tiistai 21. elokuuta 2012

Kesän loppumisen pelko

Aina kesän päätteeksi, koulujen alkamisen aikoihin, iskee rintaan ahdistus. Pian lämpö ja valo ovat pelkkiä muistoja vain, ja ikkunan läpi lämmittäviä auringonsäteitä saa odottaa seuraavaan kevääseen saakka. Tässä syksyn kynnyksellä on siis nautittava elämästä ulkona niin paljon kuin mahdollista... on imettävä valoa ja lämpöä varastoihin, jotta jaksaa taas pimeän ja kylmän ylitse.

 

Konkreettisiakin syitä runsaaseen ulkoiluun liittyy. Sellainen, joka ei omista lämmintä autotallia tai muuta kätevää harrastetilaa, keskittää huonekalutuunauksensa ja nikkarointinsa sulan maan aikaan. Minä kuulun niihin "sellaisiin". Tuulikaapin penkki vie paljon aikaa ja energiaa, mutta sen työstämisestä saa myös energiaa takaisinpäin. Tekee niin hyvää silittää vanhaa puuta, rapsutella siitä maaleja pois ja tuntea maalin alta löytyvä kova pinta.


Ongelmana on vain se, miten saada yhdeksänkuinen, kävelykyvytön ihmislapsi viihtymään ulkona yhtä paljon kuin hänen äitinsä siellä viihtyisi. Ennen vanhaan laskin tuon ikäisen mukelon nurmikolle viltin päälle ja katselin, miten siellä maisteltiin ruohotupsuja ja käpyjä, vaikka tarjolle olisi laitettu oikeitakin leluja. Mutta uudessa kotopaikassa kun ei ole sitä nurmikkoa! Jonkin verran apua tähän ongelmaan on tarjonnut uusi lapsenvahtimme, jonka ulkonäöstä en pidä sitten pisaraakaan, mutta joka kyllä on viihdyttänyt koko muksunelikkoa jo hintansa edestä. Tuossa rumassa lapsenvahdissa on mukavan pyöreä muoto ja turvalliset verkkoaidat, ja mikä parasta, pohja on melkein metrin irti maasta, joten sinne voi laskea könyämään tuollaisenkin vaahtosammutinta lyhyemmän ihmisen alun. Jos isommat sisarukset eivät intoudu hyppimään liiaksi, on tämä pyöryläinen oikein miellyttävä paikka makoiluun paitsi pikkupojalle, myös äidille.



Onnekasko se joskus tahtoi nähdä noita meidän syysleimuja kukassaan? 


Siinäpä heitä. Vähäisempikin pinkkiys riittäisi, jos minulta kysyttäisiin, mutta aika harvoin tuollaiset kasvikset taitavat mummoilta mitään kysellä. Kivasti kyllä kukkivat, ja kukittakin tuo lehdistö on mukavan näköinen läpi kesän. Siispä nämä pääsevät aikanaan oikeaankin kukkapenkkiin pihaa piristämään. Ja sen verran reippasti näyttäisi uutta varttakin nousevan yhden kesän aikana, että on tästä sinne Onnekkaallekin asti jakaa, jos värisävy miellyttää.

Edellämainitulta henkilöltä saadut hillavadelman taimet työntävät marjaa, mutta nuo ensimmäiset marjat ovat tulleet poikkeuksetta syödyiksi ennen kuin pääsevät kypsymään kunnolla, tai ennen kuin ehtisin itse maistelemaan.


Tuo meidän vähäistä vaille kolmevuotias on niin hurja syömään ulkona kaikkea, mitä silmien eteen sattuu, että saamme olla sydän syrjällään milloin minkäkin yllätyksen takia. Viime viikolla saimme henkistä laatua olevia sydänoireita tytön syötyä kourakaupalla punaisia marjoja, joiden olin olettanut olevan oravanmarjoja. Helpotukseni oli valtaisa, kun pikagooglaus kertoikin oravanmarjan lehden näyttävän erilaiselta, ja kyseessä olikin lillukka. Tuon ulkoilmakulinaristin ansioluettelossa on entuudestaan jo siperianhernepensasta, lupiinia ja lumimarjaa, sekä näiden lisäksi lukematon määrä myrkyttömiä maistiaisia. Haluaisin niin kovasti kasvattaa pihallamme kaunista sormustinkukkaa, mutta kuka hurja uskaltaa kattaa myrkkytarjoilun lapselleen omaan pihaan? Totuushan on, että kasveista varmaan puolet on jossain määrin myrkyllisiä, ja harvahan edes ryhtyy maistelemaan mitään heinää tai kukkaa, mutta meillä nyt sattuu asumaan tyyppi, joka sanoo kaikkea ulkona kasvavaa, koivua pienempää salaatiksi, mutta jättää ruokapöydässä lähes kaiken tarjolle asetetun ruuan lautaselle. Maha tulee ilmeisesti täyteen siitä "salaatista". Ja jano sammuu ryystämällä takapihan ojasta sammakkovettä. Mitäs siitä, jos juodessaan sattuu saamaan saappaat täyteen vettä ja pipokin kastuu. Jano kuitenkin haihtuu. Olen todennut tuon lapsen kohdalla jo monen monta kertaa, että ei sitä omin voimin hengissä pidetä, kyllä siihen tarvitaan apua joltakulta siivelliseltä.

Pieni karkaus aiheesta, mutta sallittakoon se, kun kyseessä on sentään oma blogi. 

Perennasiirtolaispenkissä nousee joskus myös yllätyskasveja. Elokuunasteri on yksi sellainen, ja hyvä kun en kitkenyt sitä pois penkistä ennen kuin sain lajille nimenkin. Kiitokset Leealle tunnistusavusta!
 

Se toinen, joka ei vielä kuki, on edelleen arvoitus, mutta nettikuvia katseltuani näyttää vahvasti siltä, että se voisi olla palavarakkaus. Täytyy vakoilla anopin perennapenkeistä samanlaisia lehdistöjä, sillä sieltähän sekin salaperäinen tulokas on lähtöisin. Eiköhän sillekin tämän illan herukankeruumatkalla lajimääritys saada! 

Hauskin yllätys tuosta penkistä nousi muutama viikko sitten, kun ihmettelin penkin reunaan kasvanutta parinkymmenen senttimetrin korkuista vihreää rypästä. Lehden muoto oli kovin tutun näköinen, mutta en kyennyt millään kepulikonstillakaan yhdistämään tuota lehden muotoa mihinkään lajiin. Jostain syystä päätin nykäistä muukalaisen pois penkistä, ja nauruhan siinä pääsi, kun maasta irrottuaan laji selvisi kyllä heti. Juurissa roikkui nimittäin kauniin muotoinen, peukalonpään kokoinen uusi peruna. Kevätvuohenjuuret ja syysleimut olivat anopilla perunamaan laidalla odottamassa siirtoa meille, ja sitä kautta tuo hyötykasvis oli ajautunut minunkin kukkapenkkiini.

Näitä vihreitä möllejä meillä kasvaa niin, että varret kaipaisivat jo tukea jaksaakseen kannatella satoaan. Kaikki uudet kukinnot olen nyppinyt pois, kun syksy tulee vääjäämättä ja satokausi alkaa olla lopuillaan. Kun vain ennättäisivät kypsyä vielä nämä, sillä ovathan ne varmasti parempia näin kuin sisällä kypsyteltyinä.


 Nautitaan vielä hetki elokuun lämpimistä päivistä, vaikka sitten hampaat irvessä, eikös! ;)

10 kommenttia:

  1. Lämpimästä ja lämpimästä. Kyllä tuolla jo villapusakkaa ja takkia tarvittee, kun poimii marjoja. Vaikka lämmintähän tämä vielä on talveen verrattuna :)

    Hauska toi sun perunantunnistusmietintä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just sitä ihaninta lämpöä! <3 Kun sitä ei ole liikaa, on hyvä olla suoraan auringossa ja siitä oikeasti nauttii. Kesähelteillä lämpöä on vähän liikaakin. Rakastaisin syksyä varmasti, jos se ei tuntuisi aina niin haikealta ja ahdistavalta! ;)

      Poista
  2. Syksykin on ihana vuodenaika, minä tykkään.
    Ai, teilläkin on tuollainen lastenvahti. Meillä se on kovin vähällä käytöllä nuorimmaisen kanssa, muuten kyllä kovastikki.
    Toivotaan teille runsasta viinimarjasaalista. Samoista puskista on minunkin keittämä mehu lähtösin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, teilläkö se pieni tuli trampoliinilta omin avuin pois? =D

      Poista
  3. heh olipas hauskasti kirjoitettu rumasta lapsenvahdista :)
    Näin se on meilläkin että tuunaukset tehdään kesällä ja sellaisella paahteetomalla päivällä..kun takapihalla on yli 20 lämmintä ei siinä voi tuunata..ilmoja on siihenkin touhuun odotettava..siksi ikkunanpoka tuunaukseni pitkittyy, tosin en jaksaisikaan yhtäsoittoa sitä tehdä vaan ajan kanssa..
    Mutta ei täällä rivarissa ole lämmintä tuunauspaikkaa..ja siksi on kyllä haikeaa kun syskyä kohti mennään..mutta rakastan myös joulua joten sitähän tässä jo mietin kovastikkin ja syksyn pimeitä iltoja, tunnelmavalaistusta..mutta kesä on aina kesä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on kyllä ollutkin oikea tuunaajan painajainen huonoine säineen. Ne määrät, mitä kunnostin huonekaluja viime kesänä, olisivat jääneet kokonaan tekemättä tänä kesänä. Ja viime kesänä menoa hidasti vielä mahakin, ja silti sai niin paljon enemmän tehdyksi!

      Poista
  4. Juu tervetuloa meille vaan leimut ;D Ja minä tiedän hyvän keinon vaalentaa roimasti noita leimujesi värejä: meillä nimittäin nyt aukesivat täällä uudessa pihassa nuo innolla odottamani leimut ja voin kertoa että jos laitat nuo kaksi vierekkäin niin omasi näyttävät kalmankalpeilta ;DD

    Täällä ilmoittautuu oikea syksyn tosiystävä! Syksy on minulle sitä viileää lämpöä, kun aamut ovat utuisia auringonnousuja ja nurmi kiiltää kastehelminä, luonto hehkuu väreissä, ilma on raikasta hengittää, päivät voi viettää sammaleisissa sienimetsissä, tehdä vaniljaisen kanelisia omenahilloja ja illan hämärtyessä voi sytytellä kynttilöitä ja uppoutua vilttiin kääriytyneenä nauttimaan itsetehtyä lämmintä mehua ja vaikka lukemaan jotakin hyvää kirjaa. Minä jaksan syksyn voimalla koko muun vuoden ;) Sitten kun koittaa ne räntäkelit, loska, pimeys ja viima, sitten ollaan jo alkutalvessa ja minä koteloidun odottamaan seuraavaa syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo sinun syksysi kuulostaa kyllä niin hyvältä, että ehkä minäkin tykkään syksystä.. tarkemmin ajateltuna se on se alkutalvi, jota inhoan. :D Syksyn ainoa huono puoli on vain se valtava haikeus.

      Poista
  5. Ihana kirjoitus taas. Mä kans liputan syksyn puolesta. Voisin niin samaistua tuohon onnekkaan kirjoituksen, ihan kun omia mietteitä. Sitäpaitsi mulle tapahtuu syksysin aina ihania asioita, onhan molemmat meidän tytötkin syntyneet syksyllä. =) Mä kans oikein odotan aina että tulee ne ihanat aurinkoiset mutta samalla viileät kelit tähän aikaan vuodesta. Ja ai että se väriloisto kunhan kaikkiin puihin iskee se oranssi- kelta- puna- ruskea väritys <3

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjotus :) tuli niin hyvä mieli! Ja taidan itsekin kasvattaa ens kesänä noita pinkkejä! Näyttää tosi herkullisilta ;)

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.