perjantai 31. toukokuuta 2013

Hätähuuto siirtolapuutarhasta

Muutama kasviskuva olkaatten hyvät, ihan siitä ilosta, että kuvansiirto alkoi yhtäkkiä toimia taas aivan kuten ennen. Voi tätä riemua!

Te siellä muistelette, että eikös niillä ollut omakotitalon piha maaseudulla, eikä mikään siirtolapuutarha? No meillä on oikeastaan molemmat. Piha on se sekava ja multakokkareinen, talon ympärillä oleva alue, jota myllätään ja jossa siirrellään isoja kiviä, ja siirtolapuutarhaksi kutsun sitä kolkkaa pihan perällä, jonne olen siirtänyt kaikki haalimani kasvikset odottamaan sitä, että voin siirtää ne sinne pihaan - sitten joskus.


Vaahtera lähti mukaan aikaisemman kodin pöpeliköstä, muistoksi siellä vietetyistä vuosista. Vartta koristaa sille myönnetty henkivakuutus, huomiovärinen kangassuikale, joka varmistaa ettei siippa jyrää sitä Taavetin paripyörien alle. 



Äänenkantama-etäisyydellä vaahterasta kukkii perheomenapuu. Mitä lie keskustelevat siellä, nämä puunuorukaiset. Kummat kulmat noilla oksilla näin maallikon silmään, mutta ylöspäinhän se on elämässä pyrittävä.


Takapihan takimmaisessa ojassa taas odottaa penkkiin pääsyään luonnon saniaispuskia. Yksi niistä on jo yhden talvenkin ojassa viettänyt, ja tullut mönkkärin yli ajamaksi, vaan hyvin vielä näyttää elämä maistuvan. Mönkijän kuskilla oli vähän hölmistynyt ilme, kun totesin hänen ajaneen juuri vaivalla muualta siirtämäni saniaisjuurakon yli. Eikö sitä uskalla enää ojassakaan ajaa?!


Joku angervo, jalo(kohan) se oli, on alkukesästä pistetty paloiksi sen kasvettua jo isoksi, ja nyt sitä kasvaa paitsi siirtolaispenkissä, myös rautapadassa, jonka joskus bongasin tienviereen perustetulta kaatikselta ja raahasin auton peräkonttiin - miehen etsiessä säkkiä päähän kuskin paikalla.

 

Siellä, mistä tuo angervokin jakautui, kasvaa sen lisäksi myös monia muita perennoja, jotka olen aikaisempina kesinä saanut minkä mistäkin - suurimman osan anopilta. Paitsi tämä pioni on aikaisemman omanvuokrakodin pihasta. Ei hemmottele kukilla, mitä en kyllä ihmettele, kun joutuu tällaisen höykytyksen kohteeksi.


 Samasta penkistä löytyy myös kieloa: 

 

Arovuokkoa: 


 Syysleimua:


Kevätvuohenjuurta:


Jotain, joka lähti tietämättäni aikaisemman kodin pihalta mukaan, ja jolle etsin lajimäärityksen jo viime kesänä, mutta jota en taaskaan muista:


Ja onhan siellä myös reipas raparperini, joka talvehti ensimmäisen vuotensa meillä ihan pelkässä savessa, ja selvisi. Raparperin lehtien komeudessa näen betonisia askellaattoja, ja ensimmäiset varret on jo popsittu piirakan muodossa parempiin suihin.




Jossain tuolla kaiken mylläkän keskellä on myös ne Onnekkaan hillavadelmat, jotka surkeasta väliaikaismaasta huolimatta työntävät uutta kasvua. Reippaita ovat!

Prisman puutarhaosastolla toukokuun alkupuolella käydessäni en voinut mitään sille, että jalat veivät imukärhivilliviinin luokse, ja kädet koukkasivat sieltä mukaansa yhden. En mahtanut mitään, eräs mukana ollut ystävä voi todistaa!


Siellä se nyt ihmettelee, viimekesäisen tomaattikopin mullassa. Se alkaisi kaipailla pian jotain, mitä pitkin kiipeilisi, mutta kun ei vielä oikein ole! Kestäisi nyt vielä hetken sitä irtolaiselämää. Myöhemmin kesällä se saattaa päästä vaikka ison kiven kylkeä pitkin kiipeilemään. Vai onko joku todistettavasti saanut tällaisen nousemaan lautaseinää vasten ilman tukia?

Villiviinin juttuseurana on osasiin keväällä jaettu rusopäivänlilja, joka on myös muistoja aikaisemmasta asuinpaikasta. Jakamisen yhteydessä poistin juurien seasta myös kaikki lukuiset kuokkavieraat, joita olikin montaa sorttia voikukasta vesiheinään. Päivänliljan oranssista kukasta en mitenkään yltiökauheasti välitä, mutta minusta siinä on upeat lehdet.



Päivänliljan ja villiviinin välimaastossa tasapainottelee vielä valkokukkaista ukonkelloa ja jalopähkämöä. Nämä saapuivat meille vasta toissapäivänä.






Samassa rytäkässä kellojen ja pähkämöiden kanssa meille tupsahti myös satsi maahumalaa. Minä niin tykkään tästä vallattomasta ja nopeasti kasvavasta maanpeittäjästä, joka saakin ryöpytä poluille ja patioille. Sitä iloa odotellessa!


Ai niin, onhan siellä tomaattikopissa vielä niitä syreenejäkin! Ihan niitä perinteisiä piha-sellaisia. Hekin tulivat meille keskiviikkona ja toipuvat vielä matkan aiheuttamasta aikaeroväsymyksestään.


Lienette jo vähän aikaa sitten lakanneet ihmettelemästä, miksen tänä kesänä ole kasvattanut tomaattia ja salaattia kopissani viime kesän tapaan? Koppi on aika täysi kaikesta muusta, ja onhan tässä pihamylläkässä muutenkin tätä työtä nyt riittämiin vähäksi aikaa.

Tälle päivälle on tiedossa lisää siirtoistutushommia, sillä naapuri toi iloksemme pari kauppakassillista puutarhavadelmaa. Ou jee!


Ja siellä takana, mustassa ruukussa, lymyää sitä pihalta pelastamaani luonnonvaraista orvokkia, joka on ilmeisesti suo-alkuista.


 Suopa hyvinkin. Tai jos nyt ei suo, niin lähde ainakin, ja mieluiten monikossa!



Pariviikkoisen poudan jäljiltä suurin osa pihasta pölisee kuivuuttaan, mutta muutama kohta etupihasta upottaa kuin se suo ainakin, ja vesi seisoo painanteissa kuivista ilmoista huolimatta.






Kiinteistö on lähteeseen viittavaavan nimensä kyllä ansainnut!



Jaa että mikä hätähuuto? No se, että hukun kasviksiin, joita haluan ottaa vastaan ja joskus näköjään jo ostaakin, mutta joudun istuttamaan kaikki kahteen kertaan, ellen malta mieltäni siihen saakka, että piha valmistuu. Kyllä minä siitä istutus- ja siirtelyhommastakin tykkään, mutta kaikenlaiset rehut varmaan asettuisivat mieluummin aloilleen kerralla. Ne täällä hätäänsä huutelevat!


Mutta tiedänpä erään, joka ei juuri hätäile. Se on tuo eläimemme, joka taitaa laiskottelun ja venyttelyn jalon taidon, ja pitää ainoaa työtään, hiirien ja muiden pitkähäntäisten saalistamista, pelkkänä leikkinä. Ja kaiken sen leikkimisen ja laiskottelun lomassa on somaa lekotella lämpöisillä pihakivillä, joita isäntä aivan häntä varten iltakaudet mullasta esiin kaivaa ja aurinkoon siirtää.




Nyt riittäköön kasvikuvat vähäksi aikaa. Se, että noiden kasvisten seuraksi olisi tulossa lähiaikoina ainakin idänvirpiangervoa, peurankelloa, tatarta, suikeroalpia ja ties mitä muuta, pistää vähän miettimään ja päätä raapimaan, että mihinkäs päin siirtolapuutarhaa laajennetaan, mutta toisaalta siinä on sekin hyvä puoli, että vilkkaammat lajit ehtivät kasvaa tuolla suuremmiksi ja jopa jaettavaan kuntoon ennen seuraavaa siirtoa, jolloin olen saanut yhden rehun hinnalla monta.

15 kommenttia:

  1. Puutarhahulluus iskenyt siis tosissaan. ;) Onneksi aikas monet kasvit kestävät mainiosti siirtoja, ja jakamistakin jopa saman kesän aikana. Ja syksymmällä kasvit nimenomaan tykkäävät paikanvaihdoksesta kun on sopivan kosteaa. Kunhan vaan ehtivät jotakuinkin juurtua ennen talvea.
    Mä ostan nykyään vain yhden (/max 2 jos on ihan herkku) taimen uutta lajia, jos tiedän et sitä pääsee kuitenkin lähivuosina jakamaan moneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin osa koko touhun viehätystä, kun mikään ei pysy sellaisena miksi sen tekee. Perennat työntävät uutta koko ajan, puut kasvavat, pensaat laajenevat ja rikkaruohot tunkevat joka kolkkaan. Sisustuksessa säilyy enemmän se itse suunniteltu järjestys (jos ei muisteta neljää lasta) joten hauskasti tasapainottavat toisiaan nämä puuhat!

      Poista
  2. On siinä mummolla monenlaista sorttia istutettavaksi/ siirrettäväksi. Ja minkäs sille mahtaa, että jotkut kasvit aivan hyppääväät mukaan puutarhamyymälästä. Eihän mitään?! Tuosta peurankellosta olen kuullut sekä lukenut, että leviää tosi vauhdilla. Että sen kanssa saa olla varmaan varovainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa minäkin olen peurankellosta kuullut. Nätti kasvi mutta eihän sitä ihan koko pihalle kuitenkan tahdo. ;) Ajattelin kokeilla, jos se viihtyisi tuolla ojanvarsilla, siellä saisikin rehottaa niin että peittäisi muut alleen.. (ja kun se on toivottavaa, se ei varmasti siellä leviä)

      Poista
  3. Meinasin sanoa että meidän pihalta sais hakia ylimääräsiä vadelmia, marjapensaan alkuja, kieloa ja jotain saniaista (tai mitä lie). Pihlajaakin on jos kuinka monta aivan ylimääräsenä... Vaan ei vissiin passaa sulle sanoakaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ei tosiaan kannata, jonain aamuna on vain kuoppia teidän pihassa. ;) No ei kun noita kaikkia taitaa löytyä jo täältäkin, joten ehkä jätän teidän pihan rauhaan! :D

      Poista
  4. Ihanasti ymmärtänyt tuo kisu ottaa elämän rennosti...ilmeisen tyytyväinen elinpiiriinsä ja hoivaajiinsa! :) Laittakaa villiviini sellaiseen paikkaan, missä se saa vapaasti villiintyä...se on nimittäin aika mahdoton kasvussaan! Me on saatu se lähes hävitettyä, kun meinasi valloittaa lähes koko terassin... Ihanaa kesää multasormille ! T. Miehesi wanhin isosisko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskin näin, että kasvaa noin innolla, minä kun pelkään sen talvehtimisen puolesta.. alkaa nimittäin näillä korkeuksilla olla vähän epävarmaa, nelosvyöhyke oli suluissa mainittu tuon villiviinin etiketissä. Toivotaan parasta! :)

      Poista
  5. On varmaan mahtava tunne, kun saa pihaa vähän kuosiin...! Milloinkas se onkaan luvassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, vihdoin! Mikä luvassa? :)

      Poista
    2. Siis pääsetkö jo pian siirtelemään paikoilleen? Jos mainitsit sen jo tekstissä, syytän sulia aivojani, täällä on pidellyt lähempänä kolmeakymppiä jo pidempään ja meikäläiset arktiset aivot osaa käsitellä ilmeisesti korkeintaan viittätoista astetta...

      Poista
    3. En maininnut, en edes tiedä! :) Päivä kerrallaan mennään, joka ilta miehen töiden jälkeen tuo pihaprojekti edistyy, mutta ei tuota hetkessä muokata. Nyt kerätään kärsivällisesti kantoja - ja niitä kiviä edelleen.. ;)

      Toivon kyllä pääseväni tämän kesän aikana, mutta tarkempaaa aikataulua on paras olla laatimatta ettei tule pettymyksiä taas. Suomen kesästä kun ei koskaan tiedä.

      Poista
  6. Hienoa, kun olet viitsinyt pitää huolta kasveista ja löytänyt niitä sieltä täältä ja laittanut talteen odottamaan! Kasvien vaihtaminen ja ylimääräisten antaminen on hieno tapa jakaa ja saada ilmaiseksi :)
    T:Anne F

    VastaaPoista
  7. villiviinistä varoittelen minäkin...en suosittele seinän viereen, ettei neme koko pirtin ulkolaudoitus uusiksi. Ekana vuonna näyttää ettei mitään tapahdu (mulla ainakin useammamn alun kanssa käyny näin), mutta toisena kesänä...voi hyvä ja tavaton, on siinä ohjaamista, että saa kulkemaan siihen suuntaan minne itse toivoo. Minä olen kauniita lauta-aitojamme kadottanut kyseisen kasvin uumeniin! Myös noiden kielojen kanssa kannattaapi olla varuillaan...
    -Reetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en missään tapauksessa laita villiviiniä talon seinälle, lähellekään. Ei sitä edes osais uutta taloa verhota millään kasvavalla, puhumattakaan menestyksestä kun on routaeristettä ja hiekkaa koko maaperä talon ympärillä. Siellä missä villiviini sitten tulevaisuudessa meillä kasvaa, se saakin kasvaa ja peittää alleen, olisi jopa suotavaa tehdä niin. :) Ja kieloja, tervetuloa vain sankoin joukoin meille..<3<3

      Poista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.