sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Armas aika

Meillä on netti tökkinyt taas ihan kiitettävän arvosanan edestä, joten joulun toivotuksetkin jäivät hyvistä yrityksistä huolimatta väliin. 

Mutta vielä ehtii - hyvää ja rauhallista ja iloista ja vaikka mitä joulunaikaa teille kaikille!!!

Tänä vuonna meidän perheessä luistettiin niin joulusiivouksen kuin muidenkin valmisteluiden suhteen, ja tehtiin monia asioita vähän kevennetysti (paitsi suklaan hankinnat tuli tehtyä yhtä painavalla kädellä kuin aina). Ja siitä huolimatta tunnelma ja juhla oli aivan yhtä ihana kuin ennenkin. Ellei ihanampikin - oltiinhan ensimmäistä joulua oman katon alla.

Sen kevyemmän joulusiivouksen päätteeksi oli mukava räpsiä muistoja uudesta (ja vähän aikaa puhtaasta) kodista.


Kuusi koristeltiin lasten toimesta - isi laittoi vain kynttilät ja tähden. Nyt kuusessa onkin jääpuikko-osasto, kultapallo-osasto ja hopeapallo-osasto. Lapsillahan homma menee niin, että jos tuoli on asetettu yhteen kohtaan kuusenvierusta, koristeita laitetaan siihen kohtaan eikä tuolia suotta siirrellä. Enkä minä raaski siirrellä lasten suurella vaivalla asettelemia koristeita, olkoot osastoissaan! =D


 

 

Muuten joulukoristeita on nyt esillä vähän vähemmän kuin aikaisempina jouluina. Johtuu ihan siitä, ettei seinillä ole yhtäkään naulaa tai ruuvia, mihin moisia romppeita voisi ripustella, eikä verhotankojakaan löydy vielä kahta enempää. Ovikranssikin jäi ripustamatta kun en raaskinyt tehdä oven ikkunaruutuihin edes nastan kokoista reikää. Milloinkahan minä lopulta repsahdan?

 

 

 

Tuulikaappiin tuli ihanasti kuusentuoksua, kun pilkoin yhden hylätyn joulukuusiehdokkaan sinkkivaasiin. Myöhemmin lisäsin oksille vielä valkoisia puusydämiä, joissa on  lontoonmurteella kirjoitettuna erinäisiä joulusanoja kuten Peace, Joy ja Noel.


Aatonaattoilta meni tonttutalkoissa...


Ja aattoiltaa vietettiin pikakatetussa joulupöydässä, jonka koristelut olivat kiukkuisen vauvan vaatimuksesta vaatimattomia, mutta ruoka perinteisen maukasta. Voi possu-parkaa!



Mutta myöhemmin illalla... voi sitä lasten lahjariemua!



Joulupäivänä on oleiltu, nautittu kiireettömyydestä (kerrankin!!!) ...


 ... ja yhdessäolosta.


 Yhtä kiireetöntä ja lämpöistä joulunaikaa toivon myös sinulle!

11 kommenttia:

  1. Eihän se joulu tosiaan tekemällä tule. Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa teille! Nauttikaa nyt toisistanne oikein kunnolla. Olette sen totisesti ansainneet!

    Jaksamista ja rauhallisia hetkiä äidille eritoten! <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat!!! Huyvää Joulunaikaa!

    VastaaPoista
  3. Hyvääja rauhallista joulua sinnekin! Me tehtiin tänä jouluna ehkä paras päätös aikoihin - me ei siivottu jouluksi! No joo, me ollaan oltu flunssassa eikä toisaalta oltu aattoa eikä joulupäivääkään kokonaan kotonakaan, mutta loistava päätös silti. Keskityttiin sitten senkin edestä mm. sotkemaan sormiväreillä, kylpemään oikein saippuavaahdon kanssa ja roiskimaan vettä urakalla ja makailemaan lattioilla leikkien neitosten kanssa kivoja leikkejä.. ja syömään hyvin. Eikä ole näin jälkikäteenkään harmittanut ettei tullut siivottua, hyvä päätös siis. :) Ei tule tosiaan joulu jynssäämällä, tai siis tulee ilmankin, todistetuksi tuli! :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia!
    Mukavaa ja lämpöistä joulunaikaa myös teidän perheelle!:)

    VastaaPoista
  5. Ihana joulu, ku on kiireetön olo!! En oo oikeen blogeissa ehtinyt kurkkia, nyt vähän. Teillä näyttää uudessa kodossa olevan ihanaa joulutunnelmaa täynnä koko talo! Varmasti ootte nauttineet siitä! Joo, meilläkään ei ole ovissa reikiä, että vois kranssia ripustaa. Niinpä kiepautinkin yhden kranssin oven lähellä kaiteen pylvääseen.=) Sisäoveen kranssin sain, koska sisäovi odottaa vielä laseja..(olis varmaan aika tehdä sille jotain 2,5 jälkeen.=)) Ihanaa joululomaa!

    VastaaPoista
  6. Mukavia joulutunnelmia! Yritän nyt piitkän sähkökatkon (11h) jälkeen täällä koneen ääressä nukutella pirteää pikkuneitiä jotta mieskulta sais edes muutaman tunnin nukuttua kun joutuu jo neljän maissa heräämään.

    VastaaPoista
  7. Kivoja joulukuvia! Minä oon jo monena vuonna hoksannu, ettei tarvi kaikkia voimia käyttää jouluvalmisteluihin. Joulu tulee kyllä vähemmälläki hössöttämisellä. Ja aina on yhtä ihana joulu ollu, vaikka ei joka kaappia oo läpi käynykkään eikä seiniä luutunnu ennen sitä. Yllättävää kyllä, Mika kai se mulle on joskus sanonu, ettei kai se joulupukki tai mikään muukaan mene kaappeja penkomaan! :) Viisas mies mulla! :DD
    -Sanna-

    VastaaPoista
  8. Ja vanha Marttojen viisaus on, että jätä kaapit siivoamatta, ellet sitten aio viettää joulua kaapissa. :) Tätä neuvoa meillä on noudatettu vuodesta toiseen (ja sen kyllä huomaa..., ehkä joskus olisi hyvä vähän järjestellä). :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos, kaikki. <3

    Piia, minäkin kuulun niihin jotka eivät koskaan vietä joulujaan kaapissa! =D Järjestelen niitä intopuuskan tullessa ympäri vuoden, mutta joulun alla en koske yhteenkään, ellei juuri silloin iske se intopuuska. =)

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat! Miten teillä on mennyt vauvelin kanssa? :) Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.