perjantai 9. syyskuuta 2011

Raksaraportti

Kiusasin liitoskipujani sutimalla pesuhuoneen kattopaneeleihin valkoista vahaa. Kyllä liikkuminen tosiaan on epäterveellinen harrastus, etenkin jos liikerata on lajia maalaa-kanna-kyykisty-nouse-maalaa, toistettuna kymmeniä kertoja peräjälkeen. Yksi kerros vahaa ei vielä näyttänyt kivalta, joten jokainen paneeli vaati saman käsittelyn vielä toiseen kertaan. Se taas tarkoittaa saman liikesarjan tekemistä tuplana. Ja liitoskipuja tuplana.


Koska ensimmäisellä vahaamiskerralla unohdin epähuomiossa yhden pinon kokonaan vaille käsittelyä, odottaa raksalla nyt ärsyttävästi vieläkin muutamia paneeleita toista kerrostaan. Silti haluan tehdä senkin itse, jotta miehenpuoli voisi keskittyä omiin hommiinsa eikä joutuisi käyttämään kallisarvoisia rakennusminuutteja sutimiseen, jonka minäkin hallitsen. Onhan ne särkylääkkeet keksitty.

Mies puolestaan on opetellut hallitsemaan laatoittamista, ja lopputuloksesta päätellen oppinutkin aiheesta ihan kiitettävästi. Tehosteraidan kanssa meinasi tulla ongelmia, kun laattajako olisi sattunut tosi tyhmästi alunperin hankituilla laatoilla, joten tehosteraidan reunoille piti hankkia vielä tehosteentehosteet. Mutta näin lopputulosta katsellessa olemme vakuuttuneita siitä, että lopulta näin oli juuri hyvä, vaikka se aiheuttikin ylimääräistä päänvaivaa ja lisäkiertelyä laattakaupoissa.


Saumauslaastit vielä puuttuu, joten näyttää vielä vähän erilaiselta koko pesuhuone kuin sitten valmiina. Valkoinen laasti on siis tulossa saumoihin. Lattia odottaa vaaleaa, rustiikkista 10x10 laattaa, jollainen löytyi Starkista sen susilaatuisen tilalle, ja jonka hinnassa saimme hyvityksen turhasta laattojen edestakaisin kuljettelusta raksan ja Starkin välillä. Aikaisempikin lattialaatta oli siis ostettu samasta paikasta, mutta laatat oli ladottu muoveihinsa niin sikinsokin, että jokainen laatta olisi pitänyt irrotella alustastaan ja asentaa erillisenä. Ei kiitos.


Lapset kaipaavat välillä jo kovasti isiä, ja nuorimmainenkin, joka on viettänyt koko pienen elämänsä raksaorpona, kiipeää nykyään vähän päästä ikkunaan ja ihmettelee "iti, iti!?" Eikä vain itiä näy. Siksikin on ilahduttavaa selvitä edes joskus käyttämään lapsia raksalla. Saavat muksutkin todeta, ettei se perheenpää ole ihan kokonaan maailmankaikkeudesta kaikonnut.


Ja riemastuttavaa  se onkin, kun edes hetkeksi pääsee isiä paijaamaan! Tosin laattoja rälläköidessään isi oli niin pelottava näky kuulosuojaimet ja suojalasit päässään, että nuorimmainen pillahti itkuun. ;) Tässä ei kuitenkaan pelota:

Puustelli lähetti kovin toivottua postia!

Keittiö ynnä muut kalusteet ovat saapumassa meille viikon päästä, ja sitä ennen olisi monenmoista askaretta vielä odottamassa. Millään emme ehdi kaikkea aiottua tekemään ennen kalusteita, mutta on vain mahduttava kulkemaan niiden seassa ja toivottava, että ne vielä joskus saa paikoilleen.

Kun päivät vain valuvat käsistä ja marraskuu lähestyy, iskee välillä melkein epätoivo - mitä jos tosiaan joudun jaksamaan vielä toisen varhais-vauva-ajan keskellä rakennusleskeyttä, ilman miehen apua? Mitä jos tosiaan joudun kaiken sen lisäksi vielä pakkaamaan kodin laatikoihin ja muuttamaan vauva kainalossa? Sitä en totisesti voi väittää toivovani, sen enempää itselleni kuin muillekaan. Mikäli tulokas on yhtään niin kiukkuinen tapaus kuin nykykuopus oli pari vuotta sitten, olen valmis nostamaan kädet pystyyn siinä kaaoksessa. Vielä ei ole unohtunut, kuinka hankalaa on syödä seisaaltaan vauvaa hyssytellen, tai kuinka hankala on käydä vessassa kanniskellen samalla vauvaa rintarepussa... niitä aikoja en voi väittää isommin kaipaavani.
Mutta on vain edettävä ja elettävä päivä kerrallaan ja katsottava, kuin äijän käy.  Vauvalle ei ole tässä talossa hoitopöytää, edes hoitotasoa, koska vanha on myyty jo aikoja sitten kodinhoitohuoneen toivossa, ja pikkuvaatteitakin joutuisimme säilyttämään pahvilaatikossa, mutta onhan ihmiset pahemmastakin selvinneet? Eikähän se ihan mahdotonta ole muuttaakaan ennen vauvaa, vaikka paras kai asennoitua niin, ettei kaikki välttämättä mene niin kuin on ajateltu. Joskus jo uhkasin, etten synnytä ennen kuin on päästy muuttamaan, mutta faktahan on, ettei asia taida olla ihan tämän tätin päätösvallan alla.

12 kommenttia:

  1. Voimia! Kyllä se siitä jossain vaiheessa helpottaa, toivottavasti saat tarvittaessa apua jostakin, mieheltä, isovanhemmilta, kummeilta tai kunnalta perhetyönä.

    Raksaleskeys on rankkaa. Rankkaa on se pikkuihmisten isin kaipuu ja oma jaksaminen. Sinulla onneksi taitaa huumori auttaa asioissa eteenpäin.

    Mulla taisi kulua useampi vuosi ennen kuin toivuin noista raksa-ajoista. Vasta nyt, kolmen vuoden asumisen jälkeen ajattelen, että ehkä me joskus taas voitaisiin rakentaa talo ;-)

    VastaaPoista
  2. Hellyttävä kuva pikkuisesta ja isistä :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä on tosiaan hellyttävä kuva!

    Minullakin on kokemusta raskaudesta ja vauva-ajasta yhtä aikaa rakentamisen kanssa. Ei se helppoa ole. Toivottavasti saisit tyytyväisen ja hyvin nukkuvan vauvan, niin elämä olisi pikkuisen helpompaa. Ihailtavan energinen olet!

    VastaaPoista
  4. Hiipu: niin totta, ei moni asia voi enää enempää omaa sydäntä raastaa kuin lapsen murheellinen itku isin perään. =( Mieheltä toki apua saisin vaikka koko ajan, mutta se taas hidastaisi rakentamista, ja mieluummin potkin siipan raksalle kuin otan kotiavuksi. ;) Mutta se tosiaan on fakta, että rakentaminen vaatii kovaa motivaatiota ja tahtoa molemmilta, muuten voisi olla aika vaikeaa.

    TiinaK: niin on minustakin!! <3

    Suvi: sitä minäkin tosiaan toivon!! 2/3 vauvoista on ollut meillä helpompia, joten todennäköisyystilastojen valossa on vielä vaikean vauvan vuoro, mutta onneksi näissä jutuissa tilastot ei aina kerro faktoja.. ;)

    VastaaPoista
  5. Huh, been there done that.. Tulipa elävästi mieleen tapahtumat kohta neljän vuoden takaa kirjoitustasi lukiessani. Odotin toista lastamme raksa-aikana ja puoli vuotta syntymän jälkeen muutimme uuteen taloon. Samalla tapahtui paljon muutakin "stressaavaa" elämässä ja vauva oli paha koliikki-tapaus, mutta siitä selvittiin!

    Eli voimia toivotan täältä sinne suuntaan! :) Ja varmasti sinun vauvelisi on helppo ja kiltti ja hiljainen! :)

    VastaaPoista
  6. ihana kuva <3

    Ja hirmuisesti voimia rakentamiseen, teillä alkaa olla jo loppusuoralla mut ymmärrän että vauvan tulo tuossa vaiheessa ei oo mikää paras mahdollinen yhtälö..toivotaan että raksa ehtii valmistua ennen sitä!!

    VastaaPoista
  7. Raksalle on mukava päästä itekin touhuaan ja sen ainaki huomaa kun jotain tekee ite, että eipä se tosiaan oo mitään kovin vauhdikasta puuhaa. Jaksaa sitten taas vähän aikaa olla kotona:)

    Toivotaan teille oikein rauhallista vauvaa!! Ei oo kyllä mitään herkkua tämä hyssyttely, mutta toivotaan et meillä on kuukauden päästä itkut ohi!

    VastaaPoista
  8. Voi ku ihan tippa linssissä pikkuneidin isinkaipuun takia.. On tämä elämä rankkaa, niin pienille ku isoillekki. Olispa se taas mukava asua lähempänä ni voitais voimamme yhdistää! Mutta loppusuorallahan se teilläki on jo tuo rakentaminen. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  9. Hanna: monesta sirä selviää, se on ihan lohdullista tietää. =)

    Anskuli: juu eihän tässä olisi isompaa hätääkään mihinkään ellei vauva olisi tulossa, itse olisin ihan eri kunnossa tekemään ja touhuamaan ja lasten kanssa olis helpompaa kun ovat jo sen verran "isoja".

    Anna: tykkäisin olla enempikin siellä tekemässä, ja lapsetkin viihtyy aina hetken hyvin, mutta oma kunto ei anna enää paljon touhuta, heti on petikunnossa jos vähän kykkii. =( Loppusiivous on kai pakko teettää ulkopuolisilla.

    Sanna: sanos muuta! Minä oon aina ollu sitä mieltä, että te asutte ihan väärässä paikassa. ;)

    VastaaPoista
  10. Tuntuu kuin omaa elämää lukisi,tai ainakin lähes :)
    Me alotettiin raksa 06/10 ja vielä pakerretaan,kun mies tekee lähes kaiken itse. Tarkoitus ois muuttaa ennen joulua,mut hirvittää ettei keretä :/ Meille syntyi viides lapsi 07/11. Voin sanoa, että aika tiukkoja aikoja eletään täälläkin. Aika "tuju" yhdistelmä tuo raksa ja vauva-lapsiperhe.
    Mutta hirveesti voimia sinne!! lohduttavaa lukea, että on muitaikin samassa tilanteessa olevia :)

    VastaaPoista
  11. Kirsi: kiitos =)

    Anonyymi: kuin myös sinne päin äidille paljon jaksamista ja lisävirtaa!! Se on ainakin varmaa että mikäli tässä asutaan vielä vauvan syntyessä, soittelen kunnasta kodinhoitajaa, jos sen saisi käymään edes kerran viikossa apuna.

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.