lauantai 19. tammikuuta 2013

Maltittomuutta tosimummon tapaan

Mikä nyt kenenkin mielestä on maltillista kankaiden ostamista, mene ja tiedä... mutta tätä minä pitäisin normaalina kankaiden ostamisena. Minne jäi se lupailemani maltti?


Niinmuttakun. Saksasta oli mahdollisuus tilailla, kun Jana tarjosi tilaajapaikkaa, ja sieltä "piti" jotain pientä laittaa tulemaan. Oli tarvetta kesäisille kuoseille, kun lasten T-paitavarastot ovat tällä hetkellä aika ankeat. Sitten sisko vinkkasi Metsolan pirteästä retrokukkajoustiksesta, ja eihän sitä voinut jättää ostamatta. Kukkatilausta tehdessäni huomasin noiden punaisten bambipallojen olevan tarjouksessa, ja koska ne nyt tuntuivat jo halvalta aikaisempaan hintaan verrattuna, menin ja ostin sitäkin. Siinähän se samalla tulee, ajattelin, ja niinhän se toki tulikin. Sitten Pikkukiiski oli vielä mennyt suunnittelemaan retroakin retromman (eli ihanan) hurmurikissakuosin, joka näyttää melkein meidän hurmurikissalta - ja lopputuloksen tiedättekin. Ja koska tilasin sitä Verson puodista, uudesta tuttavuudesta, jonka mainoskin näkyy nykyään uutuutena sivupalkissani, piti sieltä tilata vielä tuota ihastuttavaa Muisto-joustistakin samalla. Oli oikeastaan pakko. Tämän kaiken lisäksi minulla on sellainen pikku ongelma, että aina kun alan ommella kaapista entuudestaan löytyvistä kankaista, puuttuu niihin sopiva resori, kangasta on liian vähän kokonaiseen vaatteeseen, ja on hankittava sille pariksi toista kangasta, ja niin edelleen. Tämä ompeleminen taitaakin olla sellainen leikki, ettei voi kuin nostaa kädet pystyyn ja todeta: "Ken ompeluun ryhtyy, se ompelun kestäköön!"

Mutta eivät nuokaan kankaat meille kaapin koristeeksi muuttaneet, vaan kyllä ne ihan hyötykäyttöön saapuivat! Sentään...!


Niitä kaivattuja T-paitoja jo kesäistä pitkähihattomuutta silmälläpitäen. Siskoille samikset.


Alaosat on erikset.
Nuoremmalle polvihousut velourin jämistä (hei, tämä oli kaapista, ei siis uutta!)...


 

... Ja vanhemmalle jo vähän isomman lapsen tyyliin farkkuhame. Hameen kaavana toimi kankaan päälle taitettu H&M:n collegehame, ja toteutus on täysin omaa mielivaltaa. Tehostevärinä on punainen, jotta se olisi tosiaan paidan pari.







Ja kohta viisivuotiaalle "isolle pojalle" olen alkanut kaivata räikeiden retrojen tilalle vähän rauhallisempia versioita. Saksan luomuinterlockeista löytyi tähän tarkoitukseen juuri sopiva kangas.




En kuitenkaan malttanut olla hiukan kikkailematta yksityiskohdilla, joten ihan perustylsää ei tullut tästäkään.




Mutta ehkä minä vielä joskus olen maltillinen. Sitten viimeistään, kun markkinoille tulee enää tylsiä kankaita (ja milloinkahan sekin päivä koittaisi??). Sitä odotellessa! ;)

Suurin osa kirppisvaatteista on nykyään minulla myynnissä tuossa blogin omassa kirppis-välilehdessä, mutta tästä Muija-takista on tullut sen verran paljon kyselyitä pitkin vuotta, että laitoin sen huutikseen viikon verran auki olevaksi kohteeksi. On sitten mahdollisuus tämän ostamiseen muillakin kuin sillä kaikken nopeimmalla!


Ja vielä tänään ja huomenna ehtii lähettää kuvia keskeneräisistä ikuisuusprojekteista!

Minulla onkin syttynyt sen luokan ristipistofiilikset tässä kuluneen viikon aikana, teidän töitänne ihastellessa, että taidan kaivaa oman elämänmittaisen projektini kaapista viimeistään huomenna!

15 kommenttia:

  1. Juuh, kovin tutulta kuulostaa...
    Tosi makeet tehosteet tuossa tähtipaidassa, kelpais meillekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nuo tikkaukset on yksi painavimmista syistä, miksi koko peittarin alkujaan tahdoin. <3

      Poista
  2. ...eikä siinä vielä kaikki: Pahaa aavistamaton blogin seuraaja kurkistaa "langenneen" blogiin, kompastuu heikkoon luonteeseensa, herää tarve ja tuntee, että pakkohan noita on saada tännekin! Blääh, millähän tuo luonne kovettuisi...
    Olet saanut ihania vaatteita aikaiseksi jälleen kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen perinjuurin pahoillani tästä yllytyksestä.. ainakin mukamas! ;)

      Poista
  3. Sain kuin sainkin jaettua ikuisuus projektini kanssasi :)Ihania kankaita sulla taas näissä, alan ihan itsekin jo miettimään väkisinkin kesää ja omia ompeluksia:)

    VastaaPoista
  4. Huokaus, mukavia kankaita, omaankin ompelukämppään ovat saapuneet samaiset kuosit! :)

    Blogiin saakka en ehdi näemmä nykyään mitään laittaa, mutta berninan peittarissa ilmennyttä ongelmaa ihmettelen nyt sinulle tässä, eli päästeletkö kaikki lähes samoilla säädöillä vai vaihteletko säätöjä ja kenties neuloja eri kankaiden välillä? Mä en saa kunnon tikkiä kaksinkertaiseen trikooseen,velour ja joustis ja resorikanttaukset ok kylläkin.. mutta trikoossa hyppytikkiä, langan katkeamista ja suttuista jälkeä.. argh. Sinulla näyttää pelittävän hyvin tuo masiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus on kyllä. Ikävä kyllä, sillä siitä ei sitten ollut sinulle paljonkaan apua! En juuri säädä muuta kuin joskus neulelankojen kireyttä, ja tänään juuri mietin, että pitäisköhän kokeilla noita koristetikkauksia tehdessä ohjekirjassa kerrottuja säätöjä.. nekin kun on tullut tehtyä ihan samoilla kuin kaikki muukin.

      Kai olet jo vaihtanut neulat? Kokeillut 90 hax-neuloilla? Aina jos minun koneessani on ollut joku ongelma, se on useimmiten korjaantunut neulan vaihdolla. Ja varmaan olet myös pujottanut langat kokonaan uudestaan?

      Minullakin ongelmallisimpia ovat aina ne ohuimmat kankaat, mutta kyllä niihinkin kunnon jälki saadaan. Alkuun oli sellaista ongelmaa, että ohuen trikoon helmakäännettä ommellessa meinasi lähteä vänkäämään työtä sivulle, mutta neulalankojen kireyden vähentäminen auttoi siihen ongelmaan - kesti vain hetken, ennenkuin tajusin sen.

      Joskus on sellaista ongelmaa, että siepparilanka karkaa siepparin silmästä, ja tikintulo tietysti loppuu siihen. Mutta en ole vielä päässyt jyvälle, mistä se johtuu, kun niin harvoin sen tekee - onneksi. Toivottavasti saat koneesi kuntoon! :)

      Poista
    2. Kiitos tästä, jep, neulat olen vaihtanut ja langat olen pujottanut niin ikään uudelleen! Olen kireyksiä säädellyt ja paininjalan puristustakin ohjeen mukaan, mutta joku nyt mättää silti! Kiukuttaa! Paikallisesta ompeluryhmästä jo sain vinkkiä tässä välissä, että jollain oli ollut samaa vikaa uuden koneen kanssa.. oli vienyt takuuseen menevään huoltoon ja nyt pelittää jo ilman että tarvisi säädellä erikseen joka kankaalle! Ehkä kiikutan koneeni huoltoon, ellen keksi ongelmaan muuta ratkaisua! :)

      Poista
  5. Onneksi oma varallisuus kieltää tilaamasta yhtään mitään. Pahan kyllä pistit. Kukkaan panostin ja ostin, sitä en voinut vastustaa. Oot sie mahoton mummo!

    Ja katse jo kesässä, mie oon saanut vasta ajatuksen asteelle :)

    VastaaPoista
  6. mullahan olisi tuolla jossakin parikin keskeneräistä ristipistotyötä (hups!)...

    ihana huomata, että muitakin koukuttaa kankaat... mutko ne välillä on niin... no... pakko, pakko, PAKKO saada...

    tein muuten tänään sun tyynyohjetta soveltaen tyynyn - kiitokset ohjeesta siis!

    VastaaPoista
  7. Ihania kankaita ja vaatteita!
    Katse kesässä on täälläkin, kun kaikkea muuta vaatetta on jo tarpeeksi eikä lapset kasva! :D

    VastaaPoista
  8. "Ken ompeluun ryhtyy, se ompelun kestäköön!"

    Oi kyllä, juuri näin! Esim mulla on laatikollinen vetoketjuja muttei juuri koskaan sopivaa...

    VastaaPoista
  9. Tuo tähtipaita on ihan mieletön! Siis hieno! Minäkin pukisin pojalleni tuommosen :)

    VastaaPoista
  10. Ihania kankaita ja vielä ihanempia valmiita töitä :)
    Nuo tikkaukset tuo kyl pojan paitaan kivasti ilmettä!!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.