maanantai 28. tammikuuta 2013

Paluu puuvillaan

Eurokankaasta löytyi viime viikolla kauniin värisiä, ohuita neuloksia, jotka ovat osittain villaa. Värit houkuttelivat niin, että pienestä pistelynpelosta huolimatta otin yhtä väriä kotitestaukseen, kun myyjäkin vakuutti, ettei ensimmäistä päivää päällä ollut ko. kankaasta tehty paita ole kutittanut tai pistellyt lainkaan. Kun metrihinta oli niin kohtuullinen (5,90e), päätin samalla kokeilla pitkään mielessä muhinutta ideaa tehdä paita jonkun valmispaidan pohjalta. Taitoin kankaan kaksinkerroin pöydälle ja lätkäisin päälle Creamin pitkähihaisen "kotimekon", jota paljon käytän.



Sen reunoja mukaillen leikkasin kankaasta paidan mallisen lepareen, jossa hihat siis yhdistyvät miehustaan ilman saumaa.



Pääntien leikkasin taittamalla ensiksi paidan vielä kaksinkerroin, jotta sain reiästä symmetrisen. Kuvan ottamisen jälkeen vielä tietysti suurensin tuota pääntietä.


Koska purkautumattomat hulpioreunat oli tällätty hihansuihin, en tehnyt niihin käänteitä lainkaan, vaan ompelin samasta kankaasta leikatuista suikaleista lisää rosoa koristeiksi molempiin hihoihin. Pääntielle en tehnyt mitään, vaan päätin sen antaa rispaantua rauhassa.

Sitten sovitus. Ja alle sekunnissa sen jo tiesin - tämä pistelee. Sietämättömästi.


Jotta koko kangas ei menisi hukkaan, leikkasin hihat pois ja suurensin pääntietä entisestään, jotta kangas ei koskisi ihoa. Pitkähihaisesta paidasta tuli T-paidan päälle puettava - niin mikä? Asuste? Liivi? Koriste? Lisälämmike? En tosiaan tiedä. Sellainen vain.
 


"Sellaisessa vain" on ainoastaan kaksi saumaa, eli ne sivusaumat. Pääntietä, helmaa tai kädenteitä en huolitellut mitenkään, vaan jätin ne kiertymään omia aikojaan miten tahtovat. 

Mitä opimme tästä - paidan pystyy tekemään myös ilman kaavaa - ja joku voi jopa onnistua siinä (ehkä minäkin ensi kerralla). Mutta kangasta valitessa kannattaa edelleen nuhjata niitä kangasvaihtoehtoja naamaa vasten, vaikka kaupassa muut asiakkaat katsoisivatkin aika hitaasti. Ilman tuota testinuhjausta ei koskaan tiedä, mitä ostaa. Eli eikun reippaasti nuhjaamaan vain, sanoipa karkeanahkaisempi myyjä omasta paidastaan mitä tahansa! ;)

Ps. mitä merkillistä!! Näkeekö joku muukin voi-sanassa linkin? Minne se vie? Kuka sen teki, mrrr!!! (en nimittäin näe sitä muokkausikkunassa enkä saa sitä pois, ja välillä se ei näy ollenkaan.. haamulinkki)

15 kommenttia:

  1. Mitenkäs se istui päällä hihojen kanssa (pistelystä huolimatta)? Tommosta vois ittekki kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mitä ehdin nähdä, niin hyvin! ;) Hiukkasen kannattaisi loiventaa tuota kainalon mutkaa, jotta ei tule liian tiukka, mutta muuten oli kyllä hyvä.

      Poista
  2. Noinpa sitä oppii, että jos villa kutittaa joskus, niin se kutittaa aina;)! Mulla on kansaa sama juttu, että villa pistelee, enkä mielellään pidä villaa suoraan iholla. Mut oon huomannu,että merinovilla ei kutita, se on erilaista... Mua kanssa kiinnostaa, että tuliko tuollaviisiin muuten istuva, hyvä paita, jos pistelyä ei lasketa :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllä mainitsemaani loiventamiseen lisään vielä, että liian kireässä "kädentiessä" kainaloon jää paljon vierekkäisiä laskoksia, jotka kulkee kainalosta solisluuta kohti. Löysemmässä kaaressa koko paidan malli on tietysti rennompi, mutta muilta osin tällainen paita voi olla hyvinkin istuva.

      Poista
  3. Mulla on tarkoitus tehdä lepakkohihapaita samalla idealla, jos vain raaskin jonkun kankaan "tuhlata". Kangastaloudellisempaahan olisi varmaan leikata hihat erikseen, mutta vähemmän saumoja kuulostaa helpommalta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Toisaalta jos on vaikka se puolitoista metriä kangasta omaan paitaan varattuna, se menee siihen joka tapauksessa niin, ettei siitä kauheasti enää muuta saa. Joten sen puoleen aika sama. :)

      Poista
  4. Miekin oon tehnyt tällä tyylillä tämän:
    http://tuituijakotikolo.blogspot.fi/2012/08/autumn-twist.html

    Toimiva systeemi siis.

    Ärsyttävää muuten tuo herkkäihosyndrooma. Miulla on sama ja se ajaa hulluuden partaalle, varsinkin jos on kaupan vaate. Pientä pistelyä en "tavallaan" huomaa. Vaate vaan jää automaattisesti käyttämättä. Onneksi en hirveesti käy kaupoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai en noista kuvista ole aikanaan edes huomannut, että se on hihasaumaton! :) Onko tuossa leikattu hihat viistoon alaspäin vai ihan 90 asteen kulmaan?

      Poista
  5. Kangas kannattaa kokeilla herkimmällä alueella eli kaulalla. Niin mä aina teen. En pysty esim. pitämään useimmiten villahuiviakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä leuan/kaualn alueella minäkin kankaita/vaatteita yleensä testailen ja olin testaamassa tätäkin, kun myyjä tupsahti aikalle enkä kehdannut jatkaa. ;D

      Poista
  6. Ideana näyttäisi just sellaselle jota voisin kokeillakin pistelemättämänä tietysti. Hihat kun tulisi samalla kertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästäähän siinä itseltään parin työvaiheen verran aikaa ja vaivaa!

      Poista
  7. Hauskan "rosoinen" ja kivan näkönen vaate noinkin! =)

    VastaaPoista
  8. Paikallisessa eurokankaassa saa kyllä nuhjata ihan sydämensä kyllyydestä. Yleensä kun astun sisään, kaikki myyjät katoavat jonnekin takahuoneeseen. Varsinkin silloin jos tarvisi neuvoja heiltä. Siellä on aika huono kangasvalikoimakin. Ainakin blogien perusteella monet muut löytävät eurokankaasta vaikka mitä, mutta ei täällä vain ole mitään kivoja nähty. Tosin, kun ei paikkakunnalta muutakaan kangaskauppaa löydy, niin siellä tulee aina joskus käytyä. Ja silloin harvoin kun jaksaa Keskiselle asti ajella, niin sieltä aina kaverin kanssa hamstrataan niitä oikeasti kivoja kankaita.

    Ja tuosta linkistä. Mulla on jo pidemmän aikaa näkynyt kaikkia olemattomia linkkejä, jotka vie jonnekin mainossivuille. Olen epäillyt jotain virusta, mutta virustorjunta ei ainakaan tunnista koneelta mitään. Ei viruksia eikä haittaohjelmia. Olen harkinnut selaimen poistoa ja uudelleen asennusta, mutta vielä en ole jaksanut.

    VastaaPoista
  9. Aika kiva "mikälie", kaikesta huolimatta. :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.