maanantai 14. marraskuuta 2011

Muuttoja

Heissan "pitkästä aikaa"! Saatiin maja muutetuksi onnellisesti viime viikon keskiviikkona, joskin kaikenlaista miehistä pikkusälää (kuten pappamopo) on edelleen siirtymättä, ja loppusiivous on myös kesken. Onneksi ei ole hätää mihinkään, tehdään sitä mukaa kuin ehditään.

Muutto sujui sutjakkaasti kahden apupariskunnan voimin, kun meidän lisäksemme roudareiksi ilmoittautui siskoni miehensä kanssa ja miehen veli vaimonsa kanssa. Ja lopultahan siinä kävi niin, etten kantanut itse käytännössä yhtikäs mitään, vaan hoitelin lähinnä muonituspuolta ja pakkailin loppuja tavaroita sitä mukaa, kun kämppä tyhjeni ja kaikuminen lisääntyi.

Alkuun eleltiin nykyajan mittapuulla melkeinpä leiriolosuhteissa uutta kotia, kun vesipisteitä oli neljän sijasta kaksi - kodinhoitohuoneessa ja suihkussa. Keittiöön on kuitenkin nyt saatu jo allas ja hana paikalleen, ja vessan hanakin on viimein tänään lähtenyt Orakselta, eli saapuu viimeistään ylihuomenna. Kodinkoneet on asennettu paikalleen iltamyöhän tunteina miehen työpäivien jälkeen, ja pyykit ja tiskit pyörii jo normaalisti. Paljon on tavaraa vielä laatikoissaan, mutta siitä se kaaos pikkuhiljaa asettuu!

Ja se toinen muutto sitten - se tapahtui aika ahtaasta yksiöstä tähän suureen maailmaan eilen isänpäivänä, kun meille syntyi ihana tummatukkainen poika puoliltapäivin. Niin ollen tätä tekstiä naputellaankin nyt sairaalan täysihoidossa, ja poikaa on kiittäminen myös siitä, että tämä blogipäivitys yleensäkin ilmaantuu bittiavaruuteen - kotona meillä ei vielä toimi netti, mutta täällä osastolla on kone käytettävissä.

Rakennettiin muuten sellaiseen kohtaan tuo mökkimme, että saattaa olla hankaluuksia saada sinne toimivaa nettiyhteyttä. Sillä kohtaa on joku kätevä katvealue, jonka ansiosta mokkulat ovat ihan kyykyssä siellä (meillä mukamas onkin entuudestaan dna:n mokkula, muttei sillä siellä mitään tee), ja sen jonkun-merkillisen-kaapelin kytkeminen tai mikä lie maksaa varmaan tonnin. Joten kunhan täältä taas kotiudutaan, voi olla aika hiljaista tässä mummolassa! ;) Mutta vielä täältä noustaan, ja toivottavasti sitten saatte taas kuviakin! Sairaalan koneelta niitä ei onnistu lisäillä.

Pikkumies on ollut oikea mallivauvan perikuva ja suuren luokan herrasmies - ensimmäinen vuorokausi on mennyt pääasiassa nukkuessa, meiltä molemmilta. Kahtakymmentä grammaa vaille nelikiloinen jässikkä ei ole niin hentoinen, että jatkuvasti tarvitsisi syömäänkään herätellä, joten senkin suhteen on saanut nukkua pitkiä toveja putkeen myös itse. Ja kyllä, on se vaan ihana! Pitkät tovit tulee vain tuijoteltua pikkuista ja siliteltyä nukkaposkia. Nyt me lepäämme aikamme, ja kotiinpaluun jälkeen jatketaan asettumista uuteen kotiin uusin voimin. Voikaa tekin hyvin!


Kiitokset kaikille onnitteluista, niitä on ollut ihana lueskella kännykän tihrunäytöltäkin! ;)

Meillä ei edelleenkään ole nettiä, eikä aavistustakaan, saanko koskaan näitäkään sanoja ladatuksi näppimistöä pitemmälle (kokeilen kaikenlaisia jatkoroikka-antenneja mokkulan tueksi, ja sillä tässä mennään), mutta ainakin aion yrittää.

Kuvia ette siis saa edelleenkään, aim sorry! Mutta voin kuvailla. Koti on ihana ja valoisa, ja vielä niin puhdaskin, ettei kovin perusteellista joulusiivoustakaan tarvita. Ja kuulkaas tätä: täällä on ihanaa jopa siivota!! Kun siivoamalla saa oikeasti kaunista aikaan, toisin kuin vanhassa. Eilen illalla tunnelmoin jo ison lyhdyn kanssa asettamalla sen uunin edustalle ja sen sisään suuren kynttilän palamaan.. voi sitä ihanaa valon leikkiä seinillä ja uunin kyljessä! <3 Laatikoitakin toki nököttää vielä siellä sun täällä, mutta suurin osa tavaroista on löytänyt paikkansa, ja loputkin löytävät ne ajallaan. Ei ressata moisesta, ollaanhan me sentään omassa koissa viimein!

Entä poika sitten - no se on ihana. Tietysti. Sillä on tumma sentin mittainen untuvatukka, joka nousee pesun jälkeen ihanasti pystyyn, ja isot siniset silmät sillä on myös. Ja miehekäs nenä. Pitkät sormet haroo tyhjää ja puristuu joskus äidin sormen ymärille, isän sormen ympäri ne eivät yllä läheskään. <3 Ja pohjimmaisena pojassa on kymmenen pientä varvasta, somasti joka suuntaan sojollaan. Kerrassaan täydellistä.

Muutenkin elämä uudessa kodissa ja tilanteessa on lähtenyt mukavasti sujumaan. Toki lapset on olleet vähän herkkinä, mutta arvaahan sen, kun perheeseen putkahtaa kokonaan uusi ihminen. Vauvaan on kuitenkin jokainen suhtautunut innoissaan ja suurella hellyydellä - isoveikkakin on tänään moneen kertaan vakuuttanut tykkäävänsä vauvasta hirrveesti, ja kiikuttanut juoksujalkaa sinappikakkavaippoja roskikseen. Isi käyttää parhaillaan isivapaitaan, ja tuntuupa se kahden vuoden rakennusleskeyden jälkeen vallan mukavalta, kun ruokapöydässä on lasten lisäksi myös heidän isänsä. Ei lainkaan hassumpaa huomata, että sekin on vielä olemassa!

Kuvia en edes uskalla kokeilla ladata, mutta saittepa edes mielikuvia! =) Kyllä meille vielä joskus se netti saadaan..

-tosimummo-

(moneskohan yritys... näitä sanasia on koitettu lähettää nyt pian 45 minuutin ajan... onneksi kopioin tekstin hiirulaiseen ennen ekaa yritystä, muuten olisin jo pehmeässä huoneessa. Ja onneksi imetys tarjoaa järkisyyn istua tässä ja yrittää! ;) )

89 kommenttia:

  1. Ihanaa! Onnea ja taivaan isän siunausta pikkuiselle, koko perheelle ja myös uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, paaaljon Onnea molempien muuttojen kunniaksi!

    VastaaPoista
  3. Oi ihanuuuuuuus, paljon paljon onnea pikkumiehesta (tai siis isosta miehestä!!!) ja onnea että muuttokin ohi, hehhhh. Nauti!!!

    VastaaPoista
  4. Ihana uutinen <3 Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. OnneaOnneaOnnea!
    Mikäli todellakin olette jossain katveessa, niin talokaapelin / jonkun kuidun kytkeminen on varmaan ihan pakko :(
    Kerran se vaan kirpaisee!
    Toisaalta, kai noi katvealueetkin paranevat kun tekniikka menee eteenpäin!
    Toivotaan, että baby jatkaa herrasmiesmäistä linjaansa :D

    VastaaPoista
  6. Onnittelut uudesta perheenjäsenestä! :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea pienestä miehestä ja muutenkin onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  8. Vau! Sydämelliset onnittelut! Kaikki kuulostaa olevan oikein ihanasti. <3

    VastaaPoista
  9. Onnea molemmista syistä!! :-) <3

    VastaaPoista
  10. Lämpimät onnittelut kummastakin syystä! :)

    VastaaPoista
  11. Lämpöiset onnittelut,olipas ihana isänpäivälahja! <3

    Voimia!

    VastaaPoista
  12. Oih! Onnea pienestä nyytistä sekä onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  13. Valtavan paljon onnea! "Ajoituksethan" meni sitten nappiin,pikkumies pääsee suoraan uuteen kotiin =)

    VastaaPoista
  14. Onnittelut pienestä herrasmiehestä sekä muutosta uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  15. Oikein paljon onnea teille pikkumiehestä sekä omasta kodista! Voimia tohinoiden keskelle! (ps.elämäni ekat kaksi takkia tuli kuin tulikin tehdyksi, tarkasti sun ohjeita seuraten! Tyynynpäällinenkin valmistui. Kiitos siis avusta! :D)

    T.Y.

    VastaaPoista
  16. Onnea teille kovasti! Me kerettiin ensin! ;) Tyttönen syntyi ykköspäivänä viime viikolla. Tunnistatkohan kuka anna kyseessä... :)

    VastaaPoista
  17. Onnea onnea!! Kylläpä pikkuinen tuli maailmaan ihanana päivänä!

    VastaaPoista
  18. Hienoa!! aivan ihanaa!! Onneksi olkoon myös minulta teille!!! Olit tänään ajatuksisani... miten Tiina mahtaa jaksaa... hyviin hän jaksaa :-)

    VastaaPoista
  19. Onnee vaan molemmille muutosta! Sekä mummolle että pienelle miehelle :D

    VastaaPoista
  20. Onnea! Yllätit! Luin vaan muutosta ja sitten aihe vaihtuikin vauvaan, ihanaa!

    VastaaPoista
  21. oijoih - ihania muuttoja täällä! onnea Pikku Herrasta!!!

    VastaaPoista
  22. Onnea uuteen kotiin ja erityisesti onnea uudesta perheenjäsenestä! Kohtelias herrasmies tosiaankin, kun malttoi odottaa pääsyn uuteen kotiin.

    VastaaPoista
  23. Elä narraa!! Voi että, ONNEA nyt ihan hirmusesti, Tiina-murunen komiankokosesta pojasta!! Hiemanko loistava ajoitus pikkumiehellä, loistavaa :))
    Ihanaa, tämä uutinen pelasti mun päivän, jo mä täällä kovasti oon jännitellykki että millonkas rouva poksuu! :)

    VastaaPoista
  24. Oikein paljon kasvaneelle perheella uudesta kodista ja ennen kaikkea uudesta perheenjäsenestä! Oih <3

    VastaaPoista
  25. Paljon paljon onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  26. Onnea oikein kovasti! Aika näppärästi pikkumies ajoitti syntymänsä, saitte muutettua ja vielä isänpäivä sattui synttäripäiväksi.

    VastaaPoista
  27. Aivan valtavan paljon onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  28. Onnea kaikille! Ja voi miten ihanan päivän pieni ihminen valitsi "muutolleen" <3

    VastaaPoista
  29. Rutista, rapsuta, rakasta,
    silitä pientä päätä.
    Lähelle ota, lämmitä
    älä suukkojasi säästä.
    Ole tuhlari hellien sanojen,
    kosketa poskea kättä.
    Hoivaa, helli ja hyväile.
    Ota syliin empimättä.

    Katriina Ahosen kirjasta "Kiisseliviikset"

    Paljon onnea vauvasta ja uudesta tuvasta! :)

    VastaaPoista
  30. Hurjan paljon ONNEA pikkumiehestä ja tietysti onnea myös uuteen kotiin:)T. eräs lukija

    VastaaPoista
  31. Onnea! Ja oi juku mikä isänpäivä lahja :)

    VastaaPoista
  32. Onnea uuteen kotiin ja uudelle perheenjäsenelle! <3

    VastaaPoista
  33. Oi että! Ihan sydämmessä sykähti! Ihanaa vauvailua sinne! Mäki haluun...;)

    VastaaPoista
  34. Paljon onnea uuden kodin ja vauvan johdosta!!! Teidän elämässä on tapahtunut ihania asioita! :)

    VastaaPoista
  35. Onnea hurjasti molemmista muutoista! Hyvän päivän tulla maailmaan vaavi valitsi. Melkoinen isänpäivälahja. :-)

    VastaaPoista
  36. Tippa linssissä iloitsen teidän onnesta! Olen lueskellut blogiasi jo pitkään, ja jännityksellä seurannut kaikkea tapahtuvaa.. Odottelen muuttajaa myös omasta yksiöstäni - toivottavasti saamme vauvan jouluksi kotiin:)
    .riikka.

    VastaaPoista
  37. Suuren suuret onnentoivotukset <3 <3

    VastaaPoista
  38. Ihana isänpäivälahja! Onnea kovasti koko perheelle.

    VastaaPoista
  39. Oi, ihanaa! Onnea kovasti ekaksikin (tietenkin!) poikavauvasta ja sitten tokaksi muutosta uuteen kotiin! Toivottavasti et jää ihan katveeseen, tulis aika ikävä juttujasi! :)

    VastaaPoista
  40. Onnea ja siunausta teille, toivottavasti kotiudutte mukavasti uuteen tupaan ja kaikki toimii (nettikin sitten aikanaan).

    VastaaPoista
  41. Hirmuisesti onnea vauvasta ja uudesta kodista! Nuuhkuttele ja ihaile urakalla siellä vauvaa nyt :)

    VastaaPoista
  42. Oi että miten ihania asioita teidän perheelle onkaan tapahtunut! Oikein paljon onnea pikkumiehestä sekä uudesta kodista =)

    VastaaPoista
  43. Onnea pienen prinssin johdosta ja onnea myös uuteen ihanaan kotiin! <3

    VastaaPoista
  44. Oikein paljon Onnea pienestä ihanasta uudesta ihmeestä!! Taatusti hän on niin suloinen! Nuuskuta ja lepäilehän! Kyllä ne asiat vaan tuppaa järjestymään parhain päin, poika ties milloin on hyvä syntyä.=) Ja kovasti onnea myös toisesta iloisesta asiasta, omaan kotiin muutosta! Hommaa riittää senkin jälkeen, mutta että saa asua omassa uudessa, se on hieno tunne! (meillä taas hienot tunteet on vaihtunu ärsytyksiin, kun huomaa missä kaikessa on jälkiä ja kolhuja ym..näin kahden vuoden jälkeen.. Aika menee nopeaa.)

    VastaaPoista
  45. Ihanaa,ihanaa ja paljon onnea tuoreesta sulomussukasta!!!<3

    Terkuin Riitta

    VastaaPoista
  46. Onnea uudesta kodista ja uudesta pienestä ihmeestä!

    VastaaPoista
  47. Mä tänään ajattelin, että susta ei ole kuulunut mitään joten ihan varmaan on synnytys käynnistynyt.

    Ihanaa! Paljon onnea koko perheelle sekä uudesta jäsenestä, että uudesta kodista!

    Jaksamista tuoreelle äidille. Lepää nyt oikeesti siellä sairaalassa minkä voit. ;)

    Onnea, onnea ja virtuaali halaus! <3

    VastaaPoista
  48. Hahaa, otsikon monikosta arvasin! Paljon onnea! On se vaan ihanaa ihastella uutta pientä ihmistä, omatekemää. <3 Ja mahtaa tuntua ihanalta myös, että pääsette sieltä sitten uuteen kotiin.

    VastaaPoista
  49. Onnea pienestä miehestä ja onnea myös uuteen kotiin! <3

    VastaaPoista
  50. Onnea uudesta kodista sekä perheenjäsenestä, aivan ihanan päivän pikkuinen valitsi muutolleen :)

    VastaaPoista
  51. Onnea ja Jumalan siunausta!

    Meillä luetaan kirjoituksiasi lasten kanssa (hymyillen), 7-vuotias poika saattaa kysellä että onko se tosimummo mitään kirjoittanut tänään.

    Että hankkikee se nettipiuha äkkiä uuteen kotiin niin pysytään kuulolla!

    t. yks anonyymi lukija =)

    VastaaPoista
  52. oi, on ollu kyllä ikimuistoiset muutot! paljon onnea!!

    VastaaPoista
  53. Oi ihanuus, onnea ja iloa uudesta pojasta ja onnea uuvesta tuvasta myöskin! t. ykslukija Kitkalta

    VastaaPoista
  54. Oikein paljon onnea pikkuisesta! Ja siitä toisesta muutosta myös.:)

    VastaaPoista
  55. Onnellisia hetkiä uuteen kotiin <3 Voi ja onnea pienestä nyytistä <3 Ihanaa!

    VastaaPoista
  56. Onnea muutoista!

    T: Kaima

    VastaaPoista
  57. voi että ihana! onnea ja siunausta uudelle elämälle sekä uudelle kodille! :)

    VastaaPoista
  58. Kovasti onnea pikku-pojan syntymän johdosta tätäkin kautta. Ja onnea myös uuteen kotiin. Ihanat muutot! :)

    VastaaPoista
  59. Onnittelut pienestä pojasta ja kaikkea hyvää uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  60. Paljon uutta ihanaa ja ihasteltavaa! Onnittelut!

    VastaaPoista
  61. Lämpimät onnittelut! Ihan voin kuvitella molempien uusien tuoksut...ihania!:)Hienosti ajoitetut muutot!

    VastaaPoista
  62. Oikein paljon onnea Teille kaikille! Ihanan lahjan olette saaneet! Iskä tais saada elämänsä arvokkaimman lahjan tänä isäinpäivänä?

    VastaaPoista
  63. Onnea minultakin pienen pojan syntymän johdosta ja muutosta myös.

    Voimia kotiinpaluuseen, sinne laatikkopaljouden keskelle. maltahan levätä pojun ja sisarusten kanssa.

    VastaaPoista
  64. mun kommentti hävi taas.. mut oikein paljon onnea uuteen kotiin ja lämpöiset onnittelut pojan syntymän johdosta <3 Nuuhkihhan sitä ihanaa vauvantuoksua siellä ja nauti sairaalan täysihoidosta :)
    Innolla ootan kuvia sekä kodistanne että vauvasta, kuhan joskus ehit lisäilee.. mä muuten arvasin et se on poika ;)

    VastaaPoista
  65. Mitenkäs elo on siellä pikkumiehen kanssa lähtenyt käyntiin? En malta odottaa kuvapäivitystä teidän uudesta perheenjäsenestä! Toivottavasti voitte kaikki hyvin. :)

    VastaaPoista
  66. Omilta kiireiltä ei ole ehtinyt blogissasi käydä, ja voi mitä uusisia onkaan! Suuret onnittelut pojasta! Ja uudesta kodista!

    Ihanaa vauvantuoksuista arkea <3

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.