keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Viimeiset välttämättömyydet

Voittoarpakommenttinsa takkiarvontaan jättänyt Sarkku saa pojalleen ruskearuudullisen takin okrankeltaisin höystein - toivottavasti on mieleinen! 


Ainoastaan kokotoive esitettiin, muuten sain vapaat kädet - kunhan lopputulos kävisi sekä pojalle että tytölle. Ja koska ruskea Kontista löytynyt ruuturetro kiusasi minua aika ajoin, päätin hyödyntää sen tähän. Sen kaveriksi viime Eurokankaan reissulta löytyi okrankeltaista lakanakangasta, josta tein takkiin vuorin. Samanvärinen ribbiresori on kirppislöytö keväiseltä Vaasan reissulta.


Takki on kevyesti topattu,  joten toimii talvikäytössä - ainakin tyynellä säällä. Tuulensuojaa tässä ei varsinaisesti anna mikään kangaskerros. Muuten vuoritin takin peruspuuvillalla, mutta hihoihin laitoin liukkaampaa vuorikangasta, jotta lapsenkin on helpompi pukea itse. Niskassa on tietysti ripustuslenkki.


Jos tämä olisi ollut sopiva jollekin meidän mukeloista, olisin saattaut jättää tämän meille asumaan ja ommella Sarkulle jotain muuta. Ihastuin tähän sen verran itsekin! ;) Mutta kuten näkyy, 92-kokoinen on meidän 2-vuotiaalle vasta etäinen tavoite. Pituutta tytöllä on tällä hetkellä 83cm, ja ylihuomisen-huomenna-lauantaina tulee tasan 2 vuotta elämäntaivalta täyteen.



Samalla vauhdilla on tehtailtu toinenkin takki, vaihtarina aikaisemmin esittelemistäni ihanista retro-vauvanvaatteista.  Tähän meni aikalailla tarkkaan se koko palanen pupuja, jonka Pikkukiiski takkia varten lähetti, mutta vielä siitä takki tuli! Koko on hoikka 120 - tai ainakin niin lähelle sataakahtakymppiä kuin kankaasta sain riittämään.


Tämä takki on vuoritettu kokonaan venetsia-vuorikankaalla.


Vuorin ja päällisen väliin ompelin erillisen lämpövanukerroksen, jollainen löytyy myös ylemmästä arpavoittotakista.


Tämä lämpövanu on Eurokankaasta kokeilumielessä ostettua, myyjän kovasti suosittelemaa. On ohuempaa ja taipuisampaa (eli päällä miellyttävämpää) kuin tavallinen levyvanu, ja kieltämättä tätä oli ainakin mukavampi ommella kuin tavallista levyversiota. Mielelläni kuulisin myöhemmin käyttökokemuksia takkien uusilta omistajilta - tarkeneeko tällä? Samaisesta vanusta voisin omillekin ommella talvitakit, kunhan keksin niihin päällikankaat (paitsi kahteen kolmesta on jo keksitty).


Sen verran tiukille kankaan riittävyyden kanssa meni, että jouduin soveltamaan helmakäänteen kanssa. Tavallisesti käännän helman kahteen kertaan ennen tikkausta, jotta purkautuva reuna jää piiloon käänteen sisään, mutta nyt ompelin vinonauhaa reunaan ja käänsin helman vain yhdesti. Siten sain edes kaksisenttisen tuosta helmakäänteestä.


Takin omistaja itse sai valita resorin ja vetoketjun värit, ja ne laitettiin "mörönväristä". Hyvin kyllä käy, pojalla on selvästi tyylitajua! =)


Lievästi iso on tämä takkikoko vielä meidän flikalle, mutta samalla kaavalla taidan silti tehdä hänenkin talvitakkinsa, kun nyt kerran tuli piirrettyä suurempi versio edellisestä. Toppatakin alle saakin mahtua vähän lisävaatetusta tarvittaessa.




Aloittelen hiljalleen pakkaamista muuttoa silmälläpitäen, ja siksi minun tulisikin olla hiljaisempaa mummoa tällä ompelurintamalla nyt, kun nämä välttämättömät ompelukset on hoidettu pois muuttokiireiden tieltä. Saa nähdä kuinka käy - ainakin tuli tuossa jo lasten nukahtamista odotellessa leikeltyä vähän kankaita, ja huomenna taitaa surista kone jos toinenkin. Minkäs sille mahtaa, kun ne niin kovasti haluaa huomiota! Kai se olisi aloitettava pakkaaminen siitä, että laittaisi ompeluroinat laatikoihin. Ja kasaisi niin monta muuta laatikkoa niiden päälle, ettei niitä tulisi mieleenkään enää kaivaa uudestaan esille. Mutta en minä osaa olla julmuri, kykkikööt masiinaparat vielä tuossa pöydällä. Ehtiihän ne nostamaan muuttokuormaan sitten vähän ennen kuin perävalot häviävät tämän mökin kulmilta!
Ja kun kuitenkin kysytte, niin vastaan: ei, muuttopäivästä ei ole mitään tietoa, kenelläkään. Kukaan ei edelleenkään tiedä, syntyykö vauva ennen vai jälkeen talonvaihdoksen, mutta yritys on kova - ainakin muuton suhteen. Kai vauvallakin, kun niin kovasti välillä jo juilii, mutta mitä nöyrimmin kyllä pyytelen häntä viipymään masussa vielä muutaman viikon ajan.

Ja näin naisten logiikalla aloitetaan tämä muuttoruljanssi huutiksen kautta - muutamia (vähän)käytettyjä vaatteita myynnissä täällä! Lisää tulee lähiaikoina. Kohteet auki maksimissaan viikon, jotta ehtisin ne vielä postittamaankin.


26 kommenttia:

  1. Kiva kun postasit talvitakeista :) Yritän kalastella inspiraatiota pojan takin tekoon. Onko tuo takin vuori nimeltään FinnFill vuorta? Jos on niin itse oon käyttänyt sitä tosi paljon koirien takkien välivuorena ja mielestäni on lämpöistä vanuun verrattuna.

    VastaaPoista
  2. hmm.. toi voisi olla kivaa myös tilkkupeitoissa..

    VastaaPoista
  3. Kyllä on niin hienot takit että taidan heti mennä tutkailemaan noita sivupalkin takkiohjeita! ... jos sitä jotain vaikka oppisi. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania takkeja!! Tuosta ensimmäisestä tulee mieleen lapsuudenkodin vanha (jo edesmennyt) sohva, jossa oli samanlaista ruutukangasta kuosina. :)

    VastaaPoista
  5. Voi kiesus miten ihania takkeja. Voikun jostain sais pari tuntia lisää aikaa ja finlaysonin mustavalkosta muumikangasta että saisin meidänkin tytölle takin =) Ja hauska huomata kuinka eri kokosia kaksivuotiaatkin voivat olla, kun meillä kanssa reiluviikon päästä lauantaina täyttää tyttö kaksi vee ja käyttää 98cm vaatteita, vaikka äiti onkin tällanen tuulen vietävä hukkapätkä =) Mutta toisaaltaan, meidän viisiviikkoselle rupee 62cm bodytkin kinnaamaan pikkuhiljaa, joten ei ihan pieniä nää meidän neidit =)

    VastaaPoista
  6. Voi tuo ruskea takki on jotain niin ihanaa! Miksi mie en löydä koskaan tuollaisia kankaita!
    -Nina-

    VastaaPoista
  7. tuo ainaki näyttää finnfilliltä. On kyllä lämpymempi mitä tav. Vanu. Ite käytän pääasiassa lasten vaatteissa tuota finnfillin vanua.

    VastaaPoista
  8. Aivan söpö kyllä tuo ruskea takki! Määkin sain takkini valmiiksi, tai oikeastaan melkein valmiiksi. Huppua pitää vielä vähän fiksata, kun resorin kans tuli vähän häikkää. Nyt pitäs uutta aloittaa, ku kai sekin onnistuu. Että suurkiitos vaan ohjeista! Mä muuten käytin ihan vaan tikkikangasta.. Sä et taida sitä käyttää?

    T.Y.

    VastaaPoista
  9. PikkuHoo/Kata: en tiedä onko sitä finnfilliä, tuotelapussa luki vain lämpövanu. Voi olla että FinnFill on samaa, mutta joku oma merkkinsä?

    Unikuu: voisipa hyvinkin toimia!

    Pilvi: moni tuntuu ainakin oppineen ;)

    Pintse: sohva!! Aika hauskaa! :D Tuo on lakanapaksuista puuvillaa, ja jostain kumman syystä mulle tulee siitä mieleen joku kodinhoitaja tai muu lapsuudenaikainen vieras täti.. miksiköhän?!

    Kirsi: joo tuo kirppu kulkee kasvukontrolleissa, muut lapset on meilläkin olleet isompia. Toiset on perineet isän lapsuus-kasvutahdin, nuorimmainen äidin.

    Nina: harvemmin niitä minunkaan tielleni osuu, mutta riemu on sitten sitäkin suurempi sen kerran kun kolahtaa! ;)

    TY: kiva jos niistä oli apua, ajattelin jo että sekoittivat vaan pahemmin ne langansuunnat sun muut.. ;D Onnistuu varmasti toinenkin jos kerran ensimmäinenkin, ja nopeammin tulee seuraava kun ei tarvitse enää kaikkea opetella uutena. Oon mielelläni käyttänyt tikkikangastakin, ja käyttäisin vastakin, kun vaan löytäisin riittävän paksua, mutta Eurokankaassakaan ei ollut kuin mustana paksumpaa, muut värit oli niitä ohuita joilla ei tarkene koko talvea. Sellaisista ohuemmista vuoritikeistä ompelin lasten (ja minun) välikausitakit.

    VastaaPoista
  10. Tositosi ihana toi ruudullinen takki ja tietty pupuinenkin myös.

    VastaaPoista
  11. Aivan upeita luomuksia. Osaisinpa itsekin!
    Meidän parivuotiaat taitavat muuten olla päivälleen saman ikäisiä. Paljon onnea pikkuneidille!

    VastaaPoista
  12. Tuo kodinhoitajakuosi alkoi hämäämään, ihan totta siitä tulee sellainen assosiaatio!!? Ja jotenkin tulee mieleen esiliina. Muistan sellasen esiliinan, joka oli tummanruskea ja siinä oli valkoisia sydämiä (olikohan sellainen oikeesti), mutta tuo ruutukuvio taas yhdistyy johonkin kodinhoitajan työpaitaan, jonka väri on kuitenkin mielikuvissa vihreä. Oisko se niistä joku kombinaatio? =D

    Edelliseen postaukseen: tuo sänky, lelulaatikko ja iik-miten-ihanat päiväpeitot on aivan järkyttävän hyvän näköinen yhdistelmä!<3 Hullun nättiä tuo pitsi.

    VastaaPoista
  13. Hitsit kun et ole facebookissa... Siellä on meinaan jonkun aikaa sitten perustettu UNIIKKIKIRPPIS omatekoisten vanhojen (lasten)vaatteiden kauppaamiseen... Tällä hetkellä jäseniä on jo reilu 400, huomattavasti mukavampi kauppapaikka kuin huutis, jonne hukkuu tusinaan... :P

    VastaaPoista
  14. onpas nätit takit <3 Ja iso kiitos housuista, tulivat eilen postissa ja olivat mieluiset + sopivat!! Pituutta tosiaan on lahkeissa reilusti mut se on vaan hyvä!!:)

    VastaaPoista
  15. Ihan mieletön tahti sulla ja ihanat takit! En ymmärrä millä voimilla sää touhuat kaiken tuon noin viime metreillä!?! Itsellä kun vähän väliä kolottaa sieltä ja täältä,niin ettei mistään oikein mitään tuu, vaikka la:han on vielä reilu pari kuukautta aikaakin. Voiskohan se mummo pistää sitä reippautta ripauksen tännekin tulemaan? Mun nimittäin tarttis aika paljon saada niitä pakko-tehdä-ennen-tammikuuta-hommia tehtyä! ;)

    VastaaPoista
  16. Voi ihanuus, mitä takkeja!!! :) Tosiaan ihan sydämen pistää läpättämään ;) Toivotaan, että se vauveli malttais vielä jonkun aikaa pysyä siellä masussa, että kerkeisitte muuttaa. :) Pakko käydä kurkkiin nuo huutiskohteet :)

    VastaaPoista
  17. Minäkin olin mainostamassa facebookin UNIIKKIKIRPPISTÄ näitten käytettyjen ihanuuksien myyntiin, mutta Milla ehtikin ensin :-)

    -Kaima

    VastaaPoista
  18. NAKU: pikkuneiti kiittää ja lähettää onnitteluterveiset synttärikaimalle! ;)

    Mari: joo muuten vihreitä ne olikin, ne samat vaatteet on kotipalvelussa käytössä nytkin.. jonkun paidan sisällä luki jopa Aino L:n nimi. ;) Ja takuulla on ollu ruskeaa sydänessua jos minkälaista, niin monenlaista sydänkuosia tuntuu olevan noissa retroissa.. miksei niitä enää saa!!

    Milla/kaima: näyttää noista eroon pääsevän huutiksenkin kautta, hyvä niin! En jaksaisi alkaa sen vuoksi rekisteröitymään facebookiin kun muuten ei ole kiinnostus riittänyt.. =)

    Anskuli: kiva kun olivat sopivia, ja kasvunvaraa on tosiaan hyvä vain olla, niin ehtivät kuluttaa taas polvet puhki ennen kuin jäävät pieneksi! ;D

    pikkukiiski: kiva jos tykkäät =)

    Nanni: ainahan ommella jaksaa, mutta kylläpä nyt laiskottaa kun pitäis siivoilla ja pakata.. niin tylsää!! =) Nyt tarvitsen kyllä kaiken liikenevän energian tänne suuntaan - vai olisiko tässä enemmän kyse motivaationpuutteesta?

    Suvi: nyt tosimummokollega kiiruusti nitropurkille! ;D Sinä säästäisitkin postikulut jos sattuisit mieluisia vaatteita löytämään!

    VastaaPoista
  19. Tulipa tosi hieno takki! aivan ihana :) ja tuo pupu takkikin on aivan mahtava!

    -sarkku-

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.