lauantai 20. lokakuuta 2012

606:n lukijan kunniaksi...

OSALLISTUMISAIKA PÄÄTTYNYT!

Blogillani on jo yli 600 lukijaa. En olisi aloittaessani ikinä uskonut tätä. Paitsi uusia ystäviä, olen saanut bloggaamisen kautta valtavasti ideoita, kannustusta, kiitoksia, intoa ja iloa, enemmän kuin osasin koskaan kuvitella. Olen saanut juonitelluksi myös uusia harrastajia ompelun pariin, ja se onkin minulle paras kiitos laatimistani ompeluohjeista. Jos itse koen tekemisen iloa, on mahtavaa saada joku muukin kokemaan sitä samaa!



Tuota odottamattoman suurta lukijamäärää on aika juhlistaa arvonnalla. Tällä kertaa arvotaan vaatimattomasti vain jotain tosimummolassa itse tehtyä, ilman pyydettyjä ulkopuolisia sponsoreita, sillä en oikein ole innostunut tuosta blogeihin rantautuneesta "kilpavarustelusta" arvontojen yhteydessä. Mikäli joku yhteistyötä kanssani tekevä verkkokauppa tahi muu taho tahtoo itse arvontaan palkinnon lahjoittaa, toki sen mielelläni otan vastaan, mutta muuten mennään ihan ompeluspalkintopohjalta.


Vaikka lukijoiden määrä onkin tämän arvonnan aiheuttaja, voi tähän onnensa onkimiseen osallistua kuka tahansa - myös anonymistit. Mutta nimimerkki on oltava, muuten kommentti poistetaan, koska arvontavoiton sattuessa anonyymin kohdalle on vaikea tietää, kuka anonyymeistä oli juuri se sen lapun anonyymi.

Arvonnan voittajalle on luvassa ompeluksia koko- ja väritoiveiden mukaisesti. Pidätän oikeuden suunnitteluun ja sommitteluun, samoin myös vaatetyypin valintaan. Voit kertoa koko- ja väri- ja tyylitoiveistasi jo arvontakommentissa, mutta se ei ole välttämätöntä. Ja koska me aikuiset olemme monen muotoisia ja -kokoisia, on varminta pysytellä lasten vaatteissa. Ken ei omaa lasta tykönään kasvattele, voi muistaa tulossa olevaa joulua ja kummilapsia tai vaikka naapurin kakaraa.

Jos haluat voittaa, tee siis näin:

Jätä tähän postaukseen kommentti, jossa ilmoitat itsestäsi vähintään nimimerkin. Kaikilla on käytössään yksi mahdollisuus, lähestyvien kuntavaalien tapaan. Koska minua kiinnostaa, mistä te kaikki olette tänne pölähtäneet, pyydän myös kertomaan, mitä kautta juuri sinä olet tänne joutunut. Pelkkä "osallistun" -kommentti ei siis osallistu, vaikka niin väittääkin. 

Onnea juuri sinulle arvontaan!!

276 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! Olen löytänyt tänne muiden käsityöblogien kautta ja suokisiksi tämä blogi on tullut. Kiitos mahtavista ohjeista ja innostuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin mukana arvonnassa! Kuten ensimmäisen kommentin antaja, minäkin olen pölähtänyt tänne muiden käsityöblogien kautta ja inspiroitunut tästä blogista suuresti. Jatka samaan malliin ;D !

    VastaaPoista
  3. Tämä taitaa olla ensimmäinen arvonta mihin osallistun vielä niin tuoreena bloggaajana. Jos oikein muistan niin ketunpesän blogin kautta olen tainnut blogisi löytää. :-)

    VastaaPoista
  4. minäkin olen mukana arvonassa, harvoin osallistun niihin, mutta nyt

    hih, tulin muistakseni ruttu-nuttun kautta tänne.... blogin sivupalkin blogilistan kautta

    tulen aina uudestaan tänne koska tykkään mitä omplelet ja myös sinun kertomistapa on hauskaa vaikka asia mistä kirjoitat ei olisi...

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa! En enää muista minkä käsityöblogin ohjaamana tänne rantauduin, mutta vakiovieraaksi ja lukijaksi päädyin!

    VastaaPoista
  6. Osallistun arvontaan oikein mielelläni. Blogisi taitaa olla ensimmäisiä, joita aktiivisesti seurailin (kännykän netillä, kuopusta imettäessäni) :) Muutoin ollaan ajatuksia vaihdettu lähinnä "aurora-rintamalla" - josta pitääkin mainita, että syksyinen ongelma tuli huollossa jokseenkin kuntoon ja pahimmat meni takuuseen. Jipii!

    VastaaPoista
  7. Minä muistaakseni ostin sinulta pari vuotta sitten jotain huuto.netistä ja linkki johdatti blogiisi. Onnea huikeasta lukijajoukosta!

    VastaaPoista
  8. Mien en kyllä yhtään muista mitä kautta oon tänne pölähtänyt, jonkun blogin kautta kuitenkin. Ja pysyn täällä kuin purkka tukassa :)

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa...minä en todellakaan muista miten tänne olen pölähtynyt kun klikkaan itseni lukijaksi en aina heti jätä kommenttiakaan vaikka fiksu niin teksi...koska haluan aina kommentoida vasta sitten kun olen tuutustunut blogiin paremmin..eli lueskelen vanhempia postauksi jne jne..
    Minäkään en tykkää noista sponssori jutskista...mieluusti arvostan käsillä ja tietty itse tehtyjä jutskia koska teen myös itse ja paljon..nytkin on mieteissa vaikka mattopuiden hankinta :)
    Minut tunnetaan aikas hyvin pitkistä kommenteista..
    Siis lukijahan mie olen :)

    VastaaPoista
  10. Ketunpesän kautta minäkin taisin tänne löytää. Vakiovieras nykyään, vaikka harvoin laitan kommenttia.

    VastaaPoista
  11. minäkin mukana...oiskohan ollut sisko joka suositteli tätä blogia ja todellaki ihana blogi, jossa tulee käytyä usein! :-) ja nuo ohjeet on niin huiput!

    VastaaPoista
  12. mukana ollaan, ja en kyllä muista tarkalleen mistä tänne pölähdin mutta jonkun toisen blogilistan kautta se oli:)

    VastaaPoista
  13. Mukana olen myös arvonnassa :) Mistähän mä tänne oisin löytänyt... Varmaan blogeja selaillessani. Mulla kun on tapana selailla eri blogistien lukemia blogeja ja jos joku kiva osuu kohdalle, niin laitan sen aina seurantaan :)

    VastaaPoista
  14. Tehdääs uusi yritys, tällä kertaa sääntöjen kanssa. Luulenpa saapuneeni toisen blogin sivupalkin kautta lukijaksesi, pitkään olen mukana ollut.
    Sulla on varmaan lukijamäärä suurempikin, minä esim. luen googlereaderin kautta, enkä ilmoittaudu minkään blogin lukijaksi. Reader näyttää tilaajiksi 625, osa noista voi toki olla lukijoissakin mukana. Huikea määrä silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, likijaksi googlen kautta kirjautuneet on vain murto-osa kaikista lukijoista, esimerkiksi kavereistani en muista kuin yhden kirjautuneen lukijaksi, ja silti aika moni täällä käy lukemassa. Lähinnä tuo ehkä antaa suuntaa siihen, kuinka paljon blogissa todellisuudessa käy lukijoita. Tässä tilastoja kopioituna tuolta asetukset-sivuilta...


      Sivun katselut tänään 209
      Sivun katselut eilen 985
      Sivun katselut viime kuussa 24 751
      Sivun katselujen koko historia 364 777

      Poista
  15. Mukana! Alunperin pölähdin tänne jonkin toisen blogilistan kautta ja kauan olet ollut jo omalla listallani, tottakai! :)

    VastaaPoista
  16. Mukana ollaan! Muistakseni jonkun toisen blogin kautta löysin tieni tänne ja sille tielle jäin. Olet myös verbaalisesti lahjakas ja juttujasi on aina kiva lukea :)

    VastaaPoista
  17. Osallistun, mut yhtään en osaa sanoa mistä tänne aikoinaan eksyin. Jonkun toisen blogin kautta ehkä. Tai sitten olen googlettanut jotain vaatetta, tiedä häntä. :-)

    VastaaPoista
  18. Mukana!!! Ruttu nutun kautta oon löytäny tieni tänne :)
    ~Marsu~ marsu.mhs@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Moi.

    Hain googlesta housunteko-ohjetta ja kas kummaa tänne eksyin ja tänne jäin :)

    VastaaPoista
  20. Mukana :) En muista mitä kautta alunperin tänne löysin, oon ollu pitkään jo lukijasi. Sulla on kiva blogi jota on ihana lukea.

    Mulla on kaksi poikaa, joiden vaatekoot 104 ja 110/116cm, joten jotakin heille sopivaa toivoisin, ei oo sen kummempia toiveita :)

    VastaaPoista
  21. Hip hei, varmaankin mekko-ohjeen kautta tänne löysin, ehkä vuosi sitten. Ahkerasti olen vieraillut :) Minulla on poikia ja sitten pieni tyttönen 98cm.

    VastaaPoista
  22. Minäkin varmaan löysin tänne jonkin ompeluohjeesi perässä - ja jäin heti ensikäväisyllä vakkarilukijaksi, pidän kovasti kerrontatavastasi, hienoista kuvista, upeista käsitöistäsi ja tietysti noista selkeistä ohjeista! Tytölle 104 cm koossa jotain toivoisin, jos onni sattuisi käymään.

    VastaaPoista
  23. Onnea valtavasta lukijamäärästä! :) Ja minäkin hyppään mukaan arvontaan!

    Itse olen löytänyt blogisi samaa tietä kuin muutkin seuraamani blogit, eli muiden käsityöblogien kautta.

    Ompeluterkuin Mari

    VastaaPoista
  24. En yhtään ihmettele että sinulla on niin paljon lukijoita koska kirjoitustyylisi on ihan mielettömän hauska ja saa melkeinpä aina suupielet kohoamaan ylöspäin. =) Itse löysin tänne blogiin jonkun toisen blogin sivupalkin kautta. Harrastan monesti sitä että kun menen toisten blogiin katson heidän sivupalkistaan mitä blogeja he lukevat ja käyn sitäkautta kurkkimassa uusia blogeja. Joskus tekee tosi ihania löytöjä ;) Jos onni suosii niin tytölle jotain joko koossa 104cm tai 86cm =)

    VastaaPoista
  25. Osallistun kilpailuun :D

    Lukijaksi olen alunperin tänne rantautunut jonkun toisen Blogin kautta, alkuun lueskelin anonyyminä hienoja opettavaisia ohjeitasi. Lopulta kirjauduin lukijaksi ja nykyisin poikken tänne oman Blogini kautta melko useasti.

    Kiitos sinulle, että jaksat tehdä neuvoo antavia ohjeistuksia :D

    VastaaPoista
  26. Onnittelut huimasta lukijamäärästä! :) Ihana blogi sinulla! Jostain linkin kautta taisin tänne löytää tai sitten googlettamalla jotain tiettyä juttua. Blogisi nimi on niin persoonallinen ja hauska, että tämä taisi olla ensimmäisiä, joita seurasin. Arvontapalkinnosta: MInusta on ihanaa, että palkintona omia töitä. On kiva nähdä myös, mitä palkintona on. Lahjakortit ym jäävät helposti muilta näkemättä, että mitä niillä saanut. Huh, tulipas pitkä vastaus. Onnea vielä edelleen. :) Niin, ja tosiaan osallistun arvontaan. :)

    VastaaPoista
  27. minäkin haluan arvontaan mukaan. Olen alusta asti ollut mukana lukemassa juttujasi, itse taisit mainita blogistasi. Ja täällä käyn jatkossakin.

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa tottakai! =) Ensimmäisen kerran taisin päätyä blogiisi kun googlasin jotain ompelututoriaalia ja napsuttelin myös blogisi auki. Blogi päätyi kirjanmerkkeihin ja pitkään olin "hiljainen lukija" joka kävi tasaiseen tahtiin täällä "vakoilemassa". Oman blogin myötä liityin myös "virallisesti" lukijaksesi. Ja kiva blogi onkin, kiitos siitä! =)

    VastaaPoista
  29. Mukana! Joskus aikaa sitten etsiskelin netistä liivimekon ohjetta, löysin tänne ja jäin samalta istumalta lukijaksi. :) Onnea valtavasta ja ihan ansaitusta lukijamäärästä, joka varmasti edelleen vaan kasvaa!

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa minäkin. En tarkkaan muista, mistä tänne ensi kerran päädyin, mutta jonkun toisen blogin kautta:)

    VastaaPoista
  31. Osallistun arvontaan! Blogiisi eksyin aikoinaan ruttunutun sivupaneelista. Silloin itelläni ei ollut vielä blogia. Oman blogin myötä liityin heti sinun lukijaksi enkä ole pätkääkään katunut :)

    VastaaPoista
  32. Mukaan myös!
    Tänään näin vuotta viisaampana(?) toivotaan oikein erityisonnea arvan kohdalle osumisessa ;)
    Olen tässä pähkäillyt miten tänne päädyin mutta en millään muista vaikka miten miettisin. Eihän tuosta nyt niin kauhean kauan ole, mutta silti on mielestä häipynyt. Veikaan että olen jotakin googlen kautta etsinyt ja tänne päätynyt, harrastan tuota kovasti ja siten olen hirmuisesti blogeja löytänyt..

    vaatekoot meillä 80, 98 ja 134 joten noista voi sitten valita jos tarvetta tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en muista mistä sinä tupsahdit.. sen muistan, että saunajutussani totesit, että meidän on pakko asua samalla paikkakunnalla, kun meilläkin vesi on niin kalkkipitoista! =D

      Poista
  33. Minä löysin blogisi myös jonkin toisen blogin kautta. Googlestakin olen osuman blogiisi aika monesti saanut. Mukava on ollut seurata tarinoitasi!

    VastaaPoista
  34. Sivuillesi löysin ensimmäistä kertaa Googlen kautta, kun hain ohjetta paidan resoreihin. Samalla kertaa pläräilin blogin muitakin kirjoituksia ja liityin lukijaksi. Takiaisena siis ollaan ja pysytään :) Jos onni sattuisi potkaisemaan, niin täällä on käytössä 98 cm vaatteita ja väritoiveena pojalle jotain poikaisempaa.

    VastaaPoista
  35. Eksyin tänne ensimmäisen kerran kun etsin neuvoja lapsen takin ompeluun. Takki tuli valmiiksi ja minä jäin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  36. No tervehdys, pöllähdin nimen omaan tänne Blogien kautta toiseen suffaillessani ja nykyään vaikken lukia olekkaan käyn säännöllisesti katsomassa mitä mummomaista olet taas saanut aikaan :) Ihana blogi.
    Jos voitan toivoisin jotain tyttömäistä väsiläiskää eskari neidille koossa 122 :)

    VastaaPoista
  37. Tietysti mukana ihanassa arvonnassa. Voe voe, en voi muista MISTÄ ihmeestä tänne pölähdin aikoinaan...???
    Mutta sen sanon, että monta kassia olen tehnyt "juoppiksesi" ohjeella. Se on niin hyvä ohje, varsinkin kun olen ompelussa ihan aloittelija. Jos voittaisin, niin meillä kotona olisi typykkä kokoa 146 cm. Eikä ole niin väliä mitä se sitten olisi.

    VastaaPoista
  38. Minä löysin tänne etsiessäni ohjeita kassin ompeluun. Ja juoppiksen ohjeillahan se kassi sitten syntyi. Samantien jäin lukijaksi ja olen viihtynyt :)
    Toki siis osallistun arvontaankin ;)

    VastaaPoista
  39. Löysin toisen blogin kautta tänne. mukana arvonnassa -Annaki

    VastaaPoista
  40. Googlen kautta, jotain ohjetta aikanaan etsin ja sitäkautta löysin tieni tänne lukijaksi :)

    VastaaPoista
  41. Hiphei! Mukaan arvontaan! En kyllä yhtään muista, mistä sun blogiin oon eksynyt, aika kauan oon tätä lukenut... Epäilen googlettaneeni jotain ohjetta :) Jos onni osuu kohdalle, toivoisin jotakin lapsen vaatetta, ainoo haave ois, että siinä olis pandakarhu tai apina, muodossa tai toisessa :) Lastahan mulla ei (vielä) oo, joten koolla ei oo väliä... :D

    VastaaPoista
  42. Aikoinaan löysin tänne jonkun toisen blogin kautta. Itse en osaa yhtään ommella mutta käyn silti ihastelemassa sinun tekeleitäsi aina kun uusi postaus ilmestyy.
    Olisi ihana voittaa tekemäsi paita 4v tytölleni:)

    VastaaPoista
  43. Olen seurannut blogia KAUAN, en millään muista mitä kautta löysin. Myös yhdessä (kahdessa?) kimppatilauksessa olen ollut mukana. Kiva blogi kokonaisuudessaan, tykkään :)

    Tiitu

    VastaaPoista
  44. Toisen blogin kautta olen löytänyt aikoinani tänne. Jos arpaonni kävisi, niin varmaan jotain tuolle isommalle prinsessalle koossa 104cm. Sanna/Lillaphant

    VastaaPoista
  45. Olen ollut lukijasi hyvin kauan ja löytänyt sinut jonkin toisen blogin kautta (selailen hyvin aktiivisesti blogeja ja blogisi päivitykset pyörii myös minun oman blogini suosikeissa.)
    Ompelusten lisäksi "hauskat" kirjoituksesi arjesta villien viikareiden kanssa naurattavat, omaan itse 2 pientä terminaattorin ja riivinraudan ja pystyn hyvin ymmärtämään millaista meininkiä tämä arki pienten kotona on.

    Syysterveisiä!

    VastaaPoista
  46. Varmaankin jonkun toisen käsityöblogin kautta olen tänne löytänyt. Blogia en kyllä muista.

    VastaaPoista
  47. En kyllä muista mistä tänne aikoinaan löysin, varmaan kivan blogin kautta toiseen kivaan blogiin jne,, :) Ihailen noita ompeluksiasi ja haaveilen että itseltäkin onnistuisi muutkin kuin verhojen käänteet.

    VastaaPoista
  48. Jostain muusta blogista eksyin ja jäin :) Olisi mukava voittaa vaikka 6v pojanviikarille jotain taidokkaissa kätösissäsi syntynyttä.

    VastaaPoista
  49. Toisen blogin kautta löysin tänne ja nyt tulee käytyä usein kurkkimassa onko uusia päivityksiä :)

    kustaava

    VastaaPoista
  50. Löysin blogisi Mistä on pienet tytöt tehty -blogin kautta :) Jäin koukkuusi! Ihanaa arkea ja juhlaa kanssasi. Käsitöitä ja elämää!

    VastaaPoista
  51. Mukaan arvontaan. Päädyin "Tehdääs paita" -kirjoitukseen google-haun kautta, kun etsin vinkkejä kaitalehuolitteluun ja kaksoisneulan käyttöön. Ja arpaonnen potkaistessa reilu 1v tytölle 80-koon vaatetta.

    VastaaPoista
  52. Tämä on ensimmäisiä blogeja johon kirjauduin lukijaksi blogialkutaipaleellani :) Se, mistä tänne löysin on suuri arvoitus :D Ehkäpä jotain vaatteet ompeluohjetta etsiessäni :)

    Jos arpaonni potkaisee niin Poikanen ~2v pitää erityisesti mopoista :)

    VastaaPoista
  53. Olen seuraillut blogiasi jo senverran pitkään, etten enää muista mistä tänne löysin... Varmaan jonkun toisen ompelublogin kautta?
    Jos onni potkii, toivoisin jotain tyttömäistä perheen pienimmälle koossa 80cm (tai ensi kesäksi koossa 86cm).

    VastaaPoista
  54. Mukana. Onnea hienosta lukimäärästä! Minä olen seuranut blogiasi ainakin 3-4 vuotta, en muista mitä kautta olen alunperin tänne löytänyt, mutta mahdollisesti jonkun toisen blogin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tulla vasta kevättalvella 3v tälle blogille ikää.. ;)

      Poista
  55. Tehdääs paita- ohjeesta se sitten lähti... Mutta miten tai milloin sen löysin, siitä on toodella kauan. Tietokoneen suosikeissa lukee edelleen: tosimummo Tehdääs paita. Tainat

    VastaaPoista
  56. Löysin blogisi, kun eräällä palstalla vinkattiin täältä löytyvän hyvä ompeluohje vuorilliseen takkiin. Siitä lähtien ole olen blogiasi seurannut. Mikäli onni suosisi minua haluaisin jotain oranssia/ruskeaa/keltaista esikoistytölle eli koossa 120cm.

    VastaaPoista
  57. Olen seurannut blogiasi jo tosi pitkään ja se on kyllä ehdoton suosikkini ompelurintamalla. Yhtään en kyllä muista kuinka olen tänne löytänyt. Myös ohjeistasi on ollut loistava apu omiin opeluksiin. Jos arpaonni suosisi minua niin toivoisin vaikka jotain jouluista viikko sitten syntyneelle pojalleni :)

    VastaaPoista
  58. Moi! Taisin joskus vuosia sitten eksyä blogiin Porkkanatarhan Marin kautta, Marin kanssa tunnetaan live-elämässäkin. Idearikkautesi takia olen sitten jäänyt kuikkimaan taustalle. Toiveena 128cm joka käy sekä tytölle että pojalle.
    t. Ousku delffi.vuodatus.net-blogista

    VastaaPoista
  59. sama virsi mulla kuin muillakin. jonkun toisen blogin blogilistan kautta. en vain enää muista minkä. tiedätkö että sinun selkokieliset ompeluohjeet on jonkun kerran saanu minutkin marssimaan ompelukoneen ääreen. ja se on hyvä se. voiton osuessa jotain 120 senttistä, niin että vaatteen voi kierrättää koko klaanin läpi. silti pojallakin voi olla jotain tyttöväriäkin, niin passaa sitten tytöillekin... jyynou

    VastaaPoista
  60. Löysin blogisi selian blogilistan kautta ja kiikkiin jäin. On mukava lukea ompeluista, mutta myöskin muista arkisistakin asioista. Monet hervottomat naurut olet saanut aikaiseksi ihanalla kirjoitustyylilläsi. Arvan kohdalle osuessa toivoisin jotakin oranssia 110 cm pojalle. -Tattu

    VastaaPoista
  61. Minä puolestaan löysin tänne googlen avulla joskus kevättalvella (ehkä?), kun etsiskelin selkeää paidanteko ohjetta.
    Juttusi olivat niin hyviä, että koukkuunhan sitä jäi ja nyt olen käynyt kurkkimassa sivuillasi epäsäännöllisen säännöllisesti.

    t.Eerika

    VastaaPoista
  62. En kyllä muista mistä tänne olen tupsahtanut aikoinaan, hmmm. Ainakin selkeät ohjeet on ollut houkuttelevat ja se taitaa olla yksi syy miksi täällä olen lukijana. Onnea huimasta lukijamäärästä! Mieluusti jotain ompeluksia voittaisin meidän pienille. Olisikohan se sitten Maipulle noin 128 cm koossa. Mekkoja tuo käyttää, mutta paitoja myös hameen kanssa eli housuloiset ei tule meillä kysymykseen. Paitsi farkkuleggarit (jeggingsit vai mitkä ne on :) ). Violetti/lila taitaa olla yksi suosikki väri nykyisin. Taitaa kuitenkin käydä hälle melkein kaikki värit.

    VastaaPoista
  63. Useampi vuosi sitten blogiisi tupsahdin jonkun toisen blogin kautta. Siinä vaiheessa ei tainnut oma käsityövimma vielä olla edes pahana, ja kävin harvakseltaan vierailulla. Nykyisin luen joka postauksen, tykkään tyylistäsi tosi paljon. Ja kun vielä kotikonnut yhdistävät, niin eihän täältä poissa malta pysyä :)

    VastaaPoista
  64. monta vuotta tätä on varmaan tullut luettua ja ehottomasti oon täysin koukussa blogiisi ja ihaniin ompeluksiisi, joita onnekseni myös meiän muksut käyttää :)<3
    Olispa ihana voittaa joku kiva vaate!!

    VastaaPoista
  65. En muista mistä blogista tänne löysin, mutta heti jäin lukijaksi ja viihdyn mainiosti :-) onnistaisipa meitä arvonnassa pitkästä aikaa, toiveissa olisi jotain tytölle koossa 92 cm, värillä ei niin väliä.

    VastaaPoista
  66. Löysin tänne kerrattain seikkaillessani blogista blogiin. Valitettavasti en muista mistä blogista tänne tupsahdin, mutta sen jälkeen olen seuraillut melko tarkkaan postauksiasi. Kunpa arpaonni olisi suosiollinen! :)

    VastaaPoista
  67. Minä löysin ensimmäistä kertaa blogiisi kun netistä etsin takin teko ohjetta. =) Sen avulla olenkin sitten ensimmäisen takkini tehnyt, sekä seuraaviin aina jos en jotain ole muistanut, käynyt apua hakemassa. Lisäksi sinun sivuilta etsin vinkkejä muutenkin ompelemiseen. ;) Jos arpaonni suosisi, katsoisin kenelle 4 lapsestani haluisin jotain kivaa. =)

    VastaaPoista
  68. Mukana ollaan! Minä myös löysin blogisi jotakin ohjetta etsiessä. Taisi olla ihan perus paidan ohje. Olen ollut lukijana jo pitkään ja tykkään kovasti kun päivitykset on monipuolisia, vanhan tuunausta, sisustusta, vähän puutarhajuttuja ja tietenkin käsitöitä! =)

    VastaaPoista
  69. Myös minä tulin tänne jostain blogin blogin blogin kautta klikkaillen :) ja blogisi löytyy suosikit-listaltani! Mä niin arvostan teitä ompelijattaria kun ootte niin taitavia. Mukana siis olen arvonnassa, ja toivonpa vielä voittavanikin :)

    VastaaPoista
  70. En osaa kyllä kertoa, kuinka blogiisi eksyin...varmaankin joskus blogista blogiin hyppimällä. Blogisi on yksi suosikeistani. :)Mukavasti kirjoitat ja työt on taidokkaasti tehty. Jos voittaisin, tekisi mieli kerjätä noita sun ihania tunikoita itselleni. :) Mutta kerta se on kielletty, sitten jotain 116cm poikaselle! :)

    VastaaPoista
  71. Minäki löysin tämän jostain blogi-glogi-blogi ketjusta. Joskus tais ollakin puhetta siitä.. Mukana oon siis arvonnassa ja jotain mekkoa esikoiselle.

    VastaaPoista
  72. Hep, mukana ollaan! Olisiko ollut niin, että googlettelin ohjetta kangaskassin ompeluun ja täältä löytyi ihanan selkeä ohje kuvineen päivineen ilman mystisiä termejä (olen siis varsinainen pro-ompelija.. :)) Sen jälkeen olenkin lueskellut blogiasi tasaiseen tahtiin ja kaikkea ihanaa täältä on kyllä löytynyt! Mikäli arpaonni osuisi kohdalle, toivoisin jotain hetkenä minä hyvänsä syntyvälle vauvelillemme. t. Anske Ananas

    VastaaPoista
  73. Löysin ihanat sivusi kun etsin jotain ompeluohjetta. Sen jälkeen lisäsin sivut Blogloviniin ja ohjeita olen usein käyttänyt apunani, kiitos! T. Henriikka

    VastaaPoista
  74. Jonkun blogin kautta olen blogiisi tullut ja ihastunut ikihyviksi!

    VastaaPoista
  75. Hain lapsen takin ompeluohjetta ja upeimman löysin täältä :) Anne E.

    VastaaPoista
  76. Taisi olla sun serkku ja mun veljen vaimo, joka mulle aikoinaan mainitsi tästä blogista. Siitä lähtien on tullut käytyä täällä kurkkimassa ja myönnän, vähän kateellisena :) ihastelemassa sun ompeluksia. Omaispa itsekin tuollaiset taidot! Peukut pystyyn, että arpaonni osuis kohdalle :) Niina

    VastaaPoista
  77. Hei! Minä taisin eksyä blogiisi jonkun toisen blogin kautta. En kyllä muista minkä. Seuraan Googlen syötteenlukijan avulla monia blogeja ja luen aina uudet postaukset. Tykkään käsityöaiheisista jutuista kovasti. Jos arpaonni osuu kohdalle, meiltä löytyisi 86 cm kokoa käyttävä pikkuinen tyttärentytär!

    VastaaPoista
  78. Löysin blogiisi klikkailemalla jonkun toisen blogin kautta, en vain enää muista minkä... Tykkään kirjoitustyylistäsi :) Jatka vaan samaan malliin!

    VastaaPoista
  79. Itse en ompele joten en ole ainakaan mitään ohjetta etsinyt, muistelen että olen googletellut joskus käsityö blogeja ja tänne eksynyt ja jäänyt :)

    -Justiina

    VastaaPoista
  80. Ihan sattumalta taisin blogiisi törmätä, liekkö toisen blogin linkittämänä. Siitä on aikaa, joten en tarkemmin muista. Päivittäin (monta kertaa)käyn blogiasi kurkkimassa, koskaan en jälkeä jättänyt vaikka aihetta olis ollut.Kiitos ihanasta blogistasi!

    VastaaPoista
  81. Olisinkohan etsinyt ompelublogeja ja sitä kautta päädyin tänne. Sitten olikin pakko käydä koko blogi läpi koska ompelut on niin ihania. Pidän värikkäistä ja mukavista lastenvaatteista.Satunnaisesti palaan tänne katsomaan mitä päivityksiä on tullut viime käynnin jälkeen.

    VastaaPoista
  82. Mä en ihan oikeesti muista mistä kautta tänne tulin, kun siitä on jo jonkinverran aikaa. Ehkä jonkun toisen blogin kautta, ehkä hain jotakin ompeluohjetta, jne... Mutta heti olen itseni lukijaksi klikannut, ja palannut tänne monet kerrat :-) Minä olen yksi niistä jotka olet saanut ompelemaan, ja nyt on sinun ohjeilla tehty jo kolmelle lapsista uudet ulkovaatteet, eli pari takkia ja vauvalle toppahaalari. Lisäksi vuoritettuja mekkoja jne... Kiitos paljon ohjeista! Ne on riittävän selkeitä, että tälläinen "ikinä ennen en ole ommellut yhtään mitään"-tyyppikin on saanut niillä aikaan ihan käytettäviä vaatteita!

    VastaaPoista
  83. eksyin blogiisi,kun etsin trikoopaidan ompeluun ohjeita :) Kiitos ihanasta blogista ja ompeluohjeista!

    -Plista

    VastaaPoista
  84. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan enää miten tänne löysin. Mutta lukijaksi jäin kai aikoinaan juuri hauskasyi kirjoittamiesi juttujen ja ohjeiden vuoksi. Jospa siis tällä kommentilla pääsisin mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  85. Ompelublogeja googlettamalla löysin blogisi puolisen vuotta sitten. Blogisi hauska nimi herätti mielenkiinnon. Lähes viikottain käyn kurkkimassa postuksiasi:)

    t: Lissu

    VastaaPoista
  86. Surffailin ompelublogeja ja ihan sattumalta siis tänne pölähdin =).

    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  87. Voi hyvänen aika. Jostakin blogiviidakosta tänne joskus aikoja sitten eksyin ja tilasin silloin sinulta pojalle paidankin :) Ja samassa ostin pari käytettyä ;)

    VastaaPoista
  88. Moikka pitkästä aikaa!Ja onnittelut uuvesta karvasesta perheenjäsenestä het alkuun!
    Oisinko väkerryksiä-blogin kautta alunperin mummolaan eksyny ja sille tielle jääny =) Kerrassaan mainiota kerrontaa ja oivallisia nuo ompeluohjeet.Unohtamatta tietenkään ite ompeluksia!Oevoe kun rumpsauttas lumet,nii ei tarvii miettiä tekemättömiä pihahommia ja voes hyvillä mielillä ommella hurruutella..

    VastaaPoista
  89. Pikku-siskoni taisi suositella mulle tätä blogia, joka on hauskasti huumorilla höystettyä lapsiperheen arkea. Tähän on niin helppo samaistua. Osaat tosi mukavasti kirjoittaa arkipäiväisistäkin asioista! Ja huikeaa on seurata ompeluksiasi sekä taloprojektin etenemistä! Mukavaa syksyn jatkoa! :) terv. nimim. "ex-pöljäläisen rouva"

    VastaaPoista
  90. Pitkään olen jo blogia seuraillut, aina niin mukavaa luettavaa, kauniita aikaansaannoksia ja hyviä ohjeita! Alunperin löysin blogiisi kun kuuklettelin takin ompeluohjeita :) Yhdessä kaverin kanssa ollaan sun ohjeilla saatu takkia aikaseksi!

    VastaaPoista
  91. Löysin blogiisi muistaakseni ensimmäisen kerran OE:n kautta, kun joku vinkkasi takkiohjeestasi. (Takki on yhä tekemättä, mutta ohje on yhä kirjanmerkeissä. :) ) Ja on muuten hauska seurata, että sun blogin kautta tulee mun blogiin aika paljon (siis mun mittapuulla paljon ;) ) käyntejä, kun katsoo sieltä tilastoista. Kiitos siis myös itsellesi, kun olet lukijani. :)
    Jos onni potkaisee, on meijän talossa yksi 110/116 kokoa käyttävä poitsu ja 92 kokoa käyttävä typykkä. Molemmat ovat hyvin kaikkiruokaisia värien ja kuosien suhteen.

    VastaaPoista
  92. Mukana ollan :) Joskus kauan aikaa sitte ennenku edes ompelin kävin täällä. Ja reilu vuosi sitten ku aloin enemmän ompeleen, sain kehotuksen tulla kahtoon tänne :) ja olen tosi tyytyväinen.. Ja nyt ku tiiän kuka sielä kirjottelee ni entistä kivempi seurata!

    VastaaPoista
  93. Voi, blogisi on yksi ensimmäisistä, jota aloin seurata.. jotain kautta tänne löysin.. en muista kyllä mitä kautta! =) paaaaljon myöhemmin laitoin omankin blogin, jolloin aloin myös kommenteillani pommitella! :) Ihana, elämänmakuinen ja kaunis blogi sinulla on!

    Ja jos onni minua suosisi, niin toivon jotain tuolle keskimmäiselle muksulle, eli saisi olla 116 kokoa jotain ja poikalapsi on kyseessä! Jatka samaan malliin! =)

    VastaaPoista
  94. Aikoinaan jonkun muun blogin kautta, kauan lueskellut blogiasi ja kovasti täällä viihtynyt :) Kivoja ideoita ja todella taitava olet käsistäsi.

    Meillä toiveena olisi tytölle 110/116cm pinkkiä/vaaleanpunaista prinsessajuttua.

    VastaaPoista
  95. En kyllä yhtään muista, mitä kautta tänne päädyin. Jossain blogissa blogilistasta sattui silmään ja kun itsekin "mummoilen", kiinnsotus heräsi ja liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
  96. Päädyin tänne blogiisi juuri tänään ensimmäistä kertaa, koska epäonnistuin hieman trikoopaidan kaula-aukon ompelemisessa ja kerroin siskolleni ongelmista ja hän mainitsi, että sinun blogissasi on usein erittäin hyviä ohjeita. Joten tulin katsomaan mitä täältä löytyy. Ja tottakai kilpailuun täytyi heti osallistua.

    VastaaPoista
  97. Olen tainnut eka kerran löytää tänne Hetkiä blogin kautta. Jos arpaonni suosii,niin katellaanpa ompelusta sitte. ;)

    VastaaPoista
  98. Varmaan googlen kautta päädyin ensi kerran, ihan piti tarkastaa tuolta suosikit listasta mikä postaus siellä oli ja "takkitalkoisiin" siellä luki. :) Aivan ihana blogi kyllä ja ihailen hirmusti sitä kun joku jaksaa väsätä ohjeita! Tähän aikaan illasta ei lanttu oikein enää leikkaa jotta keksisin jotain järkevää sanottavaa. Mutta liityin lukijaksi juuri ja aion olla sitä jatkossakin. Jatka samaa rataaa!

    Mulla on itselläni tyttö 110cm ja poika 122cm joten jos nyt kävisi flaksi niin varmaan jättäisin sinun vapaisiin käsiisi mitä ihanuutta meille päätyisi.

    VastaaPoista
  99. Sainpas minäki aikaiseksi liittyä lukijaksi. :) Oli kai se jo aikakin, alusta asti kuitenki tätä blogia lueskellut. Ja osallistunpa minäki tähän arvontaan. Katotaan sitten kenelle ja mitä jos sattuu onni potkimaan..

    VastaaPoista
  100. En muista mistä tänne tulin :) varmaan oe:n kautta? tai jo aiemmin. Mukana siis arvonnassa.

    VastaaPoista
  101. Olen lukenut blogiasi jo ainakin pari vuotta, enkä millään muista miten tänne päädyin. Se oli todennäköisesti jonkun toisen blogin kautta. Huusin juuri myymäsi prinsessatunikan huuto.netistä, ja se on aivan ihana! Minulla on 86cm tyttö ja 104cm poika, joten sattuisipa kivasti jos voitto osuisi kohdalle. Väritoiveena retroa tai retrohkoa :)

    VastaaPoista
  102. Osallistun arvontaan.

    Olen sinut tainnut löytää joskus toisen blogin kautta ja muistelisin että silmään silloin pisti että olemmeko peräti samalla paikkakunnalla...

    Hinnuli poikineen

    VastaaPoista
  103. Tere, osallistutaas! En muista oikeen, miten päädyin...Joku varmaan linkkasi Tosimummon ompeluohjeen, ehkä takin tai jonkun...Ja muhun kai jotenkin vetosi sun jaarittelut ja horinat pelkkien kuvien sijaan, jotenkin kotoisaa piipahtaa... ;) Terkut sulle ja vähän samaa mieltä arvontakilpavarustelusta, vaikka osallistun niihin kyllä mielellään :)

    VastaaPoista
  104. Minä myös olen lukenut blogiasi jo niin pitkään, etten muista mistä tänne löysin. Luultavasti seikkaillessani ompelublogeissa löysin linkin tännekin, mielenkiintoiseksi huomasin ja jäin notkumaan.

    VastaaPoista
  105. Mukaan arvontaan ehdottomasti :) Blogisi olen löytänyt toisen blogin kautta ja ihastellut sen jälkeen "mummon" hienoja töitä :)

    VastaaPoista
  106. Osallistun :) Ja lukijaksi päätynyt jonkun toisen blogin kautta (tai tarkkoja jos ollaan monesta blogista ja OE:sta tästä blogistasi luin/kuulin ennen tänne kunnolla eksymistä (: ).

    VastaaPoista
  107. Mukana arvonnassa vaikka meillä ei ole hajuakaan mistä ja koska löysimme tänne :D. Todennäköisesti jonkun toisen blogin linkkilistasta varmaankin. Arpaonnen osuessa kohdalle viikon päästä 2-vuotias (mutta jo 93,7cm pitkä ja herneenverson lailla venyvä :D) tyttölapsi haluaisi jotain värikästä.

    VastaaPoista
  108. Mukana. Minä oon seurannut blogiasi jo pitkään enkä musita yhtään mistä olen mukaan tullut :)

    VastaaPoista
  109. En sitten mitenkään muista, kuinka tänne pölähdin. Mutta kun pölähdin, jäin heti koukkuun. Enkä irti pääse... Jos onni suosii rohkeaa eli minua, niin joku tyttömäinen vaatekappale koossa 116cm olis kiva!

    VastaaPoista
  110. Arvontaan mukaan:) Kaveri vinkkasi blogistasi et sieltä löytyy hyviä ohjeita ja neuvoja. Ja se on todettu todeksi! Pojalle tai kaksostytöille koossa 110cm ois mahtava voittaa jotain "mummon" tekemää. -Ulla-

    VastaaPoista
  111. Osallistun.ü Yhteisen ystävämme kautta kuulin blogistasi.ü koskaan en ole sinua nähnyt, kuulut vain :) -Äitim_

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. nää on jänniä. =) Olispa hauska tietää kuka on tuo yhteinen ystävä. =)

      Poista
  112. Osallistumpa minäkin!
    Löysin tänne muistaakseni Ruttu-Nutun kautta,kun "eksyin" ensi kerran käsityöblogien sivuille vuosi sitten kesällä...
    Päivityksiäsi käyn lukemassa aina,kun vaan uutta tekstiä olet laittanut. Kirjoitat niin värikästä ja mukaansatempaavaa kieltä ja postauksesi ovat ihanan pitkiä,kiitos niistä!
    Lisäksi ihailen miten aikaansaava "mummo" olet,kun sinulla kuitenkin on hoidettavanasi iso perhe.Itselläni kun "työssäkäynti selvästikin haittaa käsityöharrastuksia" ja iltaisin ei juurikaan ompelukoneen ääreen jaksa enää istahtaa...
    Ja nämä itsetehdyt käsityöpalkinnot vievät kyllä voiton kaikista kaupallisista palkinnoista!!

    T:Outi,kangastilauksissakin mukana ollut

    VastaaPoista
  113. Osallistun arvontaan. Oisinkohan ruttu-nutun blogin kautta tänne joskus aikoinaan löytänyt. Ja useamman vuoden olen juttujasi seurannut. Arvonta voitolle löytyy käyttäjiä kokoluokissa 86-122 molemman sukupuolen edustajia mahtuu kyseiseen kokohaitariin :-)

    VastaaPoista
  114. Mukana arvonnassa! :D Löysin blogisi kun aloitin omaa ompeluharrastusta ja työn alla oli ensimmäinen trikoopaita ja kappas täältä löytyi kädestä pitäen neuvova ohje trikoopaidan ompeluun. Sen jälkeen olenkin hyväksikäyttänyt muitakin ohjeitasi. Mahtava blogi sulla! Kirjoitat mukavasti ja kuvat ovat inspiroivia! :D

    VastaaPoista
  115. Mukana arvonnassa :)

    kiva kun saan osallistua, anonyymitkin ;)
    löysin tänne viime vuonna kaverini vinkkaamana. (Vasta viimevuonna blogeja seuraamaan alkaneena sinun blogisi on ehdottomasti NRO 1 jota seuraan. :)) huippu selkeitä ohjeita tälläiselle aloittelijalle olen täältä löytänyt sekä innostusta ja ideoita myös, vaikken sitten saakkaan tehdyksi mitään, mutta kuitenni ..kiitos kun jaksat ohjeita ym laittaa kaiken muun työn ja touhun keskeltä :) -kaiku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletkohan sinä nyt se kaiku joksi sinua luulen? Sieltä kymmenen vuoden takaa?

      Poista
  116. Loisto-ohjeiden perässä minäkin sivuillesi löysin ja hyviä ohjeita olen kokeillut! Muistelen, että Maitotytön kautta tänne kurkistin...? Mutta lahopää kun on, saatan myös väärässä olla!? Taikka sitten googletellut olen jotain ohjetta!? Värikkyydestä täälläkin tykätään, poika 98cm ja tyttö 110cm...kaikki värikäs/ retro sopii makuun ;)Innolla uusia tarinoita odotellen...-Reetta

    VastaaPoista
  117. Mukana! :) Minkäänlaista hajua ei ole mistä blogiisi olen tieni löytänyt,todennäköisesti kuitenkin jonkun toisen kautta joka myös seuraa touhuilujasi. No,samakai se sille,melkein jokapäivä pitää inspiroitumista etsiessä katsoa mitä se mummo on tänään saanut aikaan ;)

    -Saaruska

    VastaaPoista
  118. Mukana! :)

    Taisin saada kipinän jonkun toisen blogin kautta,sen jälkeen pölähdän tänne tasaisen väliajoin kurkkaamaan mitä upeaa olet saanut aikaiseksi :)

    VastaaPoista
  119. Mukana. Mulla on tyttö, joka käyttää 80cm vaatteita ja poika, joka käyttää 98cm. Jos onni potkii, taiteilija saa itse valita kummalle ja mitä haluaa toteuttaa.

    VastaaPoista
  120. Päivää! mä taisin löytää tänne just ompeluohjeiden kautta. joku oli kai linkannu että täältä niitä ohjeita löytyisi :) siitä on kyllä jo aikaa.

    VastaaPoista
  121. Huh! En kyllä muista, mistä tänne aikoinaan löysin, mukana olen kuitenkin keikkunut jo jonkin aikaa. Mieliinpainuvin on yllättäen (ja vielä ompelublogissa) se postaus sängynpäädystä, koska se oli / on varmaan edelleenkin tosi kaunis ja olisin itsekin sellaisen mielellään halunnut :) Kirjoittelet hauskasti ja opimpa muuten blogisi kautta ompelemaan tyynynpäälliset jotenkin siististi :) Go Mummo Go!

    VastaaPoista
  122. Ihanaa arvonta! Mistähköhän minä tänne eksyin, no luulen, että muiden tavoin jostain toisesta blogista, ja tänne jäin! Ehdottomasti parhaita blogeja, tykkään kun olet niin taitava ja aikaan saava ompelun lisäksi kaikenlaisissa nikkaroinneissa. nimim. edelleen kateellinen siitä istutuspöydän tekemisestä :D

    Saajana vaatteella (jonka tottakai voitan) olisi neiti kokoa 98 tai 120cm eskarilaisneiti.

    VastaaPoista
  123. Minä päädyin blogiisi (myöskin) jonkun toisen blogin kautta. Olisikohan ehkä ollut Kotomo? Itselläni on peukalo onnettomast keskellä kämmentä, joten jämähdin heti ihastelemaab miten toiset osaa :)

    VastaaPoista
  124. Mitenköhän tänne aikoinaan löysin..? En kyllä muista! Pitkään olen kuitenkin täällä käynyt juttuja lueskelemassa ja ohjeita etsimässä. Ainakin pari takkia ja tyynyliinaa olen ohjeittesi avulla saanut kasaan, kiitos siis niistä! Jos arpaonni suosii, esitän sitten vienoja toiveita. :) -Tiina Y.

    VastaaPoista
  125. Ruttu-Nutun blogista taisin tänne päätyä. Tuntikausia voisin näitä ihanien blogien upeita ompeluksia ihailla, voi kun voittaisin jotain omille lapsille!

    VastaaPoista
  126. Aikoinaan löysin tänne tien toisen blogin kautta. Ommella en osaa pätkän vertaa mutta silti koukkuun jäin. -Tiitiäinen-

    VastaaPoista
  127. Osallistun. Taisin Ketunpesän kautta löytää tänne tieni.

    VastaaPoista
  128. Sisustusfoorumin kautta löysin tänne pari vuotta sitten.

    Ella

    VastaaPoista
  129. Mukana ollaan toki! Oisitkohan itse mainostanut blogiasi vai mitenköhän se meni..:) Tulee täällä piipahettua sillon tällön kurkkimas ja ihmettelemäs miten ehit tekeen kaikkea kivaa.:D Hannele

    VastaaPoista
  130. Löysin tänne kerran, kun googletin ompeluohjeita ;) Muijamekon ohjeen luku vei syvemmälle blogiin ja tåällå ollaan pysytty! Itsekin juuri kesällä ompelemaan alkaneena ihastelen sinun kädenjälkeäsi! Jos onni suosii, toivoisin punaista, retroa, 80 tytönvaatetta <3

    Elluska

    VastaaPoista
  131. Olin suomi24-sivuston askartelu-osiossa ja siellä tuli blogisi esille.
    Hienoa, että olet noin perusteellisesti tehnyt ohjeet. Esimerkillistä!
    t Pirketti

    VastaaPoista
  132. Tottakai mukana huippuarvonnassa. :) Alunperin "eksyin" tänne sun blogiin jonkun toisen käsityöblogin kautta, en nyt muista mistä. :) Ja hetki meni ennen kuin tajusin, että olet ihan tuttu ihminen :D Sulla on tosi mukava blogi ja hienosti oot tosissaan jaksanut väsäillä ohjeitakin monen monia muiden ompelijoiden iloksi :)

    VastaaPoista
  133. Mukana!
    Mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, miten olen alunperin blogiisi "eksynyt". Todennäköisesti jonkun toisen käsityöblogin kautta. Ellet sitten ole käynyt joskus kommentoimassa minun blogissani.. Mutta ei siis mitään muistikuvaa.
    Luen google readerin kautta ja en ainakaan sieltä löytänyt, milloin olen alkanut blogiasi tilata. Readerissa on 350 blogia seurannassa, osa ei tietysti enää päivity, kun en niitä ole poistanut...

    VastaaPoista
  134. Ellen ihan väärin muista, niin aikoinaan jossain blogissa oli lainattu postaustasi ja linkki tänne, siitä päädyin. Selaimen kirjanmerkeissä on monia blogeja joilla vierailen säännöllisen epäsäännöllisesti.

    Ihanan palkinto idean olet keksinyt..

    VastaaPoista
  135. Jonkun toisen blogin kautta taisin tänne eksyä.Tämä on ihana ja inspiroiva blogi, ja vaikka en ole tainnut koskaan jättää merkkejä käynneistäni, niin melkeimpä päivittäin käyn katsomassa olisitko jotain kirjotellut! -Eeva

    VastaaPoista
  136. Minä löysin ihan etsimällä netistä tämän blogin. Kun tiesin että aloit pitää tätä :)

    VastaaPoista
  137. Voi kun voittaisin minäkin välillä jotain :)
    Nyt tulin tänne ihan vaan bloggerin hallintapaneelista ;), mutta alunperin varmaan jonkun muun blogin kautta.

    VastaaPoista
  138. Voi jee, mä olen kyllä asustellut täällä sun blogissa niin pitkään jo että en kyllä aivan varmaksi muista miten tänne alunperin tulin. Mutta luulisin, että sinä jätit kommentin minun ja siskoni (silloin) uuden uutukaiseen käsityöblogiin ja sieltä sitten tulin katsomaan sun tekeleitä - ja tänne jäin. Kivan touhukkaaseen ja auttavaiseen ilmapiiriin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muistelisin että sinä olit ensimmäisiä blogiini kommentoineita "vieraita" ihmisiä.. =D

      Poista
  139. Aivan blogisi alkutaipaleelta asti olen tainnut pysytellä kuulolla ahkerasti. Tämä blogi kyllä jakaa inspiraatioita ja ideoita jokaiselle lukijalle. Mikäli se onni potkaisisi tällä kertaa, saisi meille kotiutua jotain poikamaista koossa 104. Kaikki koneet traktorit yms."miestenjutut" on mieleen kyseistä kokoa tarvitsevalle miehenalulle :)

    VastaaPoista
  140. Hmm, mitenkähän minä tämän blogisi löysin.. Taisin reilu vuosi sitten googletella liivimekon ohjetta lapselle, ja tuo sinun ihana muija-mekko-ohje löytyi täältä :) siitä lähtien on uusia bloggauksia odoteltu päivittäin :D Vaikkakin se mekko on edelleen ompelematta, mutta monenlaista muuta olet saanut minutkin kokeilemaan! Kiitos mahtavasta blogista! :) Ja tuohon arvontaan liittyen, jos sattuisin voittamaan, niin tänne kelpais jotakin tuollaselle ruskeasilmäiselle 80/86 kokoiselle tytölle :)

    VastaaPoista
  141. En minäkään tarkemmin muista,mutta varmaankin etsiskelin ompeluohjeita:).
    Mukana siis arvonnassa<3

    VastaaPoista
  142. Arvontaan mukaan. Joskus löysin tänne sattumalta jonkun toisen blogin kautta, en vaan muista minkä ja kenen. Mut huippu blogi, tulee vierailtua mummolassa säännöllisesti. :)
    Aikka

    VastaaPoista
  143. Päädyin tänne linkkamalla jonkun toisen blogista, kenen, en muista.

    Poika, oranssi ja koossa 110-116 (ja muutama ylimääräinen sentti hihoihin, miinankantajan sukua ;)

    VastaaPoista
  144. Minä pölähdin lukemaan blogiasi sellaillessani summassa käsityöblogeja, jonkun toisen blogin kautta. :) Ja blogisi osoittautui niin kivaksi, että vierailen täällä melko usein. Erityisesti ompeluohjeesi ovat kivoja, kiva kun joku jaksaa väsätä sellaisia. :)

    T.Ompelutumpelo :D

    VastaaPoista
  145. Mukana arvonnassa, tarina siitä miten tänne päädyin on vanha tuttu jo.. :) Lukijaksi olen aikonut liittyä ainakin vuoden joten yritetään nyt, saas nähdä osaanko ees!

    VastaaPoista
  146. Minähän tätä joka viikko kattelen.. Kyllähän tuota mihenei veljen vaimon blogia täytyy lukkee :) Ja ollaan tykätty tekemästäsi haalarista, joten haluan osallistua arvontaan.
    Sanna

    VastaaPoista
  147. oi tämä on mun eka kerta kun osallistun minkään blogin arvontaan..olen aloittanut vasta tässä ihan hiljattain lueskelemaan blogeja..ja tänne eksyin ihan sattumalta jonkun toisen blogin kautta..nyt olen "muutaman" kerran käynyt lurkkimassa mitä täällä tapahtuu..aivan mahtava blogi sinulla! :)

    VastaaPoista
  148. Ystäväni Outin kautta löysin tämän blogin. Muutaman kuukauden olen blogia seuraillut ja osoitetta jakanut eteenpäin:) Katsotaan sitten,kun voitto osuu kohdalle, kuka saa ja mitä. :)

    VastaaPoista
  149. Arvonnassa mukana. Eksyin tänne ekan kerran jonkun toisen ompelublogin kautta.Olen tainnut roikkua anonyymisti mukana ihan blogisi alkumetreiltä asti ja tämä on edelleen suosikkiblogini. Kirjoitat niin mahtavalla tyylillä ja omepeluohjeistakin olen hyötynyt.
    -Nina-

    VastaaPoista
  150. Minä käyn myös mummolassa lukemassa jokaisen postauksen, vaikka laiskasti kommentoinkin. Nyt liityin myös lukijaksi. En enää muista miten tänne alunperin päädyin, mutta blogisurffailua veikkaan vahvasti :)

    VastaaPoista
  151. Olen innokas blogien lukija/ selailija. Tosimummon blogiin olen jäänyt koukkuun ja pidän itseni ajan tasalla postauksistasi. Sisustaminen ja lastenvaatteiden ompelu on myös lähellä minunkin sydäntäni. Ompeluohjeistasi olen saanut hyviä vinkkejä :)
    -Anna-Reetta-

    VastaaPoista
  152. Taisin löytää tänne jotain ohjetta googlettaessani ja siitä lähtien olen käynyt lukemassa jokaisen postauksesi. Olen saanut paljon vinkkejä ja ideoita ja tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa. Mukana siis kokeilemassa onnea arvonnassa :)

    VastaaPoista
  153. Jonkun toisen blogin linkkilistasta varmaankin olen ensi kertaa tänne törmännyt ja sen jälkeen ahkerasti seurannut postauksiasi. Toivottavasti onni nyt potkaisisi ja pääsisin lähempää ihastelemaan peitetikkejäsi. :)

    VastaaPoista
  154. Muistaakseni löysin blogisi etsiessäni ohjetta vauvan makuupussin tuunaukseen. Sulla on hauskat jutut! :D Osallistun mielihyvin arvontaan!

    VastaaPoista
  155. Arvontaan osallistuisin.. Kun vain muistaisin, miten tänne olen ensimmäistä kertaa päätynyt... ;) vahvin veikkaus on, että jonkun toisen blogin sivulinkkiä napsauttamalla. Meille ihana palkinto tulisi käyttöön joko pojalle koossa 110 tai tytsylle 86. Ja jatketaan ihanan ja inspiroivat blogin parissa! :)

    VastaaPoista
  156. Kohta tulee pari vuotta siitä kun löysin täältä loistavan ohjeen perus trikoopaitaan. Just sellainen ohje mitä ekaa kertaa lapsilleen ompeleva kaipasi kipeästi! Se ohjesivu on muuten vieläkin tuolla suosikeissa, mistä aina tulen katsomaan mummolan uusimpia kuulumisia. =) Arvonnassa mieluisin palkinto olisi Angry birds, Salama+martti tai Palomies-Sami aiheinen paita koossa 110. Vielä kun paidassa olisi punaista niin poika olisi ikionnellinen.

    VastaaPoista
  157. Mielellään olen mukana arvonnassa.Löysin blogisi jonkun muun ompelublogin kautta ja siitä asti olen lukenut blogiasi "päivittäin", vaikken ole blogin jäsen. Samat jutut kiinostavat myös minua...
    - kotiäiti-

    VastaaPoista
  158. Mukaan arvontaan! Eksyin blogiisi ystävän opastuksella ja jäin heti koukkuun! Tykkään kovasti sun kirjotustyylistä ja toimeliaisuudesta... :)

    - tunnelmoija-

    VastaaPoista
  159. Hurjasti onnea kuudesta sadasta! eksyin blogiisi monien käsityöblogien kautta, vaikea on mennä sanomaan että mikä oli juuri se reitti, jolla tulin. miellyin tekeleisiisi ja tyylisi kirjoittaa ja näin jäin koukkuun ja lukijaksesi. ja tokihan osallistun arvontaan, täältä jos mistä olisi kiva napata palkinto itselleen ;)

    VastaaPoista
  160. Arvonnassa mukana. Reilu vuosi sitten löysin blogisi takin ompeluohjetta etsiessä. säännöllisesti käyn lukemassa juttujasi, ne on niin mukavaa luettavaa :)

    -Sarkku-

    VastaaPoista
  161. Eksyin ihanaan blogiisi Leisandian sivupalkin kautta jokunen aika sitten. Jatka samaan malliin vaan:) Ja arvonnassa mukana tietty. -Susa-

    VastaaPoista
  162. Kahta kautta olen tänne osunut. Ensin siskon opastamana, sitten googlasin vuoritetun mekon ompelua ja tännehän se johti... Hyvin ohjeilla mekko onnistui. Ehkä muistan seuraavalla kerralla miten se tehdään. Tai ainakin muistan mistä ohje löytyy... ;-) Hanna LL
    (tarvittaessa vaatekoko 134 ja käyttäjä ekaluokkalainen poika.)

    VastaaPoista
  163. Opiskeluystävämme R kertoi tilanneensa takit/takin sinulta, ja joskus sattumalta huomasin sinun kommentoineen hänen blogissa. Klikkasin kuvaasi ja löysin tien blogiisi, jota olenkin siitä lähtien innolla lukenut! Suunnilleen samankokoiset lapset ja kivasti kirjoitettu teksti sekä tietenkin taidokkaat ompelukset vetävät yhä uudelleen tänne! Ja toivon todella voittavani, että myös minun eskarilaiseni saisi jonkin hienon, uniikin vaatteen tarpeeseen! :)

    VastaaPoista
  164. Moikka, ihana arvonta, kiitosta vaan jo etukäteen koska meinaan voittaa tämän ;) nyt en kyllä yhtään muista mistä päin blogistaniaa olen tänne eksynyt, mutta varmaan reilun kaksivuotta olen täällä satunnaisesti pyörinyt.

    VastaaPoista
  165. En edes muista miten tänne eksyin, kun blogisi on ollut lukulistallani ihan alusta asti. Ja voi kun nyt onnetas suosisi!

    VastaaPoista
  166. Oispa hauska voittaa :)
    Löysin tänne muistaakseni takin ompeluvinkkejä etsiessäni taikka sitten jonku toisen blogista, en muista ihan tarkalleen..jostakin syystä jäin seurailemaan.

    -Lotta

    VastaaPoista
  167. Onnea lukijakunnan kasvusta!

    Itse löysin tieni tänne Googlen avustuksella, kun aloittelin vauvalleni vaatteita tekemään. Ei tarvinut kuin lukea blogin nimi, niin tiesin, että tämä on blogi minun mieleeni. Itsekin aina jaksan mummoilla ja olen ylpeä siitä!

    Siispä olen mielelläni mukana arvonnassa!

    - Turengin mummo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Lisää keinotekoista mummoenergiaa! ;D

      Poista
  168. Tervehdys! Google mut tänne pölläytti, muistaakseni hakusanana takin kaava. Vähän vilkuilin ympärilleni ja lisäsin itseni lukijaksi! Ja jee, monta ideaa olen saanut! Toteutusta odotellessa.. :)

    VastaaPoista
  169. JOstakinn blogista olen tänne joskus löytänyt. Ja tykkään tyylistäsi kirjoittaa, joten olen palannut aina vain. :) Ja jos voitan saat tehdä pojalleni jotain kivaa :D

    VastaaPoista
  170. Minäkin heittäydyn mukaan ihanaan arvontaan, 3-vuotias tyttäreni huolisi mielellään jotain tosimummon ompelemaa koossa 98/104cm! Suoraan sanottuna en enää muista, mitä kautta alunperin blogisi löysin.. Siitä on joka tapauksessa nyt noin kaksi vuotta ja luultavasti päädyin tänne jonkun toisen blogin sivupalkista. Sen jälkeen olenkin seuraillut tiivisti "mummolan" touhuja. Erityisesti ompeluohjeet ilahduttavat, koska itse olen ihan harrastelija..! :)

    VastaaPoista
  171. Ehdottomasti mukaan arvontaan, olispa onni jos voittais! :) Minä taisin eksyä joskus jonkin toisen blogin kautta takin teko ohjeen perässä, ja tänne jämähdin. Vähän väliä käyn kurkkimassa mitä ideoita sinne päähäsi on taas pulpahtanut :)

    VastaaPoista
  172. Osallistun arvontaan! Täällä hieman piilossa, kommentoimatta olen blogiasi seuraillut. Muistikuva on sellainen,että oisin Googlen kautta tupsahtanut tänne etsiessäni jotain ohjetta. Oiskohan ollut muuten tuo putkihuivi....
    Ihania juttuja teet!!

    VastaaPoista
  173. Osallistun arvontaan ja juuri aloin pohtia mistä olen alunperin blogiisi kulkeutunut.. Siitä on jo ainakin vuoden verran aikaa, puolitoistakin. Varmasti jonkin toisen blogin kautta, mutten valitettavasti muista minkä. Arvontapalkintona tavoittelen jotakin lastenvaatetta tyttö-/unisex-värisenä koossa 86 cm, vaatekappaleella ei niin merkitystä, sillä kaikkea tarvitaan. :)

    VastaaPoista
  174. Hei! Kiva arvonta! Olen löytänyt blogiisi jonkin toisen blogin kautta -mistä ja milloin, ei tietoa. Olen noin vuoden verran lueskellut tosimummoismista ja pitänyt lukemastani. Jatka samaa rataa! Keep on rockin' granny!

    VastaaPoista
  175. Hei!Olen löytänyt blogiisi joskus,kun hain kan ttauksen ohjetta,sulta löyty ja hyvä sellainen.:) tätä on ilo käydä lukemassa,saat hyvälle tuulell ja inspiroit ain ompelemaan. :)

    -Soletzu-

    VastaaPoista
  176. Hei, Löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta. En muista enään minkä, kun siitä on jo ehkä yli vuosi. Mutta sen muistan että sana TOSIMUMMO oli asia miksi tahdoin blogiisi tutustua ja koukkuun jäin, juttusi ovat niin kivoja. Voittaessani toivon vaatetta pojalle koko 74. Voin kertoa myöhemmin lisää mitä se olisi.. ja siksi aion osallistua arvontaan. -Sqllq

    VastaaPoista
  177. hei. arvontaan mukaan. olisinkohan tullut tänne jonkun käsityöaiheisen blogin kautta ja haaveillessani ompelun opettelemisesta.
    ja sitä rataa sitten jatkanut.
    päivi

    VastaaPoista
  178. Heippa. Hain ohjetta muistaakseni takintekoon ja silloin alunperin tulin klikkailleksi itseni tänne. Olet niin tarkka ja taitava. Aina kiroan sitä miten paljon helpommalla olisin päässyt monesti jos olisin uhrannut muutaman minuutin silittämiseen ja silloin tulet aina mieleen :)
    Nyttemmin olen vihdoin saanut itselleni tunnukset ja päässyt ihan lukijaksi asti, joten tottakai arvonnassa mukana, ehdottomasti!

    VastaaPoista
  179. Hei!

    Ompeluharrastukseen vasta hurahtaneena olen etsinyt ideoita ja tietoja blogeista...persoonallisella nimellä jäit mieleeni, nyt olen jo ihan koukussa blogiisi :) -LapinAkka

    VastaaPoista
  180. Moikkelis Mummelsson! Täällä kirjoittelee yksi kuuden lapsen ompelija äiti. Olen jo pari vuotta seurannut blogiasi ja odotan innolla uusia postailujasi. Kirjoitat kyllä niin minuun uppoavalla huumorilla, että kiitos vaan monista nauruista! :) Niin ja tänne löysin tuolta Pöljän puuhista, jota serkkuplikka kirjottelee. T. Jaset

    VastaaPoista
  181. Käsityöblogin kautta toiseen ja sinun blogisi löysin. Ihania ideoita. Ja tosi hienoa, että olet noita ohjeita tehnyt. Onnea blogille :)

    VastaaPoista
  182. Löysin blogiisi toisen blogin kautta, jota seuraan säännöllisesti. Kirjoitustyylisi ja postaukseksesi jäivät mieleeni niin että nyt vierailen blogissasi säännöllisesti, anonyymina kylläkin.

    -Vimpula-

    VastaaPoista
  183. Mukana arvonnassa :). Alunperin etsin takkiohjetta lapsen retrokangastakkiin ja kirjoitustyylisi ja monitaitoisuutesi sai liittymään lukijaksi. Pidän valtavasti tavastasi kirjoittaa ja muutenkin blogistasi.

    VastaaPoista
  184. Blogiisi löysin kälyni suosituksesta ja säännöllisesti tulee lueskeltua vaikka en lukijaksi olekaan rekisteröitynyt. Tuote aikaisempi postaus tuplahihasta tuli juuri sopivaan aikaan, ohje pääsee toivottavasti piakkoin testaukseen, kiitos siis siitä! Reilu 2-v tytölleni olisi toiveissa 98cm vaate, jos arpaonni suosii :)

    -Outi A.

    VastaaPoista
  185. Huhhei! On sulla arpominen, jos kaikki lukijat osallistuvat. :D

    Itse löysin tieni tänne muistaakseni ihan blogilista.fi:n kautta, kun ryhdyin etsimään ompeluaiheisia blogeja. Tai sitten se oli samalla seikkailulla jonkun toisen ompelijan blogin kautta. Yhtä kaikki, hyvin on viihdytty ja sinun ansiotasi lienee myös se, että hoksasin aika ihanan pitsineuloksen tuubihuivia varten viime EK:n reissulla... ;)

    Lapsia löytyy omista ja likeltä vähän joka kokoa. Palataan asiaan sitten, jos arpaonni suosii. ;)

    VastaaPoista
  186. Toki mukaan mieki tahon :)! Taisin jonkun toisen blogin sivupalkista sinut löytää, mutta en kyllä muista mistä. Sie olet taitava ja monipuolinen ompelija ja sisustaja. Ja varsinainen verbaaliakrobaatti :)! Mielelläni luen blogeja, joidenka kirjoittajilla on kirjoittamisen taito ja aikaa siihen. Tosimummo on estottomasti yksi mukavimmista ja hauskimmista blogeista, jotka on vastaan tullu :). Kiitos, kun jaksat blogata ja ilostuttaa muiden kaltaistesi mummojen eloa!

    VastaaPoista
  187. osallistun! Löysin Blogiisi hakiessani blogeja joissa tehdään lapsille vaatteita ja tykäistyin ihaniin vaatteisiin joita teet! Rakastuin ja ostin sen tekemäsi vihreän ulkohaalarin, se on ihana...voi kumpa se menisi päällä pitemmän aikaa! :)

    VastaaPoista
  188. Osallistun! Minä löysin blogisi erään toisen blogin kautta, ja olen kateudesta vihreänä ihastellut ompeluksiasi. Osaisimpa minäkin yhtä hyvin!

    VastaaPoista
  189. Mukana ollaan. Löysin blogisi muistaakseni hetkiä-blogin kautta :)

    VastaaPoista
  190. Minäkin löysin blogiisi jonkun toisen blogin kautta...en vai muista minkä. Blogisi on paras blogi, minkä olen täältä netin ihmeellisestä maailmasta löytänyt! Kiitos siis siitä! Parhaaksi sen tekevät mielenkiintoiset aiheet, hyvä kirjoitustyyli, kauniit kuvat ja tietty nuo ompeluohjeet, jotka varmasti tulevat monelle tarpeeseen. Seuraan säännöllisesti blogiasi, vaikka en halua lukijaksi (mihinkään muuallekkaan) liittyä, ja siksipä onkin kiva, kun huomioit kaikki arvonnassasi :)

    -Kerttuli

    VastaaPoista
  191. Takkiompelusten tiimoilta tänne taisin ensimmäisen kerran eksyä :)

    -LottaK

    VastaaPoista
  192. Sattumalta eksyin, kun ompelublogeja selailin. Yllätääen oletkin "puolituttu", ja väärän puun kautta sukua...

    Kiva Blogi, ja sama elämäntilanne, ja vähän samantyyppiset projektit. Nämä ovat osa blogisi viehätyksen salaisuutta kohdallani :)! Intoa päivityksiin jatkossakin!

    t: Iita78

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.