maanantai 19. marraskuuta 2012

Kova juttu

Pitkästä aikaa tuli tehtyä pehmeiden juttujen sijasta jotain vähän kovempaa. Mutta sekin tuli kyllä tehtyä pehmeiden juttujen tekemisen helpottamiseksi. Pora soimaan ja töihin!


Lankojen uuteen, särmikkäämpään järjestykseen tarvittiin muutaman euron hintainen liimapuulevy, pora, vasara, poratappeja ja kaikenlaista muuta pientä epämääräistä. 


Suunnittelin tätä projektia mielessäni jo ainakin viime talvena, ja vastaavan (tosin paljon hienomman) telineen löytää ainakin Riikan blogista. Kyllä minunkin versioni asiansa hoitaa, mutta mikäli telineen haluaa saada seinälle, olisi näiden tappien tilalle saatava pitemmät.

Porassakin oli tosi ammattimainen rajoitin, jotta en olisi sahannut liimapuulevyn läpi khh:n pöytätasoon. Maalarinteipistä on moneksi!


Jätin poraamani reiät puoli milliä tappeja pienemmiksi, joten liimaa ei tarvittu. Tapit pysyvät takuulla paikallaan ilmankin, kun ne piti napsutella paikalleen vasaralla.


Huomatkaa näppärän kokoinen, joulupukin takavuosina tuoma tosimummovasara. Pinkkiä sen olla pitää!


Onhan noita lankoja kertynyt. Paljonkohan näissäkin on kiinni rahaa? Halvimmillaan yksi ompelulankarulla on parin euron luokkaa.


Ja paljon vielä puuttuukin. Ruohonvihreää, turkoosia, oranssia ja montaa, montaa muuta väriä olisi hankittava. Ja jos joku kummastelee sitä, että rouva omistaa samaa väriä rullatolkulla, niin siihenkin on ihan pätevä selitys - kolme konetta tarvitsee yhteensä 8 rullaa, jos kaikissa on oltava kaikki langat samaa väriä, ja isojen puolien lisäksi tarvitaan usein myös näitä pieniä, sillä isoissa saumuripuolissa ei erikoisempia värejä usein ole edes saatavilla.


Tässäpä tätä ompelukopperoa kuvasaasteena muutenkin. Kaappi on täynnä ja odottaa vain, milloin mummolla olisi aikaa kankaiden silppuamiseen. Sitä odotan muuten minäkin.


Ikean valkoiset pikkulaatikot ovat ihan parhaita vetoketjujen, kuminauhojen sun muiden epämääräisten juttujen säilytykseen. Rakastan järjestystä, eikä keskellä kaaosta synny koskaan kummoista tulosta. Tämän materiaalimäärän keskellä saa kuitenkin välillä jo vähän istua raapimaan päätään, jotta järjestyksen saa säilymään.

Eikä kaikki sälä edes ole tuossa valkoisessa kaapissa, vaan osa siitä on levinnyt myös tuohon koneiden takana olevaan ruskeaan kaappivanhukseen.


Mutta kelpaa täällä työskennelläkin! Kun ei tykkää isommin pottujen kuorimisesta, on joskus käytettävä itseensä pienoista henkistä painostusta, jotta saa ahterinsa nostetuksi ylös näiltä tuoleilta ja siirretyksi itsensä keittiöön. Eikä tämä atk-kaappituolikaan ole hassumpi pehmusteineen. Ja silti siitä pitää nyt nousta. Höh.

Ps. äitimuori opetti aikoinaan, että keskeneräistä työtä ei näytetä herroille eikä narreille. Mutta blogilukijoille ei kielletty näyttämästä, ja huomasittehan te, ettei kaksi tappipussillista riittänyt kaikkiin poraamiini reikiin. Kolmatta kaivatessa...

25 kommenttia:

  1. Joko teet näitä lankatelineitä tilauksesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinpa vaikka tehdäkin, ellei vähäsen uniikit telineet haittaisi.. ei nimitäin mahdu kalloon, millä ne reiät ja sitä kautta tapit saa ihan prikulleen suoraan kulmaan. Pitäisi vissiin kääntyä perheen porausvastaavan puoleen, josko siltä irtoaisi vinkkiä.

      Poista
    2. Laudankappaleen postituskulut ovat varmaankin liian isot... Täytyy pyytää mieheltä joululahjaksi moinen :)

      Poista
    3. Hei, pylväsporakoneella saa säädettyä syvyyden ja saa varmasti suoraan. Jos vain mahdollista hommata tai pyytää joltakin lainaan :).

      Poista
    4. Siitäpä tuliskin vähän erilainen hintalappu tällaiselle projektille. :D

      Poista
  2. Voisinpa melkein sanoa että ihan omasta blogistani olisin tämän postauksen voinut lukea. Paitsi että maanpinnalle vetää nuo upeat säilytyskaapit, siisteys ja tuon lankarullatelineen fyysinen läsnäolo, täällä se samainen teline on vasta kuviteltu olemassa olevaksi. Niinkuin se pöytäkin jonka yläpuolelle kyseinen arjen helpotus tulisi.
    Tosin sillä erotuksella että minä haluan tuollaisen telineen seinälle ja on pakkomielle saada tapit vähän yläviistoon kaiken lisäksi....

    Sulla ei riitä tapit? Mulla ei riittäis lankarullat noihin tappeihin ;D ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...Ja taas lipsahti ennenkuin kaikki sanottava oli sanottu.
      Minä hommasin pari kuukautta sitten sellaisen satulatuolin ompelutöihin ja sanonpahan vaan että pistä kuules kovaan harkintaan. Miten näpsäkkää on vaihtaa työpisteeltä toiselle (vaikka sinne pottuteatteriin takamusta nostamatta!) ja selkä kiittää pidemmänkin työrupeaman jälkeen! Viiskymppiä köyhempänä kodinykkösestä lähtiessä ei olisi uskonut miten suuri ero voi olla sillä millä istuu ;)

      Poista
    2. Kyllä nuo tapit nykyiseen rullamäärään riittää, mutta kun tuli tehtyä reikiä vielä enemmän kuin ostin tappeja, ja onhan nekin saatava täyteen! ;)

      Miten lie, se satulatuoli on kyllä hyvä istua, sen muistan takavuosilta työn puolesta, mutta saattais mennä hermo näissä ahtaissa neliöissä, kun koneet ei ole vierekkäin vaan ympäri pöytää. Selälle tekis varmaan hyvää, tosin en kyllä koskaan onneksi kärsi selkäkivuista vaikka ompelisin koko päivän (mitä ei kyllä koskaan tapahdu..). ;)

      Poista
  3. http://puuhakaspaja.blogspot.fi/2012/08/the-pilkunviilaaja.html ;-D Ja on meillä sekin näköjään yhteistä, että pinkillä vasaralla ne tapit siihen telineeseen pitää lyödä! Ja muuten, ne tapit sais suoraan pylväsporakoneella, joka on kuulema isännän ostoslistalla jo, kun entinen otti työsopimuksen irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sillä sais olla jo etevä että sais kieroon, mutta kun ei ole kuin noita perusmallin koneita.. sulla on kyllä siististi langat!!!

      Poista
    2. Vautsi mikä lankalaatikko. Järjestys on ihana asia.

      Poista
  4. Ihana ompelutila sulla! Ja tuo lankateline on kyl tosi kiva idea! Luulen, että saatan itsekin väsätä jonkin vastaavan kun saan uudet tilat tälle harrastukselle remontin myötä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä tätä tosiaan osaa arvostaa sen jälkeen, kun on muutaman vuoden ensiksi ommellut ruokapöydän ääressä. =)

      Poista
  5. voi että mä vaan aina ihailen sun taitavuutta ja reippautta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla enemmän yritystä kuin taitoa tässä projektissa.. :D

      Poista
  6. Hienohan siitä telineestä tuli! Poranteräkin näyttää ihan samalta kuin oikeilla ammattilaisilla, että älä yhtään vähättele sun viritelmää... ;)

    VastaaPoista
  7. Hauska idea! Pöytätilaa vaan tarttee olla, että mahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei ole, niin nostaa seinälle. Kun vaan raaskii porata vielä seinää. ;)

      Poista
  8. Oi, mun on pitänyt jo kauan myöskin toteuttaa vastaava lankarullahärdelli. Nyt mars mars itsekin kauppaan ostamaan joku levy. Tapit mulla on jo hankittuna ja muutama lankarullakin löytyy :) Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
  9. Mun pitäisi nakittaa isälleni (puuseppä), että kävisi vanhalla pajallaan pyöräyttämässä mulle tämmöisen, mut pitäis olla vaakamallia, ja saumurirullat painaa ja äh :D Mut hiano on! Mulla saumurilangat on Ikean jossain isossa boksissa (35x35x35 cm) ja ompelulangat pystyssä vetolaatikossa. Laskin tossa huvikseni, et mulla on ompelulankoja reilusti yli 60 eri väriä/rullaa, ja saumurilankojakin 13 eri värissä se 4-8. Oho. :D

    VastaaPoista
  10. Onpas sun silityslauta kivan näköinen, oletko ommellut itse tuon pirteän päällisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ommellut, pukki toi laudan sellaisenaan viime jouluna! Päällinen oli (on) jotain Vallilan kagasta, kuosin nimeä en vain muista.

      Poista
  11. Loistava idea! Itsekin tutustun paraikaa noihin kovempiin materiaaleihin. Kaipa se siitä pikku hiljaa mutta on aika vaikeaa... Rohkeasti vain yrittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin käynyt kurkkimassa opiskelujasi joskus, temppiä niihin! :)

      Poista
  12. Ihana lankateline! Käypä kurkkaamassa blogissani, sinulle on siellä haaste! :)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.