maanantai 12. syyskuuta 2011

Hoikka poika tarvitsee hoikkia housuja, niin se on. Ottobre 6/2010 kehui sisältävänsä hoikkeliini-housukaavan, jolla kokeilin tehdä poikaselle sopivan sutjakoita sammareita Eurokankaan palalaari-retrosametista. Jäljensin koon 98, poika on varmaan aika lähelle sen mittainen oikeastikin. Ihan priimaksi ei voi työn jälkeä kehua, mutta olkoot tällaiset harjoituskappaleet - viimeisistä farkkumallin housuista on aikaa ainakin viisi vuotta.


Vakosametti on farkkuun verrattuna siitä kiva materiaali, että se pärjää vähemmillä päällitikkauksilla (eli ompelija pääsee helpommalla).  Laiskalle tikkailijalle nannaa se sellainen! Laiskuuttani jätin pois myös kaavoissa olleen kolikkotaskun - eiköhän ne neljä lokeroa riitä viiden sijaan ihan hyvin! Takataskut oli mallattu aika hyville paikoille. Yllätyin siitä miten kivalta ne näyttivät, kun päästiin pukemaan housut omistajalleen!


Kahta erilaista vasaralla paukutettavaa niitti-nappia kokeilin tuohon vyötärölle kiinnittää, mutta molemmat onnistuin naputtelemaan vinoon, joten annoin periksi ja laitoin perinteisen ommeltavan. Nappipurkista löytyi mukavan vanhahtava yksittäinen nappula... mistä lie joskus olen tuon purkanut. Näihin nostalgiasammareihin se käy joka tapauksessa hyvin.


Muuten tykkään tuosta kaavasta, ja voisinpa tehdä sillä toistekin poijalle pöksyjä, mutta reiden kohdalta haluaisin edestä vielä aavistuksen kaventaa, ja vyötäröä täytyy myös saada napakammaksi. Joko on jaksettava värkätä kuminauhaa vyötärölle, tai kavennettava kaavaa vyötärön ja -kaitaleen osalta.  Näitä housuja käytetään ilmeisesti ainoastaan vyön kanssa. Kyllähän minä tiesin, että miinuskäyrillä mennään, mutta että hoikka kaava on liian leveä.. jo on aikoihin eletty!


Nuo sammarit voisi ajatella laittavansa kauluspaidan kanssa vaikka ristiäisiinkin, kunhan sinne saakka päästään. Ovat vähän perusfarkkuja asiallisemmat, jos yläosaksi vaihtaa silitettävää ja kauluksellista. 

Vauvalle ompelin Sampsukan etanatrikoosta 56-senttisen pikkubodyn, jonka kaavan pohja on apinoitu 2003 vuoden Ottobre-lehdestä ja muokattu mieleiseksi. Nappilistaa kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä tällä Riikan postaamalla ohjeella, ja taidanpa tehdä tuolla konstilla jatkossakin! Helpompaa, kun kahden napituskaitaleen sijasta leikataan vain yksi, ja saumanvaratkin jäävät kivasti piiloon valmiin nappilistan sisään. Pääntien kanttausta en tehnyt ohjeen selostamalla systeemillä, vaan käytin tässäkin hyväksi havaitsemaani haalarihousutyyliä.


Kanttaukset tein Nanson ohuella lurppatrikoolla (ja kaipasin tärkkiä!), jotta Prymin neppareissa riittäisi pituus lävistämään kaikki kangaskerrokset. Tuollaiseen kanttaukseen ei tahdo heidän neppareissaan piikkien pituus riittää, jos käyttää tavallista resoria.

Kuopuksen haalarihousuista jäi keltaista velouria pikkupala, josta ompelin pikapikaa yhdet peruspöksyt. Ajattelin alunperin, että tekisin niistä 56-senttiset, pidettäväksi tuon etanabodyn kanssa, mutta laiskuus iski (taas, siitähän on  tulossa ihan jokapäiväinen tuttava) ja leikkelin housut kansiosta löytyneen 74-senttisen kaavan pohjalta hiukan siitä pienentäen. Nyt housujen  koko lienee lähellä 68:aa. Jonain päivänä pitäisi ryhtyä oikein reippaaksi ja käyttää joutohetket pikkuruisia kaavoja lehdistä etsien ja jäljentäen. Vaatetta kyllä on ihan riittämiin, niitä ihan pieniäkin, mutta kun niitä on niin lysti tehdä lisää!



21 kommenttia:

  1. Mahtavat pöksyt ja tosi suloinen body!!!

    VastaaPoista
  2. aivan ihana body & pöksyt :) Ompeletko meillekki?;)
    Ja suloset sammarit! Meilläki tuo 4,5v poika on niin hoikka että kaikki kaupan housut on järestään isoja!!! Tosi rasittavaa ku aina tippuu päältä! Sun tekemät kapeat velourit onki olleet pojan ja äitin suosikit!:)

    VastaaPoista
  3. Upeat sammarit ja suloinen vauva-setti! Ite olen kanssa tosi laiska piirtelemään uusia kaavoja ;)

    VastaaPoista
  4. taas niin ihania vaatteita!

    Mä täs just tuskailin semmosen hypervenyvän trikoopaidan pääntien huolittelussa, aina tulee liian lurppa tai sit liian kiree imetystopiksi. pöh :(

    VastaaPoista
  5. Ihana setti. Mäkin just ompelin 56cm bodyn tänään ja ihmettelin ettää voi kiesus miten pieni =D Pitääpä kokeilla tota nappihalkion tekemistä tuolla tyylillä joku kerta...

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo vauva-asu! Mullakin pitkästä aikaa taskulliset housut työn alla. Äkkiä ne työvaiheet unohtuu...

    VastaaPoista
  7. Hienot nuo sammarit! :) Ja voi suloisuus tuota etanabodya ja noita housuja.. <3

    VastaaPoista
  8. Hienot sammarit ja suloinen setti vauvalle.

    VastaaPoista
  9. Kivoja ompeluksia! Etenkin etana bodi on todella suloinen :)

    VastaaPoista
  10. Mahtavat pöksyt ja ihana tuo bodykangas. =)
    Meidän neidin kanssa olen joutunut hoikkiskaavatkin ompelemaan ilman saumanvaraa, niin ollaan päästy lähelle sopivaa...

    VastaaPoista
  11. Meilläkin on hoikka poika ja melkein kaikki valmiit housut tippuvat saman tien jalasta pois, Pitäis varmaan kansalaisopiston kurssilla harjoitella ihan tuollaisia oikeita housuja tekemään!

    Hyvältä näyttää tekemäsi housut, ihanan pirteät vaatteet vauvalle. Nuita pikkuisia vaatteita on kyllä ihana ommella.

    VastaaPoista
  12. ihana etanakangas! ja suloisia muutkin pikkuihmisen vaattet.:) sammarit oikein tosi makeat! minäkin haaveilen opettelevani vetoketjuhalkion ompelemista-vuosiin en ole semmoista housujuttua ommellut.unohtuu :) kun ei säännöllisesti tee. :)

    VastaaPoista
  13. Aivan erityisen ihana tuo etanabody. :)

    VastaaPoista
  14. Voi ihanuus mikä body! Hienot nuo pöksytkin. Pitäis itekin tehä pojille pöksyjä,kun ei mitkään kaupat housut pysy noilla kirpuilla jalassa, vaikkeivät kovin hoikkiakaan edes ole. Mutta mistäs sitä aikaa sais taas lisää vuorokauteen??

    VastaaPoista
  15. Mageet housut! Pitäis tuolle meidänkin hoikkeliinille koittaa myös itse väsätä jotkin farkun tapaiset, mutta minä ilmeisesti kuulun niihin laiskoihin myös jotka ei oikein viitsisi tehdä tikkauksia 8)

    Ja aivan ihastuttava tuo etana-kangas!

    VastaaPoista
  16. Vautsi vau taas! Ei taida auttaa muuta kuin mennä sampsukasta tilaamaan etanaa ja samalla ihanaista kilppari-joustista!

    Nyt kun mainitsit kirjoituksessasi neppareista, niin vihjaappa mulle kummat olisivat ne paremmat nepparipihdit, prym vai kam? Olen tässä jo pari teelmääni tuhonnut vasaroidessani neppareita tavallisella vasaralla lyttyyn.. aloin miettiä josko vaikka sijoittaisi muutaman euron nepparipihteihin! :)

    Ja sammarit ovat ihan mahtavat!

    VastaaPoista
  17. Anskuli: taidan edelleen jatkaa ei-tilauksia-linjalla jonkin aikaa, välillä on niin väsyjä päiviä etten halua kuormittaa liikaa itseäni.. ja lapsia, sillä heiltähän se aika on pois, itsehän vain nauttisin. =)

    Katja: ne on joskus hankalia nuo lurpat! =/

    Kirsi: juu kyllä ne tuntuu aina yhtä pienille kun niitä pitkästä aikaa näkee, mutta yleensä ovat silti liian isoja alkuun..

    Anna: juu kyllä vetskarilistaa ja -halkiota piti luntata, ei muistanu enää ulkoa!

    Suvi: itse olisin toivonut tuon etanakankaan värejä vähän tummempina, sellaisina kuin ne Sampsukan myyntikuvassa näkyy. Mutta kivahan tuo limekin on, joskaan ei ihan yhtä retro kuin oletin!

    Koo: pojalle tarvitsis varmaan myös kokeilla ommella ilman saumanvaroja, jos ainakin ulkosivuista jättäis pois..

    PikkuHoo: onhan niitä ihan palkitseva tehdä jos lopputulos on istuva, sen kanssa on hankalampi osua kerralla oikeaan kuin esim. velourhousuissa! Mutta esim. tuon housukaavan ompeluohje oli kyllä selkeä, silläkin voisi hyvin opiskella ihan itsenäisesti! =)

    hanna: ottobressä on ihan kelvollinen ompeluohje vetskarihalkiolle! *vinkvink* ;)

    pm: sitä minäkin ostaisin lisää jos saatavilla olis! Erityisesti lisätunteja siihen väliin, mikä jää oman ja lasten nukkumaanmenoajan väliin! =)

    Jonna: se on vähän mälsää! Velourhousujen sauma tulee valmiiksi yhdellä saumurihurauksella, farkkuja tehdessä ensiksi ommellaan, sit huolitellaan ja vielä tikataan.. hidastahan se on,

    Hanna: Kamin pihtejä en omistakaan, mutta Prymit mulla on. Yhtä ainoaa nepparia en ole niillä vinkkeliin saanut, toisin kuin vasaralla aikaisemmin.. =) Ainoa, mikä noissa Prymin pihdeissä tympii, on se miten helposti niistä hyppää ne nepparinpuolikkaat pois ennen kuin ehtii painaista ne kiinni kankaaseen.

    VastaaPoista
  18. Huoh, aivan ihania ompeluita!

    Ja täytyypä tuota housukaava testata, meilläkin kun noita kapoisia lapsia. Nytkin tuskailen, kun ei sopivan mallisia farkkuja löydy mistään...

    VastaaPoista
  19. Toi etanabody on niin suloinen, etanat näyttää ihanan isoille kun vaate on niin pieni.
    Kivan näköiset nuo pojan housut myös, jotenkin mahtavan näköistä tuo leveäraitainen vakosametti - harmi jos kaava ei sitten ihan ollutkaan sopiva teille. Meillä tuo oli muistaakseni ilman muokkauksia sopiva jos en ihan väärin muista.

    VastaaPoista
  20. Niin ja yleisesti ottaen noi Ottobren kaavat on mun mielestä harmillisen ennalta arvaamattomia. Ystävä pyysi tekemään vauvalleen 62 cm kokoisen teepaidan ja vertailin huvikseni kahta Ottobren kaavaa - niissä saman koon paidan ympärysmitassa oli yli 10 cm ero vaikka kummastakaan ei ollut mainittu että olisi hoikka tai leveä malli...

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.