tiistai 20. elokuuta 2013

Kasvannaisia

Sadepäivinä iskee joskus harvoin myös järjestelyinto. Useimmiten ei, koska suurin osa sateisista päivistä menee ikkunasta toiseen kiertäen ja sadetta katsellen. Haukotellen. Sateen ropina kattoa vasten ja syöksytorvista kuuluvat veden lirinät ovat varsin unettavia ääniä. 

Niin, meillä on tosiaan kourutkin nykyään! Parin viikon ikäiset.

Huomasinpa kuitenkin tuossa jonain päivänä koomani keskeltä, että suotta katselen lankamääriini liian pitkää telinettä tuossa välitilassa, kun sen takia yksi noista valkeista säilytyslaatikoista ei mahtunut tuohon kaltaistensa joukkoon, vaan lojui milloin missäkin.


Menihän siihen toteutuspuoleen huimat viisi minuuttia sen jälkeen, kun lamppu oli syttynyt. Teline tyhjäksi ja kainaloon, kuistilta mennessä saha matkaan ja pihalle. Hetki edestakaista käden liikettä, ja telineestä tipahti turhat sentit hiekalle. Jopas mahtuu samaan välitilaan sekä langat että pikkusälälaatikot! Joskus yksinkertaiset ratkaisut ovat niitä kaikkein hankalimpia keksittäviä - varmaan siksi, että ovat liian yksinkertaisia. Ylemmän kuvan särmä järjestys on kuvan rajaamisella luotua harhaa, sillä totuushan on tämä:


No, voisivathan nuo olla paljon pahemmassakin järjestyksessä. Pienissä tiloissa joutuu kuitenkin tekemään monenlaisia kompromisseja säilytysasioiden suhteen, varsinkin kun tuota harrastemateriaalia on väkisinkin paljon. Lisäksi takaraivossa huhuilee toisinaan myös sellainen uusi ääni, joka yrittää kertoa, että tämä ompeluhuoneeksi nimetty pikkukammari voisi joskus olla pikkukoululaisen huone. Ei vielä, jooko. Vähän myöhemmin.

Tänään se puuduttava, ajatustoimintaa surkastuttava sade vihdoin lakkasi. Koko päivänä ei ole satanut yhtään pisaraa, ja lapsetkin jo kehuvat, että ulkona tulee hiki. Sateista on ilahtunut myös hiljattain etupihalle siirretty, hyvin kotiutunut sammalleimu, joka päätti vielä ennen syksyä esitellä kukkiensa värin.


Ilahduttavan uutterasti leviää myös kivikon reunaan pikkutupsuina tökitty lahjoitus-hopeahärkki. Tämä hopealehtinen kuivan paikan selviytyjä on juuri omiaan tuohon kivireunukselle röyhyämään. Ensi keväänä odotan näkeväni sen täynnä valkoisia kukkia.


Entäs se tien varteen kasattu kivikko?


Aika elottomalta se vielä näyttää. Suurimmaksi osaksi se onkin vielä tyhjää täynnä, koska edelleen odotellaan Suurta Mullanajopäivää. Pikkumääriä olen kuitenkin haalinut tarjoussäkkimultaa silläkin uhalla, ettei siinä ole näissä neliöissä mitään järkeä. Kivikon reunoille olen melko ohueen multaan istuttanut kiireesti maahumalaa, jotta se pitäisi reunat kurissa ja säästäisi meidän horsmikolta. 


Mullan alla on sanomalehtiä, joiden maaduttua maahumala saa niiden alta lisää juurtumistilaa käyttöönsä, tehtyään ensiksi maanpinnan maasta puskeville rikkaruohoille mahdottomaksi kasvaa.


Oikealla on muutama viikko sitten istutettuja, sateista intoutuneita pehkoja. Vasemmalla on kuvauspäivänä siirrettyjä alkuja. Tästä näkeekin erittäin havainnollisesti, kuinka uuttera maanpeittäjä tämä maahumala on.


Kirjavalehtinen viimekesäisestä istutuksesta lähtöisin oleva maahumala on paljon rauhallisempi leviäjä. Tosin se ei kyllä kasvakaan kalkitussa ja lannoitetussa Kekkilässä, vaan pihan omassa mullassa, lannoittamatta ja mitenkään hoitamatta.


On siellä tienvarren kivikossa vähän muutakin, vaikkeivät ne pienet alut sieltä vielä kauas erotukaan. Kolme rinneangervoa sai hiljattain kotikutoista katetta juurilleen, kun alkoi näyttää pahasti siltä, että rikkaruohot ehtivät levitä ennen niitä. Alkukesällä hankin käytettynä Stigan murskaavan oksasilppurin, joka oli kyllä ihan mainio hankinta! Sain joutavista risukasoista näppärästi haketta sekä istutuksiin että puutarhakompostiin, eikä katemateriaali lopu kesken, kun vain jaksaa silputa (se onkin muuten ihanan terapeuttista puuhaa kaikessa yksinkertaisuudessaan).


Honkkarista neljällä eurolla mukaan lähtenyt seppelvarpukin kurkottelee lonkeroitaan katteen verhoamaa maata pitkin samaisessa kivikossa.


Ja yksi pieni tuivion alku myös.


Yleiskuvasta jääkin kaikki tämä näkemättä, vielä. Toivottavasti ensi kesänä on loputkin kolot täytetty mullalla ja kasveilla, ja saan teille (ja ennenkaikkea itselleni) tuosta toisennäköisiä kuvia! Joka tapauksessa siitä tuli ja tulee kiva kivikko, vaikka suunnittelua aloittaessa tuntui, ettei tiedä yhtään, mistä lähtisi liikkeelle. Työ tekijäänsä neuvoo, tässäkin asiassa.

Luodaan vielä pikainen silmäys takapihan siirtolapuutarhaan. Tomaattikoppi pursuaa monenlaista vihreää, joista yksikään ei ole tomaatti. Kuvasta huomasin senkin, että heinät aikovat valloittaa kopin takakautta - täytynee käydä vähän ojentamassa niitä.


Kopissa odottaa omaa siirtovuoroaan kärsiällisesti syreenit, päivänliljat, rönsytiarellat, jalopähkämöt ja ties mitkä. Oikeassa reunassa pitkää suikeroa kasvattaa imukärhivilliviini, jonka itsepäisesti aion saada lopulliselle kasvupaikalleen vielä tänä syksynä, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. 


Yksi salamatkustajakin sai tänään lopullisen oleskeluluvan, kun toisaalla sain sille lajimäärityksen.


Tämä suopayrtti on matkustanut pari vuotta sitten meille aikaisemman talon pihasta lähteneiden päivänliljojen juurissa. Samoin teki myös elokuunasteri, joka pääsee tienvarren kivikkoon - kunhan saan sitä multaa.

Toinen perinteinen perenna, harmaamalvikki, pitää hullua jännityksessä, kun ollut nupullaan jo ties kuinka kauan. Toiveikkaana menen aina kurkkimaan, joko näkisin kukan, mutta noita palleroita siellä vain on. Tiedän toki, millainen kukka tähän on tulossa, mutta kun minulla ei ole vielä koskaan aikaisemmin ollut sellaista, niin onhan se jännää! Merkkitapahtuma siis.


Iloinen yllätys löytyi sieltä harmaamalvikin läheltä myös ruusujen muodossa. Juhannuksen alla saamani Poppiuksen, Onnin ja Tornionlaaksonruusun vesat ovat kuin ovatkin elossa, vaikka tiputtivatkin siirron jälkeisissä helteissä kaikki lehtensä. Nyt ovat kuitenkin kasvattaneet uudet. Jospa ensi kesänä nähtäisiin edes yksi tällainen ruusu!


Siirtolapuutarhan laajennusosasta pääsivät ne kuivan paikan komistajat etupihalle, mutta vielä siellä odottelee siirtoa monenlaista menijää. Kurjenmiekkaa,hopeatäpläpeippiä, pikkusydäntä, valkotäpläimikkää ja vuohennokkaa ainakin. Taisi siellä olla joku sitruuna-ajuruohokin yllärinä joukossa.


Huiskunauhus ei kuulu ykkössuosikkeihini, mutta kun ilmaiseksi saa, niin toki meille mahtuu sellainenkin. Pörriäiset tuntuvat kyllä tykkäävän.


Kotikonnuilta siirretty ukonhattu kukkii myös.


Niittyhumala, tuo nurmikoiden riesa, on tehnyt maanrakennuskankaalla eristettyyn poteroonsa komeat lehdet. 


Kasvakoon tämä sitten joskus siellä luonnonkasvipuutarhassa kaivon luona jossakin, mistä sen alunperin kaivurin telojen alta pois siirsinkin. Tuolla jossain...


Idänkurjenpolvi olisi ihan valmis siirtoon, sillä se on kasvattannut yhden säkin täyteen itseään. Hmm, veisinkö senkin sinne tienvarteen... laitetaanpa harkintaan!


Ja idänkurjenpolven mukana salamatkustanut rohtotädyke on saanut tänään oman paikkansa auringosta. Toivotaan sillekin pitkää ikää.


Ja entäs se kauhuprojektini, monessa teissä verenpainetta nostattanut karhunköynnöskaareni. Aika lohduton näky, sanoisin.


Ehkä se siitä vielä iloksi muuttuu, mutta kyllä se mummoa vähän masentaa, kun ensiksi kaivaa melkein-kivikovaan saveen päiväkausia sopivia kuoppia paljuja varten, ja kun vihdoin saa sinne suunnittelemansa kipot köynnöksineen, alkaa sade. Ja sitten sataa.. sataa.. ja sataa.

No seuraavaksi kaivettiinkin sitten ojia. Työnsin alunperinkin paljujen alle soraa, jotta vesi ei seisoisi ihan köynnösten juurilla, mutta eihän se tiiviistä savesta mihinkään imeydy, ja jos vettä tulee enemmän kuin haihtuu, tietäähän sen, kuinka siinä lopulta käy. Tällä hetkellä kesken on siis projekti nimeltä Ojitus, joka käsittää syvän ojan kipoilta sinne päin, missä kulkee hiekan alla salaoja. Täytyy työntää tuo oja täyteen soraa ja toivoa, että paljuasukkini selviävät märistä jaksoista sen turvin kokematta hukkumiskuolemaa. 

Sen verran muuten annoin periksi teidän kauhukuvillenne, etten vielä (ainakaan) istuttanut tuohon sitä tavallista karhunköynnöstä, vaan ainoastaan sen vaaleanpunaista, kerrottua muotoa. Ja se tavis-karhunköynnös jäi istuttamatta lähinnä siksi, että ajattelin sen valtaavan kasvutilan myös tältä varovaisemmalta muodolta. Tätä kerrottua muotoa on niin vähän missään saatavissa, että nämä ainokaiset netin kautta löytämäni alut yritän pitää nyt kaikin keinoin hengissä. Kun näkisi edes yhden kerrotun kukan näissä!

Tämä olikin vaatepostauksia odotteleville aika masentava tilitys. Mutta eipä hätää, uskoisin että sateitakin taas kohta saadaan, ja ompeluksia sitä myöten myös. Itselleni nämä ovat kuitenkin arvokkaita raportteja kulloisenkin kesän kulusta ja siitä, mitä mihinkin on tullut istutetuksi. Ensi keväänä etsin nämä tekstit käsiini ja tiirailen, mitä olen mihinkin työntänyt, jotta osaan odottaa oikeanlaista kasvun ihmettä oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Olisipa jo pian kevät taas!

15 kommenttia:

  1. iski silmään kuvassa tuo lankarullateline. Tein itse tuon tyyppisen ylijäämästä laudan pätkästä ja vanhoista nauloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen oliskin aika hieno, tekisi vaikka harmaantuneesta laudasta.. vielä kun ruostuttaisi naulatkin..

      Poista
  2. Rohtosuopayrtistä myös sellainen varoitus, että meillä se on vallannut vanhan kukkapenkin lähes kokonaan! Myrkyllinenkin se on, mutta niinhän on ukonhattukin, eikä meillä lapset oo niihin ainakaan koskenu. Niinhän se on, että uutta kevättä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on juuri todistettu että sitkeä on, kun mukana kulkee vaikka keväällä päivänliljaa jakaessani huuhdoin juurakoitakin!

      Poista
  3. kevättä odotellessa,on jännä nähä,mitä sieltä lumen alta putkahtelee...Sulla taitaa olla ompelu-silmän lisäksi vihreä peukalo :D
    Mulla ku peukalo keskellä kämmentä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuskin tällä kokemuksella, enintään joku pikkusormen pää alkaa vasta vähän vihertymään.. :D

      Poista
  4. Maahumalaa.... oothan kuullut, että moni, tosi moni katuu sen istuttamista pihaansa eniten. Eroon ei pääse kun se alkaa levitä. ;)

    VastaaPoista
  5. Paljon olet saanut ulkonakin aikaseksi!:) -Ulla-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina tunnu siltä, kun niin iso osa päivistä menee niin, ettei ulkona tapahdu mitään. Kun on tätä muuta elämää.. :)

      Poista
  6. Oonkin miettinyt, että mikä kasvis kasvaa tuossa meidän rinteellä ja nyt sekin selvisi, että suopayrttihän se! Kivannäköinen kukka, mutta tosi kova leviämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on niitä perennoja jotka ei paljon huoltoa tarvitse. Kasvaa joskus autiotalojen pihoillakin vuosikymmenet hoitamattomana.

      Poista
  7. Puutarhuri sinusta olis pitänyt tulla ;-) eikun ihan oikeasti voisitko tartuttaa mulle edes osan tuosta puutarhainnostuksesta, että saisin noille meidän surkeille kukkapenkeille tehtyä jotakin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se inostus tarttuis kun kaivellaan sieltä mulle jakopaloja? ;D Eikun menepäs ulos ja katso ympärillesi, teillä on mieletön piha ja siihen sais vaikka mitä! Siellä on jo valmiina vanhat puut ja rakennukset ja ja ja.. *hengästyttää jo*

      Poista
  8. Sulla on kyllä ihastuttava ompelukaappi. Jokaiselle oma paikkansa ja kaikki ainakin noin suunnilleen täydellisessä järjestyksessäkin. :D

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.