perjantai 25. tammikuuta 2013

Turkoosi tiistai ja peitetikin perusteet

Niin, tiedän, että on perjantai, mutta tein nämä tiistaina. Tai ainakin sain ne tiistaina valmiiksi.


Poika sai Harjun tukkumyymälän pallotrikoosta talviyömin pieneksi jääneen tilalle. Kaavat tähän on mitä lie ja mistä lie, vanhoja tuttuja ja melkein puhki käytettyjä. Yömin koko on 116.


Koska metrin palasta ei sellaisenaan riittänyt ihan koko yömiin, tein hihoihin toiset puolikkaat turkoosista trikoosta, joka sekin on samasta tukkumyymälästä ostettu. Kiitokset vielä Kaisalle kangasagenttina toimimisesta! ;)


Paidan etukappaleelle ja housujen lahkeeseen lisäsin samaisesta trikoosta muutaman turkoosin pylpyrän. Siroteliimaa kankaalle, päälle kangaslipare ja pikainen kiinnitys silitysraudalla. Jotta pysyy kunnolla, ajoin vielä pariin kertaan ympyröiden reunoja pitkin ihan vain suoralla. Rinkuloiden reunat saavat rispaantua rauhassa.


Ja kun turkoosia vielä jäi, piti se käyttää loppuun. Edelleen kaivataan lisää tilaa kangaskaappeihin. Turkoosin jämistä ja palasesta kuviotrikoota yhdistelin myyntipuolelle paidan, jonka koko on 116/122. Aika lailla saman kokoinen kuin samalla palstalla myytävä musta-valko-vihreä runoratsupaita.


 Sama paita takaa:



Kesää kaivaten tein Janan järjestämän kimppatilauksen kankaista lisää samistelupaitoja. 


Herrat sammakoissaan, paitojen koot 116 ja 86.


On myös pyydetty kertomaan peitetikkikoneen alkeista. Mitähän niistä osaisi kertoa? Kysykää ihmeessä jotain, kun en keksi, mitä kertoisin! Näytän nyt kuitenkin, miten käytän omaa konettani, ja siis ilman käntäjää. Onnekas on kertonut perusteellisesti kääntäjän käytöstä ja monesta muusta, ja nämä jutut läpi lukenut blogiemme lukija toivoi saman masiinan käyttöohjeita ilman kääntäjää.


Minulla on siis ollut syksystä saakka Bernette 009DCC -peitetikkikone, johon olen kyllä ollut pääsääntöisesti erittäin tyytyväinen. Kyselin paljon neuvoja koneen saapuessa yllämainitulta peittarin konkarikäyttäjältä, säädöistä sun muista, ja alkuun sainkin hakea aikani tuntumaa tähän masiinaan, ennen kuin meistä tuli ystävät. Jos joku tällaista on hankkimassa, suosittelen varautumaan henkisesti siihen, ettei yhteistyö koneen kanssa välttämättä lähde sujumaan yhtä vaivattomasti kuin esimerkiksi perusompelukoneen kanssa yleensä lähtee. Kuten saumuritkin, myös peitetikkikoneet ovat jonkin verran itsepäisempiä kuin ompelukoneet. Toki poikkeuksia on varmasti molempiin suuntiin. Mutta esimerkkinä mainittakoon, että Onnekkaalla vallaan mainiosti toimivat langankireydet eivät toimi ihan sellaisenaan minun koneessani, vaikka kone on samanlainen.

Tässä kuitenkin näet ne säädöt, jotka minulla yleensä on käytössä. Ja samat säädöt toimivat käytännössä lähes kaikille materiaaleille ja kaikkeen, mitä koneella teen. Paininjalan puristus on myös säädettävissä, mutta siinä ei ole minkäänlaista asteikkoa, ja siihen sopiva säätö on haettava kokeilemalla.



Peitetikkikone korvasi minun töissäni aikaisemmin käytössä olleen kaksoisneulan, ja ilman kääntäjääkin työt sujuvat nyt paljon nopeammin ja helpommin kuin kaksoisneula-aikoina. Peitetikkikone ajelee hitaimmillaankin reilusti nopeammin kuin kaksoisneula, joten alkuun sai ajella kieli keskellä suuta, että oppi pysymään "raiteilla". Nykyään alkaa olla jonkinlainen tuntuma tuohon oikealla reitillä pysymiseen, ja kanttauksetkin alkavat muistuttaa jo - niin, kanttauksia. Koska myöskin paininjalka on suurempi kuin ompelukoneen kaksoisneulaa käytettäessä, tuo sekin lisää haastavuutta.

Paidan tekojärjestys ei ole suuremmin muuttunut siitä, mitä se on aikaisemmin laatimassani ompeluohjeessa, mutta käyn tässä läpi muutaman jutun, jotka teen eri tavalla tämän koneen kanssa kuin aikaisemmin.

Pienet hihansuut ja muut ahtaat rinkulat ajelen suosiolla tasona, jolloin niistä saa helpommin siistit. Tosin tämä nyt ei ole siististä se paras esimerkki...!


Pääntiet teen edelleen ympyränä. Kaksoisneula-aikoihin tein resorikanttaukset nelinkertaisina, mutta peittarilla olen vähentänyt kerrokset kolmeen. Ompelen resorikaitaleen ensiksi oikeat puolet vastakkain suoralla ompeleella, tässä tapauksessa hihansuuhun, minkä jälkeen taitan avoimen pään reunan yli nurjalle, ja ajan päältä peitetikillä. Hieno tasokuvani ehkä kertoo asian selkeämmin kuin sanat:


Koska aloituskohdasta saa siistimmän niin, että ajaa ensiksi jonkin joutopalan päälle ja vaihtaa lennossa oikeaan työhön, teen niin. Ajan kaikki tarvittavat kappaleet koneelle peräjälkeen, ja katkon vasta sen jälkeen hihat omiksi paloikseen. Allaolevassa kuvassa on siis se joutopala, josta aloitin, ja perässä neljä hihaa:


Ompeleen aloituskohtahan solmiutuu itsestään, mutta lopetuskohdasta ommel purkautuu helposti siepparilangasta vetämällä, joten turhaa vääntelyä ja venyttelyä kannattaa keskeneräisissä kappaleissa välttää. Mikäli ompelee vain yhden kappaleet, voi lankahännät tietysti vetäistä solmuun, mutta tällaisessa liukuhihnamallissa ei tietenkään jää jokaiseen hihaan niitä solmittavia lankoja.


Jos taas ajetaan kanttaus ympyränä, täytyy lopetuskohta päätellä erikseen, jotta se kestää pesuja ja käyttöä. Mutta palataan sitä ennen alkuun. Ompelen pääntieresorin ensiksi suoralla ompeleella renkaaksi, minkä jälkeen kiinnitän sen pääntielle.




Siinäpä parit pääntiet peitetikkiä vaille valmiina:



Sitten peitetikille. Aloitan tietysti keskeltä takaa, johon myös lopetan. Pikkupätkä ajetaan päällekkäin, kuten tehtiin kaksoisneulallakin. Silmä seuraa tuota paininjalkaan merkittyä vasemman neulan kohtaa, jonka avulla kohdistan tikin oikeaan paikkaansa.


Lopettaessa ompelun käytän käsipyörää käyttöohjeessa suositellulla tavalla, eli ensiksi pyöräytän käsipyörää vastapäivään ja sen jälkeen myötäpäivän, jolloin neulalangat vapautuvat siepparista. Sen jälkeen työ vedetään paininjalan alta pitäen kiinni ompelun lopetuskohdasta ja katkaistaan langat.


Ja koska neulalangat jäävät oikealle puolelle, ne vetäistään neulalla nurjalle. Kankaan läpi niitä ei tarvitse pujotella, vaan ne saa nurjalle vetämällä nurjalla puolella olevista lankalenkeistä. Kokeilemalla nämä jutut tajuaa parhaiten, hankala niitä on oikein tyhjentävästi selittää.


Tämän jälkeen kaikki kolme lankaa vetäistään keskenään solmuun ja lankahäntä pujotetaan ompeleen alle.



Turhat resorit voi myös leikata ompeleen vierestä pois, kunhan varoo leikkaamasta itse työtä tai ompeleita. Kääntäjällä saa nurjalta puoleltakin siistimmän, kun kääntäjä kohdistaa ompeleen niin, että se menee nurjalla puolella resorin reunan ylitse, mutta ihan käyttökelpoisen saa siis ilman sitäkin.
 

Valmista tuli:



Koneen käyttöohjekirjassa on neuvottu monenlaisia muitakin juttuja, kuten siepparilankapuolella tehtävää koristeompelua, jota minäkin paljon harrastan, kuminauhan kiinnitystä sun muita juttuja. Mutta tässä tuli ehkä ne perusjutut, joita alkeiksikin nimitetään.

Tätä kirjoittaessa tässä on ollut jos jonkinlaista häiriötekijää puhelinmyyjästä omiin ipanoihin, joten en ota mitään vastuuta omista jutuistani. Kysykää lisää, sillä tyhmiä kysymyksiähän ei ole!

35 kommenttia:

  1. Olipa hyvä kirjoitus. Odottelinkin tätä postausta kun olin itse kirjoittanut jatko osan omaan blogiin ja kun luin että meinasit kirjoittaa tänne niin jäin odottamaan ettei tule samaa tekstiä kahteen kertaan (ei varsinaisesti tullut)

    Olen itsepäinen: oletko koittanut sitä virkkuukoukkua noiden langanpäiden pujotukseen ompeleen sisälle? About sata kertaa kivempaa ja moninverroin näppärämpää kuin neulalla ;)

    Sitten sellainen kysymys: mitä tarkoittaa että ompeleen alku ei ole siisti? en kyllä ole milloinkaan joutunut laittamaan aloitukseen kangastilkkua! väittäisin että eroa ei päissä juurikaan huomaa..... Juu kävin testaamassa, et edes sinä huomaisi jos et katsoisi mihin suuntaan langat kaartuvat eli onko jotain mitä en hoksaa?

    Minä olen kokenut että jos hihansuut ompelee suht. heti kiinni niin en kyllä edes vedä niitä lankoja toiselle puolelle kun siihen tulee sitten päälle se saumurin jälki ja lopuksi vielä ompelukoneella ommeltu suora. ELi olen siis laiska tässä kohtaa :)

    Ilmeisesti on mennyt vähän liian kauan siitä minun ensimmäisestä kirjoituksesta sillä säätöihin ja niiden säätöön on tulossa hieman tarkennusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, ja nyt minä vuorostani jäin odottelemaan sitä sun jatko-osaa! :)

      Jaa oletko joskus vinkannut virkkuukoukusta.. en muista edes! :D Joo se vois sinänsä olla kätevä, mutta kun kuitenkin tuo paksu neula kulkee koko ajan käsivarsineulatyynyssä mukana, niin se on helpommin saatavilla. Käytät siis ilmeisesti ihan pientä koukkua, jotta saat sillä myös vedetyksi ne langat nurjalle?

      No tuo siisti (tai siis se ettei siitä tule siisti) on lähinnä sitä, että ilman tuota aloitusliparetta kone ei lähde vetämään työtä yhtä helposti, eli voi tulla syhryä siihen alkuun. Kokeilitko siis ilman käntäjää tätä?

      Ja minäkään en koskaan vedä lankoja nurjalle, jos ompelen tasona noita kanttauksia, vaan ne peitetikkiompeleet ovat kiinni pelkästään saumuriompeleella ja sillä saumanvarat litistävällä suoraommelpätkällä. Jos solmin niitä langanhäntiä, vetäisen solmun vain siihen kappaleen loppuun suoraan, ja yleensä en siis siihenkään. Nurjalle vedän langat vain jos ompelen renkaana, ja päättelykohta jää sellaisenaan näkyviin.

      Noniin, jään odottamaan sitä säädönsäätöjuttua! :D

      Poista
    2. Olen vinkannut joskus blogissa virkkuukoukusta ja päättelin että olet nähnyt kun muistaakseni kommentoit kirjoitukseen (tosin tämä minun muisti nyt tekee niitä tepposia kuten tiedät)

      Kokeilin ilman kääntäjää, käänsin resorin nelinkerroin joten ajattelin sen olevan vähän sama kuin tuo 3-kerroin + kangas ja ei mitään ongelmia.

      Hei olisko sulla 5 minuuttia tänään aikaa niin voisin tuoda sinulle mallitilkun parista asiasta? Voisin noin niinkuin havainnollistaa kun en osaa selittää tässä..


      Tuohon allaolevaan kommenttiin on ihan pakko sanoa että minua on houkuttanut monesti tehdä videota tuon koneen käytöstä ja olen useasti silmäillyt tuota kamerajalkaa josko se kiinnittyisi meidän videokameraan, kun itsekin olen sitä tyyppiä joka hoksaa heti jos näkee videon, tekstistä pitää aina tavata että ymmärtää.. Pitäisi vaan saada lapset tungettua jonnekin kylään ettei olisi jatkuva puheenpulpatus taustalla, meidän lapset kun oli sitä mallia ettei meillä ole YHTÄÄN hiljaista hetkeä hereillä ollessa.

      Poista
    3. No jo nyt on kumma, täytyypä vielä kokeilla ilman tuota lisäpalasta. En ole alkuhankaluuksien jälkeen kyllä ilman kokeillutkaan, ja silloin alkuunhan niitä riitti.

      Ja kyllä nyt viis minuuttia aina on aikaa, tai vaikka enemmänkin, tuo ihmeessä. :)

      Ai onko jotain muitakin lapsimalleja olemassa kuin noita pulpattavia? Kunpa meillä olis niitä muita! ;) Joskus tuntuu ettei saa koko päivän aikana jotain tarvittavaa puhelua soitetuksi, kun on koko ajan niin paljon elämää ympärillä ettei kuule puhua puhelimessa.

      Poista
    4. Kerrottakoon tässä vielä, että tämä meidän testien eroavaisuus työtavoissa johtui siitä, että minä tein ilman kääntäjää ja Onnekas kääntäjän kanssa. Eli kun aloittaa kanttaamaan kappaletta ilman kääntäjää, on paras aloittaa ompelu jollekin joutotilkulle ja jatkaa siitä lennossa itse kantattavaan hihaan tms.

      Poista
  2. Kiitos peitetikkijutustasi!
    En ole oman Pfaff coverlock 3:n kanssa edelleenkaan sinut. Sinulta sain nyt vinkin, kun laitat tuon aloitussoiron, että jospa sillä saisin omat ompelukseni myös kulkemaan. Yleensä aloitus alkaa niin, että kone imaisee ensin langat ja sitten kankaan - ja tuloksena on reikä. Tosin saman se tekee keskelle kangasta, jos on sauman ylitys tai näkyvä saumurisauma alla. Nuo paininjalan puristuksetkin ovat minulle aivan hepreaa, milloin tehdään mitäkin.
    Ah ja voih, kun joku teksi hyviä opetusvideoita eri koneille! Itse en ole niitä you tubesta löytänyt, ainakaan Pfaffilta mitään ns. henk.koht. kokemuksia tai tutorialeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pfaffit on outoja kapistuksia minullekin, mutta nyrkkisääntönä paininjalanpuristukseen voisi sanoa, että jos kangas ei syöty tasaisesti tai tulee hyppytikkejä, paininjalan puristus on liian vähäinen, ja jos taas kangas aaltoilee ompeleen alla, paininjalan puristus on liian tiukalla. Tosin samat oireet voivat kertoa yhtä lailla monesta muustakin ongelmasta. Niin että liekö tuosta kauheasti oli apua. :)

      Poista
    2. Anteeksi jos nyt puutun mutta mulla imaisi entisessä ompelukoneessa langat jos ne ei ole tarpeeksi pitkälle vedettynä ja sitten on kangasta sisuksissa. Joskus taisin koittaa myös niin että pidin sormea lankojen päällä kun lähdin ompelemaan, eli antaa vastusta, mutta jos on vetääkseen niin luisuvat tarpeeksi kovassa vedossa sormen alta ettei vahingoita konetta. Ongelma tosin oli poisopittavissa(pidemmät langat) niin sitä ei edes muisteltu.

      Uutta oli minulle tuo mitä Tiina kertoi paininjalan puristuksesta, olen vain aina ajatellut että jos on liian vähän puristusta niin tulee liian tiivis tikki ts. kangas ei syöty eteenpäin ja junnaa liikaa paikallaan ja jos on liikaa katkoo lankoja ja voi vetää muuten vinkuraan.

      Poista
    3. Totta on nuokin seikat puristuksesta, siinäpä sen näkee ettei ole ihan yksioikoisesta asiasta kyse. :)

      Poista
  3. Mä niin tykkäisin noista 'tiukoista' teepaidan hihansuista. Vinkkaas missä suhteessa teet resorin mitan? Mullakun tahtoo tulla liikas löysää.. :(

    -tämänblogininnoittamanaompeluunhurahtanualottelija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteista on hankala sanoa, kun en laske mittoja sen kummemmin, vaan teen tuntumalla. Mutta olisko se resori suunnilleen reilu puolet kantattavan kappaleen mitasta. Sekin riippuu tietysti aina resorista, niissä kun on monenlaista versiota. Mutta saa sitä joka tapauksessa ihan reippaasti venyttää, ja mitä löysempää resoria on, sitä enemmän se vaatii venytystä. Kokeile erilaisilla pituuksilla testitilkuille niin löydät sopivan mitan! :)

      ps. ihanaa että hurahdit, ei lainkaan huono heikkous tämä ompelu! ;)

      Poista
    2. pakko laittaa tähän, kun itekki vasta ompelun aloittanut :) tuosta resorin mitasta. Sen verran oon opppinut jo kokeillut että suurin piirtein kun kantattavan osan mittaa ja kertoo sen 0.7 niin saa resorin mitan..(yleensä pitää aika paikkaansa, mut riippuu tosiaa resoristakin) :) -soletzu-

      Poista
    3. Tämä pitää paikkaansa varsinkin päänteissä ja muissa vastaavissa, taitaa olla esim. Ottobre-lehdenkin yleisohje kantin mittaamiseen. Jos taas haluaa pussittavan hihansuun, sen voi tehdä vähän tätä lyhyemmällä resorilla. Kolminkerroin taitettu kantti venyy enemmän kuin nelinkertainen, eli sekin vaikuttaa lopputulokseen.

      Poista
  4. Hienoja vaatteita olet taas tehnyt!!! Ihana tuo viimeinen kuva teijän pojista!

    VastaaPoista
  5. ihanan pirtsakka yöppäri, hauskat yksityiskohat nuo pallerot :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ohjeista ja tuosta paininjalan puristus vinkistä. Oon takunnu noiden hyppytikkien kanssa, mutta tuota en oo huomannut kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä auttaa! Ja onhan sulla 90 neulat muussa kuin ihan ohuimmissa kankaissa käytössä?

      Poista
  7. Kiitos Tiina! Oikeinkin hyvät alkeet kirjoitit! Tuun varmaan taas neuvoja kyselemmään kuhan kerkiän ompelemmaan ja testailemaan.Ja pitänöö vielä pikkusen tarkemmin lukasta sitä käyttöohjetta..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niissä käyttöohjeissakin joskus ihan hyviä vinkkejä. :D

      Poista
  8. Kiitos hyvästä opastuksesta. Tuo päättelyjuttu oli minulle kirjoitettu :-). Nimittäin olen huomannut, että valmis ompelus näyttää siistiltä ja ehjältä, mutta käytössä saattaa sitten ommel alkaa purkautumaan. Mietin vaan olenko huolimattomasti päätellyt. Kiinnostaisi vielä tietää niksit, kuinka saa peitetikin nurjanpuolen eli koristeellisen ompeleen siististi vaatteen oikean puolen sauman kohdalle, jos siis haluaa koristetikata saumoja? Kiitos vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemalla sekin selviää, mihin kohtaan se kannattaa tällätä. Mutta tavoite tietysti on, että se peitetikki on siinä saumakohdan päällä, peittäen sen. Itse teen erilaisia kokeiluja vielä, välillä mallaan sauman ihan keskelle sitä peitetikkiä, välillä reunempaan. Saa nähdä, mihin kohtaan se minulla vakiintuu, aika näyttää. :)

      Poista
  9. Mä jouluksi ostin janomen peittarin ja teen myös pääntiet yms tuollain kolminkertasena, mutta ompelen sen resorin ensin saumurilla kiinni. Vedätkö siis ompelukoneen ihan normi ompeleella sen resorin, eikö se tikki kinnaa vastaan vai teetkö joustoompeleella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tavallisella suoralla kiinnitän resorin, n. 9mm reunasta. Kyllä se melko hyvin joustaa, kun venytän pienesti sekä resoria että miehustaa siinä ommellessani, ja jos se joskus käytössä sieltä poikki napsahtaisikin, niin ei se enää haittaisi, koska se peitetikkiommelhan pitää joka tapauksessa kokonaisuuden kasassa. :)

      Poista
  10. Mukava lukea muiden käyttökokemuksia tuosta peittarista, mullahan on tuo sama. Eikä niin kovin ruusuista ole tuo taival ollut, sen tosin epäilen tässä tapauksessa olevan käyttäjästä kiinni. :) Muutama jippo on tullut opittua, mutta joskus tuntuu että pitäisi olla henkimaailman taitaja jotta ymmärtäisimme toisia ongelmitta. Mua kiinnostaisikin tietää että mitä lankoja käytät koneessa? Ja neuloja? Ostin myyjän suosittelun mukaisesti alunperin dor takin 1000m puolia, ja haxin neuloja. Vaan nyt kehotettiinkin siirtymään johonkin uusiin neuloihin (en nyt jaksa kivuta katsomaan merkkiä) kun noissa haxeissa oli vähän eroja eri paketeiden välillä ja toiset neulat ottivat vähän sieppariin kiinni joka tylsistytti neuloja ja sitten alkoi tulla hyppytikkejä. Samoin myyjän mukaan kannattaisi käyttää vain gutermannin lankoja, vaan hitsi vie kun niitä ei ole niissä isoissa puolissa. Itse en ole pahemmin noihin säätöihin koskenut, ainoastaan kuminauhaa ommellessa vaihtelen säädöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas on oudon kuuloista!! Ja kurjaa ettei bertsa toimi kuten pitäisi. Väittäisin kyllä, että vikaa on nyt koneessa eikä käyttäjässä. Minulla on nuo 90-koon hax-neulat yleensä käytössä, mutta nyt pääsivät loppumaan, ja tällä hetkellä ajan 80-kokoisilla vastaavilla, ja hyvää jälkeä on tehnyt ainakin tähän saakka. Olen tuolla neulakoolla nyt ommellut ainakin kaksinkertaista velouria sekä kolminkertaista resorikanttausta velourille. Ei mitään ongelmia noillakaan neuloilla.

      Langat sitten - käytän ihan kaikkea, mitä sattuu varastoissa olemaan, ja hyvin toimii! Siellä on Lidlistä ostettuja mitä-liekään-puolia, güttermania, moon-lankoja, uusia ja vanhoja saumuripuolia, ohutta lankaa, paksua lankaa, ohuenohutta ja hiuksen hienoa monofilamenttia jne.. kaikki käy. Eikä tarvitse olla samanlaisia kaikkien kolmen langan, vaan saavat olla vaikka jokainen eriparia. Kysyin vielä lankasuosituksista kauppiaaltani silloin kun tuon koneen ostin, lähinnä siis että vaatiiko samanlaiset langat jokaiseen, eikä kuulemma vaadi, vaan kaikki käy. Ja niin on tosiaan käynytkin.

      Vaikka minullakin jotain alkuhankaluuksia oli, niin kyllä tuo sinun kohdallasi aika oudolta kuulostaa!! :(

      Poista
    2. No jopas on..aika jännä että sama kone ja sinulla käy kaikki langat. Olen miettinyt että ehkä en osaa yhdistää noita hyppytikkejä sun muita vaan johonkin tiettyihin lankoihin, että olisiko langoista kiinni..jos ne kirraa vaikka niin että neula taipuu vähän sieppariin, mutta en tiedä. Eihän se voi olla jos sinulla toimii millä langoilla vaan. Huaah. Silloin kun koneessa on uudet neulat, niin se toimii kuin unelma. Olisi "mielenkiintoista" laskea ne rahat jotka olen viimeisen vuoden aikana sijoittanut neuloihin. Nuo uusimmatkin oli ainakin 5€/paketti. Facebookin kankaiden yönä ostin ompelijan maailmasta laatikkotolkulla DorTakin 1000m puolia joka värissä, niin ei kyllä hotsittais uusia koko lankavarastoakaan. Huaah.

      Poista
    3. Äh, tarkoitin siis aikaisemmilla Dor Takin langoilla 5000m puolia, en 1000m. Niitä pienempiäkin olen joskus ostanut vaan ne hylkäsin kun ne kirras niin selvästi saumurin kiristimissä. Ne onkin kuulemma eri laatua kun nuo isommat puolat.

      Poista
  11. Tätä postausta olen odottanut! Itsekin sorruin tuohon samaan peittariin ja käytön opettelu on meneillään. Oman koneeni kanssa ongelmaksi on tullut oikean neulalangan katkeaminen? Mistähän se johtuu?
    Muistini mukaan myyjä sanoi, että vasen neulalanka hiukan löysemmälle kuin oikea, mutta kun... Jos laitan niin, se tarkoitaa jo todella huonon näköistä ommelta, kun langat ovat ihan liian löysällä.
    Ja ymmärsinkö oikein että minulla on paininjalan puristus nyt liian suurella, kun paidan helmaa ommellessa kone veti helman kierteelle (vaikka varmasti oli kaikki suorassa ennen ompelua!)?

    Kaikki nämä varmasti selviävät kunhan vain ehtisin paneutua koneeseen ja kokeilla tarpeeksi. Tällä kertaa pienimmäinen haittaa äitin harrastamista, on ottanut "elämäntehtäväkseen" tuhota yksi kerrallaan kaikki kodin kukkaset- tai ainakin kaivaa niiltä mullat pois...
    TainaT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonko sulla on neulalankojen kireytenä? Kun kokeilin itse ommella trikoolle helmakäännettä niin, että neulalankojen kireytenä oli 3 ja 5, niin veti kierteelle. Kun löysäsi toisenkin neulalangan kireyden 3:en, kiertäminen loppui. Kannattaa tietysti kokeilla sitä paininjalan puristustakin väännellä ja ommella koetilkkuja.

      Langan katkeamista ei ole itselläni ollut, joten en osaa suoralta kädeltä neuvoa, missä vika. Itse soittaisin siinä tilanteessa Kone-Minnaan kauppiaalleni ja kysyisin neuvoa. :D

      Vaikka noiden testitilkkujen ompeleminen on maailman tylsintä puuhaa, suosittelen sitä silti! Ei tarvitse sitten valmiista työstä purkaa epäonnistunutta käännettä tai kanttausta, kiukusta pihisten.. ;)

      Poista
  12. Aivan huippuja paitoja ja jos JOSKUS maailmassa saan hankituksi peittarin niin yritän muistaa tämän jutun :)

    VastaaPoista
  13. Oletteko testanneet muun merkkisiä peitetikkikoneita ? Janome, Elna ? Kokemuksia, mielipiteitä ? Hankinnassa ko kone, mutta merkkiä en ole vielä päättänyt.

    Itsellä Bernette 334 D saumuri ja hoitanut hommansa yli 20 v moitteettomasti. Kolmas Pfaffin ompelukone käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä Janomea pari päivää testannut, siitäkin löytyy blogistani käyttökokemuksia. Hakemalla esim. Janome-sanalla löydät. Elnasta markkinoilla ollut mallihan on sama kone eri kuorissa, nyt on tullut uusi malli 444, sitä täytyy päästä kokeilemaan. :)

      Poista
  14. Hei!

    Hankin kuukausi sitten bernette 009DCC peitetikkikoneen, enkä ole vieläkään päässyt ompelemaan sillä kunnolla. Ongelmana on se, että ommellessa trikoovaatteiden hihojen ja paitojen käänteitä sauma alkaa ompelun aikana aaltoilemaan. Paininjalka painaa kangasta aika kovaa ja kangas alkaa kupruilla. Olen kokeillut löysätä ja kiristää puristusta, ei auta, vaihtanut erilaisia neuloja, ei auta, säätänyt diffiä ja langankireyksiä ees taas, mutta aina sama ongelma. Aaltoilun lisäksi kone tekee välillä hyvin tiheää tikkiä kesken kaiken aivan kuin iskisi jumitus. Ainoa trikookangas, jota se on jaksannut ommella on interlock ja sitäkin vaihtelevalla onnistumisella. Tänään irroitin koneesta paininjalan ja tutkin pistolevyssä olevia "hampaita" jotka syöttävät kangasta. Onko ok, että oikeanpuoleisen hammasrivistön ensimmäinen hammas alkaa eritavoin kuin kaikkien muiden rivien ensimmäiset hampaat ja montako hammasta teillä on oikeanpuoleisessa ensimmäisessä rivissä, etumaisessa syöttäjässä? Ajattelin, että voisiko minun koneesta puuttua yksi hammas.Oikeanpuolen viimeinen hammas takimmaisessa syöttäjässä on hiukan vino. Voiko vaikuttaa ompeluun?Olisi kiva, jos joku voisi suositella jotakin tai vastata minua askarruttaviin ongelmiin. Jos en itse saa koneeseen tolkkua on varmaankin vietävä koko kone huoltoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt pääse hammasrivistöä katsomaan kun tytöt jo siinä huoneessa nukkuvat missä kone on, mutta ei tuo ihan normaalibertsalta kyllä kuulosta! Kannattanee viedä kone tarkistettavaksi jos ei toimi kuten olettaisi. Näin etänä on hankala ottaa tarkemmin kantaa! :)

      Poista
  15. Hei, täällä ihan uusi lukija, tai no, alkuvuodesta aloin etsiä tietoa peitetikkikoneesta. Kun sain tietää että minusta tulee mummo, ajattelin että saumurilla ja ompelukoneella saan tehtyä sen mitä tarvii. Mutta että tuplamummo kerralla! Siinä olisi puolensa jo koneen hankinnalle.
    Aikanaan ompelin kaikki omien lasten vaatteet, no siihen asti kun kelpasi. Teineille nyt ei enää äidin tekeleet kelvannu. Silloin jo olisin kaivannut peitetikkikoneen veroista saumaa. Ompelukoneen kaksoisneulalla tehdyt saumat tuppasi ainakin meillä repeilemään ja nurja puoli ei täyttänyt omia laatuvaatimuksiani ��
    Bernetten kaksineulaiseen päädyin minäkin ja ohjeillasi alan saada jo kelvollista jälkeä.
    Sitä kääntäjää kyllä tekisi mieli, mutta mietin tuleeko liian paksu? Toisekseen ne tuumajutut ei kyllä kerro mulle mitään. Minkä levyistä jälkeä pitäisi tulla milläkin kääntäjällä? Lähinnä haluaisin vauvan bodeihin siistin kanttauksen. Collareihin resorista onnistuu kyllä ilmankin kohtalaisen hyvin.
    Blogistasi on ollut suuri hyöty konetta valitessa ja saumausta opetellessa

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.