran peitetikin nurjaa puolta.




Itseäkin on muistettu. Uusimmassa SK:n lehdessä, joka torstaina odotteli noutajaansa saapuvien lokerossa, oli kiinnostavan näköinen toppikaava heti kannessa. Mallina oli 44-kokoinen Ninja Sarasalo, ja ehdinkin jo huokaista mielessäni, että taas minä isken silmäni johonkin ison koon kaavaan, mutta iloiseksi yllätyksekseni sama kaava oli piirretty myös pienempänä, alkaen koosta 34!




Topin juju on etukappaleen suuressa laskoksessa, joka vinoon leikattuna laskeutuu kauniisti ja jättää kivasti väljyyttä tuohon eteen. Ulos vedettynä sen ulkonäkö on vähän kyseenalaisempi, ja ajattelinkin vielä varmistaa pienellä, sivusaumaan kiinnitetyllä satiininauhan pätkällä, että laskos pysyy siellä, mihin se on suunniteltu. muoks. teinkin sen jo, ja meni huimat 2 minuuttia kallista aikaa sen toteuttamiseen...



 
Sen verran piti päästä omiakin ajatuksia lisäämään tähän malliin, että napin ja halkion sijaan ompelin takakappaleelle vetoketjun. Sainkin samalla ommeltua elämäni ensimmäisen pitsivetoketjun, jonka voitin Julian järjestämässä arvonnassa. Nämä on kyllä kauniita ja käteviä!



Näin väljä yläosa kaipaa kaverikseen istuvan alaosan, ja niin tämä kyllä toimii.




Tämän topin materiaalina oli kaapista löytynyt keinokuituinen kangaspala, joka tuntuu sähköistyvän aika helposti. Kunhan löydän sopivaa satiinia tai viskoositrikoota, kokeilen mallia uudemman kerran, mutta suurennan hiukan pääntietä. Jotenkin tuntuu aika ahdistavalta tuollainen pääntie, joka tulee solisluiden päälle. Toki sen kuuluu tällaisessa mallissa ollakin melkoisen pieni, mutta ehkä kuitenkin sentin laajennus joka suuntaan helpottaa oloa. Sympatiat kauluspaita- ja krakamiehille, sen todella täytyy olla ahdistavaa!

Mutta ompelusormea kutittelee ja kuopuskin on sopivasti kauneusunillaan... niin jotta adiosta vaan!


15 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia! Sää oot ollu tehokas kun tuon topinkin jo tekasit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ihan sen näköinen, että vaati välitöntä testaamista.. :)

      Poista
  2. Näyttää paremmalta tuo toppi sun kuvissa, kuin lehdessä. Siinä tais olla joku levottomampi kangas. Menin pitkästä aikaa tilaamaan käsityölehden, kun niin kovin lehtimyyjä hehkutti, kuin se on uudistunut. Minusta se on vain palannut siihen, mitä oli joskus paljon aiemmin. Kaks lehteä on tullu, eikä montaa ohjetta ollu, mitä tekis mieli kokeilla. Harmittaa kun täältä tuppukylän kaupoista ei löydy Ottobretä, kun mieluummin ostaisin irtonumeroina ne, missä on kivoja kaavoja. Kun ei ole sen kalliimpi kuin tilattaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olen positiivisesti yllättynyt, kun tilasin SK:n pätkän, että kaavat on istuvampia kuin aikaisemmin. Harva malli kuitenkaan päätyy ompeluun, mutta hauska niitä silti on lueskella.

      Selaile netistä ne OB:n numerot, aina kun ne lehden ilmestymisen jälkeen ilmestyy niiden nettisivuille, ja tilaa irtonumerona suoraan laatikkoon! Tai tilaa lehti suoraan kotiin - joka lehdestä joku malli on päätynyt ompeluun, ja monesti vanhemmistakin lehdistä löytää kyllä ommeltavaa aina vain uudelleen.

      Poista
    2. Kiitti vinkistä, en oo hoksannukaan, että siel sivuilla voi selata lehtiä. Niin, onhan sitä käsityölehteä mukava kuitenki lukea. Ja kun sain kaupan päälle bambupuikkosetin ja fiskarsin isot sakset niin ei 30 eurosta enää lehdille jää paljon hintaa.

      Poista
  3. Olipa hyvä kun meidän puolesta testasit tuon toppikaavan ;) Sun tekemänä näyttää kyllä kivemmalta kuin lehden kuvissa niinkuin Anna tuossa aiemmin sanoi. Mä ihastuin lehdessä olleeseen palmikkoneuletakkiin ja tänään oli pakko käydä langat ostamassa. Saas nähdä valmistuuko vai jääkö ufoksi... Into on ainakin kova, mutta niin mulla aina aloittaessa jotain uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      En edes huomaa niitä neuletöitä, paitsi jotain ihan pieniä.. mulla jäis joka ikinen villasukkaa isompi neuletyö väistämättä ufoksi. Ei mun hermoilla neulota isoja.. :D

      Poista
  4. Tuo kaulus näyttää kyllä tosi hyvältä jos vaikka tuntuuki vähän hankalalta.. :) Onko Ninja Sarasalo muka kokoa 44?? :) (oleellinen tieto tottakai..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne lehdessä väittää, ja vielä tituleeraavat XL-malliksi. Hullulle tuntuu, ei se isolta näytä.

      Poista
  5. Ihana tuo keltaraidallinen tunika, hyvin tuntuu yhteiselo noilla kahdella toimivan :)

    VastaaPoista
  6. ^ näin Ninjasta kuvan ehkä Anttilan kuvastossa enkä ihmettele jos koko 44 :) Mutta hyvältä hän näyttää jokatapauksessa!

    Nythän mä hokasin mihin yhdistän 'mitäihmettämääajattelin'-resorin, ruohonvihreä sekin.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana tuo toppi! Minä katselin samaa toppia ja mietin, et miten tuo liehuke toimii käytännössä. Mutta tämähän olikin loistava ratkaisu! Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
  8. voi ei,taas ihania vaatteita :)

    VastaaPoista
  9. Tuota toppia mietin kans, mutta en ole yhtäkään vaatetta itelle onnistunu saamaan sk-kaavoilla sopiviksi. Mutta jospa tosiaan ois vähän kaavoitus muuttunu. Jospa uskaltautuisin kokeilemaan...

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.