tiistai 13. joulukuuta 2011

Kuukauden mittainen sumu


Nuori herra on nyt tasan kuukauden. Tyytyväinen kaveri, joskin tosi nälkäinen. Minusta tuntuu välillä, ettei iso mieskään jaksa juoda vuorokaudessa niin paljon kuin tämä pieni.  Vaikka turhia itkuja ei olekaan, kaikki aika menee kyllä tiiviisti pienen hoitamiseen ja kotitöihin, eikä ompelukonetta tai muuta jännää ehdi edes miettimään. Tällä menolla ei vielä pitkään aikaan. Monta suurta muutosta samaan aikaan pitää tässä perheessä huolen siitä, että kiukkukohtauksia, uhmaa, huutoa ja univelkaa on enemmän kuin riittävästi, ja käsite oma aika on täysin vieras. Kun ehtisi edes lenkille, jotta saisi hiukan raitista ilmaa. Postilaatikkoa pidemmälle en ole kuukauteen selvinnyt muuten kuin autolla.


Yhden rintatulehduksenkin sairastin jossain välissä, ja mies sai kokea sen ansiosta yhden koomisen tilanteen, kun oli ostamassa minulle kaalia ABC:ltä lähempänä puoltayötä. Kassan tyttö oli pärskähtänyt nauramaan, kun mies oli marssinut kassalle yksi pyöreä keräkaali kourassaan. Ajatteli varmaan, että herraan oli iskenyt hillitön kaalinhimo keskellä yötä. =D No, kaalilla hautominen ei lopulta auttanut, ja tosi kipeänä piti käydä ja viikon antibioottikuuri syödä, ennen kuin tulehdus oli selätetty. Nyt en uskalla päätäni juuri ovesta ulos pistää, ellen ole päästä varpaisiin asti toppavaatteissa. Tosi kätevää, kun vaipparoskiskin on ulko-oven kylmemmällä puolella.

Viimeinen neljäviikkoinen on siis mennyt sen verran sumuisissa tunnelmissa, ettei ajantajusta ole mitään käsitystä. Tänään aloin laskemaan lasten joulukalentereiden luukuista, että hyvän tähen, kohtahan on joulu! Ainuttakaan lahjaa ei ole vielä hankittu, paitsi mies on ostanut yhden lapsille yhteisen jo joskus syksyllä... ollaanko me vähän myöhässä, vai miten tämän nyt ajattelis?! Toiset ne miettii, että kaikki lahjat on hankittu, ja ressaa jostain joulusiivouksesta... mikä se semmoinen olikaan? Valot pois, sillä se hoituu.


Ystävä toi käydessään meille piparitalon - tai oikeastaan piparikirkon.. taisi arvata, ettei tänä jouluna tällaisiin jää aikaa eikä energiaa. Ja ihan tällaiseen ei riittäisi kyllä taidotkaan, kun viime jouluinen viritelmä oli aika kaukana tästä!

Sen verran meilläkin on joulun tunnelmaa, että valkoinen Amaryllis kurkottelee ruukustaan kohti korkeuksia. Saa nähdä kukkiiko se jo paljon ennen aattoa, tai osuuko kaunein kukka-aika lähellekään juhlapyhiä. Savolaiselle amaryllikselle sopii joka tapauksessa tuollainen kieroon kasvaminen paremmin kuin hyvin! ;) Kiusallani kääntelen sitä aina pois päin ikkunasta, mutten ole kyllä tarkkaillut, kääntääkö se suuntaansa taas takaisin päin sen mukaan.


Hajusinttikin meillä on keittiössä lemuaan levittämässä... Joka päivä aion heittää sen roskikseen, koskaan sitä kuitenkaan tekemättä. Minulla ottaa tuo voimakas tuoksu niin päähän, että kärsin hienoisesta päänsärystä aamusta iltaan, mutta samalla se on niin nostalginen joulutuoksu, etten raaskisi sitä hävittääkään. Olkoon vielä vähän aikaa. Esikoinenkin niin tykkää siitä, kun se on vaaleenpunanen! ;)


Viime viikon perjantaina toteutettiin se kauan suunnitteilla ollut Ikean reissu, vaikka melkein peruin sen jo kokonaan, kun herätyskello alkoi metelöimään aamuyöstä vartin yli viisi. Ylös kuitenkin kammettiin, ja pitkälle ehdittiinkin ajelemaan ennen kuin päivä alkoi edes vähän valkenemaan. Isommat muksut oli sen reissun ajan mummolassa, mutta nuorimmainen matkasi tietysti mukana. Kyllähän se päitä käänsi ja hymyjä naamoille levitteli, kun tuollaista pikkutirriäistä pitkin käytäviä kanniskeli. Toisten vauvat näyttivät meistä kauhean isoilta. :D

Poika käyttäytyi tosi mallikkaasti koko Ikean reissun, mutta samaa ei voi väittää minusta. En minä sentään kiukuttelemaan alkanut, päinvastoin, meillä oli ihan hauskaa, mutta hajamielinen minä kyllä olin. Kerran kadotin ostoskärrynkin, ja sen puuttumistakaan en varmaan olisi edes huomannut, ellei mies olisi alkanut kyselemään, missä se on. Sieltähän se löytyi, liukuovien ja pax-kaappien lähistöltä, ja silloin muistinkin, että sinnehän se jäi, kun lähdin etsimään osaston myyjää. Kun ehdotin, että työntelisin vaunuja ja mies ostoskärryjä, minua katsottiin vähintäänkin epäilevästi - luuli kai, että kadotan pian vauvankin!

Löysimme kuitenkin kaikki kotiinkin siltä reissulta, ja monta suunniteltua juttua tuli hankituksi. Liukuovet eivät meidän suunnitelmiimme sopineet, koska ne on suunniteltu käytettäväksi runkojen kanssa, ja ilman runkoja niille olisi pitänyt rakentaa massiiviset sokkelit. Ei kiitos, eli etsimme liukuovet kuistille  muualta. Ottava-lamput, joita olin suunnitellut eteiseen, olivat puolestaan sen verran suuria, ettei niistä olisi jäänyt johtoja näkyviin lainkaan, jotta ne olisi saanut riittävän korkealle. Kauppaan jäivät siis nekin, suureksi harmikseni. Lisäksi kaksivuotiaalle suunnitteilla ollut Ingolf-juniorituoli unohtui ostaa, vaikka sen hyllynumerotkin oli jo kirjoitettu kauppalistaamme. Miten kukaan voi olla niin lahovikainen, että unohtaa ostaa tuolin! Onneksi pikkuveli lupasi hankkia meille sellaisen, kun asuu siellä Ikean nurkilla ja suostuu jopa asioimaan siellä. ;)


Lauantaina olohuoneessa oli kovasti rattoisa tunnelma ja kotoinen sekasorto. Melko monta sohvan jalkaa ja verhon kannatinta ehti kadota mikä minnekin, ennen kuin ne kaikki oli saatu paikalleen. No nyt tuli valehdeltua - eihän verhotangoista ole paikallaan vieläkään kuin yksi kahdesta yhdistelty, muut nojailevat vielä ompeluhuoneen seinään ja tuumivat siinä keskenään, kuka mihinkin huoneeseen mahtaa joutua.

Keittiöön ostettiin kuin ostettiinkin ne Fintorp-vetimet, ja niihin totutellessa on nyt mennyt muutama päivä. Kuukauden kun ehti katsella kaappeja ja laatikoita ilman vetimiä, niin nyt nuo mustat hyppivät silmille ihan urakalla. Silti kyllä tykkään niistä.



Ainoa kohta, joka herättää vähän ristiriitaisia tuntemuksia, on tuo neljän laatikon pystyrivi, jonka jokaisessa lootassa on massiivinen putkivedin. Mietittiin sitäkin, olisiko kuitenkin pitänyt laittaa noihin laatikoihin nupit... vaikka hyvä noista on kyllä kiskoa. Pistääkö nuo teillä silmään liian massiivisina?


Lisäksi pohdittiin aikamme sitä,  laitetaanko nuo laatikoiden yläreunaan vai keskelle, ja päädyttiin lopulta lätkimään ne siihen keskelle - paitsi suuressa laatikossa tietysti vedin tuli yläreunaan, kjun siinä on nuo pystyviivat. Niinhän siinä kävi, että kokonaisuus näyttää vähän epätasaiselta noin. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt valita se yläreuna. Elämä on täynnä vaikeita valinnan paikkoja, mutta onneksi laatikoihin voi ostaa uusia etulevyjä, jos alkaa oikein ahdistamaan.

Etukäteen netistä katsomani Morum-matto oli juuri niin keinokuituisen näköinen kuin pelkäsinkin, ja lisäksi sen reunat näyttivät käpristyvän mikä minnekin suuntaan aika ikävästi. Se malli oli samantien pois laskuista. Toinen vaihtoehto, Egeby, oli luonnossa ihan liian keltainen, vaikka laadultaan se näytti mukavalta. Mies alkoi kuitenkin ehdotella tummempaa vaihtoehtoa siitä samaisesta Egebystä, ja niinpä siinä kävi, että kerrankin mies valitsi meille maton - taisikin olla ensimmäinen kerta kuusivuotisessa avioliittohistoriassamme. ;D


Ja kyllä, sohvakin hankittiin. Mutta kaikista ennakko-odotuksista poiketen se ei olekaan se Hemnesin puuvohva. Ikea mainostaa nyt sitä valkeaa jouluaan, ja mainoksen hämäämänä ehdotin varsin miehelle pari päivää ennen Ikean reissua, että ostettaisko sittenkin tuollainen Ektorp, kun siihen sais nyt valkoiset irtopäälliset kaupan päälle? Ja niinpä toinenkin puolikkaani retkahti mainokseen, ja malli vaihtui. Minä arvoin ja pähkäilin pitkään, kannattaako sitä valkoista hankkia, ja että leviääkö sen kanssa hermot neljän alle kouluikäisen sitä sotkiessa, mutta mies totesi järkevästi, että on sitä elämässä kalliimpiakin virheitä tehty, ja sen voi vaikka myydä jos ei miellytä. No totta. Ja voihan nuo päälliset pestäkin 60 asteessa (ja koepesu on jo tehtykin, kun kankaat haisivat niin säilöntäaineille uutena).


Koeistunta Ikealla vahvisti ostopäätöksen Ektorpin hyväksi. Hemnesin sohva oli tosiaan hankala istua, vaikka selän taakse tuppasi tyynykasan. Kova reunus painoi ikävästi polvitaipeita, koska istuinosan syvyys on sohvakäyttöön yksinkertaisesti liian pitkä. Ektorp sen sijaan oli pyrstön alla juuri sopivasti jämäkkä ja samalla pehmeä. Jossain vaiheessa tuon mallin selkänojatyynyissä on ilmeisesti ollut untuvia, ja ne olisivat arveluttaneet minua vähän pitempään, mutta nykyään materiaali on keinotekoista, joten sekin eettinen epäkohta oli pois laskuista. Divaanimalliakin mietimme aikamme, mutta päädyimme lopulta kolmen istuttavaan ilman divaanilisää. Myöhemmin saatamme hankkia lisäksi kahden istuttavan Ekrorpin, mikäli tuntuu, että tilaa riittää.


Olohuoneessa on nyt sohva ja jopa verhot, mutta kesken se on edelleen, joka kohdasta. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa sisustustöitä, ja joskus on varmaan raaskittava tehdä se ensimmäinen reikäkin seinään. Paitsi pitihän verhotangoille jo vähän porailla (tangot on Ikean Lummigit).


Verhot vain ovat turhan kapeat. Harmikseni olin hankkinut Jotexilta kaksi metrin levyistä verhoa, jotka ovat vierekkäin liian leveät keittiöön, mutta liian kapeat olohuoneeseen. Eivät taida sopia sellaisenaan yhteenkään ikkunaan, mrrr. Ehkä nämä on raaskittava laittaa kiertoon, kun kaventamaankaan en viitsi alkaa. 

Joulutunnelma hiipii hiljalleen taloon, vaikka isommin ei sisustamisilla ehdi pääparkaansa vaivata. Viimejouluiset alelöydöt pitävät majaansa viime kesänä hankitussa pärekorissa.

 

Paikallisessa S-marketissa, josta olen tehnyt ihan kummallisia sisustuslöytöjä tässä vuosien varrella, oli tällä kertaa tarjolla ihania joulumukeja, ja kahdeksan sellaista lähti minunkin mukaani. Näistä maistuu glögi erityisen hyvälle! Reuna on juuri sopivan ohut hörppimiseen, ja kahvasta pitää kiinni helposti isompikin koura.


Ikean roviosta on melkoisen suuri osa vielä kasaamatta, kuten kaikki Antoniukset. Näissä riittää työtä. Toiveissa silti jo siintää se ihanan käytännöllinen vaatehuone, johon joskus saamme lajitella kaikki vaatteemme niistä viheliäisistä pahvilaatikoista, joissa vaatteet nyt majailevat. Niistä ei löydä päälleen niitä vähiäkään, jotka mummon päälle nyt mahtuisivat, ja siihenkös menee hermot. Mutta joskus, joskus. Odottaminen kasvattaa luonnetta.

 

22 kommenttia:

  1. Ota vaan iisisti nyt, mummo. Minunkin blogini oli yllättäen aika hiljainen vauvan syntymää seuranneet 3kk. Nyt alkaa "elämä taas voittaa", vaikkei ihan oikeaa beibibluussia ookaan ollu. Neljä pientä täälläkin pitää huolen siitä, ettei äidille jää omaa aikaa...

    Tsemppiä ja ihanaa joulunalusaikaa! Sammutellaan valot ja lipitetään glögiä kynttilänvalossa... :)

    VastaaPoista
  2. Tuo sohva oli hyvä valinta minusta, kaunis!! Ja matto kans ja ja ... löytyi hyvät verhotangotkin!

    VastaaPoista
  3. Eikä nuo vetimet ainakaan minusta liian massiivisilta näytä. Tai epätasaisilta tai whatever. =) Hyvin käy.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se oma aikaa taas joskus tule (toivossa on hyvä elää...) Vetimet on superhienot ja koti kaunis kun helmi!!!

    VastaaPoista
  5. Ihanan elämänmyönteinen kommentti tuo "on sitä elämässä kalliimpiakin virheitä tehty" :D

    Sama sohva on mulla kahdenistuttavana, pitäisi uudet päälliset hankkia kyllä kun ei tuo beige oikein iske. Mutta mallista oon minäkin tykännyt.

    VastaaPoista
  6. Ihana pikkuinen ja ihan koti teillä! :)

    Itsellä vähän samanlainen kaali-kokemus. Ensimmäinen yö kotona kuopuksen synnytyksen jälkeen ja äitini oli meillä sen yön kylässä ja mulla nousi maito ja kuume samalla ja tissit ihan tukossa. Äiti-muori lähti huoltoaseman pikkukaupasta ostamaan puoli neljän aikaan aamuyöllä kaalta. Oli kuulemma pissannut melkein housuun siellä, kun oli miettinyt, että kassa tosiaan varmaan aattelee, että emäntään iskenyt kaalin himo keskellä yötä! :D :D

    VastaaPoista
  7. Voimia sinne arjen pyöritykseen! Kauniilta näyttää edelleen, vetimet ja sohva ja muut! Nyt vain sen verran otat konetta esille että surautat/miehesi surauttaa!! ;) merinovillasta tai vastaavasta rintamuksen lämmittimen!! Viheliäinen vaiva tuo tulehdus nimittäin!

    VastaaPoista
  8. Onpas mukava kuulla mummosta pitkästä aikaa, suorastaan ollu ikävä sun höpinöitä ja kuvia ;)
    Ihanan sohvan ootta valinneet, mullaki ois tuo haaveena mut en usko että meillä mies uskaltautuu tuollasta hommaamaan ku se ois varmaan saman tien meillä musta.. vaikka siinä onki ne pestävät päälliset ;) Teillä siellä puuhaa riittää..otahhan siitä huolimatta rennosti ja oikein hyvää joulun odotusta sinne uuteen kotiin <3

    VastaaPoista
  9. Näitä sinun juttujasi on niin mukava lukea. Osaat niin mukaansatempaavasti kuvailla arjen asioita.

    Juuri tuollaista se vauvahuuru on..
    Mutta nyt kun itsellä pikkuisin täyttää kohta jo neljä sitä huomaa ikävöivänsä jopa niitä rintatulehduksia:) vauvan itkusta puhumattakaan. Siispä, nauti tuosta ihanasta ajasta se on kuitenkin lopulta niin kovin lyhyt.
    Voimia ja iloja teidän arkeen ja mukavaa joulun odotusta.

    -Seitsemän äiti

    VastaaPoista
  10. Mää just tänään mietin että missä se tosimummo luuraa. Voin vain kuvitella minkälaista sumua tuo aika on. Onneksi ja harmiksi sitä ei kestä kuin hetken aikaa, sitä pikkuvauva-aikaa. Jaksamista ja joulun tuoksua (ilman päänsärkyä)!

    VastaaPoista
  11. Mukava oli lueskella!

    Kyllä ne pienet saa aikaa kulutettua, ei passaa ressata liikoja. Kaikki ajallaan...

    Kivalta teillä jo näyttää. Musta tuntuu, että naapurissakin tuo sama sohva. Hyvä että irrotettavat päälliset, nehän voi vaikka valkasta kun lika ei enää lähde koneessa!

    VastaaPoista
  12. Mä palaan paremmin myöhemmin, mutta halusin vain sanoa, että jos verhot menee kiertoon niin mä ostan! :)

    VastaaPoista
  13. Voi että miten ihanalle teillä näyttää, niin uudelle ja valkoiselle - sopii hyvin yhteen tuon taustalla näkyvän lumisen maiseman kanssa! :)

    VastaaPoista
  14. Tää on vieläkin kiertävä legenda että rintatulehdus tulee kylmästä tai että kylmä on pahasta.
    Mulla oli kaksi rintatulehdusta peräjälkeen (vauva imi väärin, käytin rintakumeja, rinta ei tyhjentynyt) ja lääkäri käski käyttää kylmää. Pakastepussiin vettä joka pakastettiin ja sitten sitä painettiin aristavaan/pakkautuneeseen kohtaan. Joten käytin kylmää siitä lähtien ja yllättäen estin kolmannen orastavan tulehduksen.

    VastaaPoista
  15. Voi hilmunen miten sulonen poika!!!
    Täällä alkaa pikkuhiljaa sumu hälvetä ku vauva on jopa 2kk! Tajuttiin kans n.viikko sitte et joulu on jo kohta ovella eikä paketin pakettia saatikka mitään muutakaan jouluks hankittu...
    Mutta ehkä tässä vielä kerkii ;)
    Ihana koti teillä :)

    VastaaPoista
  16. kiva, että jaksoit bloggailla, poika on niin ihana että!

    Ikean kahvat ovat hienot, mutta olen itse päätynyt nuppeihin pikkulaatikoissa ja tankoihin isoissa. Matto on tosi hieno!

    Ja niin, on koko loppu elämä aikaa sisustella ja kaunistaa - pienokainen on pikkuruinen vain tässä ja nyt.

    VastaaPoista
  17. Olipas mukava lukea pitkästä aikaa kuulumisianne :) Ja onneksi olet selättänyt rintatulehduksen, minullakin oli esikoisesta niinkin paha että jouduin neljäksi päiväksi sairaalaan. Nyt sitten kuljin kaulaliinan kanssa kesälläkin kun niin paljon pelkäsin tulehdusta mutta onneksi pysyi poissa :)

    Ja tuo sohva olisi minunkin listalla numero uno jos mies vain olisi samaa mieltä!Mutta onhan minulla onneksi vuoden verran aikaa käännyttää hänenkin pää kun sitten ehkä toivottavasti talomme alkaa olla valmis (tosi outoa edes ajatella kun vasta vuodenvaihteessa tilataan talopaketti). Tsemppiä vauva-arkeen ja mukavaa joulun aikaa! :)

    VastaaPoista
  18. Mäkin olin huomattamassa ettei rintatulehdus kylmästä tule, mutta ninnu ehti ensin. Mulla on kanssa ollut aina alussa se maidontuotanto niin älytöntä, että tulehdus meinas iskeä heti jos imetysväli yhtään pidenty ja maito pääs pakkautumaan. Rintahieronta ja hautominen auttaa ja tasaantuuhan se maidon tuotantokin sitten jossain välissä. Tsemppiä vauva-arkeen ja isompien "muutosuhmaan". Kyllä se siit joskus helpottaa. Tai niin ainakin sanotaan.:)

    VastaaPoista
  19. Kaunis koti. Hyvinhän ne kahvat keittiöön käy. Sohva näyttää todella kivalta.

    Voimia kodin pyörittämiseen!

    VastaaPoista
  20. Kaunista!:)

    Voimia,tuttua tuo sumuolo...:)

    VastaaPoista
  21. Niin tuttua. Sumua kohta neljä vuotta :-D ja neljä ihanaa "hellantelttua".Vauva kohta 9kk. Ihanaa joulun aikaa. Hyvät on vetimet. (ne on muuten lehmällä) Mieheni ent. karjanhoitaja, joten itehhi jottain maatallouvesta tiiän) Sulla mukavaa tekstiä, kiitos! T. Pirta

    VastaaPoista
  22. Mistä on tuo ihana kiikku? Minä oon ettinyt tuollasta jo monta vuotta, mutta ei oo vielä sattunut kohdalle. Nimenomaan tuollainen valkoinen, matalaselkänojainen, ei pyöreitä pinnoja. Meillä on mummolassa tuollainen, vaarin tekemä, tosin puunvärinen.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.