perjantai 7. syyskuuta 2012

Soveltaen

Eurokankaassa käydessani löysin kerrankin kasan omiin vaatteisiin sopivia kankaita. Perus-koti-pitkähihaiset (ja pitkähelmaiset) on olleet nollasaldossa. Nyt saldo on yksi. Mukavan joustava ja paksu trikoo on EK:n palapuolelta.

Pölyt pois helmasta kun kuvataan...


Kaava on Ottobre Womanin aikaisemmistakin ompeluksista tuttu Susie, mutta aika rankasti muunneltuna versiona.


Helmaan lisäsin kaksinkertaisen kaitaleen samasta kankaasta, jottei tunika jäisi pahimmoilleen liian lyhyeksi. Harvoja imartelee sellainen lantion leveimpään kohtaan päättyvä malli. Tai no, mitäpä minä muista tiedän, mutta omasta peilikuvastani en tahdo nähdä moista pituutta.

Seuraavaksi tarina, jossa kaikki ei mene ihan putkeen. Huomenna tähän aikaan meidän piti olla matkalla Pohjanmaalle häihin. Alkuviikosta piirsin pikaisesti kaavat uuteen mekkoon vanhan, aikaisemmin piirretyn perusmekkokaavan pohjalta, ja kankaat siihen haeskelin tapani mukaan Eurokankaasta. Pukukangaspuolella oli vanhat roosat kummallisen hukassa, ainoastaan yhtä kyseisen väristä tylliä löysin. Ja koska minun lempparikenkiini se väri olisi sopinut, halusin siksi juuri sitä vanhaa roosaa. Vaatetuskangaspuoli veti siis vesiperän, joten siirryin kurkkimaan verhokangaspakkoja. No, jopa löytyi useampaakin sorttia. Koska on syksy, otin tuollaista lämpöisemmän näköistä sintsiä, varmistettuani ensin, ettei myyjäkään keksi yhtään syytä, miksei siitä voisi ommella mekkoa. Ei keksinyt.


Ja kyllähän siitä hyvin ompelikin. Eteen lisäsin perusmallista poiketen rypytykset, mutta vuorin leikkasin normaalisti, jolloin se pitää tuon rypytyksen kuosissaan, eikä päästä sitä leviämään liikaa.


MUTTA. Ennen päällisen ja vuorin helmojen yhdistämistä päätin sovittaa mekkoa. Oikein sopiva ja näyttää siltä miltä pitikin, mutta huh, tulipa siinä heti nihkeä olo. Uskomattoman hiostava kangas! Ei auttanut kuin todeta, että tämän mekon pitäminen tuntuu samalta kuin voisi kuvitella muovipussiin pukeutumisen tuntuvan.

Sitten olikin mentävä siitä, mistä aita on matalin. Mitään varajuhlavaatekangasvarastoja en omista, eikä aikaa uudelle kaupunkireissulle enää ollut. Pikainen läpivalaisu kaikkiin omistamiini kankaisiin kertoi, että lähimmäs juhlavaa osuu Hugo Boss -villan nimellä myyty Eurokangas-pala. Ja koska aikaa ei tosiaan ollut enää yhtä iltaa enempää, piti turvautua tuttuun luottokaavaankin. Tämän kanssa ei tarvinnut pelätä hiostamista, sillä höyryllä silittäminen kertoi kankaan olevan tosiaan ehtaa villaa. Uhh, mikä lampaan tuoksu!

Mekosta tuli hyvä. Korua tai huivia sekä korollisia kenkiä, niin kyllä sillä yhdet juhlat juhlitaan. Perjantaina laitettaisiin puvut pussiin ja ajettaisiin mummolaan, mistä matkaa juhliin ei enää olisikaan sataa kilometriä enempää.


Sitten sain viestin, ja lastenhoitosuunnitelmat kaatuivat. Neljän pienen kanssa häihin meno ei oikein innostanut, kun oli ollut ajatuksena ottaa mukaan vain pienin, eikä muiden vaatetustakaan ollut ehtinyt pohtia, kun ei ollut tarvinnut. Jäimme miettimään, mitä voisimme tehdä. Ketä kehtaisi pyytää hoitajaksi aamusta yöhön, kun kotoa käyden tuohon hääreissuun menisi kuusi-seitsemän tuntia jo pelkkiin matkoihin.

Asian pohtiminen jäi kesken, kun päivä loppui kesken, ja viime yö teki pohtimisen kokonaan turhaksi. Nuorimmainen ei juuri silmiään ummistanut, vaan huusi koko suuren kiukkunsa vimmalla tukkoista nenäänsä ja kipeää kurkkuaan. Ei nukkunut poika, ei nukkunut äiti, eikä tainnut nukkua isikään, vaikka kuinka painoi tyynyä korvilleen. Juhlamekko oli lopulta täysin turha satsaus. Onneksi kuminauharypytys helmassa teki villamekosta arkisemman, ja nyt se päätyy tunikakäyttöön pitkähihaisen paidan ja paksujen talvisukkahousujen kanssa. 


Ja asiaan kuulumaton kysymys: kuka ihana osaa kertoa, mistä löytäisin niitä paksuja talvisukkahousuja, joissa olisi riittävän pitkät jalat, ja ennen kaikkea, jotka eivät pistele? Ihan sama, miten kalliit ostan ja mistä, niin aina ne pistelee ja lentävät lopulta käyttämättöminä roskikseen (en ole osannut viedä aikuisten sukkahousuja Konttiinkaan). Herkkänahkainen ei vain tahdo kestää mitään muuta kuin puuvillaa, tai sitten en vain löydä oikeita merkkejä. Vähäsen se kiukuttaakin, kun maksaa lämpöisistä ja pehmeiksi kehutuista villasukkahousuista melkein 20 euroa, kerta toisensa jälkeen, ja joutuu heittämään ne käyttämättöminä pois. Yhdet olen löytänyt, Lidlistä, ja käyttänyt puhki. Kuvan Lindexiltä hankittuja villasukkahousuja kestin juuri kuvaamisen ajan, ja riivin ne sitten kiireesti pois. Sietämätöntä pistelyä!




Voisin väittää, että äiti nyt on vähän väsynyt. Nyt pieni nukkuu, mutta kaksi isompaa pientä ei, ja jos tahtoo välttää vuosisadan katastrofit, on pysyteltävä hereillä itsekin. 

Lastenvaatteitakin on jokunen syntynyt lähipäivinä, mutta niistä lisää joskus myöhemmin. Nyt tuntuu siltä, että silmien alla on jotkut omituiset ulokkeet, jotka haittaavat näppäimistön näkemistä.

Mukavaa viikonloppua kaikille, ja onnellista hääpäivää parille, jonka häihin emme pääsekään!

36 kommenttia:

  1. Voi miten kauniit ompelukset taas!! Ja olet niin oikeassa tuosta pituudesta!!

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat! Millä kaavalla tuo alempi mekkonen on tehty? Olisi aika kiva kotiasu ja sopisi myös töihinkin... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaava on oma muokkaus valmiskaavasta, mutta pohja siihen on aikoinaan piirretty Modan 2004-vuoden keväisestä juhlavaatenumerosta. Vastaavia perusmekkokaavoja kuitenkin löytyy monestakin lehdestä, uudemmistakin. Katkaiset vain rinnan alle sopivaan kohtaan poikkisauman ja yhdistät helmakappaleet niin, että etu- ja takasivusaumat jäävät pois. Yläosaa voi käyttää useimmiten sellaisenaan, tosin tuossa mallissa nostin pääntietä muutamalla sentillä, samoin takaa nostin pääntietä, ja laskin kädentietä alemmas jotta alle mahtuu pitkähihainen. Jahas, tiedä tästä miten selkeältä tämä lopulta kuulostaa.. =)

      Poista
    2. Kiitos! Pitää silmäillä kaavoja... =)

      Poista
  3. Erikauniita minunkin näkökulmastani :)! Ja sama kysymys: mistä on tuo alempi mekkonen tehty?

    Lasten kanssa kaikki ei mene aina putkeen - tuttu tilanne! ja voi harmitus! Mutta tsemppiä kuitenkin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossapa se jo tulikin.. =) Lisäisin vielä ylläolevaan kaavaohjeeseen, että jos haluaa helmaa tuolla tavalla väljemmäksi, voi KE- ja KT-kohtiin lisätä joitakin senttejä mittaa, jolloin helmaan jää poimutettavaa.

      Poista
  4. Minä tykkään erityisen paljon tuosta ekasta tunikasta, kauniita ovat kyllä mekotkin. Mulla on sama ongelma paksujen sukkareiden kanssa. Yhdet superhyvät löysin muistaakseni viime talvena Robinhoodista. Hintaa taisi olla hurjat 7 euroa ja edelleen ovat siistit vaikka olen paljon käyttänyt.
    -Nina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä laatusukkahousukauppoja meillä, Lidl ja Robinhood.. ;D

      Poista
  5. Kivan näköisiä mekkoloita / tunikoita! Tuskin sellaisia kutiamattomia villasukkiksia on olemassakaan. :-( Eli leggareilla mennään täälläkin..

    Voi harmi tuota juhliinmenon peruuntumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla että niitä ei olekaan. Noissa Lidlin sukkahousuissa oli muistaakseni viskoosia/puuvillaa, ja nehän ei helposti kutia muutenkaan. Villa olisi kuitenkin lämpöisempi, harmi. :/

      Poista
  6. No aina ei menee putkeen suunnittelut mutta todella kaunis on se tunika/mekkonen!!!

    VastaaPoista
  7. Ihana kokonaisuus noissa parissa viimeisessä kuvassa. Tykkään :-). Malli kiinnostaa minuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huivikin eka kuvassa näköjään miten sattuu, mutta onko se aina niin tarkkaa.. :D

      Ylemmissä kommenteissa onkin jo tuohon kaavaan vastaus.

      Poista
  8. Joka kerta kun esittelet jotakin itsellesi tehtyä, olen täällä jo kaivelemassa omia kankaita esille, vaatteissa sinulla on juuri sellainen tyyli joka minulla olisi jos saisin joskus itselleni jotakin valmiiksi asti.. Eli ihania taas.
    Sukkahousuasiaan en osaa kommentoida muuta kuin näin kestovaippanäkökulmasta sen, että villa kutittaa, merinovilla taas oikein käsiteltynä ei (eli ei ole kaupassa sotkettu sekaan mitään kutiamista aiheuttavaa ja itse ei ole pesty kuin käsipesulla), joten olisikohan jossakin merinovillaisia sukkiksia myytävänä? Minä en kestä villaa, mutta merinoissa on ihana olla ;)

    Onhan se niin tätä tämä lapsiperhe-elo, menoa ja meininkiä riittää, aina tulee jotakin joka heittää suunnitelmat uusiksi, on niin paljon muuttuvia tekijöitä, juuri kun luulet tietäväsi jotakin tulee joku joka todistaa että olit ihan väärässä. Aina joku on jossakin pöpössä, arjessa sattuu ja tapahtuu... aina on jotakin. Mutta mitäpä se arki olisi ilman tätä kaikkea?

    VastaaPoista
  9. Ovat kyllä upeat ja sopivat sinulle tosi hyvin, ihania :)

    VastaaPoista
  10. Siiis AIVAN ihana tuo Hugo Boss-tunika. <3 Osaisikohan tuon tehdä tällainen semi-ompelija.... Ja mistä saisin kaavan. Olisi NIIN passeli päiväkotityöhön.
    Itse en myöskään voi sietää kutittavia sukkiksia (tai ylipäänsä sukkiksia), siksi panostankin laadukkaampiin legginseihin. Niiden kanssa vetäsen sukat/villasukat/säärystimet.

    VastaaPoista
  11. Tosi ihanan näkönen ja mallinen (hugo boss) tunika! Ja ihanasti yhdistetty asusteet siihen :)

    VastaaPoista
  12. Ovat kyllä upeat ja sopivat sinulle tosi hyvin! :) kumpa itsekkin osaisi ommella nuin taitavasti...ja mulla ei kyllä onnistuisi varsinkaan silloin jos pitäisi kiirellä tehdä johonki esim.juhliin... :)-kaiku-

    VastaaPoista
  13. Harmi kun teidän hääreissu peruuntui. Ja toivottavasti muksut paranevat! Mekkohan menee hyvin muissakin kuin juhlissa.

    VastaaPoista
  14. Ihania vaatteita olet taas huristellut :) Pitäis tehdä itsellekin jotain perusmalleja talvea varten... Sukkisongelma on tuttu täälläkin. Yleensä ostan Halpa-Hallista Sidosteen sukkahousuja, jalkoja riittää tämmöiselle metriheikillekin asti ja ovat olleet pehmeitä ja kestäviä.Villaa tosin noissakaan ei taida olla. Yhdet ainoat kutiamattomat merinosukkikset oon joskus jostain ostanut...

    VastaaPoista
  15. Ihania vaatteita olet tehnyt! Tykkään ite Ottobren kaavoista kovasti ja niistä saa vähän muokkaamalla monenlaista! Mulla ihan sormet syyhyää ompelemaan itselleni jotain ihanaa taas! Kangasvarastoa on taas kertynyt ja vaatekaappia perkasin tällä viikolla, niinettä ois jo korkea aikakin...

    VastaaPoista
  16. Huoh =/ tsempit sairasteluun <3
    Nättejä vaatteita oot taas tehnyt :) Sukkahousuvinkkiä en osaa antaa, toivottavasti muut on viisaampia tässä asiassa :)

    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  17. Ihana tuo viimeinen mekko! Sellaisesta tykkäisin itsekin.

    Sukkahousuista voisin todeta, että mä olen löytänyt kutiamattomia H&M:ltä. Siellä on puuvillaisia, mutta paksuja, joista tykkään ja koska olen aika pieni ja pihi, ostan vielä lasten osastolta halvemmalla kuin aikuisten sukkiksia, 170cm passaa hyvin. (olen 157cm itse, mutta toki hieman leveämpi kuin moni teini... :D )
    Toivottavasti löydät omaan makuun sopivat sukkikset. Näillä mä kuljen talven hameilla ja mekoilla, monesti sitten pakkasella kahdet päällekäin.

    Aurinkoista syksyä, toivoo Minttu

    VastaaPoista
  18. Hupsis, oletpa taitava ompelija, noin vain ompelet juhlavaatteet, joista sitten tuleekin tunika!!

    VastaaPoista
  19. Aivan ihana malli tunikassa!

    Minä myös ostan paksut neulesukkahousut H&M:ltä ja koska olen lyhyenläntä, niin lasten osastolta saa halvemmalla :D Kerran tilasin jopa ellokselta lastenosastolta 170cm sukkikset, mutta jouduin palauttamaan, koska olivat niin valtavan pitkät minulle. Muuten nekin olisivat olleet nätit eivätkä kutittaneet :)

    VastaaPoista
  20. Ihania mekkoja ja tunikoita, mutta voin kuvitella tunteen että on muovipussi päällä, ei todellakaan innostaisi.. :( Toivottavasti löydät jostain vielä kutittamattomat sukkahousut, minä vihaan suunnilleen kaikkia sukkahousuja, pakolla juhliin laitan, mutta leggarit on ihanat :)

    VastaaPoista
  21. Oletpa sinä kaunis ihanissa kotivillasukissa ja kauniissa mekoissa! Kelpaisi mullekin! Harmi, että reissu peruuntui. :(

    VastaaPoista
  22. Kauniita vaatteita olet saanut ommeltua "kaikesta huolimatta".
    Falkelta löytyy merinovillaisia sukkahousuja, jotka itse omistan ja tykkään pitää vaikka yleensä kaikki kutittaa.

    VastaaPoista
  23. millä kaavalla teit tuon viimeisen mekon? Hieno on! oot sinä aikaansaapa nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ekoissa kommenteissa jo kerroinkin vinkkiä tuohon mekkokaavaan! =) Lehtikin löytyy minulta edelleen, joten kaavankin saisit postissa aika helposti.

      Poista
    2. kävi tuo kyllä mielessäni, että aikaisempiakin kyselijöitä voi olla, mutta kun kone kävi ku tervassa, ni en jaksanu ruveta lukemaan niitä. Jos lehti joutais tai kaavat mun koossa, ni laitappa kangaslähetyksen mukaan.
      Täälläkin on kangaslähetys sulle tulossa :)

      Poista
    3. Mahtavaa! =) Laitan lehden tulemaan kankaiden mukana, palauttelet joskus kun on kulkua täällä tai meillä siellä.

      Poista
  24. Hienoja mekkoja, oot kyllä taitava! :)
    Löysin ainakin stockmannin nettikaupasta yhdet vogue-merkkiset sukkikset, joissa 65 % merinovillaa. Hintaa on 34,95 e. Kokemusta minulla ei kyllä noista ole...
    Stockmannin nettikaupassa muuten ilmainen toimitus postiin syyskuun ajan!

    VastaaPoista
  25. Ihania ompeluksia oot väkertäny!:) Ja ite ku oon vilukissa, en pärjää yhtään talvella ilman kunnon alusvarustusta. Mulla on angoran villasukkahousut, todella pehmeät ja valtavan lämpimät!

    Angoravillan ominaisuudet ja käyttö:
    Angoravilla on:

    Kevyttä: karva on erittäin ohutta, siinä on runsaasti ilmaonkaloita. Angoran hienousluokitus on 100´s (sanotaan 100 pisteen villa). Samaan hienousluokkaan yltävät vain kashmir ja vikunjan villa. Angoran kuitupituus on n. 10-15cm.
    Pehmeää: karvan suomumaista pintaa peittää ohut vahakerros, joka hylkii vettä ja saa karvan tuntumaan kiiltävältä ja sileältä. Tuntuu iholla miellyttävältä.
    Kallista: kaninkasvatuksen vaativuudesta ja pienistä tuotantomääristä johtuen
    angoralanka on kallista.
    Suuri kosteudenimemiskyky: angoralanka pystyy imemään jopa 60% kosteutta omaan painoonsa nähden tuntumatta silti kostealta.
    Suuri lämmöneristämiskyky: karvan ilmaonteloiden ja langan hienojen karvojen väliin varastoituneen ilman ansiosta ihmisruumiin tuottama lämpö häviää erittäin hitaasti vaatteen läpi.
    Vanuu herkästi
    Vaikeaa kehrätä

    Kalleuden ja sileän pinnan tuoman vaikean kehräytyvyyden vuoksi angoravillaa käytetään useimmiten sekoitettuna muihin kuituihin: lampaanvillaan, alpakkaan ja tekokuiduista polyamidiin ja polyakryyliin jne. Pörröisen ja pehmeän angoravaikutelman saavuttamiseksi 10-30 % angoravillaa riittää. Angora on neulelankojen ja kankaiden materiaali. Kosteudenimemis-ja lämmöneristämiskykynsä vuoksi angoraa käytetään terveysalusvaatteiden ja lämmittimien materiaalina. Useilla kaninkasvattajilla onkin sopimus Mediman, Euroopan suurimman angoranjalostajan ja erityislämmittimien sekä terveysalusvaatteiden valmistajan kanssa.
    - vilukissa-

    VastaaPoista
  26. Mie löysin citymarketista viime talvena sukkikset mitkä oli 100prossasta villaa muistaakseni, muttei kutittaneet yhtään. aika nopeasti tosin nyppääntyivät ahkerassa käytössä-

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.